sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Wienissä, osa II

Sunnuntaiaamuna heräsimme helposti ennen kellon soittoa siitä syystä, että olimme kuukahtaneet niin aikaisin unten maille. Sänky oli sopiva, ei liian kova eikä liian pehmeä. Selkä kiitti. Tosin Siipan ketaroille se oli hieman lyhyt. Sissi-keisarinna lienee ollut lyhyemmästä päästä ihmisrotua. Olihan kyseinen sviitti nimetty hänen mukaansa. ;)

Lähdimme siis aamiaiselle hyvissä ajoin ja saimme todeta olevamme hotellin vieraista sieltä nuoremmasta päästä... 
Jännityksellä myös odotimme, mitä pöytään kannetaan, sillä hotellissa oli varsin omaperäinen aamiaisen tilaustapa.
Respasta saimme pahvilistan, jossa oli erilaisia aamiaiskokonaisuuksia. Meille myös kerrottiin, että voimme valita mitä vain eli ei tarvitse pitäytyä jossain tietyssä kokonaisuudessa. Olimmekin sitten ruksineet ja alle- sekä yliviivanneet haluamiamme aamiaistarpeita varsin vapaalla kädellä. Lisäksi olimme kertoneet minkälaisia kananmunia haluamme.
Lista tuli ripustaman huoneen oven ulkopuolelle ennen klo 18.

Itse aamiaistapahtuma olikin sitten varsin hauska jos nyt ruokailusta niin voi sanoa. Kun kerroimme huoneen numeron ja sen, haluammeko kahvia vai teetä, kannettiin hetken kuluttua pöytään kolmikerroksinen lautasteline jossa oli koottuna kaikki se, mitä olimme pyytäneet. Itse aamiaistilassa ei ollut mitään "ylimääräistä" tarjolla lukuunottamatta leipää, margariinia ja mysliä sekä jotain marenkikakkusia. Tuoremehun laatuun emme voineet vaikuttaa vaan lasillinen "päivän valintaa" kannettiin pöytään.
Tämä johtui siitä, että hotellin aamiaishuone/ravintolatila oli todella pieni kuten myös keittiökin. Äkkivilkaisulla keittiö näytti hieman suuremmalta kotikeittiöltä.
Systeemi oli varsin hauska ja toimiva. Tosin vähemmän luontoa olisi tullut kuormitettua jos olisi ensimmäiseen lappuun kirjoittanut suoraan, että samat eväät joka aamu.

Kupu ravittuna kapusimme takaisin huoneeseen suunnittelemaan päivän ohjelmaa. Koska oli sunnuntai ja Itävalta on varsin katolinen (eli konservatiivinen) maa, eivät kaupat ole sunnuntaisin auki. Eivät edes kesällä, parhaimman turistisesongin aikanakaan. Joku satunnainen ruokakauppa saattaa olla auki, mutta vain jos sieltä saa jotain noutoruuan tapaista. Siinä sivussa sitten voi sitten myydä vähän muitakin elintarvikkeita.

Päätimme aktivoida ostamamme Wien-kortit ja lähteä museoihin pällistelemään. Niinpä suuntasimme Karlsplatzin metroasemalle ja kohti museokorttelia. 
Suuntasimme ensin luonnonhistorianmuseoon, joka oli ihan läkähdyttävä kaikkine täytettyine eläimineen, kivineen ja ihmishistorian nahkahousuineen... Kohtasin Praha-syndroomani uudestaan. Kuka helvetti jaksaa kahlata vitriini vitriiniltä läpi kolme huoneellista kiviä? Ei kukaan, oikeasti.
Katselimme museon annin siis vähän valikoiden ja siirryimme vastapäiseen taidehistorian museoon. Siellä oli vastikään alkanut Karl Freudin näyttely (SEN Freudin pojanpoika), joka minun mielestäni oli aika inhorealismia edustavaa maalaustaidetta. En siis mitenkään erityisen kovasti siitä pitänyt. 
En myöskään jaksanut kuin yhden huoneellisen Habsburgien kulta-aarteita, sitten iski kyllästys. 

Museorakennukset itsessään olivat todella hienoja, mutta eihän tuollaisia päivässä jaksa kukaan läpi kahlata. Tai en ainakaan minä. Eikä Siippa.

Sää suosi ja kipaisimme ainoan avoinna olevan kaupan kautta metrolle. Takaisin hotellin lähellä olevalle asemalle ja kohti hotellia. Matkalla bongasimme kahvilantapaisen, johon päätimme horjahtaa lounaalle.
Siellä sitten vetäistiinkin ei-niin-itävaltalainen lounas kun minä söin kanahampurilaisen ja Siippa söi jonkun pasta-annoksen. Hyviä olivat ja edullisia. 
Tämän jälkeen olikin hyvä vyöryä hotellille elpymään.

Illalla päätimme lähteä syömään vähän fiilispohjalta. Tuttavalta olimme tosiaan saaneet hyviä suosituksia useammankin ja ajattelimme katsastaa yhden suositellun paikan.
Kävelimme ohi yhden kuuluisan perinneravintolan ja siellä oli jonoa puolen korttelin verran! Emme aikoneet jäädä siihen kikkailemaan kun ne schnitzelit oli jo syöty, joten jatkoimme matkaamme kohti suositeltua italialaispaikkaa.

Löysimme perille ja saimme pöydän ulkoa, mikä oli ihan mukavaa, sillä sisällä tuntui olevan todella kuuma. Ulkona oli infrapunalämmittimet, mikä teki ulkona istumisesta varsin miellyttävää.

Söimme molemmat pitsaa ja minä vetäisin vielä jälkkäriksi jäätelöä Siipan syödessä jotain, mitä en muista.
Tarjoilija tuli jossain kohdassa utelemaan, että mistä mahdamme olla kun puhumme englantia JA saksaa. Kun kerroimme kansallisuutemme ja sen, että taittuu meiltä ruotsikin, niin tarjoilihan ihan villiintyi ja ryhtyi nakkelemaan osaamiaan ruotsinkielisiä fraaseja. Suomea ei raukka sentään osannut. ;)

Kupu ravittuna ja matkalla hotellille tuli kolme slovakki(?)tyttöä kyselemään jotain baaria, josta meillä ei ollut aavistustakaan. Enkä ole ihan varma kyselivätkö baaria vai mitä...

Hotellille päästyämme olikin jo taas nukkumatti olkapäällä väijymässä ja nippanappa suoriuduin iltatoimista ennen kuin uni iski.
Jälleen yksi mukava päivä takana.

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisia käytäntöjä piisaa (kuten tuo teidän aamiainen tilaamisineen) ulkomailla mutta sehän kait osaltaan se ressujen suola onkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä. En missään muualla ole moiseen systeemiin törmännyt, mutta ihan hauskaahan se oli. :)

      Poista