keskiviikko 7. elokuuta 2013

Kesäkuvahaaste

Hirnakka ystävällisesti paiskasi kesäkuvahaasteella (kiitos ystäväiseni) jo huhtikuussa, tarkemmin sanottuna 14. päivä, mutta silloin ei oltu ehditty vielä edes vappuun asti joten päässäni sutaisi vaan tyhjää, tuli ahdistus ja paniikki. Ei kai sitä nyt vanhoilla kuvilla...? Ja sääkin oli muistaakseni tuolloin niin paska, että eipä paljoa kesäfiiliksiä ollut.

No, nyt on kesää eletty ja kuviakin näpsitty kännykkäkameralla ja tavallisellakin. Sattuneesta syystä tähän otantaan pääsevät nyt vain kännykkäkameran räpsyt, sillä ne "oikeat" kuvat ovat tietysti toisella koneella toisaalla.

Haaste taisi olla Suomen kesä, mutta kapinalliseen tapaani vähän koettelen rajoja ja mukaan on saattanut eksyä kuva tai kaksi vierailtakin mailta. Sitten itse asiaan.

Tähän kesään on oleellisesti liittynyt VV ja sen kanssa yhteiselon opetteleminen. Pari kuukautta sitten se oli vielä näin pieni:

Hämähäkkijahdissa toukokuussa
 Ja nyt se on jo näin iso:
Tuumimassa elokuussa

Kesääni kuuluu myös rosé-viini. Muutoin en sitä koskaan juo, mutta kesään se sopii kuin nenä päähän. Tänäkin kesänä on tullut erinäinen lasi maisteltua ja onneksi katsoin ennen Tukholman-matkaa Tomi Björkin ohjelman, jossa nimenomaisesti sanottiin rosén olevan oikea juoma trendikkäillä terasseilla, joten olin ihan asian ytimessä reissulla. ;)


Ja koska kesääni oleellisesti kuuluu piskuinen pihamme ja sen kuopsuttelu sekä tulosten ihastelu, tuli tämän nähdessäni mieleeni se K-Raudan mainos, jossa nainen sanoo "tällaisen mä haluan meidän takapihalle!" ja mies vastaa "selvä". Tässä se on, minkä minä haluan takapihallemme:


Sanoisin ettei tämä ihan heti rivaripihaamme taitaisi mahtua, vaikka muutoin olisikin varsin tyyliin sopiva. ;) Yhtä kaikki, se oli lumoava ja hieno suihkulähde enkä ollut moista ennen nähnyt.

Kesään kuuluu luonnollisesti meri, aurinko ja auringonlaskut kun kesä alkaa painua kohti elokuuta. Laivamatkalla voi näpsiä sitten tällaisia tunnelmapaloja:

Pahoittelen huonoa kuvanlaatua sillä kuva on näpsäisty hytistä käsin ikkunan läpi.

Muita pihan kukkijoita olen jo tälle kesälle esitellytkin, mutta gladiolukset eivät ole vielä päässeet parrasvaloihin. Nyt on niiden aika ja niistäkin upeimmat ovat vielä kuvaamatta.



  
Mukana myös mehiläinen. Lisää gladioluksia luvassa kunhan ne valkoiset vielä aukeavat. Tämänvuotiset ovat olleet individualisteja eivätkä selvästikään halua kukkia yhtä aikaa ja muodostaa haluamaani kukkamerta vaan jokainen tuntuu sooloilevan.

Jos olen oikein reipas, saatan kaivaa vielä toiselta koneelta lisää kesäkuvia (ainakin vanhoista pieruista on jotain otoksia), mutta varmaksi en lupaa. Tällä tuli jo Hirnakan haaste täytettyä, toivottavasti. ;)

 
Jaahas, eikös tämä poseeraaminen jo riitä, tuumi VV ja poistui.

6 kommenttia:

  1. VV on jo ihan ison koiran näköinen. Lapset kasvaa niin nopeasti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Pienet koirat vielä nopeammin. Moni rotua tuntemato näyttääkin pitävän mua vähän pimeänä kun sanon sen olevan vasta puolivuotias. Luulevat vissiin, että en osaa laskea... ;)

      Poista
  2. Voi jukra miten on iso jo tuo pikkuärrieri :D

    Roseviini on kesän viini ja muutkin kuvat kertoivat paljon. Suihkulähde on ehkä hivenen pömpöösi rivaripihaan mutta jos naapurit myyvät omat plänttinsä siitä viereltä niin sittenhän toi olisi ihan nappi valinta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, enää se ei mahdu portaiden kaiteen välistäkään joten on voitu purkaa barrikaadit. ;)

      Mä ajattelin tota suihkulähdettä, että jos poistetaan taloyhtiön lasten leikkipaikka ja ehkä varastorakennuksetkin, niin sitten mahtuu oikein hyvin. Tuskin kukaan siitä pahastuisi?
      Ehkä odottelen kuitenkin sitä linnan hankintaa ja sen pihalle sitten. ;D

      Poista
  3. ihania kesäkuvia... kiitos ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista!
      Yritin ottaa niistä tummista gladioluksistani kuvia, mutta ne ovatkin tosi hankalia! Joko on liian aurinkoista tai sitten liian pilvistä.

      Poista