tiistai 6. elokuuta 2013

Ajokortti arpajaisista?

Kyllä. Nyt kun ihmiset palaavat lomilta ja pääkaupunkiseudun liikennevirta vilkastuu on aika jälleen kerran ihmetellä ihmisten ajotaitoa ja liikennemerkkien tai tieliikennelain tuntemusta.

Silloin kun minä kävin autokoulua, oli pääkaupungissamme käytännössä yksi oikea liikenneympyrä. Tai oikeamminkin kiertoliittymä, kuten virallinen nimitys kuuluu. Tämä hämmästystä ja hieman kunnioitustakin herättävä liikenteen ihmeellisyys löytyi Etelä-Haagasta. Siellähän se vieläkin on, se sama kiertoliittymä, mutta nykyään siinä on liikennevalot ja taitaa olla joku kaistakin lisättynä. Vaan silloin ei ollut liikennevaloja. Piti osata ryhmittyä oikealle kaistalle ja sukeltaa sekaan vuorollaan.

 

Liikenneympyrässä ajamista käytiin harjoittelemassa useammallakin kuin yhdellä ajotunnilla, sillä siitä piti suoriutua kunnialla ettei tule ruumiita.

Nykyään jokaisessa pienimmässäkin taajamanpahasessa pitää olla vähintään yksi kiertoliittymä. Käteviähän ne ovat ja erityisesti ne, jotka ovat autoilleet Brittein saarilla, tietävät mitä tarkoitan.
Niinpä luulisi, että ajoitpa korttisi nykyään missä hyvänsä, joudut ajelemaan jonkun kokoisessa liikenneympyrässä. Ja että mieleen on jäänyt sen verran autokoulun sedän tai tädin opetuksista, että ympyrässä ajelevalla on aina etuajo-oikeus.
Kiertoliittymään tultaessa pitäisi silmään osua tällainen liikennemerkkipari:

Jos se ajokortti on saatu jostain muualta kuin arpajaisista tai muropaketista, pitäisi mielessä olla kirkkaana ainakin se, mitä tuo kärjellään seisova kolmio tarkoittaa. Sen kun muistaa niin saattaa oma henkiriepu pelastua jonkun kerran kun ei täysillä ryykäise tuollaisen merkin takaa vaikkapa rekan eteen.
Tuo toinenhan sitten tarkoittaa sitä kiertoliittymää elikkäs liikenneympyrää ja karusellin pyörimissuuntakin on varmuuden vuoksi selkeästi osoitettu.

Työmaaruokalamme on remontissa ja siksi ruuanhakuun täytyy laittautua talon ulkopuolelle jos kun ei niitä omia eväitä ole sattunut matkaan. Tänään päätin kurvata tuon itäisen kauppakeskusihmeen ravintolamaailmaan ja matkalla sen parkkihalliin osuu tielle kaksi peräkkäistä kiertoliittymää.

Ensimmäinen niistä on ihan "tavallinen" eli sellainen missä ei ole mitään erkanevia kaistoja kääntyville. 
Kurvasin ympyrään ja vedinkin sitten liinat kiinni kun seuraavasta sisääntulosta meinasi joku vanha mersunkuikale punkea kylkeen. Nyrkin heristäminen ja pään epäuskoinen pyörittely sai äijän pysähtymään ja selvisin ehjin nahoin ulos ympyrästä vain saapuakseni heti seuraavaan ympyrään. Tämä on sellainen, jossa ensimmäisestä liittymästä oikealle poistuville on oma pieni kaistansa, jota voi sujuvasti yleensä ajaa niin ettei tarvitse pysähtyä. Ympyrään mentäessä on liikennevalotolppa, joka varoittaa silloin jos bussi tulee, mutta muutoin sillä ei ole mitään "virkaa".

Noh, eikös siinä sitten seuraava urpo ole ryhmittynyt sille "oikealle livahtajien" kaistalle ja tuijottelee sitä saamarin kolmiovaloa ikäänkuin odottaen vihreän syttymistä... Vittu, että meni hermo lopullisesti.
Torvi soimaan, seurauksena urpon loikka eteenpäin melkein jalkakäytävälle ja se vitun mersukuski vasemmalla puolella soittaa torvea ja näyttää keskisormea! Luuli vissiin, että tööttään sille...

Tällaisten lisäksi ihan "helmiä" liikenneympyröissä ovat ne, jotka eivät osaa näyttää vilkkua poistuessaan kiertoliittymästä, mutta innokkaasti vilkuttavat vasemmalle ajellessaan siellä ympyrässä.

Että kysynpä vaan, mistä nämä tyypit korttinsa saavat? Vai saavatko mistään?
Enkä edes lähde avautumaan näistä ajon aikana puhelimen räpelöijistä, meikkaajista, sanomalehden lukijoista jne. Verenpaineeni ei ehkä kestäisi sitä.

Nyt kohkataan Trafin toimesta pakollisesta "veneilykortista", mikä ei ole huono ajatus, mutta paljon olisi tekemistä ihan tieliikenteenkin parissa...

15 kommenttia:

  1. Saatiin kyllä yliannostus noista liikennevitunympyröistä reissussa. Niitä oli Ruotsissa oikeasti n. 200 metrin välein joka paikassa muualla paitsi motareilla ja motareillekin mentiin ja niiltä tultiin ulos noiden pylpyröiden kautta. Grrr. Pähkähulluja nuo ruotsalaiset !! Ja tanskalaiset siinä samassa ja samasta syystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja Råttissa ja Tanskassa vois kuitenkin sanoa, että "You ain't seen nothing yet" ennen kuin olet vieraillut Britanniassa autoillen... Siellä on oikeasti keskellä peltoa kylä, jossa on noin kuusi taloa ja se yks raitti kylän läpi. Voit olla varma, että siihenkin on ängetty liikenneympyrä. ;)

      Tervetuloa takaisin kotimaan kamaralle! :)

      Poista
    2. Råttissa... Prkl... RUÅttissa! Ei ole näpit vetreimmillään eikä oikolukumoodi päällä näköjään. ;)

      Poista
    3. Kiitos, kyllä se on omaa muu mansikki ja muu muu mustikki. :) Mitään megarapsaa ei kyllä kannata odotella, en jaksa....

      Poista
    4. Munkin lomareissurapsa on jäänyt tekemättä. Parikin kertaa luonnostelin jotain tekstiä ja sit aattelin, että ketä kiinnostaa mun päämäärätön tallustelu Tukholmassa... Taitaa jäädä siis kokonaan tekemättä se rapsa. :)

      Poista
  2. Mä rrrrakastan liikenneympyröitä! Se oli ainoa paikka autokoulussa jossa oikeasti tykkäsin ajaa, kun säännöt on aikas yksinkertaiset. Mutta ei vissiin sit kaikille ja kaikkialla. Harmi, ettei ne antanu mun vaan pyöriä siinä (ilman sita vasemmalle tikittävää vilkkua ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuka mitäkin rakastaa, mutta onneks et hurruuttele se vilkku päällä kuitenkaan. ;D
      Nyt tuli mieleeni, että joku muukin bloggari kirjoitti taannoin rakastavansa liikenneympyröitä, mutta en kyllä nyt muista, että kuka se oli. :)

      Vaan tosiaan, säännöt liikenneympyröissä on todella simppelit, että luulis menevän jakeluun jokaiselle.

      Poista
  3. Muistelen, että viime vuosisadalla, kun ajoin korttini - se ei siis ole peräisin muropaketista tms. - oli vielä sellainenkin ihme kuin kiertoristeys, joka saattoi näyttää epäilyttävän samanlaiselta kuin liikenneympyrä, mutta jossa väistämissäännöt ja vilkutus menivät muistaakseni päin vastoin kuin liikenneympyrässä.
    Mutta olet oikeassa, muropakettikuskeja on liikenteessä joinakin päivinä aivan liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että on ajamalla saatu kortti. ;)
      Joo, muistan minäkin hämärästi jotain kiertoristeysasiaa, mutta olisiko niin, että ne on nykyään korvattu ympyröillä? Tai sitten niitä on vain siellä täällä niin harvassa ettei niihin törmää.

      Välillä tulee mietittyä liikenteessä, että onneksi ei ole selvillä kaikkien kanssakuskien ajotaidosta. Voisi nimittäin pelottaa aika perkeleesti...

      Poista
  4. MinäKIN rakastan suomalaisia kiertoliittymiä! Nimittäin olen asunut pari vuotta Britanniassa ja niiden kolmikaistaiset vasemmanpuoleisen liikenteen itsemurhaliittymät kun oppi, niin sen jälkeen näitä kotoisia rakastaa. Mutta ärsyttäviä ovat ne arpajaisissa korttinsa saaneet, jotka puhuvat kännykkään ja vauhti hidastuu kiertoliittymässä eikä käsiä riitä vilkun käyttöön, argh...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Briteissä on kyllä suorastaan legendaarisia tappoympyröitä! Muutamaan sellaiseen megaliittymään ajaneena on tullut vähän sellainen a-pu-va -olo. Siinä jää Riemukaarikin toiseksi. :)

      Kännykkään pälättävät tai tekstarin kirjoittajat ovat pahimpia! Männä viikolla yksi suihkaisi kolmion takaa sujuvasti eteen kännykkä korvalla ja katse kääntyneenä ihan väärään suuntaan. Pelottavaa...

      Poista
  5. Hehee. Nuorempi sukupolvi ajelee ympyröissä kelvollisesti, mutta pahimpia ovat nuo hattupäiset ukot tai iäkkäämmät rouvat. Pahin kyllä ne ukot. Nuorempi sukupolvi on tottunut niihin, mutta toista se on 50+-vuotiailla, kuten sanoit, niitä ei ollut entisaikaan juuri mitään. Silti tuntuu käsittämättömältä mikä siinä ympyrässä ajaminen on niin vaikeaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No totta! Siis pipo- ja lippispäiset papat ovat todellakin pahimpia!

      Mutta noin muuten liikenteessä nuorempi sukupolvi kuvittelee, että on ihan okei kirjoittaa tekstaria, räplätä autoradiota, peilailla ja puhallella purkkapalloja samalla kun ajaa satasta motarilla.
      Ja sitten on vielä ne mopoautot... brrrhhhh!

      Poista
  6. Autokoulusi setä tai täti on ollut väärässä, sillä liikenneympyrässä ajavalla ei ole välttämättä aina etuajo-oikeus. Kyllä meidän autokouluopettaja varoitteli tällaisista ympyröistä. Itse asiassa, mä asuin joskus Helsingin Tammisalossa, ja siellä oli juuri tuollainen liikenneympyrä jossa ympyrässä ajavan piti väistää siihen ajavia ajoneuvoja (väistetään siis oikealta tulevia). Tuskin on ainoa lajissaan, mutta löytyy tuolta:

    https://maps.google.com/maps?q=tammisalo,+helsinki&hl=fi&ll=60.19158,25.062883&spn=0.007659,0.019205&sll=37.0625,-95.677068&sspn=49.57764,78.662109&hnear=Tammisalo,+Helsinki,+Suomi&t=m&z=16

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ehkä yleistin turhaan, mutta halusinkin kärjistää. Opettaja opetti, että pitää katsoa liikennemerkkejä ja tästä päästään siihen, että liikennemerkit pitää osata ja niitä pitää katsoa.
      Ja mun autokoulunkäynnistä on aikaa jo niin kauan etten todellakaan voi ihan tarkkaan muistaa kaikkea mitä siellä on sanottu. ;)

      Mutta tuo mainitsemasi taitaa juuri olla sellainen Rouva B:n mainitsema kiertoristeys jossa tosiaan ympyrässä ajavan pitää väistää ympyrään tulevia. Tällainen samanlainen taitaa löytyä myös Pihlajamäestä (vai -rinteestä? Minulla menevät ne aina sekaisin). Että onhan niitä, mutta varmaan vähemmän kuin "normaaleja" liikenneympyröitä.

      Poista