perjantai 27. maaliskuuta 2015

Huh, huh, hullut

Meillä harrastetaan ruokakaupassa käyntiä pääsääntöisesti kerran viikossa. Kahden, töissä lounastavan, aikuisen talous tarkoittaa sitä, että maitoa (eikä muutakaan) ei tarvitse kantaa selkä vääränä kaupasta kotiin joka toinen päivä. 
Niinpä "suuret" ruokaostokset on keskitetty viikolla yhteen päivään ja se on torstai. Paitsi jos on jotain juhlapyhiä sotkemassa, mutta siis normaalisti, torstai. Empiiriset tutkimukset ovat osoittaneet, että torstaisin kaupassa saa asioida aika rauhassa ja "väljillä vesillä". Harvoin on ruuhkaa. Ja koska olemme kermaperseitä, joille eivät kelpaa Vihreän Hypermarketin suojakaasuun pakatut valmislihat tai riivityt broilerinrippeet, harrastamme yleensä kahden kaupan taktiikkaa. Sillä harvoin Hypermarketin muinoin niin hyvästä lihatiskistä nykyään löytyy mitään mukaan kelpuutettavaa. Käymme siis Hypermarketissa hakemassa "muut tavarat" ja Herkussa liha- ja leipätiskillä (sekä mehuhamstrauksessa & juusto-ostoksilla).

Eilen oli siis kauppapäivä.
Ja jos flunssahuuruissani olisin edes jollain tasoilla muistanut ne keltaiset kammopäivät, olisin suosiolla unohtanut Herkussa vierailun tällä kertaa. Vaan en muistanut, ennenkuin parkkihallissa kun ihmettelin vapaiden paikkojen vähyyttä.
Normitorstaina Herkussa valitsee rauhaisa ja levollinen tunnelma meidän ja parin muun hiihdellessä kaikessa rauhassa kaupan uneliaassa tunnelmassa ja valitessaan tulevan viikonlopun eväitä.

Vaan eilen kaikki oli toisin. Oikeasti. Ei jumalauta sitä hamstrauksen määrää! Ihan kuin pula-aika olisi ollut vallalla ja nyt oli ensimmäinen tilaisuus herran aikoihin saada sianlihaa! Siis possun kassler oli tarjouksessa (myönnän etten tiedä oliko tarjous hyvä vai ei) ja sitä sitten porukalla haalattiin. Yksikin mummo, jonka en edes olisi kuvitellut sianlihaa syövän, osti kuusi, KUUSI isoa könttiä kassleria. Joko koko suvulleen tai sitten loppuelämäkseen pakastimen täytteeksi. Muitakin megahamstereita parveili ja töytäili lihatiskin äärellä ihan ärsytykseen asti. 
Lisäksi ihmiset hamstrasivat eineksiä (pinaatti- ja porkkanalettuja), joiden viimeinen käyttöpäivä oli tulevana sunnuntaina. Niissä talouksissa syödään ilmeisesti eineslettuja aamu- ja iltapalaksi lounaan ja päivällisen lisäksi, sillä en usko pakastamisen kohentavan kyseisten tuotteiden makua.
Tunsin itseni varsin vähäiseksi ostajaksi kun ostin lihatiskiltä vain kaksi pihviä... Palveluhenkilö kysyi kahteen kertaan, tuleeko muuta ennenkuin uskoi.

Muistutus itselle: Kierrä Stocka hel-ve-tin kaukaa keltaisen vaaran aikana! Paitsi, että huomenna pitää mennä kynsien laittoon sellaiseen kauppakeskukseen, josta tuo keltaisen vaaran kauppa löytyy...  Jos olisin aikaa varatessa muistanut tämän, olisin miettinyt toisenkin kerran ajankohtaa. *huoh*


JälkiJuttu:
Nyt harmittaa se katkaisemani puikko entisestään, sillä etsin samankokoista bambupuikkoa Hypermarketista, mutta heidän puupuikkokokonsa alkavat puolta numeroa suuremmasta. 
Jouduin tyytymään alumiinisiin, mutta eipähän jää homma ainakaan kesken eikä katkea toinen puikko! Ehkä etsiskelen korvaavaa jostain nettikauppojen syövereistä kunhan jaksan ja ehdin.

10 kommenttia:

  1. Hyi ne alumiinipuikot tuntuu karseilta, kun niistä on tottunut pois. Jäk! Otan osaa siis...

    Ja juu, kamalaa on, jos eksyy vahingossa hulluille päiville. Onneks ei ole ollut nyt sitä vaaraa tällä kertaa. Luojan kiitos, siinä Stockan vieressä olevaan lääkäriin joudun vasta ensi maanantaina, niin koko rumba on jo ohi... Ja on varmaan jopa suorastaan hiljaista, kun kaikki hullut on jo käyttänyt kaikki rahansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olen nyt lievittänyt alumiinipuikkojen aiheuttamaa käsikipua tekemällä rinnalla toista työtä puupuikoilla. Onneksi se alumiiniversioilla oleva on jo kohta valmis. :)

      Lauantaina asioin tosiaan kynsiasioilla ja kyllä niitä hulluja näytti riittävän ihan loputtomuuksiin asti edelleen siellä Stockalla. Meinasin pyörähtää Herkussa, mutta nähtyäni kassajonot, jätin suosiolla väliin.

      Poista
  2. Ai että miten inhoan hulluja päiviä! Ei mulla sinänsä ole mitään ideaa vastaan, mutta se ihmisten paljous! En vahingossakaan mene Stockalle hullareitten aikana.

    Joku Stockan työntekijä muuten “paljasti” kerran, että hulluille päiville laitetaan myyntiin sellaisia tuotteita, jotka eivät ole menneet muuten kaupaksi. Kun laitetaan tarpeeksi halvat hinnat ja kun sitä markkinoidaan hullujen päivien tarjouksena, ihmiset ostavat mitä vaan. Ihan hulluina. Tämä ei tietysti päde ruokatuotteisiin, vaan muihin, enkä tiedä, pitääkö tämä ihan täysin paikkansa, mutta hyvin voisin uskoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ryysis tosiaan saa otsasuonen tykyttämään, ja ne poukkoilevat ihmiset...

      Niinhän se on, että kun hammastahnatuubin saa eurolla, niin pakko on ostaa vaikka maistuisi kuinka pahalta.
      Ja varmaan se on juuri niin, että ne nurkissa lojuneet kamat, jotka eivät ole käyneet kaupaksi, tuupataan hulluille päiville tarpeeksi halvalla.

      Poista
  3. Torstai on muuten yllättävän vilkas kauppapäivä, iltavuorossa on hyvä miehitys ja hyllyt tankattu aamuyöllä. Se on kiva jos asiakkaalle näkyy hyvin vetävät kassat ja runsas tarjonta.

    Meillä on vähän sama juttu, peruskama haetaan siitä kauppiaan hoitamasta hyperistä, lihat pikkuisen kauempaa oikeasta lihakaupasta. Mutta nyt kun meidän vakiomarketti rempattiin, siellä on älyttömän hyvät lihat, kalat ja juustot.

    Huh huh, hulluutta... Keltainen väri on muistaakseni jotenkin hysteriaa lietsova väri, ihan tarkoituksella valittu tietty kampanjaväriksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, onhan se, mutta ero perjantaihin on kuitenkin huomattava ainakin meidän hypermarketissamme.

      Meidän hyperissä oli loistava lihatiski silloin kun kyseinen pulju aloitti, mutta näköjään on kuherrusvuodet ohi kun lihatiskistä katselee kovin masentavan näköistä tavaraa. Valitettavasti.

      Poista
  4. Nyt on niin vähän fyffee, että kävin Hulluilla vain hakemassa leffalippuja. Ihan rauhallista oli 8. kerroksessa :-) Hissillä ohi kaikesta muusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääsit pälkähästä siis! :)
      Hulinat ovatkin tosiaan varmaan alemmissa kerroksissa jos keskustan Stockaa ajattelee.

      Poista
  5. Odotas kun pääsiäinen alkaa!
    Sehän on suomalaisille sama asia kuin maailmanloppu joten eväistä - joita ostetaan kolmen vuoden tarpeiksi - tapellaan verissä päin ja parkkipaikoilla kaikuvat perkeleet siellä missä ei näy nyyhkyttäviä pumpulikansalaisia jotka uskoivat että kaupassa käynti voi olla mukava ja sosiaalinen tapahtuma.
    Hyvää alkavaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, aion vältellä kauppaa kuin ruttoa torstaina. Tämän viikon ruokaostokset hoidetaan keskiviikkona ja jos jotain tarvitaan lisää, niin lauantaina on ihan normipäivä. Se on hämmentävää kuinka yksi kiinniolopäivä pistää koko maailman sekaisin...

      Hyvää viikkoa sinullekin! <3

      Poista