perjantai 5. joulukuuta 2014

Tänään

Kävin tänään fysioterapeutilla neljättä kertaa. Vielä on kaksi aikaa varattuna, mutta sitten ei ehkä enää tarvitse loppuja kertoja käyttä. Se passaisi minulle hyvin kun pitää ryhtyä taas duunariksi, niin ei voikaan ihan koska vaan karata fyssarille. Olin iloinen.

Tänään myös huoli läheisestä painaa sydämen ja mielen päällä. Joutui melkoiseen leikkausoperaatioon eikä halvaantuminenkaan ollut kaukana (tai osittain tapahtuikin) ja odottelen soittoa, joka toivottavasti kertoo kaiken sujuneen hyvin. Odottavan aika on tunnetusti pitkä...

Mutta tänään tapahtui kuitenkin myös ihan paras juttu! Nimittäin tädin pyörähtäessä postilaatikolla...
Melkein lirahti ilopissa housuun kun tämän kuoren käteeni poimin.
Kalenterin mukana oli tällainen saate:

Saate oli vaakasuuntainen ja sen oikeassa reunassa oli pari valittua kuvaa. Pisteet tekijöille siitä, että nämä kuvat ovat "ylimääräisiä" eikä niitä siis löydy itse kalenterista (tarkastin kyllä, uskokaa pois).

Voi tytöt (ja pojatkin)! Kyllä on nyt sellaista herkkua luvassa ensi vuoden kuukausien alkuja buustaamaan, että oksat pois ja osa rungosta!
Olen kovin tyytyväinen tähän valintaani, jolla pyyteettömästi piristän arkeanne ensi vuonna. :)

6 kommenttia:

  1. No jopas on herkkua tiedossa. Tuskin maltan odottaa. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta toisaalta on kiva, että on jotain mitä odottaa tämän pimeyden ja kuran keskellä. ;)

      Poista
  2. Heruta vielä vähän *slurps*
    Tikahdun tähän odotteluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä herutan pari kuvaa seuraavaan postaukseen kun kokeilin skannausta. Tuli vähän rakeisia eli Oikeat Otokset pitää siis skannata vähän paremmalla resoluutiolla. :)

      Poista