Aikaansaannoksia, osa 2

Uusi päivä, uudet kujeet. Toivottavasti. Olkoon blogger suosiollisempi tänään.

Eli uusi yritys viime viikonlopun istutuksistani höystettynä VV:llä. Näiden ottamisen jälkeen olen istutellut muutakin, kukkapenkistä punkeaa myös villitulppaaneja ja atsaleatkin on suojattu oikealla aidalla eikä pentuverkolla... Mutta otan sitten niitä kuvia myöhemmin.
Ryytimaasta pilkistää jo salaatin alkuja ja ruohosipuli voi mainiosti. Gladioluksen alkujakin jo pilkistää ruukusta, että ehkä näistä jotain saadaan aikaiseksi tälle kesälle.

Sitä edelleen ihmettelen, että mitä tapahtui niille narsissisipuleille joita istutin viime syksynä pilvin pimein. Etupihan puolella, rappusen juurella olevasta penkistä näyttäisi tulevan yksi narsissi näköhavainnon perusteella. Yksi. Istutin mielestäni kymmenkunta sipulia siihen.
Takapihan penkistä puolestaan näyttäisi tulevan kaksi. Ja sinnekin varmaan se kymmenkunta sipulia meni. Ja eikös niiden olisi jo pitänyt tulla, ennen tulppaaneja?
Onneksi liljat ja jättisinilaukat jokaisessa penkissä näyttävät voivan hyvin.  

Mutta asiaan, siis siihen mitä tässä on yritetty jo monta päivää.

Tulppaanit tuloillaan. Nyt ovat jo pidempiä ja kauniimpia. Seassa myös villitulppaaneja, jotka tässä ovat vasta lehtiä. Takana oikealla ylhäällä näkyy yksi narsissi yrittämässä.

Tänä vuonna orvokkien väreiksi valikoituivat tällaiset värit. Viime vuotiset taisivat olla aika lailla samantapaisia jos en ihan väärin muista.

Rakas peltilehmäni! Minusta kukkapurkissa pitää olla mielellään joku juju ja tämä sopii meikäläisen huumoriin kuin nenä päähän. Jo useana vuonna se on katsellut pihan menoa parvekkeeltamme käsin. Tänä vuonna se sai kantaakseen jalokellon, jonka aion syksyn tullen istuttaa maahan talvehtimaan. Lähikuvaa yrittäessäni ei kamera suostunut tarkentamaan kuin lautaseinään. Luovutin ja otin vähän utuisemman version.

Krookukset ovat tänä keväänä erityisen viehättäviä. Ehkä asiaa auttoi se syksyinen "tehoperkaukseni" kukkapenkissä. Jotenkin ne ovat nyt isompia ja kauniimpia. Tai sitten vain muistan väärin.

Uudet tulokkaat pihassa eli atsaleat (Ruususen Uni -niminen lajike). Valitettavasti huushollin kauhukakara eli VV on rotunsa edustaja ja kaivaminen on lähellä sydäntä. Koska pieni koira ei voinut millään vastustaa tuoretta multaa istutuksen jälkeen enkä minä jaksanut koko aikaa olla kieltämässä, keksin pentuverkolle asianmukaista tilapäiskäyttöä. Harvalla kai on näin hienoa muovitettua ja reunalistattua verkkoa kukkamaan ympärillä. ;)
Nyttemmin on jo ehditty rakentaa oikea reunus ympärille, mutta siitä ei juuri nyt satu olemaan kuvaa.

Lopuksi kaikkien kauhuksi iloksi pari kuvaa VV:stä puutarhanhoitoa valvomassa ja sen jälkeen.

Yritin ottaa söpösti naamakuvaa,
mutta eihän se ollut sen vertaa paikallaan.
Tuli sitten vähän tärähtänyt kakara.

Parhaat ulkolelut ikinä,
pallo ja painekyllästetyn puun palanen.

Tällaiselle mutkallekin voi tuollaisen pötkökoiran laittaa. Se myös usein nukkuu siten, että takajalat sojottavat vastakkaiseen ilmansuuntaan kuin etupää...

Kun on oikein ahkeroinut pihalla, voi kellahtaa pikku tirsalle omalle "silkkityynylleen". Tuo sohvatyyny jäi ylijäämäksi vanhasta hajonneesta sohvastamme ja olemmekin antaneet sen lapsen käyttöön. Se makoilee siinä mielellään ja välillä nukkuu niin että tipahtaa lattialle. 

Parhaat unoset tulevat kuitenkin omassa pedissä. Takaraivoa voi sopivasti viilentää lepuuttamalla sitä reunan yli vasten lattiaa. ;)

Lopuksi haluan toivottaa tervetulleeksi mukaan joukkoon uuden lukijan, Mustiksen.
Toivottavasti viihdyt juttujen parissa! :)

JälkiJuttu:
Kaivoin uskollisen ja halvan trimmerini eilen kaapista ja surruuttelin Peräkammarin Pojan kesäkuosiin eli nahkakaljuksi. Tänään olisi vuorossa Juniori, joka onkin suurempi savotta jo sen vuoksi, että se on äärimmäisen huonosti paikallaan pysyvää sorttia... 

Testing, testing...

"Paremman" tekemisen puutteessa päätin kesken kaiken testata taas tätä kuvan lisäämistä.
Yllä oleva tulppaanikuva on törkeästi pöllitty vihermyymälän nettikaupan sivuilta. Ja ihan vaan siitä syystä, että ne omat kuvat ovat kotona läppärin uumenissa. Mutta tuollaisia minulla on kukkapenkissä, niitä viime syksynä istutettuja. Kovin ovat kauniita mielestäni. Mutta näitä näpsyjä luvassa lisää jos kotoakin tämä kuvien lisääminen vihdoin onnistuu.

Alla olevassa kuvassa on puolestaan Peräkammarin Poika ehkä noin viikko sitten kun kokeilin tuon hienon duunikapulani kameraa. Juu, ihan ylivalottunut, mutta tämä oli se vähiten valottunut niistä yrityksistäni.
Siinä on vanha pieru niin tukka silmillä, että. Vaan tänään lähtee tukka kun armonaikaa lomaan on noin viikko ja ennen sitä on parturointi tehtävä. 
Juniori saa pitää tukkansa ainakin päivän pidempään... ;)

Että näin. Ainakin nyt onnistuu kuvien lisäys, joten pidetään peukkuja, että kotoakin toimii jo jouhevasti.
Ei muuta kuin takaisin sorvin ääreen ja työtehtävien pariin.

Aikaansaannoksia

Lupailin kuvallista raporttia istutuksistani, joten mikäs sen sopivampaa kuin tähän perjantai-iltaan moista laitella. Ilma oli kaunis ja karkasinkin töistä ajallaan, sillä ruokakauppaan oli jälleen rynniminen. Onneksi ilmeisesti valtaosa työssäkäyvistä ihmisistä oli nähnyt oivallisen vapaapäivän tässä päivässä eikä ruokakaupassa ollut ollenkaan sellainen helvetti valloillaan kuin olisi sopinut odottaa.

Tarkoitukseni oli esitellä teille tässä postauksessa pihan aikaansaannoksiani VV:n avustuksella, mutta vittu kun tämä saatanan bloggeri ei suvaitse ladata ensimmäistäkään kuvaa eetteriin tällä hetkellä.

Eli palaan asiaan sitten kun systeemi suvaitsee olla kanssani samaa mieltä. Ihme touhua...

Mut hei, Suomi johtaa (tällä hetkellä) lätkämatsia Venäjää vastaan. Keskitynkin katsomaan sitä. Palataan sitten kun v-käyrä on laskenut ja kuvani ovat julkaisukelpoisia...

Tekniikan ihme

Koska työpaikallamme on täystin typerä systeemi puhelinten ja tietokoneiden leasing-sopimuksista, joudun vaihtamaan puhelinta kahden vuoden välein. Halusin tai en. Nyt en olisi halunnut. Minulla oli täysin toimiva "vanhanaikainen" (= lue 2 vuotta vanha) nokialainen, joka piti nyt pakosta vaihtaa uuteen.
Koska privaatisti omistin jo muun kuin nokialaisen kosketusnäyttöpuhelimen, en tuntenut minkäänlaisia intohimoja vaihtaa työkapulaa. Vaan minkäs teet. Ilmoitus tuli ja kohteliaasti kysyttiin, minkä värisen kuoren haluaisit. Hienoa! Vaadin punaista kun arvelin, että moinen pyyntö viivyttää toimitusta. Ja paskan marjat! Sehän tulee ihan yhtä nopeasti kuin vaikka musta... Kiva.

Noin kuukausi sitten, juuri ennen pääsiäisen aikaan sattunutta lomaani, sai sitten uuden luurin. Nokian lumikko, mallia 820. En ole niin perehtynyt nokialaiseen maailmaan, että osaisin sanoa, miten tämä eroaa isoveljestään 920-mallista. Paitsi että se isompi on vielä isompi.

Korealaiseen kilpailijaan tottuneena oli lumikko jonkunsorttinen kulttuurishokki. Käytettävyydeltään kummallisempi ja painoltaan puolta painavampi. Puhumattakaan sovelluksista. Androidiin saa yhtä ja toista ihan ilmaiseksi, mutta onkialaiseen ne itsestäänselvästi ovatkin maksullisia. Ihme touhua, oikeasti.

Viime viikolla sitten hokasin todellisen sudenkuopan tässä puhelimessa.
Jotta voit ladata edes niitä ilmaisia sovelluksia puhelimeesi, pitää olla olemassa tili. No se on aika luonnollista.
Mutta kun olin tehnyt kalenterimerkintöjä puhelimeeni privaattimerkintöinä eli siten, että en halunnut kaikkien työkavereideni näkevän kosmetologi- tai kampaaja-aikojani, eivät ne tulleetkaan näkyviin edes työsähköpostini kalenteriin.
Ja tämä on perin onnetonta, sillä käytännössä tsekkaan kaikki menoni työsähköpostin kalenterin kautta.

Onneksi minulla oli jonkun sortin etiäinen seuraavista varatuista ajoistani ja ryhdyin pieniin salapoliisitehtäviin.

Kävi ilmi, että luodessani tietyn käyttäjätilin Nokiakaupan latauksia varten, aktivoin tietynlaisen tuohon tiliin liittyvän henkilökohtaisen tilin. Kun tein "yksityisen kalenterimerkinnän", meni tämä merkintä tietylle "pelitiliin" liittyvälle kalenterille. Ja tämän höpöhöpö-kalenterin olin poistanut näytettävistä kalentereistani.
Eli kun annoin näyttää tämän kalenterin, löytyivät yksityiset menoni kummasti...

Hieno homma. Kilpailevan valmistajan puhelimen kalenterin voi halutessaan synkata tuosta vaan kaikkine tietoineen ilman ihmettelyä. Että ihmettelen vaan, mitä Nokia on tässä(kin) kohdassa ajatellut...
Tässä kohdassa kuitenkin iso kiitos siitä, että ovat ymmärtäneet vapauttaa koko Angry Birds Originalin vapaaseen lataukseen myös Nokian puhelimille. Vaikkakin rajoitetun ajan, mutta silti. Jos halutaan lisää koukkuja, kannattaa ehdottomasti koukuttaa ilmaisherkuilla. Tiedän mistä puhun, uskokaa tai älkää. ;)       

Singahtelua

Olen useana iltana avannut läppärini kirjoittaakseni postauksen, mutta aina tekemiseni on keskeytynyt syystä tai toisesta ja koneelle palatessa on se ajatuskin kaikonnut jonnekin. Väkisin jutun vääntäminenkin tietysti onnistuisi, mutta tyhmäähän se on.

Eilen en edes yrittänyt vaan kellahdin "muutaman" tunnin päikkärille. Eikä siltikään ollut mitään vaikeuksia saada unta yöpuulle kömpiessä.
Vähän on työmaalla ruuhkaa...

Katsotaanpa mitä on tapahtunut... Juu, siis VV palasi kuoleman porteilta ja perjantaina se olikin ihan pitelemätön. Työkaverit yksi toisensa jälkeen pakenivat huoneestani kauhuissaan riehuvaa terroristia ja tuumivat, että se ei ole ikinä ollut noin villi. No haudo itse hirveää tukosta sisälläsi ja pikistä se pihalle. Kyllä pistää kummasti riehumaan kenet tahansa kun olo helpottuu. ;)

Lauantain ihanan ilman kunniaksi halusin jo vähän tuoda kesää omaankin pihaan. Kävin ostamassa parvekkeelle "perinteiset" orvokit ja lehmäruukkuun jalokellon. Kuvaan jahka kerkiän.
Lisäksi ostin kaksi Atsaleaa, joille Siippa saa kaivaa istutuskuopan. Todellista hyötyliikuntaa on se, sillä (ohuen) nurmikkokerroksen alla pihallamme on savea ja kiveä ja varmaan kaikki rakennusjätekin haudattuna. Elävästi tulee mieleen se, kun kaivoimme sitä isoa kukkapenkkiä. Voi ristus, mikä homma! Hiki nousee jo otsalle siitäkin ajatuksesta, että pitäisi ne yhdet kammottavat kurttulehtiruusut kaivaa ylös ja istuttaa tilalle jotain muuta...

Ostin myös etuovelle amppeliin killumaan petunian, joka valitettavasti taisi saada toissayönä vähän kylmää. Uskon ja toivon, että se ei paleltunut kokonaan, joten eiköhän se siitä elvy.
Ryytimaasta poistin sammalen ja kalkitsin maan. Lisäsin myös uutta multaa. Eilen kylvin tillit, persiljat ja muut. Katsotaan mitä niistä tulee, vai tuleeko mitään.

Vielä olisi useampi ruukku ja purkki täytettä vailla, mutta kunhan nyt tulee vähän tarjontaakin lisää, niin katsotaan sitten.

Nyt siirryn ihmettelemään työpaikan virkistystoimintaa ja sitten suuntaan kotiin. Onneksi huomenna on vapaapäivä!

Kaikki päättyy kakkaan

Niin ihmisen kuin koirankin elossa. Siihen päättyi VV:n karmaiseva tautikin...

VV:n tila ei osoittanut kohenemisen merkkejä eilisen aikana, vaan päinvastoin. Töissä iltapäivällä se heitti sellaiset "manaajaoksennukset", että tällaista vanhaa sotakoiraakin jo alkoi hieman hirvittää. Siipan tähden näyttelin kuitenkin urhoollista kotiinpäin huristellessa, sillä jos minä osoittaisin heikkoutta tässä asiassa, olisi helvetti valloillaan välittömästi. Niinpä pidin ahdistukseni ja suuren huoleni itselläni visusti.

Illan mittaan tilanne ei osoittanut minkäänlaisia parantumisen merkkejä. Väkisin sain syötettyä hieman "toipilasgeeliä" lapsukaiselle ja ruiskulla ruuttasin vettä kitusiin.
Tunnin päästä se kaikki tuli kaaressa pihalle ja päälle pieni löysä limalla höystetty kakka... Koiranpentu näytti jo siltä, että se vaipuu kohta koomaan. Puristus rintakehässäni lisääntyi ja yritin näyttää huoletonta naamaa sekä selittää, että ei sillä onneksi ole kuumetta eikä näy verta missään tuotoksissa... En tiedä olinko kovin uskottava. Itkettikin, mutta nieleskelin sen urhoollisesti.

Myöhään illalla, vaikka mikään ruoka ei kelvannut, sain menemään vettä alas ilman että se tuli ylös. Nukkumaan mentiin raskain mielin.

Aamulla kellon soidessa kysyin Siipalta, että onko pentu enää hengissä... En ollut nimittäin kertaakaan herännyt yöllä mistä päättelin, että ei ollut pentukaan. Pelotti.

VV oli kuin olikin hieman pirteämmän oloinen aamulla ja suorastaan vaati sapuskaa. Ajattelin, että eihän se ota jos ei annakaan ja tarjoilin broileria raejuustolla. Se upposikin paremmin kuin hyvin ja jännityksellä jäin odottamaan tuleeko se ylös. Koirakakara kuitenkin sirkutteli tyytyväisenä ja pureskeli luuta välillä hörpäten vähän vettä.

Menimme muodon vuoksi pihalle kun Siippa vei vanhat pierut aamulenkille. Ja hallelujaa!
Yhtäkkiä se kyykistyi kakkimaan. Jännityksellä seurasin, mitä tuleman pitää enkä todellakaan voinut peitellä hämmästystäni kun tuotoksena oli noin 10 senttiä pitkä pökäle, joka käytännössä koostui vanhojen pierujen karvoista! 
Eli himmeä epäilykseni suolitukoksesta oli aivan oikea, mutta se, että kakkaa kuitenkin tuli, hämäsi kovasti.
Tuon puserruksen jälkeen ruoka on maistunut, pysynyt sisällä ja virtaa on ollut kuin pienessä kylässä. Enpä olisi ikinä uskonut olevani niin onnellinen riiviöivästä koiranpennusta kuin tänään olen ollut!
Eläinlääkärinikin oli kovin huojentunut kun kerroin hyvät uutiset ja yhteen ääneen toivoimme, että tätä ei tarvitsisi toiste käydä läpi.

Kaikki siis päättyy kakkaan, tavalla tai toisella.

Loistavaa viikonloppua kaikille! Minä aion istutella kesäkukkia huomenna.

Vappuraportti

Vappuaattona vietimme iltaa kotioloissa ja saimme vieraaksemme yhden ystävän.
Tarkoituksenamme oli grillata, mutta oli ihan helvetillinen tuuli, joten siirsimme kokkaukset sisätiloihin.

Ruoka oli hyvää, sitä oli riittävästi eikä kukaan alkanut riehumaankaan. Illan ainoa ongelma tuli siinä kohdassa kun yritettiin ystävälle saada taksia. Millään ilveellä ei päässyt taksikeskukseen läpi, eikä soitto "lähin auto" -numeroonkaan auttanut. Lopulta keksimme kokeilla tekstaritilausta, joka useinmiten on ollut todella toimiva ja niin se oli nytkin. Vastaus tuli nopeasti ja autokin suhteellisen ripeästi.

Vappupäivä valkenikin auringonpaisteisena, mutta edelleen kovin tuulisena.
Itse olin jonain heikkona hetkenäni luvannut mennä epäviralliseen koiranäyttelyyn (match show) tuomaroimaan pentuja, joten sonnustauduin tien päälle siinä klo 11 aikoihin.

Ihan hauskaa oli, vaikka olikin kovin tuulettunut olo kun nelisen tuntia siinä tuiverruksessa yritti koiria pällistellä. Reippaita pentuja oli näytille minulle tuotu melkein 50 kappaletta, mikä oli ihan mukavaa ja ehkä jossain määrin kertoo myös siitä, että tyylistäni on pidetty. Kuulun nimittäin jo tuon tapahtuman kalustoon kun olen useampana vuonna ollut mukana.
Draamaakin sattui kun eräs koiranomistaja sai jonkinlaisen sairaskohtauksen ja vietiin ambulanssilla pois. Ilmahan oli kovin petollinen, aurinko paistoi, mutta kova tuuli sai helposti unohtamaan, että pitäisi juoda riittävästi ja suojautua auringolta.
Omakin naama oli kovin ruskettunut päivän jäljiltä.

Kotiin saavuttuani kertoi Siippa, että VV oli oksentanut monta kertaa, käytännössä kaiken syömänsä ja peräpään tuotoskin oli löysähköä.
Kävimme ulkona ja sain ihan itse todistaa limaista tuotosta. Kiva... not. :-(
Koira on pieni kooltaan ja iältään eikä sitä arvaa ihan täyspaastollekaan laittaa kuten aikuisen koiran laittaisin, joten kikkailin sitten piimän ja tehobaktin kanssa.
Huonosti kelpasi eväs illan päälle ja yöllä sitten taas oksennettiin railakkaasti, monta kertaa.

Lienee tarpeetonta sanoa, että emännällä on vähän väsy huonosti nukutun ja puoliksi valvotun yön jälkeen.
Eläinlääkärin kanssa kuitenkin sovimme, että kun kersa on pääsääntöisesti pirteä ja riekkuukin, niin katsotaan tämä päivä riisidietin kanssa.
Annoinkin sille sitten raejuustoa ja muutaman liotetun nappulan kun ei nyt ollut riisiä saapuvilla töissä. Noin tunti siitä kun se hyvällä ruokahalulla kaiken söi, se oksensi kaaressa kaiken ulos. Ja kuin pisteeksi i:n päälle väänsi vielä löysähkön tortun sanomalehdelle...

Tuossa se nyt istuu väsyneen näköisenä ja vatsassa taitaa veivata aika lailla.
Eipä se auta kuin yrittää saada jotain menemään alas ja soittaa sitten huomenna uudestaan eläinlääkärille ettei tarvitse viikonloppuna suoriutua jonnekin vieraalle lääkärille päivystykseen.

Tunnen voimakkaan ahdistuksen hiipivän mieleeni...