torstai 22. marraskuuta 2012

Mitä minä sanoin

Joskus olisi kiva olla väärässä eikä aina raakkua pahanilmanlintuna, vaikka myönnän, että se on minulle luonteenomaista. Onhan mottoni: pessimisti ei pety ikinä. Ja kun aina odottaa pahinta voi yllättyä iloisesti.

Muistattehan saippuaostokseni? Eilen juuri ääneen ihmettelin ystävälleni, että kas kun ei ole vielä tullut kun yleensä kuriiri Skotlannista polkaisee melko pikaiseen, tyyliin muutamassa päivässä.
Illalla sitten kotona tuon muutoinkin pitkäksi venyneen ja niin ihanaisen ja tapahtumarikkaan työpäivän jälkeen pirahti puhelin ja numero oli täysin outo. Toiveikkaana kuitenkin vastasin kun eihän sitä tiedä jos vaikka joku haluaisi tiedustella koirankuljetusvälineestä jotain (päivän positiivinen ajatus siis oli tässä).

Vaan ei. Siellä soitteli kuriirifirman poika ja puhelu pätki ihan perkeleesti. En kuullut ensin mitään muuta kuin "...paketti... sulla... kotona..." Olin ihan että mitääähhhh??? Ja koska oli autokauppamoodi päällä, luulin oikeasti, että kyselee pakettiautostani. Onneksi ymmärsin kysellä uudestaan, että mitä hän siellä höpöttää, minkä jälkeen selvisi, että "sinulle on paketti, oletko kotona?" Joooo, siis olen nyt. Poika tokaisi, että "hyvä, minä olen siellä viiden minuutin päästä". Ja lupauksensa mukaisesti ovikello plimpahti noin viiden minuutin kuluttua.

Mutta se siitä "soittakaa päivää ennen aiottua toimitusta". Nyt sentään olivat hoksanneet, että kyseessä on yksityisasunto, jonne on ihan turha yrittää survoa paketteja toimistoaikaan. Voisin siis sanoa, että asia meni puoliksi oikein.
Sain kuitenkin saippuani ja niinpä nautiskelin iltasuihkuni merileväsuihkugeelin kanssa. Päivän onnellisuushetki.

Eilen tuli myös todistettua se, että jos haluaa jotain tapahtuvaksi, kannattaa sanoa se ääneen.
Ystäväni kysyi minulta eilen muun keskustelun lomassa, että onko kukaan ollut kiinnostunut koirankuljetusvälineestäni. Tuumasin, että ei kukaan lukuun ottamatta sitä yhtä "hämäräkyselyä", jonka tulkitsin tietojenkalasteluyritykseksi. Kerroin myös jo harkinneeni, että käyn alentamassa hintaa vähän jos se vaikka innostaisi väkeä liikkeelle.

Vaan sitten soi puhelin alkuillasta ja siellä soittelikin renkaanpotkijakandidaatti. Oho.
Kandidaatti, joka sanoi tulevansa heti käymään. OHO. No mikäs siinä. Kävin sitten valmiiksi potkimassa peltilehmän tulille kun se nyt oli seissyt sen puolitoista viikkoa tyhjän panttina renkaanvaihdon jälkeen.

Renkaanpotkija tuli ja vaikutti ihan mukavalta ja asialliselta tyypiltä. Kävimme koeajolla, oli edelleen tyytyväinen ja kertoili niitä näitä, ja perusteli tarvettaan ostolle. Sanoi sitten kyllä, että ei hän oikeasti tarvitse pakettiautoa, mutta haluaa. :D
Koeajon jälkeen vielä katseltiin uudestaan kaikkea sisältä ja ulkoa, vaikka olikin pimeää. Huomasin, että kiinnosti. Kiinnosti kovasti, suorastaan poltteli.
Sovimme, että hän on sitten yhteyksissä, mikäli päätyy ostopäätökseen. Kauppoja hän ei kuitenkaan voi tehdä ennen kuun vaihdetta.
Tuumasin, että mietit ja soitat jos siltä tuntuu. En tyrkyttänyt, olin rehellinen ja kerroin kaiken mitä mieleeni tuli. 

Että näin. Nyt sitten odottelen tarttuuko syöttiin vai menikö ohi. Hintaa en nyt kuitenkaan käy ilmoituksista laskemassa vähään aikaan.
Eli ei päivässä niin paljoa pahaa ettei jotain hyvääkin, loppujen lopuksi. 

JälkiJuttu:
Alan boikotoida Hesaria lopullisesti. Nettipalvelu meni maksulliseksi ja viisi, siis VIISI uutista viikossa voi lukea ilmaiseksi. Mitvit? Kuka tämän keksi? Ja viikonlopputilaajana en saa minkäänlaista lisämaksutonta pääsyä palveluun. Sanoisin, että pikkuisen on rahastuksen makua koko touhussa. Pitäkää tunkkinne, mä lähden muiden uutispalveluiden äärelle. 

12 kommenttia:

  1. Tää komppaa monessa asiassa ja erityiseti Jälkijutuissa. Päätin nimittäin jättää koko Höskän silmäilemättä eilisestä lähtien (oli heti noteerattu:"Olet lukenut 1 artikkelin, jäljellä 4 artikkelia!"). Scheisse!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, käsittämätöntä Scheissea. Onneksi päivä Fingerporin näkee katsomalla pääsivua, ainakin toistaiseksi. ;)

      Poista
  2. Meille tulee Hesarin paperiversio. Anoppiset tilaavat sen meille aina. Ite en kyllä tilais kun on niin suatanan kallis. Rutiininomaisesti avaan sen joka aamu ja masennun jo ensimmäisen sivun kohdalla. Paperi versiossa kehuskelivat, että nettipalvelun maksullisuus on otettu hyvin vastaan.. En jaksa uskoo..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille tulee tosiaan vaan pe-su lehdet koska Siippa haluaa. Aiemmin tuli koko viikon lehdet, mutta eihän niitä kumpikaan lukenut kun ne haettiin laatikostakin vasta päivä päätteeksi.
      Jossain muuallakin uutisoitiin, että uudistus on otettu hyvin vastaan. En taida uskoa minäkään.

      Poista
  3. Elämä on ihmeitä täynnä, joskus saattaa mennä viikkotolkulla (tai jopa kuukausitolkulla) ettei tapahdu mitään ja sitten muutaman päivän sisään vieraita ja ihme asioita pukkaa ovista ja ikkunoista. Pidetään peukkuja että saisit auton myydyksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on. Toivotaan tosiaan, että ostaja löytyy.

      Poista
  4. En ymmärrä yhtään Hesarin ratkaisua. Pitäköön tunkkinsa.

    Toivottavasti renkaanpotkijan halu on riittävä ja kuun loppuun kestävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan kun on muutenkin tilattuna ihan saakelin kallis lehti niin sitten vielä tämä.

      Ja toivotaan että renkaanpotkijasta on ostajaksi. :)

      Poista
  5. Hesarissa on parasta kuukausiliite, se on ainoa jota kaipaan. Ja yleensä ostankin kuunvaihteen lehden liitteen saadakseni.

    Minä silmäilen päivän otsikot aina www.ampparit.com sivustolta ja klikkailen auki ne jotka kiinnostavat. Jos nyt hesarin otsikot jäävätkin pois uutisvirrasta, sitä ei suoraan sanoen edes huomaa koska muutkin valtakunnan sanoma- ja aikakauslehdet pääsevät ampparipesään ja uutiset voi lukea vaikka turunsanomien linkistä.

    Ampparit päivittyy noin minuutin välein ja sinne voi laittaa kaikenlaisia suodattimia. Suosittelen tutustumaan. Joensuulaislähtöinen pulju ;-)

    Toivottavasti renkaanpotkijalla on kuunvaihteessa mustetta kynässä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kuukausiliite on parasta antia. Töissä voin vilkuilla erinäisiä uutisseurantoja, joten en kauheasti kaipaa normaalia nettipalvelua.

      Renkaanpotkija yrittää sanella ehtoja näköjään. Taidan sanoa soromnoo. Mutta kirjoitan siitä ihan oman juttunsa kunhan kyttyyntymiseni aste laskee.

      Poista
  6. Jahas, tässä vaiheessa renkaanpotkija oli vielä asiallinen. Eipä sitä nähtävästi kauan kestänyt. ;D

    Hesarin uudistus on kieltämättä pepusta ihan jo senkin takia, että se niiden "maksumuuri" on erittäin helppo kiertää. Itse jatkan lukemista ilmaiseksi vaikka sadan uutisen päivätahdilla niin kauan kuin eivät tajua korjata muuriaan :D (Chromen selaimella onnistuu ja sieltä valitsee "Incognito" ja lukee sitä kautta - hyvin toimii!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellinen luonto paljastui. Vaikka vähän höpöttäjänä pidin häntä jo alunperin. ;)

      Kiitti hesarivinkistä! Tosin hyvin olen pärjännyt nyt ilmankin. Käyn etusivulta lukaisemassa otsikot ja suuntaan muualle varsinaisia uutisia lukemaan. Mutta pitää kokeilla tota chrome-kikkaa. :)

      Poista