perjantai 14. kesäkuuta 2013

Kaikki julkisuus on hyvästä?

Tänä päivänä maailmassa riittää kaikenlaista missukkaa, tissukkaa, tähtöstä ja muuta turhaa julkkista. Kilpailu paikasta parrasvaloissa on kovaa. Enää ei riitä, että antaa "syvähaastattelun" Avokakkaan tai Me Ämmät -lehteen silloin tällöin.

Ei, pitää olla ajan hermolla ja sykkeessä, sillä julkisuudesta unhoon syökseminen tapahtuu yhtä nopeasti kuin sinne pääsykin, etenkin jos julkisuuteen on päässyt vaikka "puutarhanhoidollisin" keinoin.
Pitää olla naamakirjassa, twitterissä, bloggailla "päivän asu" -teemalla tai vaikka päivän pano, riippuen tapauksesta, mutta esillä pitää olla. Hyvässä ja vaikka pahassakin jos ei muu auta.

Tällaisesta ei-niin-hyvästä julkisuudesta käy oikein loistavaksi esimerkiksi se eräskin "kohublondi", joka on "esiintyvä artisti" siskonsa kanssa ja jonka puutarhanhoidollisista kyvyistä oli Ikekin kiinnostunut.
Itse en tiedä oliko kyseinen nainen ollut ennen sitä julkisuudessa, mutta tämän Iken kanssa säätämisen jälkeen pääsi ainakin Suomen suurimman roskalehden vakinaamaksi. Eikä varmasti vähiten siksi, että tälle tyypille sitä sattuu ja tapahtuu erityisesti silloin kun on vähän nautittu ilolientä ja ties mitä. Vauhtia on niin, että raastuvan ovi on rakosellaan vähän väliä.
Melkein säälisin jos en olisi näin kylmä ja kyyninen ämmä jonka mielestä kyseinen henkilö on kaiken tämän itse aiheuttanut ja ansainnut, vaikka syy onkin aina jonkun muun. Veikkaan, että se tähteys päättyy huonosti ennemmin tai myöhemmin.

Vaan kyllä tällä viikolla leukani loksahti oikein isosti auki kun muinaisen (1980-luvun), villikoiran nimeä kantaneen, suosikkibändin laulaja avautui iltapäivälehtien palstoilla, kuinka hänellä on nyt ihan oikea seurustelusuhde. Eikä siinä mitään, jotkut haluavat onneaan jakaa julkisesti. Mutta. Jutun mukaan tämä artisti oli kysynyt uudelta tyttöystävältään tämän viikon maanantaina, että "aletaaks oleen?" ja myöntävän vastauksen saatuaan ryntäsikin hetimiten soittelemaan luottotoimittajilleen suurta onneaan julistamaan.

Ei perkele, oikeesti. Näille molemmille, vaikkakin niin kovin erityyppisille, ihmisille on yhteinen nimi. Mediahuora.

Ei mulla muuta.

14 kommenttia:

  1. Luin otsikon tuon jälkimäisen herran seurustelusta ja kyllä tosiaan mieleen tuli, että onko rahapula. Levyt ei myy tms, kun pitää laittaa jollain näin turhalla asialla nimi julkisuuteen. Voi aikoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama käväisi mielessä, että taitaa olla käteinen vähissä... Kohta saamme lukea syväluotaavan parihaastattelun jostain aviisista. ;)
      Nimenomaan, oi aikoja!

      Poista
  2. Sä oot niin paljon vahvempi kuin mä. Mä en kykene edes ajattelemaan sitä yhtä ryhävalasta ilman otsalohkon rätinää. Hrrr. Mun mielestä pitäisi olla joku pykälä, jonka nojalla tollaset vahdittavat saisi pistää lukkojen taakse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö, muhun on tullu joku vika. Se ryhävalas ei herätä mussa nykyään oikein mitään tuntemuksia. Ei siis minkäänlaisia. Ainoa ajatus oli viimeksi jonkun kuvan nähdessäni, että nyt tais lipsahtaa pikkasen liikaa botoxia...

      Samaa mieltä oon kanssasi, jonnekin tommoset pitäis laittaa holhoukseen.

      Poista
  3. En pysty minäkään tuntemaan sääliä tai ylipäätään mitään ihmistä kohtaan, jonka täytyy myydä sielunsa paskalehdille hetken kuuluisuudesta. Ehkäpä vuosi kaksi parrasvaloissa, sitten sitä joko paukahdetaan uskoon tai siirrytään mainostamaan terveystuotteita tai juontamaan bingolottoa (tuleeko sitä edes enää?) telkkarin puolelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä bingolotosta, mutta toi blondihan on jo kuulemma uskossa... Telkkariin sitä ei varmaan huolia p****aan esittelemään kun se on niin arvaamaton tyyppi. Että saa hoidella sen homman "musakeikoillaan".

      Poista
  4. Tollasset julkimot on lähinnä säälittäviä. Meen koivun taa jemmaa. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mut sääli on sairautta ja pelko veren vähyyttä. ;)
      Älä suotta mee jemmaan. :D

      Poista
  5. Nousi mieleen kysymys (hypoteettinen), että mahtaisiko se yksi blondiini siskoineen elää edelleen suht normaaliksi luokiteltavaa elämää, jos sitä puutarhanhoitojuttua ei olisi koskaan tapahtunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelen joskus kuulleeni, että kyseinen blondi on aina halunnut julkisuuteen keinolla millä hyvänsä. Joten taisi ihan omasta puhelimestaan livahtaa ne puutarhajututkin keltaiselle lehdistölle. Että ehkä tää on sen ihan oma tahtotila...
      Siskostaan en tiedä, se vois ollakin ehkä joku taina tavallinen jos syrra ei ois vieny mukaan näihin kotkotuksiin.

      Poista
  6. Serkkupojan kotikylään tuli tämä Blondi Luojan Armosta keikalle. Serkkupojan fb-päivitys oli legendaarinen: Mummoni Siirin sanoin, vanahaks ku elää, sitä vitunki näkköö.

    Kyseinen BLA oli päivittänyt blogiinsa (!) kuinka paikalliset olivat olleet ihania paitsi joku ämmä oli riehunut mutta turvamiehet olivat hoitaneet homman. Siinä kylässä ei ole turvamiehiä. Siellä on yksi rotevampi poliisi ja se mun serkku.

    Sääliksi käy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sen varmaan todellakin näkee jos tuon tähtösen "keikalle" eksyy. ;)

      Olen käynyt sitä blogia silmäilemässä jonkun kerran ja mielihän siinä meinas nyrjähtää...
      Jossain laalaa-maassahan se elää, ihmisraunio.

      Poista
  7. Day 1: "Seurustelen!"
    Day 2: "Enpäs enää seurustelekaan!"

    A gift that keeps on giving.

    VastaaPoista