tiistai 4. kesäkuuta 2013

Matkaraportti, 5. päivä

Maanantaiaamu Lausannessa. Ensimmäisen kerran tällä reissulla meitä tervehti herätessämme aurinko! Lämpötila oli varmaan samoissa lukemissa kuin edellisenäkin aamuna, mutta sentään aurinkoa!

Hotellin aamiaisella oli hiljaista, sillä eihän tuo aika mitään varsinaista sesonkia vielä ole. Viikonloppumatkaajia oli jonkin verran, mutta nekin olivat jo poistuneet sunnuntaina. Niin no, amerikkalaisia riittää aina. Aina ja joka paikkaan. Niin nytkin, yhden perheen verran.

Aurinkoisen aamun kunniaksi päätimme käydä vielä kävelyllä ennen tavaroiden pakkaamista ja tien päälle siirtymistä. 
Kävelimme rantakatua Olympiamuseolle, sillä museon ollessa remontissa oli järven rantaan raahattu vanha paatti, johon oli pystytetty väliaikaisnäyttely ikäänkuin korvaukseksi. Ilmaisen sisäänpääsyn houkuttelemana päätimme käydä vilkaisemassa. Siellä piti muka olla läpileikkaus kesäkisojen kohokohdista.
Jos sitä näyttelyä on uskominen, niin kesäkisoja kohokohdilla on ollut Pekingissä ja Lontoossa... Aika paska näyttely jos suoraan sanon. Jotain urheilijoita oli hieman esitelty enemmän, mutta nekin kaikki olivat 2000-luvulta. Niin ja vitriinissä killui jonkun piikkari ja jonkun toisen taitoluistelumekko. Onneksi laivaan syöksyi joku bussilastillinen saksalaisia, joten saimme hyvän tekosyyn poistua nopeasti ja huomaamatta paikalta.

Suurenmoisesta säästä nauttien kävelimme vielä rantakatua jonkin aikaa ihastellen vesilintuja ja imien itseemme auringonpaistetta. Kipaisimme myös lähikaupasta hieman vettä ja matkaevästä mukaan. Tarkoituksena oli kutakuinkin yhtä soittoa painella Zürichiin.

Hotellissa pakkasimme tavarat ja tarkistimme, että kaikki on mukana. Navigaattoriin yritimme naputella valmiiksi määränpään hieman eri reittiä kuin tullessa, jotta ei tarvitsisi koko matkaa ajaa samaa moottoritietä.
Raahauduimme alas vastaanottoon kantamuksinemme kirjautumaan ulos. Hotellin pysäköinnin piti olla maksullinen, mutta koska respan tyttö oli tyystin unohtanut meille sen kirjata, antoi hän parkin ilmaiseksi. Tähän hotelliin voimme taatusti tulla toistekin!

Autolle mennessä olikin yllätys vastassa. Läheisessä isossa puussa taisi olla mustavariksilla pesä, joten linnun (ISON sellaisen) kakkaa oli auton päällä enemmän kuin omiksi tarpeeksi. Samoin oli puusta pudonnut jotain kukintoroskaa, joten näky oli aika hieno... 

Emme jääneet moista murehtimaan, vuokra-autoa kun ei tarvitse itse ryhtyä kuuraamaan, onneksi.
Lähdimme suuntimaan navigaattorin ohjeiden mukaan ja lupaavan alun jälkeen saimme jälleen huomata, että ehkäpä navimme ei ihan ole aina tilanteen ja paikan tasalla. Se yritti neuvoa meitä joidenkin umpikujien ja pienten kinttupolkujen kautta haluamallemme valtaväylälle.
Parin yrityksen jälkeen luovutimme ja lähdimme samoja jälkiä kohti Zürichia kuin mitä olimme tulleet. Olisihan se ollut kiva katsella vähän muitakin maisemia, mutta en jaksanut tapella tekniikkaa vastaan. Tässä kohdassa vanhanaikainen karttakirja olisi varmasti ollut paras opastaja.

Huoltoasemalla tankatessa yritin vähän pestä suurimpia linnunpaskoja laseista pois ja lopputuloksena auto ei näyttänyt ihan niin ryönäiseltä kuin lähtiessä.
Matka eteni jouhevasti ja paljon oli rekkoja liikkeellä maanantain kunniaksi. Esimerkiksi Italiassa rekat eivät saa ajaa viikonloppuna moottoritiellä, joten jos sattuvat perjantaina olemaan Italian puolella, on odotettava yli viikonlopun että pääsevät jatkamaan matkaansa.
Letka kuitenkin kulki tasaisena virtana kunnes jo aika lähellä Klotenin lentokenttää pysähtyi liikenne kokonaan. Oma navigaattorimme vain kertoi, että ruuhkaa on, mutta autossa ollut kiinteä navigaattori osasi näyttää kumollaan olevan auton ennen yhtä tunnelia eli siellä oli ollut kolari. Madeltuamme hitaasti jonkin aikaa alkoi suma purkaantua ja pääsimmekin jatkamaan matkaamme.

Silmä kovana yritimme kytätä huoltoasemaa, sillä auto oli määrä palauttaa tankki täynnä. Yhtään huoltsikka ei tiellemme osunut ja yhtäkkiä olimmekin jo siinä parkkihallissa, johon auto piti palauttaa. Parin ärräpään jälkeen tajusimme onneksi, että sieltä pääsee sujuvasti ulos takaisin etsimään bensistä. Sellainen löytyikin hyvin nopeasti heti sen jälkeen kun oli ajanut ulos parkkihallista. Eli poistuessa on bensis, mutta takaisin tullessa ei. Ovelaa! 

Saimmekin pikaisesti luovutettua auton ja oli aika lähteä seikkailemaan lentoaseman alla olevalle rautatieasemalle. 
Vanhoina konkareina *hehheh* suunnistimme päättääväisesti alakertaan ja ainakin kaksi kertaa hukkasimme rautatielle ohjaavan opasteen. Löysimme kuitenkin raiteille johtavat liukuportaat sekä lippuautomaatin.
Jotenkin lippuautomaattia näpelöidessä tuli sellainen deja vu -fiilis, sillä kaksi vuotta sitten seisoimme varmaan samalla lippuautomaatilla ihmettelemässä, pitääkö ostaa kahden vai kolmen vyöhykkeen lippu. Ja taas päädyimme kahteen...
Rynnimme raiteelle ja juna tulikin sopivasti. Lentokentältä Zürichin päärautatieasemalle pääsee noin vartissa. Junat ovat siistejä, ilmastoituja, hiljaisia ja kaksikerroksisia. Kuulutukset ja näyttötaulut ovat selkeitä. Ei sveitsiläistä junakulttuuria turhaan kehuta, ihan miellytävää niillä on matkustaa.

Hetkeä myöhemmin olimme siis Zürichin keskustassa tallustelemassa kohti hotelliamme. Etsintää ja suunnistamista helpotti se, että olimme majoittuneet samassa hotellissa edelliselläkin kerralla. 
Pian olimmekin jo hotellin respassa ruinaamassa myöhäisempää uloskirjautumista, mutta eivät luvanneet ilman eri maksua. Emme luvanneet maksaa, sillä hinta parista tunnista olisi ollut puolet vuorokausitaksasta.

Sää oli mukavan aurinkoinen, mutta ei liian kuuma. Niinpä pikaisesti heitimme tavaramme huoneeseen, säädimme hieman ilmastointia ja lähdimme katselemaan lähitienoita.
Eipä ollut kahdessa vuodessa juuri mikään muuttunut paitsi se, että kaikenlaisia tietöitä ja muita remontteja oli paljon tekeillä.
Sanoisin näin täysin maallikkopohjalta, että Sveitsissä ei lama näy ainakaan normaalille turistille. Jos vertaan kestosuosikkiini Skotlantiin, on siellä ollut laman vaikutus melko selvästikin nähtävissä parin viime vuoden aikana, mutta täällä ei.
Toinen toistaan korskeampia tavarataloja on keskustan Bahnhofsstrasse täynnä puhumattakaan niistä lukuisista kello- ja koruliikkeistä. Zürichin pääostokatu lieneekin Euroopan kalleimpia ja se näkyy.
Vaan sehän ei estä näyteikkunaostoksia, oli hintataso mikä tahansa. Hetken kiertelimme ja kävimme hakemassa vähän naposteltavaa ja juomaa hotellihuoneeseemme. Nälkäkin kurni suolistossa, joten kävimme pikaisella ja kevyellä myöhäisellä lounaalla. Halusimme jättää tilaa illalliselle, sillä kiikarissa oli eräs loistava ulkoilmaravintola.

Palailimme hotellille ja kävimme tulostamassa lentokuponkimme. Sisäänkirjautumisen olimme jo tehneet aiemmin ja tokihan "kännykkälippu" olisi kelvannut, mutta näin vanhanaikaisena se paperi tuntuu todellisemmalta. Onneksi muistui mieleen, että tässä hotellissa sai käyttää vapaasti tietsikkaa ja printteriä, ja niinpä saimme paperimme tulostettua.
Vähän aikaa lepäilimme huoneessamme uutisia katsellen telkkarista ja tabilla surffailen (jälleen kiitos ilmaisesta wlanista!). 

Virkistäytyneinä lähdimme kävelemään kohti vanhaa kaupunkia tavoitteenamme löytää se tietty puiston siimeksessä oleva ravintola, jonka nimeä emme kuollaksemmekaan muistaneet, mutta sijainti oli sentään mielessä.
Ihmiset olivat rynnistäneet kaduille ja terasseille hyvän sään houkuttelemina ja vanhassa kaupungissa joen varressa oli suorastaan säpinää. Ilma oli hieno ja lämmin.

Emme kuitenkaan halunneet ihan heti syömään, joten horjahdimme pienen italialaisravintolan terassille drinksulle. Tarjoilija näytti kohtuullisen happamalta kun saksan ja englannin sekoituksella kerroimme haluavamme vain yhdet lasilliset. Tarjoilija kysyi ensin jotain italiaksia ja sitten saksaksi. Ymmärsin kysymyksen ja vastasin, että todellakin haluamme vain drinksut ennen kuin Siippa ehti kissaa hönkäistä.
Tästä seuraksena oli se, että tarjoilija osoitti jatkossa huomionsa vain minulle. Ja minä sain sitten laskunkin! Jos olisin osannut, olisin sanonut kyypparille, että olen tämän reissun aikana ollut täysin maksettua seuraa. Onneksi en osannut, ehkä.

Huvittuneina tapahtuneesta suuntasimme toivioravintolaamme kohti ja onneksi saimme sieltä pöydän, ulkoa kuten toivoimmekin.
Muistimme edellisen vierailumme ja päätimme jättää alkupalat väliin keskittyen vain pääruokaan. Se oli juuri niin hyvä pihvi kuin muistinkin ja kokoakin oli juuri niin paljon kuin muistinkin. 
Viereisessä pöydässä sveitsiläinen nuoripari veti koko repertuaarin alkuruuista alkaen ja ihmettelin, että mihin se hentoakin hennompi tyttönen sen kaiken söi. Hyvin näytti uppoavan kuitenkin.
Siihen oli päälle hyvä hörpätä pienet espressot ja lähteä sulattelemaan ruokaa kaikessa rauhassa.
Enkä vieläkään ole ihan varma sen ravintolan nimestä...

Vietimme vielä aikaa kävelemällä hieman ja ihastelemalla järven ja kanaalin maisemia. Jaksan yhä uudestaan hämmästyä näiden vuoristojärvien kirkkaudesta, se on miltei hypnoottista.
Hotellilla köllöttelimme katsellen telkkaria aikamme ja haikaillen loman olevan lopuillaan kunnes nukkumatti hiipi paikalle ja vei höyhensaarille. 

4 kommenttia:

  1. Hyvin kyllä muistat kaikki tapahtumat, siis niinhän se menee, jos jättää yhteen drinksuun :D Jos ei jätä, niin muisti saattaa pelata italiaksi ja saksaksikin, ihan luontevasti. Monta julistetta ja korttia onkin painettu noista vuoristoista ja kristallinkirkkaista vesistä. Kuka vielä väittää, että Suomen luonto on kaunein. Tosin onhan sekin, omalla tavallaan. Ja Skotlannin nummet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, kyllähän sitä tietty ruokajuomat tuli myös otettua. Mutta umpitunneliin on turha reissuilla ajautua. ;)
      Reissuista muistaa pidemmän ajan kuluttua yleensä ne kommellukset sekä jotkut huikeat jutut. "Tasaiset" päivät painuvat unholaan.

      Suomen luonto on eri tavalla kaunis ja hyvä niin. En lähde ulkomaille siksi, että näkisin samaa kuin täällä.
      Skotlannin länsirannikko onkin sitten se sielunmaisemani...

      Poista
  2. Kiva on ollut lukea matkarapsaa, tykkään! Eipä oo tullut Sveitsissä käytyä ite koskaan, kerran oli lähellä mutta Italian puolelle jäätiin. Itävallassa olen piipahtanut. Hienoja maisemia näyttää olevan. Eikä varmaan slummejakaan :)

    Mitä tulee Suomen luontoon, niin onhan se nyt ruma. Loskaa, sumua, harmaata, tasaisen kuraisia peltoja, ruskeita vesiä.. hyh hyh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiva, että siitä on ollut iloa. :)
      Sveitsi on jännä maa, suosittelen. Halpaahan siellä ei ole, mutta ei ole Suomessakaan.

      Mietinkin lähinnä kesäistä Suomen luontoa... Kyllä täällä kaunistakin on, se vaan unohtuu aina siellä syksyn loskassa ja talven pakkasissa rämpiessä. ;)

      Poista