tiistai 11. lokakuuta 2011

Vali, vali ja niti-nati

Sori, mut eilen oli kyllä oikea maanantaiden maanantai! Niinpä suon itselleni tovin ihan kylmään ja itsekkääseen valittamiseen. Siis kaikki alkoi siitä, että en vaan jaksanut, pystynyt tai kyennyt pesemään hiuksia aamulla, vaikka olin pyhästi sunnuntai-iltana nukkumaan raahautuessani päättänyt sen tehdä. No, vanha kikka, tukka sykkärälle ja lakkaa perään sai toimia "kampauksen" korvikkeena. Arvelin, että ei sitä kukaan huomaa kun muutenkin olen mallia "homsantuusa" tätä nykyä (kiitos tämän "massan kertymisen") enkä oikeasti ole koskaan osannut laittaa tukkaani kovin hyvin ja meikatakin vain kohtalaisesti. Töissä sitten olikin sitä maanantairuntua ihan omiksi tarpeiksi ja enemmänkin, mutta jätettäköön se ihan omaan arvoonsa tällä kertaa.

Voitteko arvata, mikä kruunasi päiväni? No ette varmaan, joten kerron.
Sähköpostilootaani töissä tupsahti käyttämämme matkatoimiston infoposti, jossa kerrottiin, että nimeltä mainitsematon lentoyhtiö lopettaa Lontoon liikennöintinsä ja viimeiset Helsinki - Lontoo lennot lennetään 29.10.
Joo-o, alkuvuodesta oli puhetta, että näin tekevät, mutta että jouluun asti ainakin tämä yhtiö lehahtelisi Lontooseen. Uskoen moista markkinamiesten puhetta, olimme Siipan kanssa varanneet Lontoon reissun marraskuulle. Mielessä kävi kaikkea painokelvotonta (ja varmaan lipsahti ääneenkin pari ärräpäätä) lukiessani matkatoimiston tiedotetta ja singahdinkin siltä istumalta informeisön superhaiveitä käyttäen katsomaan, mitä varauksellemme oli tapahtanut.
Juuh, oli reititetty uudelleen sisaryhtiön lennoille KÖPIKSEN kautta, jolloin matka-aika olikin noin seitsemän tuntia kolmen tunnin sijaan... Tällä rouvalla luonnollisestikin keitti hieman yli siinä kohdassa. Noh, onni onnettomuudessa oli se, että lennot oli a) ostettu suoraan lentoyhtiöltä, b) maksettu Siipan pussista tällä kertaa. Ja b-kohdassa se onni tarkoitti lentoyhtiön (luultavasti) syytöntä virkailijaa kun en sitten ryhtynyt soittelemaan itse sinne. Onneksi tiedotteessa luvattiin myös hyvittää jos jostain kumman syystä asiakkaalle ei kelpaakaan heidän tekemänsä uudelleenreititys. 
Niinpä pistin Siipan illalla asialle ja käskin soittaa ja pyytää rahat takaisin. Siippa soitti (sivistyneesti tietysti ilman rähjäämistä) ja rahat luvattiin. Heti sen surffailin brittiläisen lentoyhtiön sivuille ja ostin liput sieltä, ihan suorilla lennoilla ja melkein yhtä halvalla. Että loppu hyvin, kaikki hyvin kuitenkin ja pääsemme "syyslomallemme". 

"Parasta" tässä koko hommassa on se, että peruuttaneelta lentoyhtiöltä ei todellakaan tullut minkään sorttista infoviestiä tyyliin "heippa vaan, lopetetaan reitti ja laitetaan sut akkas kans menemään Köpiksen kautta". Juu, ei, ei edes yhtiön omilla nettisivuilla ollut moista tietoa. Että kuvittelivat varmaankin naruttavansa ihmisiä ja yrittävän sitä, että kyllä ne kuitenkin tulee sit kentälle ajoissa ja sit me kerrotaan niille, et tämmönen pikku juttu olis. Vaan eivät saaneet tätä akkaa lankaan, HAH!! Ehkä onneksi niille (ja mulle), sillä olisi saattanut päätyä kotimaisen Lentokenttä-ohjelman seuraavalle tuotantokaudelle mukaan kun olisin vähän avautunut tiskillä. ;)

Ja valitus päättyy. Kiitos, kun sain avautua. Nyt tuonne vesisateeseen, *jihuu* :-(

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti