Mannerten mullistus

Lomapäivä numero kaksi.

Aurinko hellii lomailijaa ja sää suosii. Jottei totuus unohtuisi, oli herätyskello aamulla soimassa, sillä Hiipivän Hölmöyden rokotukset olivat menneet vanhaksi jo huhtikuussa (!!!) ja näppärästi olin sitten varannut rokotusajan lomapäivälle "aamutuimaan" (klo 9:30). Eikä Äitimuoria voi tietenkään laittaa yksin matkaan eläinlääkärille, koska rahoittajahan on allekirjoittanut eikä muorin jutuista kolmansille osapuolille aina ole takeita, joten mentävä oli.
Hauska oli taas rupatella Ihanan Eläinlääkärini kanssa ja toivottelin hänellekin siinä hyvät lomat lähteissäni.

Kotiin päästyäni keitin aamukahvit numero kaksi, sillä kiintiöön jäi vajausta nopean lähdön vuoksi. Töissähän moinen kuittautuisi byroon automaattitarjonnalla, mutta nyt en ollut sillä tuulella,että olisin jaksanut kuunnella äidin jaarituksia vain saadakseni kahvia.
Lukaisin myös pokkarin numero yksi loppuun kun en vaan malttanut lopettaa lukemista.

Sitten olikin jo aika kammata naama ja suoriutua bussipysäkille. Menimme loman kunniaksi oikein eläviin kuviin, päivänäytökseen, muutaman muun (lapsellisen) ihmisen kanssa. Kävimme katsomassa Ice Age 4:n ja kyllähän siinä hetkensä oli. Selkeästi oli tehty 3D-katselua varten vauhdikkaiden kohtaustensa vuoksi. Me toki kävimme katsomassa "vanhanaikaisesti" ihan kaksiuloitteisen version.

Humputtelimmekin sitten ihan kunnolla ja kävimme syömässä ravintolassa sekä heiluimme terassilla nauttimassa alkoholipitoista juomaa. Juu, ihan kamalaa ja edesvastuutonta toimintaa, tiedän!
Vielä kamalampaa oli nähdä "mediapersoona" Jone Nikula maastonvihreässä HAMEESSAAN kaupungilla. Joo, joo, se oli varmasti kiltti ja silleen. Seli seli. Se näytti kyllä niiiiin pahasti vekatulta kesähameelta, että siinä ei ollut kiltin häivääkään! Sori Jone, ei ollut kovin katu-uskottava. En kuitenkaan sokeutunut eikä mieli nyrjähtänyt, joten huonomminkin olisi voinut mennä, ehkä.

Tänään toimitin kaksi paria kenkiä suutariin, vihdoinkin, kantalappujen laittoa varten. En kuitenkaan tuntenut mitään suurta shoppailuhimoa, joten suoriuduimme ihan ruokakaupan kautta pois ostoshelvetistä. Huomenna käyn noutamassa kenkäni takaisin. Niin paljon kuin rakastankin kenkiä, olen todella huono käyttämään niitä "tohtorilla". Monet kenkäni, jotka todella kaipaisivat vain uusia kantalappuja, lojuvat kaapissa kohtaloonsa tyytyen kun en saa aikaiseksi vietyä niitä suutariin. Pitäisi kai ryhdistäytyä siinä(kin) asiassa.

Koska helle helli lomailijaa (mittari takapihalla näytti parhaimmillaan 29 astetta), kävimme myös fillaroimassa. Nyt ei menty veren maku suussa, vaan sopivalla temmolla siten, että hikeä pukkasi kuitenkin. Toiseksi viimeisessä alamäessä meikäläisen tsykkelistä irtosivat ketjut! Onneksi on käsijarru... En edes muista koska olisin joutunut virittelemään ketjuja takaisin paikoilleen! Enkä kyllä joutunut nytkään, Siippa hoiti homman sujuvasti niin, että pystyin näyttävästi saapumaan omaan pihaan fillarilla ajellen sen sijaan että olisin "nilkuttanut" menopeliä talutellen. ;)
Pitää nyt yrittää ylläpitää fillarointia säännöllisesti. Jos se edes vähän vähentäisi läskiä ja ehkä jopa reisien selluliittiä. Hyvä olohan siitä toki tuli, kuten aina liikuntasuorituksesta, joka vetää maitohapoille edes jonkun osan kropasta.

Noin viikko ja sitten kutsuu reissu. Vielä pitäisi ehtiä tehdä kaikenlaista "hyödyllistä" sekä käydä pyörähtämässä kaksipäiväisessä koiranäyttelyssä töissä viikonloppuna. Taas pitää herätä kukonlaulun aikaan, mutta ehkäpä sen kestää kun on saanut perse homeessa olla melkein koko viikon ennen sitä rypistystä. Sitä paitsi rantatien ajeleminen kesäaamuna, toivottavasti aurinkoisena sellaisena, ei ole ollenkaan huono asia. Päinvastoin! Ja pitää muistaa virittää vakionopeuden säädin oikeaan nopeuteen ettei peltipoliisi rankaise. 

Huimaavilla koroilla koiranäyttelyyn

Loma! Vihdoinkin, ansaittu sellainen, kolmen viikon mittainen. Viimeinen työpäivä (ja koko viikko) oli luonnollisesti helvettiä, kuten aina.

Pitkästä aikaa ostin lomalukemiseksi pari pokkaria. Toisesta olenkin jo puolet ahminut, nimittäin Mirja Tervon Huimaavat korot -kirjaa. Suosittelen kaikille kenkäfriikeille. Kirja on toki julkaistu jo pari vuotta sitten, mutta meikäläinen on hieman hidas näissä hommissa ja muistan hypistelleeni kyseistä pokkaria jo viime kesänä, mutta en ostanut... Joka tapauksessa, kirja antaa meikäläisellekin luvan hyvällä omalla tunnolla shoppailla kenkiä sielunsa kyllyydestä. Meitä hulluja riittää tässä maailmassa!

Lauantaina suoriuduin töihin yhden koirarodun erikoisnäyttelyyn, johon järjestäjien mukaan minun on aina mentävä, sillä kuulun kalustoon. :)
Päivä oli piiiiitkä, sillä toinen arvosteleva tuomari oli maailman hitain ja sitähän me kaikki sitten odottelimme. Lisäksi ilma oli kolea, kostean tuulinen ja kaikkea muuta kuin kesäinen. Kotiin päästyäni olo oli kovin tuulettunut ja ulkona ollut.

Vaan nyt on lupa lomailla. Olenkin löllynyt armaassa aurinkotuolissani kirjaa lukien ja hömpsötellen koko päinvän. Tai no, korjasimme vähän aitaa ettei Juniori syö naapurin koiraa ja ettei tarvitse koko aikaa vahtia haukkana. 
Puolitoista viikkoa löllöillään ja ollaan, sitten ryntäämme reissun päälle. Ja sitten onkin jo aika mennä takaisin töihin, mutta sitä kieltäydyn ajattelemasta juuri nyt.

Jossain uhkailtiin, että tässä olisi kesän ainoa helleviikko, joten otetaan siitä kaikki ilo irti. 

Etäällä töistä

Työpaikkani on siitä hieno, että saamme mahdollisuuksien mukaan ja tilanteen vaatiessa tehdä etätöitä. Se on todella kätevää jos on joku isompi työtehtävä käsillä, joka vaatii keskittymistä. Kotona se hoituu paremmin kuin konttuurilla, jossa koko ajan joku hyppää ovella kyselemässä ja keskeyttämässä.


Minä olen tänään viettänyt etätyöpäivää painiskellen yhden taittotyön kanssa ja huomannut etätyöskentelyssä plussaa ja miinusta.

Koska kuulemma pitää ajatella positiivisesti, niin aloitetaan niistä plussista:
+ ei tarvitse aamulla tälläytyä vaan voi istahtaa koneelle tukka pystyssä ja meikittä
+ saa paljon enemmän aikaiseksi kun ei ole jatkuvia häiriöitä eikä aikaa kulu esim. työmatkaan
+ PP lämmittää varpaita makaamalla pöydän alla <3
+ voi syödä koska haluaa ja samalla voi tehdä töitä, jääkaappi on vieressä
+ voi taukojen aikana käydä pihalla happihyppelyllä ja tutkailemassa kukkapenkkejään
+ kun työpäivä päättyy, on heti kotona

Mutta onhan sitä jotain negatiivistakin:
- jos etäyhteys takkuaa, ei tule hommista mitään
- ei ole ketään juttukaveria paikan päällä (puhelimen päässä toki)
- ruokansa joutuu tekemään itse (vrt. työmaakuppila)
- ei voi pistäytyä kollegan luona kun muistaa jonkun hoitamattoman jutun
- tulee tehtyä liikaa töitä ilman taukoja

Toisin sanoen, on kivaa välillä tehdä etäpäiviä, mutta jatkuvasti sellainen ei minulle sopisi.
Tänään se on kuitenkin hyvä juttu, sillä illalla pitää lähteä kaupungille rimpsalle elikkäs edustusfrouvaksi illalliselle. Olen siis maksettua seuraa... Ehdin hyvin tälläytyä kun voin aloittaa hyvissä ajoin ja olen valmiiksi kotona.

Täällä käväisi joku ihme ukkoskuuro vähän aikaa sitten. Taivas musteni, sitten satoi muutaman minuutin kaatamalla ja ukkonen jyrisi. Nyt paistaa taas aurinko...

Se oli sitten siinä

Juhannus nimittäin.
Aattona oli mitä mainioin ilma ja toteutinkin lupaukseni juurtua löhötuoliini. Kiireettömästi lueskelin ja nautiskelin. Valitettavasti parin seuraavan päivän sää ei sitten suosinutkaan hyviä aikomuksiani marinoida itseäni auringossa.

Toinen valitettava seikka oli se, että naapurusto ei hiljentynytkään ihan niin paljon kuin toivoin. Esmerkiks Puutarhatonttu vaimokkeineen pyöri pihapiirissä haitaksi asti ja vei taloyhtiön yhteiset ruohonleikkausvermeet omalle pihalleen tyhjän pantiksi aattona. Siipalla hirtti vähän kiinni kun herra oli päättänyt leikata nurmikon ja etsiskellessään leikkuria, huomasi, että Tonttu on hautonut vehkeitä (ruohonleikkaussellaisia siis, muista vehkeistä en tiedä) tuntitolkulla pihallaan. Meni sitten reippaana poikana soittamaan ovikelloa ja kysyi "Ottavatkohan nuo ruohonleikkausvehkeet kauankin vielä aurinkoa pihallasi?" Hukkaan meni sekin vittuilu, mutta hyvin keksitty kuitenkin. Pisteet Siipalle! :D

Luonnollisesti siimaleikkuri oli taas paskana heidän käsittelynsä jälkeen (sama tapahtui viimeksi) ja ruohonleikkuri putsaamatta. Että se äijä osaa ottaa pattiin huonolla ja, sanotaanko suoraan, idioottimaisella käytöksellään. Olenkin tunnustanut voimattomuuteni ja ryhtynyt silmäilemään asuntoilmoituksia tositarkoituksella, vaikka en millään haluaisi, jaksaisi taikka viitsisi edes miettiä mitään myynti- ja ostokuvioita muutosta puhumattakaan. Kai se on vaan kestettävä ja vittuiltava jokaisessa sopivassa välissä.

Juhannuspäivänä vierailimme ystävien luona nuuskuttelemassa kuusiviikkoisia koiranpentuja. Se jos mikä on terapiaa! Suosittelen lämpimästi. Koiranpentujen touhuja voisi seurailla loputtomasti, ainakin meikäläinen. Mukava oli pistäytyä pitkästä aikaa heidänkin luonaan.

Nyt viedään viimeistä työviikkoa ennen kolmen viikon lomaa. Miljuuna asiaa pitäisi saada tehtyä ja järjestettyä jonoon niin, ettei kellekään tule ylläreitä lomani aikana. Lohdullistahan toki on se, että työt eivät loman aikana karkaa mihinkään vaan odottavat kiltisti tekijäänsä. Joten eikun pakertamaan.


JälkiJuttu:
Hakusanojen perusteella sanoisin, että päivittäin tehdään monta monituista hakua Crocs-jalkineista. Edelleen ihmettelen miksi...

Aikaan mittumaarin

Taisinpa olla hieman yltiöpositiivinen lausahtaessani viime viikonlopun jälkeen, että tulin töihin lepäämään. Juu ei... Kävi nimittäin niin, että työparini pikku köhä eskaloitui helvetilliseksi lenssuksi ja niinpä hän on ollut vuoteen omana koko viikon. Nooo, sehän sitten tarkoittaa sitä että tämä frouva laittaa omat työnsä parkkiin ja tekee kollegan hommat. Niin ja omat sitten jos ehtii. Nyt olenkin tuulispäänä singahdellut ympäriinsä koko viikon yrittäen paniikissa tehdä kaikkea ja päästä kärryille siitä, että mitä kaikkea pitäisi tehdä... Huhhuh!

Voisin väittää, että kolmen päivän juhannusvapaa tulee ihan tarpeeseen. 
Ja koska on luvattu hyvää säätä, aion maata pihalla aurinkotuolissani jotain kesädrinksua siemaillen ja linnunlaulua kuunnellen. Toivon myös, että naapurustosta valtaosa rynnii mökeille ja muille juhannuksenviettopaikoille. Näin meillä olisi rauhallista, hiljaista ja mukavaa. 

Tänään seisotetaan kesäpäivää eli tänäänhän se oikea juhannus siis on. Nyt kaikki naimattomat ja uutta verta kaipaavat juhannustaikoja tekemään. Mitenkäs se menikään? Ruoskii itseään nokkosilla persauksille ja samalla kurkistaa kaivoon, niin näkee sen tulevan siippansa. ;)
Tai ne sen seitsemän yrtsykkää tyynynalle ja sitten allergiahoureissaan kuolon kielissä näkee unelmien prinssinsä.
Onneksi ei tarvitse moisiin kikkoihin ryhtyä. Taidan pitää nykysiippani, pääsee helpommalla.

Siispä toivotan kaikille Blogistanian ystävilleni rauhallista, onnellista ja mukavaa juhannusta, missä ikinä sen vietättekin!
Saattaa olla, että juurrun sinne löhötuoliini enkä kykene konetta avaamaan ennen ensi viikkoa. Toisaalta voi olla niin helvetin tylsääkin, että postausta pukkaa. Aika näyttää. Varmaa on kuitenkin, että aion syödä ja juoda hyvin ettei vaan maallinen massani pääse vähenemään. ;-P

Töihin lepäämään

Kyllä todella tuntui siltä, että tänään pääsi töihin lepäämään. Viikonloppuna on menty melkein juoksumarssia paikasta toiseen.

Perjantaina karattiin ajoissa töistä ja sitten oltiinkin siellä ruokafestareilla keikkumassa jo klo 18:00 ihan sovitun mukaisesti.
Maistelemani ruuat olivat yhtä lukuun ottamatta todella hyviä, suorastaan suussa sulavia. Kävin myös kehumassa Kolatun juustotilan ihmisille, kuinka koulussa olen heidän salaattijuustoonsa. Olivat silmin nähden ilahtuneita saamastaan suorasta, positiivisesta palautteesta. Samalla maistoin muutamaa heidän tuotettaan, joita en ollut ennen maistanut. Hyviä olivat kaikki!

Toivottavasti tapahtuma järjestetään uudelleen ensi vuonna ja samalla toivon, että järjestäjät ottavat hieman opikseen tämän vuoden häppeningistä. Siinä, missä Prahan vastaavilla festareilla oli käytössä posliinilautaset ja oikeat lasit ilman mitään panttia, sai Hesassa maksaa viinilasista viiden euron pantin. Siis viisi euroa! Jos kerran luottamus suomalaiseen ruokailevaan kansaan on noin huono, niin olisiko pitänyt ottaa sitten käyttöön sellaiset kovamuoviset viinilasit aitojen sijaan? Niitä olisi kai voinut jakaa pantitta... Lautaset olivat tietysti kertakäyttösellaisia, vaikka toki uusiopahvisia. 
Alue oli ajoittain hieman ahtaan tuntuinen ja pystypöytiä, joiden ääressä nauttia maistiaisensa, oli todella vähän. Myöhemmin illalla iso osa ihmisistä istuskelikin siellä täällä nurmikoilla. 
Kokemuksena kuitenkin tosi kiva ja todella toivon jatkoa tapahtumalle ensi vuonnakin.

Lauantaina saimmekin aamulenkillä hämmästellä pusikoissa suhaavia suunnistajia. Harjoitusrastit kun oli sijoitettu "meidän etupihallemme" eli lähimetsäämme. Koirat olivat hämmästyksestä ymmyrkäisinä kun pusikko ryskyi ja siellä täällä vilahteli juoksijoita. Lisäksi läheiselle "juoksupellollemme" oli noussut telttakylä. Pitkin aamupäivää muutamia suunnistajia eksyi ihan keittiömme ikkunan alle kun olivat vissiin lukeneet karttaa hieman väärin... Sitten pitikin porhaltaa ruokakauppaan kun jääkaappi ammotti tyhjyyttään ja syödä kuitenkin ihmisen pitää noin keskimäärin joka päivä.
Lisäksi piti ratkaista kukka-arvoitus, sillä sunnuntaina rippijuhliin piti lähteä aamulla niin aikaisin, että kukkakauppamme ei olisi auki. Eipä hätää, ruusu pakettiin ja kotiin jääkaappiin. Pitkän ruusun asettelu jääkaappiin tosin aiheutti hieman uudelleen järjestelyjä kylmäyksikössä, mutta hyvin se sinne sopi vichypullojen kanssa. Ja oli oikein hyvässä kuosissa vielä sunnuntaina luovutuksen hetkelläkin.

Iltapäivällä lähdimme aistimaan suuren urheilujuhlan tuntua ja suuntasimme pällistelemään suunnistajien massatapahtumaa. Hyvin järjestettyhän moinen tapahtuma oli ja alueella oli kaikenmoista. Kisan nettisivuilta luin, että ympäristö toipuu moisesta muutamassa vuodessa, joten ehkä me selviämme. ;)

Sunnuntaina ponkaisimme siis baanalle heti aamutuimaan ja lähdimme Siipan kummilapsen ripille pääsyä todistamaan. Täytyypä sanoa, että kirkko oli varmasti rumin, missä olen ikinä käynyt. Niin ulkoa kuin sisältä. Tuli jotenkin mieleen, että sen kirkon suunnitelleen arkkitehdin mielestä kristinusko ei ole millään tavalla iloinen asia, ennemminkin vankila...
Kirkonmenot sujuivat sutjakkaasti ja rippilapsia oli vain kourallinen. Kirkonmenojen aikaan taivas oli auennut ja sitä vesisadettahan riitti sitten ihan koko päiväksi. 
Tänä aamuna kävin "lukemassa" sademittarin ja sen mukaan meillä oli tullut 34 milliä vettä. Onneksi en lauantaina intoutunut kastelemaan pihaa. Kyllä olisi ottanut pattiin moinen turha työ!

Kotiin suoriuduimme myöhään iltapäivällä ja Siippa sitten kotona kysyi, onko kamera minun laukussani. Juu, ei ollut. Herra oli ihan itse jättänyt sen juhlakalun kotiin telkkarin viereen, vaikka olin huomauttanut muutamaankin otteeseen, että poimisi sen talteen. Noh, siinähän ajelee hakemaan sen sitten. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.

Tänä aamuna Siippa lähti anivarhain viemään autoa pajalle. Nyt siis oikaistaan se naapurin tekemä lommo. Lupasivat, että auto saadaan juhannukseksi takaisin.
Tämä tarkoitti siis sitä, että sain tänään ylhäisessä yksinäisyydessäni hurruutella koirankuljetusvälineellä töihin ja hoppa on siis palveluksessa taas. Vähän se oli tahmea kun oli taas seissyt niin kauan ja jarrut tuntuivat vähän oudoilta, mutta kunnialla selvisin työpaikalle.

Hiipivä hölmöys

saapui eilen residenssiimme viikonlopun viettoon. Kyseessä on siis äitini koira, joka (valitettavasti) on ihan omaa tuotantoa. Edesmenneen Mummeli-koiran jälkeläinen. 
Täytyy taas kerran todeta, että emänsä oli omituinen, jonkin sortin kissan, koiran ja oravan risteytys, mutta tämä mimmi on kyllä ihan omaa luokkaansa jopa emäänsä verrattuna.

Joka kerta kun HH tulee meille hoitoon, toistuu sama kuvio. Sillä hetkellä kun sen lasket vapaaksi, se etenee juoksumarssia yläkertaan vierashuoneen sohvan eteen makaamaan. Siellä se sitten on, oli sillä seuraa eli ei, kunnes koittaa aika lähteä ulos. Ja uloslähdön aikaankin se tarkkaan kuuntelee, että avautuuhan se tuulikaapin ovi varmasti ennen kuin vaivautuu rappusia laskeutumaan. Kas kun sitä on huijattu joskus huhuilemalla ulosmenoa ja oikeasti onkin sitten pakotettu jäämään alakertaan kun rappusten lapsiportti on pamautettu kiinni. Ahdistaahan se, pientä koiraa kun pakotetaan sosiaaliseksi tai vaikka syömään keittiössä yläkerran sijaan...

Voisinpa väittää, että se vaan on ihan vitun tyhmä, mutta en oikein voi. Se on oikeastaan niin fiksu, että tekeytyy tyhmäksi. Pitää niin sanotusti kynttiläänsä vakan alla. Voisi myös kuvitella, että sitä kohdellaan meillä jotenkin kaltoin kun se tahtoo viettää aikansa yksin yläkerrassa. No ei, omassa kodissaankin se viettää suurimman osan ajastaan äitini sängyn alla.
Pentuna se kantoi ulkoa kiviä sisälle, salaa. Tiedä mitä Kiinan muuria se halusi rakentaa. Ehkä on parempi kun ei tiedä.

Hiipivä hölmöys on meikäläiselläkin päässä. Kaksi viikkoa olisi vielä loman alkuun aikaa, mutta jotenkin olisi jo sellainen olo, että olisi ihan kiva noin ex tempore pidentää lomaa muutamalla viikolla siten, että se alkaisi NYT. Vaan ei auta, pakerrettava on, halusi tai ei. Onneksi on sentään viikonloppu edessä! Tosin sekin menee enempi ja vähempi rynniessä sinne tänne. 

JälkiJuttu:
Siippa palasi työreissultansa eilen ja tänä aamuna muistinkin taas, miksi on ollut niin mukavaa ajella vain oman itsensä kanssa työmatkoja. Tuli taas niin monta hyvää "neuvoa" kun olin kuskina, että uhkasin jättää tien poskeen koko äijän. Vittu! Huomaa kyllä, että mikä on herran ammattikunta ja että isänsä on toiminut aikoinaan opetusluvalla ajo-opettajana. Ihan samanlaista besserwisseröintiä, perkele. Mutta hienoa, että meillä on näitä ylivertaisia autoilijoita kuten Siippa ja isänsä. Pitäisi kai olla kiitollinen saamistaan kullanarvoisista vinkeistä...