lauantai 17. marraskuuta 2012

Koiranpojan onnenpäivä

Mikähän tekee meidän Peräkammarin Pojan lauantaipäivästä täydellisen? No aika helppoa. Minäpä kerron.

Aamu alkaa sillä, että saa kuorsata isäntäväen sängyn vieressä perse homeessa kohtuullisen pitkään, vähintään puoli kymmeneen. Omassa kopassa kun ei voi nukkua koko yötä kun siellä tulee hiki ja menee paikat vähän jumiin kun pitää sykkyrällä nukkua.

Heräilyn jälkeen voikin sitten kuorsata vähän lisää sillä välin kun isäntäväki nauttii aamukahviaan. Nyt on vain siirrytty alakertaan kuorsaamaan, mielellään pihan oven eteen kun siinä on vähän viileämpää.

Aamutoimien ohessa isäntäväki on napsauttanut huushollin pesukoneet päälle eli yläkerrassa pyörii pyykkikone ja alakerrassa myllyää aina ihastusta herättävä astianpesukone.

Vihdoin lähdetään aamulenkille (joka kai oikeammin on aamupäivälenkki). Viikonlopuissa on se hieno puoli, että silloin voidaan aamullakin päivän ensimmäinen lenkki tehdä vähän pidempänä eikä vaan hoputeta suorittamaan tarpeitaan ripeästi kuten arkiaamuina.

Ja mikä onni ja autuus odottaakaan kotona kun on ensin huolella nuuskuteltu kulmakunnan uutiset ja merkkailtu reviiri, etenkin kun tuo asuinkumppanina toimiva Juniori vihdoinkin veivaa juoksuaan, jota on jo odoteltukin. Onneksi PP alkaa olla jo hieman seniili eikä kuuppa himmene heti ensimmäisestä juoksun aavistuksesta. Elämä on sillä tavalla hieman helpottunut nuoruusvuosista.

Emännän avatessa ulko-oven tulvahtaa vastaan ihana astianpesukoneen raikastimen tuoksu, joka tulvahtaa aina kun kone on hetken aikaa kuivannut. Hyvä, että malttaa odottaa remmin pois ottamista kun pitää pääästä hinkkaamaan itseään astianpesukoneen luukkuun.

Eikä siinä vielä kaikki! Isäntä siirtyy yläkertaan ripustamaan pyykkiä koneesta kuivumaan. Ruokailemassa olevan PP:n kirsuun tulvii ihana sulotuoksu, joka puhtaista pyykeistä leviää alakertaan huuhteluaineen muodossa (meillä kyllä käytetään ihan hajusteettomia pesu- sekä huuhteluaineita). Jäykin jaloin PP kapuaa yläkertaan tainnuttamaan itsensä ekstaasiin haistelemalla puhtaita pyykkejä.

Sen jälkeen onkin hyvä nukkua kunnolliset, monen tunnin päikkärit, että jaksaa sitten taas ulkoilla ja syödä. ;)

JälkiJuttu:
Katsoimme tänään digiboksilta eilisen Vain elämää -jakson. Ja hitto, pitihän sitä taas itkeä. Erityisesti Jonne Aaronin esityksen kohdalla. Siinä pojassa on jotain valovoimaista tulkitsijaa, joka eläytyy esitykseensä mitä suurimmassa määrin. Lintu ja lapsi oli kovin kaunis hänen tulkitsemanaan. Ja vielä ensi viikolla on yksi jakso luvassa kun esittävät duettoja. Eli olin väärässä kun luulin, että tämä oli viimeinen jakso.   

 

6 kommenttia:

  1. Pienistä asioista on koiran ilot tehty mutta ne ovat aitoja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin on. Koirat ovat niin rehellisiä toimissan ja nyt jo tulee tippa linssiin kun miettii että PP ei enää kauaa varmaankaan ole kanssamme. Miksi lemmikeistä luopuminen on aina niin hirveää...?

      Poista
    2. Älä muuta sano, ne on niitä rakkaimpia. En tunne yhtään pistosta sydämessäni kun sanon että suren montaa sukulaista vähemmän. Olen joutunut viemään muutaman koiran haudan lepoon elämäni aikana ja niinä päivinä mulle ei kannata paljon tulla puhumaan, haluan olla omissa ajatuksissani.

      Poista
    3. No kyllä se näin on, että niitä edesmenneitä koiria on tullut surtua enemmän kuin jotain kaukaista sukulaista.

      Voin myös myöntää, että vieläkin kuivauskaapista löytyy Mummeli-koiran ruokakuppi. Ja se on ollut manan majoilla jo helmikuusta asti... Tuntuu siltä, että kupin kaapista pois ottaminen on jotenkin lopullista. Joo, hölmöä, mutta en voi sille mitään.

      Poista
  2. Voe tokkiisa koerankujjeita :D

    Minä jäin eilen katsomaan Dallasin jälkeen samaa jaksoa, olivat dallasin kanssa peräkkäin tallennelistalla. Kyllä pisti niiskuttamaan sekä Cheekin versio että erityisesti Jonne Aaronin veto. Tästä innostuneena löysin tallennelistalta vielä Erin -jakson joka oli ihan huippu sekin. Harmi, etten ole oivaltanut tätä mainiota tv-ohjelmaa aiemmin. Joku meillä oli tallentanut sentään muutaman jakson joten niihin on tyytyminen. Hienoa viihdettä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis se Kaija Koo -jakso oli se jossa itkin kuin tunturipuro. Ja jostais syystä Jonne ja Jare eli Cheek saavat padot aukeamaan. Mutta kaikkinensa on ollut ihana ohjelma ja formaatti. Toivottavasti löytävät yhtä hyviä tyyppejä ja jatkoa sarjalle.
      Itkeminenhän on ihan hyvästä silloin tällöin. ;)

      Poista