tiistai 27. syyskuuta 2011

My first blog

Perustin blogin, ihan ensimmäisen omalta kohdaltani... Miksikö? Eihän tätä varmaankaan kukaan lue, mutta ehkä aika oli osaltani kypsä blogin aloitukseen. Ehkä se palvelee minua jonkinlaisena päiväkirjan tapaisena hökötyksenä.

2000-luvun alkupuoliskolla olin töissä IT-alan yrityksessä monen "ionipipon" ja nörtin ympäröimänä. Ja se nörttiyshän tarttui... Olin netin ja sen kaikkien mahdollisten silloisten palvelujen suurkuluttaja. Suuri osa vapaa-ajasta hurahti koneella chattäillessa, irkatessa jne. Oli kriittisen tärkeää, että nettisivut olivat aina vimpan päälle ajan tasalla (omat ja ne "miljuunan" muun ihmisen sivut, joita ylläpidin). Sitten iski infoähky jossain kohdassa. Hyvä, että jaksoi privaatin sähköpostinsa lukea muutaman kerran viikossa. Ja omia nettisivujani olen viimeksi päivittänyt vuonna 2009, mutta eipä paljoa puristele! :D

En siis lupaa jokapäiväisiä kirjoituksia, hyvä jos viikottain saan tänne jotain täräytettyä. Ja niiden tulevien tekstien järjellisyydestä tai järjettömyydestäkin voidaan olla montaa mieltä. Mutta aika näyttää, kuinka akan käy.

Loistavan sienivuoden kunniaksi tässä kuva metsän herkuista. Hyötyliikuntaa parhaimmillaan! Pakastin täyttyy suppiksista ja samalla saa raitista ilmaa. :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti