Luonnonsuojelua

Sain Na-talta ihanan tunnustuksen, joka liittyi eläinten hyvinvoinnista välittämiseen. Kiitos Nata! Arvostan tätä kovasti.

Tunnustuksen antajana Nata toivoi, että kirjoitan eläimestä, joka tarvitsee suojelua.

Laajentaisin nyt pohdintaa kuitenkin vähän laajemmalle kuin yhteen lajiin.

Jos jokainen miettisi omalta kohdaltaan edes pienen hetken luonnonsuojelua ja ympäristönsä siisteyttä, voisi ympäröivä luonto paljon paremmin. Ympäristön- ja luononsuojelu alkaa oikeasti pienistä asioista. Itselläni on tapana murehtia koko maailman pelastamista, vaikka tiedän että se on täysin mahdotonta. Minkälaisen perinnön haluamme jättää tuleville sukupolville? 

Ilmastonmuutos on totta eikä vain viherpiipertäjien hapatusta. Se kai pitää paatuneimmankin kerskakuluttajan myöntää. Minäkin myönnän, vaikka samalla myönnän sen tosiasian, että oma mukavuudenhaluni ajaa minut yksityisautoilun kiehtovaan syliin. Toisaalta yritän muuta kuluttamistani pohtia ekologisemmalta kannalta.

Mutta jos nyt Natan toiveen mukaisesti pitää sormella osoittaa jotain tiettyä suojelukohdetta, haluan mainita kaksi. Molemmat sellaisia, joiden pitäisi olla lähellä jokaista suomalaista sydäntä. Ne ovat Itämeri ja Saimaannorppa. Näistä konkreettisempi lienee tuo Saimaannorppa, sillä pienehköillä rajoituksilla verkkokalastuksessa tiettyyn aikaan vuodessa saataisiin turvattua tuon ainutlaatuisen hylje-eläimen olemassaolo. Onneksi suurin osa kalastajista Saimaalla tämän hyväksyy, mutta aina löytyy niitä vastarannan kiiskiä, kuten kaikki tiedämme. Olin ihan aidosti iloinen YLE:n luontotoimittaja Kimmo Ohtosen viime kesäisestä Norppauinnista, joka sai kohtuullisesti julkisuutta osakseen ja luultavasti saattoi vaikuttaa joihinkin mielipiteisiin. Niin ainakin toivon. 

Itämeri onkin sitten hieman kinkkisempi juttu. Itämeren jakaa keskenään monta maata, joten suojelutoimetkaan eivät ole niin yksioikoisia tai itsestään selviä. Lisäksi kyseessä on matala, vähähappinen ja mutapohjainen "lutakko", jossa liikennöidään vilkkaasti erilaisilla kaupallisilla laivoilla ja öljytankkereilla. Olisi ihan katastrofaalista jos joku täydessä lastissa oleva öljytankkeri karauttaisi kunnolla kiville. Rantamme on rikkonaista ja karikkoista, puhumattakaan saaristostamme. Sinne kun tökätään tankkerillinen tahmeaa öljyä, on puhdistaminen silkka mahdottomuus. Onneksi meillä on kuitenkin hyvä merivartiosto, joka säännöllisesti harjoittelee öljyntorjuntaonnettomuudesta selviytymistä, mutta eipä paljoa naurattaisi jos jotain oikeasti tapahtuisi. Yhteistyö Itämeren maiden kesken on toki parantunut, mutta aina onnettomuus ei olekaan kiinni meren rannalla olevasta valtiosta.
Lisäksi jokaisen Itämeren veneilijän, mökkeilijän, telttailijan jne. pitäisi muistaa kiittää luontoa sen kauneudesta keräämällä roskansa pois ja olemalla saastuttamatta kaunista mertamme enempää. 

Tämä valitettavasti ei toteudu niin kauan kuin jokainen tuijottaa sitä omaa napaansa. Se on ihan sama asia tämän koirankakka-asian kanssa. Jos jokainen korjaisi mukisematta koiransa jätökset kadun varresta sen sijaan, että jokainen ajattelee ettei se haittaa jos HÄN jättää kakat keräämättä, olisi rinnakkain elo koirattomien kanssa paljon leppoisampaa. Helvetti, kun minuakin näin koiranomistajana vituttaa väistellä hangesta paljastuvia paskamiinoja, niin voin kuvitella mitä sen koirattoman perheenäidin päässä liikkuu, jonka piltti tälläsi perseelleen uuden kevätpukunsa siihen Mustin tuotokseen.

Tunnustan, että työnnän usein pääni pensaaseen näissä luonnonsuojelullisissa asioissa, sillä en kestä sitä ahdistuksen määrää kun ryhdyn pohtimaan kuinka kamalalla tolalla ympäröivän luonnon asiat oikeasti ovat.
Jos voisin, pelastaisin koko maailman eläimet ja luonnon sekä poistaisin maailmasta nälänhädän ja äärimmäisen köyhyyden. Valitettavasti en voi.

Natan toiveesta haluan jakaa tunnustuksen eteenpäin Hirnakalle ja Tsompille. Poimikaapa arvon naiset prenikka mukaanne, mutta vain jos tahdotte.  
Itse ripustan saamani prenikan ylpeänä tuonne sivupalkkiini. :) 

Hätähuuto luonnosta

Muistaakseni lupasin joskus kertoa miksi profiilikuvani on mäyrä. No nyt kun asia palasi mieleeni, niin päätinpä kirjoittaa asiasta.

Katselen mielelläni Animal Planetin ohjelmia ja niiden joukossa ehdoton suosikkini on Hätähuuto luonnosta (alkuperäiseltä nimeltään Wildlife Aid), joka on reality-sarja brittiläisestä Surreyssa toimivasta villieläinhoitolasta, joka pelastaa kaikenlaisia Englannin luonnosta löytyneitä loukkaantuneita ja emojensa syystä tai toisesta hylkäämiä eläimiä.
Hoitolaa johtaa sen perustaja Simon Cowell (juu, ei se Idols tai X factor -tyyppi vaan nimikaimansa), joka on hauska tyyppi kuivakan huumorinsa ja eläinten hyvinvoinnille uhrautumisensa johdosta. Jaksan katsella uusintojen uusintoja kerrasta toiseen.

Briteissä on paljon kettuja ja mäyriä. Ja ehdoton suosikkini on mäyrä. Ne orvot pennut ovat ihan mielettömän ihania ja syötävän suloisia. Melkein antaisin oikean käteni jos pääsisin vapaaehtoisena pikkusia mäyränpentuja hoitamaan. Henkilökunnankin ehdottomia suosikkeja tuntuvat mäyrät olevan ja niiden kehittymisen seuraaminen on kiehtovaa. Alussa ne ovat pulloruokittavia ja sosiaalisia ihmistä kohtaan, mutta iän karttuessa ihmistä kohtaan kasvava luonnon luoma vaisto saa ne välttelemään ja piileskelemään. Hieno selviytymiskeino!

Kolikolla on myös kääntöpuoli. Briteissä maanviljelijät valtaosin vihaavat mäyriä, sillä vallalla on käsitys, että mäyrät levittävät tuberkuloosia karjan joukkoon. Usko istuu sitkeässä, sillä jokainen tuolta hoitolasta luontoon vapautettava mäyrä on testattu tuberkuloosin osalta kaksi tai kolme kertaa. Eikä yhdestäkään mäyrästä kaikkina näinä vuosinä ole löytynyt tuberkuloosia ikinä. Joten karja saa tuperkkelinsa jostain muualta, mutta bönde on päättänyt että mäyrä on syyllinen. Valistustyö on auttanut jonkin verran, mutta vanhat tavat kuolevat hitaasti kuten tiedetään.

Mäyrä edustaa minulle jotain peribrittiläistä kuten kettukin. Skotlantilaista villiä luontoa taas on erityisesti saukko sekä peura. Molempia on tullut nähtyä siellä elävänä luonnossa.
Mäyrän olen nähnyt koto-Suomessakin elävänä tallustelevan taajamassa jalkakäytävää pitkin iltahämärissä ja valitettavasti myös kuolleena maantien varressa.

Niinpä valitsin profiilikuvakseni mäyrän, sillä pidän siitä monellakin tapaa ja se myös symboloi joitain itselleni tärkeitä asioita. 

Sokka irti

Jostain syystä korvamatonani on ollut pitkän aikaa Cheekin Sokka irti. Eikä oikeastaan mikään muu kuin se saamarin kertosäe... grrr... Olenkin sitten muunnellut sitä sopivasti: sukka irti, tukka irti jne.

Mutta nyt on löytynyt merkitys tuolle sanonalle sokka irti. Juu, se on se hetki kun nukahtaminen Virallisella Valvojalla on aivan nurkan takana, mutta se ei halua eikä tohdi käydä nukkumaan. Kuten pienet lapset, vauhti kiihtyy kunnes se viimein loppuu. Sillä todellakin lähtee sokka irti ja sen jälkeen se juoksee olohuoneesta keittiöön kiertäen ruokapöydän jalat ja takaisin olohuoneeseen pöydän ympäri, josta jälleen keittiöön jne. Sokka saattaa irrota myös pihalla. Koska pihan keskellä on edelleen se pieni lumivuori, näyttää se joltain suolisto vuoristokauriin vasalta kirmatessaan hankea ylös ja alas. Yleensä siihen liittyy jomman kumman vanhan pierun hölmistynyt katse...

Joo, on se, kotiutunut meinaan. Ei epäilystäkään. Huushollin yleisin sana taitaa olla EI tätä nykyä. Ja kovapäinenhän se on kuin mikä, eihän se muuten olisi terrieri. Siihen kovapäisyyteen yhdistyy jonkun sortin älykkyys. Sellainen erilainen, mitä paimenkoirilla on. Paimenkoirahan elää ja hengittää omistajaansa. Pahoittaa mielensä syvästi jos omistaja sanoo pahasti. Ja sitä mielistelyn määrää jos se kuvittelee omistajan suutahtaneen. No, rottakoiralla ei moista ongelmaa ole. Se hoksaa sitten jossain kohdassa, että "ai helvetti, NYT se on tosissaan" ja saattaa esittää jonkun sortin mielistely-yrityksen kunnes unohtaa sen ja on taas saman maton/kengän/sukan/puntin kimpussa.
Mutta uskokaa tai älkää, vaikka paukapään kanssa eläminen on ärsyttävää, on se sata kertaa helpompaa kuin pehmeän mimosankukan kanssa.
Tämän sanottuani sanon, että on se ihan helvetin hauska kakara, vaikka välillä onkin ihan saakelin ärsyttävä.

Säikähdin jo tässä pääsiäisen aikana, että se oli saanut virtsatietulehduksen kun pissaili aika usein. Kuitenkin pissa oli kirkasta eikä haissut imelälle ja vaiva väheni päivän jälkeen, joten kyseessä taisikin olla vain pienimuotoinen kylmettyminen kun ei kuumettakaan ollut.

Yksinoloa on harjoiteltu tasaiseen tahtiin ja vaihtelevilla ajoilla. Tänään "turva-aitauksessa" odotti jälleen nukkumasta yllätetty pentu, joten eiköhän se yksinolokin suju ihan hyvin.

Lomaa on jäljellä huominen päivä, jonka jälkeen on heitettävä kokonaiseksi työpäiväksi hyvästit penskalle ja suunnattava leivän ansaintaan. Siippa on vielä yhden päivän kotona, joten perjantaina Virallinen Valvoja pääsee valvomaan virkamiehen työtä. Jännää.

Pääsiäinen meni enempi ja vähempi löhöillessä ja syödessä karitsaa eri muodoissa. Kaivoimme siis pakastimesta viime vuoden puolella tuottajalta ostamamme luomukaritsan lihat ja nautiskelimme niin viulua kuin pataakin. Hyvää oli! Kiitos "lambin" kasvattajalle, mutta teurastajalle edelleen lähetämme pienet moitteet. Vielä jäi vähän grillattavaakin kunhan grillikausi joskus aukeaa. 

Posti kiikutti tänään Tsompin pääsiäislähetyksen. Kiitos ystäväiseni, ilahdutti kovasti! :) 
Ja kyllä se mahtui postilaatikkoon, mutta meillä taitaa olla vähän hidas posteljooni eikä se siksi ehtinyt ennen pääsiäistä perille...

JälkiJuttu:
Kääk! Nyttenhän mä hokasin, että Neo lohkaisi jo huhtikuulle haasteen! Meikäläiseltä jäi tuo maaliskuun haastekin ihan vaiheeseen kun piti koirahörhöillä. Nyt en taida edes uskaltaa luvata tarttuvani tuohon, mutta katsotaan... Ehkä se tästä kun arki koittaa.

Tänään olen enimmäkseen...

ollut tekemättä mitään. Siis harvinaisen laiska päivä jopa tällaiseksi lomapäiväksi.

Aamulla Virallinen Valvoja päätti herätä ensimmäisen kerran joskus puoli seitsemän aikaan, mutta kas kummaa. Se kävi pikku pissalla ja kakkelbergillä sanomalehdellä (kymmenen pistettä), siivosi Siipan kanssa kiinteämmät tuotokset vessanpönttöön, heilui vähän aikaa luukuutionsa kanssa ja kävi sitten takaisin nukkumaan. Olin hyvin hyvin iloinen. Siinä sitten makasimme perse homeessa kaikki sinne kymmeneen asti, siis pentu mukaanlukien. Ehkä se vielä oppii, että tässä huushollissa nukutaan aamulla vähän pidempään.
Lupaan, että kunhan kevät saa ja kesä koittaa, raahaudun penskan kanssa sille ensimmäisellekin pissalle pihalle. Näillä pakkasilla ei huvita, etenkin kun ei voi hilppasta ulos pelkässä aamutakissa. Pukemaanhan ei ehdi ennen kuin se pisu on jo lirahtanut lehdelle ja meikäläinen tunnetusti nukkuu eevan asussa aina paitsi kipeänä.

Kun aamukahvi oli nautittu, lähdin Vanhojen Pierujen kanssa aamulenksulle. Olipahan taas kahtiajakoinen ilma. Auringossa, tyynessä kohdassa oli todella lämmin, suorastaan hikeä pukkasi, mutta varjossa viiman viillellessä reisimakkaroita oli todella kylmä. Tulisi jo se oikea kevät!

Päivä meni tuossa noin, pentua pallotellessa ja välillä vähän opettaessa. Digiboxin sisältöäkin saatiin vähän kutistettua kun katseltiin vanhoja tallenteita pois. Yhtään valokuvaa en tänään ottanut, hyi minua. Siippa taisi omalla puhelimellaan näpsiä joitain pentuotoksia.

Iltapäivällä lähdimme äitiäni tervehtimään ja näyttämään uutta perheenjäsentä. Äidillä on kyllä ilmiömäinen kyky tulla kaikkien elukoiden, erityisesti koirien kanssa, toimeen heti ensi näkemältä. Virallinen Valvoja oli ihan myyty pimatsu ja yrittikin kammeta "mummon" syliin tämän tuosta.

Kotimatkalla piti piipahtaa markettiin täydentämään vielä vähän ruokatarpeita kun muutimme lennossa ruokasuunnitelmia. Minä odottelin penskan kanssa kaupan ulkopuolella ja hetihän taas saimme seuraa innokkaista ihmisistä. Hyvä vaan, että on kaikenlaista ihmiskontaktia turvallisesti mamman sylistä käsin.
Kauppareissu uuvuttikin pienen kyläilijän niin, että se nukkui kotimatkalla autossa ihan naula päässä. Ei ole ainakaan mitään matkapahoinvointia tai autokammoa tuolla elukalla, mikä on ihan loistavaa. Elämä on niin paljon helpompaa kun koira on "hyvä" matkustaja. Juniori ei ole, sen voin kertoa. Ei, vaikka sitä on pienestä pitäen kuljetettu turvallisesti kivoihin paikkoihin, seuralaisten kanssa ja ilman. En tiedä mikä siinä autoilussa on niin kamalaa kun ei sekään ole mitään matkapahoinvointia potenut, ainakaan näennäisesti.

Lopuksi toivotan tervetulleeksi Carelianan, joka viekkaudella ja vääryydellä tuli houkutelluksi lukijaksi. Siis koiranpentukuvat tekivät tehtävänsä. Lisää kuvia luvassa kunhan taas saadaan näpsittyä jotain vähän erilaisia.

Hyvää Pääsiäistä! Älkää Siskot lennelkö liikaa luudillanne ettei tule ruuhkaa ilmatilaan. ;)

Kuva kaapattu YLEn sivulta

       

Virallinen valvoja

Talouteemme on nyt saatu sellainen, ihan ikioma. Se on jatkuvasti jalkasi takana katsomassa, mitä teet ja miksi. Se tarkkailee silmä kovana vanhojen koirien tekemisiä ja yrittää jopa hieman apinoida.
Se kuuntelee pihalla lintujen kevään laulukonserttia ja ihmettelee maailman menoa.
Kyllä, terrierinpentu on tarkkaavainen ja kiinnostunut kaikesta. Useinmiten se tarkkailee ihan hiljaa ellei kyseessä ole ruoka-aika. Silloin pitää henkilökuntaa patistaa hieman ripeämpään toimintaan, jotta sitä apetta joskus tulisi pöytään.
Niinpä nimesin Taran huushollin Viralliseksi Valvojaksi. Pitäähän silläkin olla lempinimi samaan tapaan kuin PP:llä ja Juniorillakin.

Virallinen Valvoja lepovuorossa.

Eilen käytiin hämmästelemässä hiihtäjiä ladun varressa turvallisesti sylistä käsin. Ilma oli kyllä hyytävä. Auringonpaisteesta huolimatta kävi sellainen pohjoinen hiivari, että meinasi pystyyn jäätyä. Pakko oli tunkea kersa takin sisään takaisin tullessa, että ei nyt mitään kuolemantautia tai pissatulehdusta saa.

Terroristi uhreineen.

Eilen kokeiltiin myös lyhyesti yksin jäämistä niin, että kakara nakattiin keittiöön pystytettyyn pentuaitaukseen siten, että näköyhteys vanhoihin pieruihin säilyi. Sitten lähdimme lähikauppaan. Viivyimme reissulla reilun puoli tuntia ja kun tulimme kotiin, katseli meitä aitauksesta hyvin unisen näköinen pieni koira. Eipä tuo tainnut olla moksiskaan moisesta "hylkäämisestä". Siipalla se taisi ottaa aika koville, että jätettiin lapsi tuolla tavalla julmasti yksin... ;)

Poron kuritusta. Jotain pahaa sekin on ilmeisesti tehnyt.

Tänään pitikin sitten jo ensimmäisen kerran ottaa vähän "isoa kovaa" kun pikku piru on kotiutunut niin hyvin, että kuvittelee voivansa isotella jossain kohdassa. Lopputulos oli, se että jakeluun iskostui fakta ettei kannata purra sitä kättä joka ruokkii. Se muistaa sen seuraavaan vääntökertaan asti, mutta niinhän se menee. Ja niin kauan kuin joku ei ole kiellettyä, se on sallittua, eikös.

Mitäs muuta... Pääsiäinen tulee ja Siipan ollessa tänään liesussa omissa menoissaan, saa hän suorittaa ruokaostoksetkin samalla niin ei tarvitse huomenna rynniä muiden kanssa ostoshelvettiin.

Loma soljuu pennun tahtiin ja onneksi on vielä viikko jäljellä. Jonkun sorttinen rytmi on löydetty ja siihen kuuluu aikaisin aamulla hetki hillumista, jonka jälkeen vedelläänkin taas hirsiä kolme tai neljä tuntia. Tänä aamuna tuo hillumishetki oli joskus kuuden aikaan ja käytännössä nukuin seisovillani kun yritin leikittää kakakran takaisin nukkumaan ja väsytti niin pirusti. Onneksi omat unenlahjani ovat melko hyvät ja pystyn nukahtamaan nopeasti uudestaan kun kömmin takaisin sänkyyn.

Tämän sanottuani taidankin lähteä tästä pikku päikkäreille, nyt kun Virallinen valvojakin vetelee sikeitä kopassaan, kuten kuvasta näkyy.

   

  Aurinkoista päivän jatkoa!

Ihan pihalla

Koska olen mammalomalla ja elämä pyörii Tara tö terrierin ympärillä, kiusaan teitä pentujutuilla kera kuvien.

Nyt kun kersa on kotiutunut toista vuorokautta ajattelimme ryhtyä heti asiaan ja aloittaa "tosielämän" opettelun. 
Eikun remmi pantaan ja baanalle samalla reissulla vanhojen pierujen kanssa. Eikä kersa ollut moksiskaan. Vähän aristeli alkumatkasta, mutta sitten paineli kuin viitapiru isompien perässä. Eikä jumettanut vaikka remmi vähän kiristyi välillä. Aurinko paistoi ja kaikkea ihmeteltävää löytyy tupakantumpeista keppeihin-

Lisäksi vessakoulutuksessa on tapahtunut edistystä ja takapiha on osoittautunut toimivaksi vessaksi penskan mielessä. Onnistumisprosentti on varsin hyvä tällä hetkellä, mistä kiittää emäntäkin. Ei se pissan luuttuaminen niin kivaa ole, vaikka pieni lätäkkö onkin.

Lopuksi kuvapläjäys iltapäivän takapihaheilunnasta. Mukana myös vanhat pierut. 

Mitähän noi tekee?

Ota jo syliin, mamma!

Mielenkiintoista, kerta kaikkiaan!

Tarkka kakara