perjantai 4. marraskuuta 2011

Homo! Ja sen aiheuttamat rönsyilevät mietteet

Ja otsikon ei ole siis tarkoitus kettuilla kellekään, ei. Ja kaikki kylttyrellit aikaansa seuraavat toki tietävätkin, että kyseessä on Kansallisteatterissa pyörivä (lienee väärä sana tähän kohtaan, mutten parempaakaan keksinyt) Pirkko Saision tilauksesta kirjoittama näytelmä.

Näytelmän esittelyssä pläjäystä kuvataan "anarkistiseksi musiikkifarssiksi", mutta en minä sitä kovin anarkistisena pitänyt... Ehkä teatterin "vakioyleisö" (lue eläkeläiset) pitivät esitystä anarkistisena. Enpä tiedä. Olisi varmaankin pitänyt kysyä niiltä edessäni istuneilta seniorikansalaisilta näytöksen päätteeksi. Toki kaikki stereotypiat homoista tuotiin oikein hyvin esiin. Viihdyttävä näytelmä, jossa riitti ihan silmänruokaakin, mutta kerta moista riittää. :)

Suurin ongelma koitti sitten pläjäyksen väliajalla kun lämpiön puolella vilisi naamoiltaan tutun näköisiä julkimoita, mutta koska nimimuistini on täysin surkea ja olematon, onnistuin vain kuvailemaan Siipalle ihmisiä tyyliin: "Kato tuolla on toi yks tyyppi, se oli siinä Muodin huipulle -sarjan toisella tuotantokaudella. No toi, mikä sen nimi nyt oli.... Hmph!" Samoin näin yhden nuoren miehen, joka minun mielestäni on aivan varmasti joku radiotoimittaja, mutta kun ei tule mieleen, että mikäköhän kanava edes olisi kyseessä...

Olisikohan mahdollista saada aivoihin lisämuistia? Tai vaikka lisäpalikoita, joissa olisi valittuja ominaisuuksia, kuten nimimuisti. Se olisi siistiä, ostaisin heti useamman palikan!

Muistan, että ennen maailmassa teatteriin pukeuduttiin suurin piirtein parhaimpiin kuteisiin, mitä kaapista löytyi. Toki tämä oli päivänäytös, joten pikkumusta olisi ollut liioittelua, mutta liioittelua oli myöskin mielestäni eräältä nuorelta mieheltä pukea päälleen sateenkaaren värein raidoitettu (ihan totta, ihan niin kuin sateenkaarilipussa!) kulahtanut neule! Ainoa mieleeni pelmahtanut ajatus oli, että toivottavasti en sokeudu tämän näyn äärellä... Että jos en minäkään kotioloissa ole tyylikkäimmästä päästä, niin kaupungille lähtiessäni yritän kyllä muistaa vilkaista peiliin ihan sen varalta, että ei tule peloteltua viattomia kanssaihmisiä. Ja koitan kaivaa sieltä kaapista jotain muuta kuin ne räjähtäneet verkkarit.

Näillä sanoin, mukavaa vainajainpalvontaviikonloppua! Tämähän on toinen pyhäpäivä vuodessa joulun lisäksi, jolloin hautausmaat ovat ruuhkaksi asti täynnä kynttilöitä sytytteleviä ihmisiä, koska niin kuuluu tehdä. Vainajien muisteluun ei riitä se, että heitä muistelisi kotona. Jos et käy hautuumaalla jättämässä todistetta (se kynttilä), ei kukaan usko, että olisit suonut ajatuksen jollekin läheiselle taivaalliseen hiippakuntaan poistuneelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti