torstai 21. marraskuuta 2013

Kevan viitoittamalla tiellä

Kyseinen eläkevakuutuspulju ja erityisesti sen ylin johto ovat saaneet varsin paljon palstatilaa viime päivinä. Ja ihan syystä, en minä sillä.
Koskapa minäkin olen Kevan piirissä, lähti ajatukseni lentoon siitä, miten minustakin voisi tulla varakas ja ulkoisesti menestyvän oloinen. Tämä kaikki hoituisi luonnollisesti työnantajan kautta eli välillisesti veronmaksajien rahoilla tietty, kuinkas muuten.

Työssäni joudun varaamaan paljon matkoja Euroopan pääkaupunkeihin. Toisiin useammin kuin toisiin. Eikö siis olisi vain oikeus ja kohtuus, että työnantaja kustantaisi minulle vähintään yhden, sanotaanko vaikka viikon mittaisen, matkan jokaiseen näistä kaupungeista. Viikon aikana lomallani ekskursiollani tutustuisin luonnollisesti edullisimpaan tapaan matkustaa lentokentältä hotelliin/hotelleihin ja sieltä kokouspaikalle. Niin ja tutkailisin illallisvaihtoehtoja hotellin läheisyydestä siltä kantilta, että kyseisen maan päivärahalla saisi mahdollisimman hyvin rahoilleen vastinetta.

Voisin toki tulla vastaan asiassa ja ottaa lomapäivistäni ajan näihin matkoihin, mutta sanomattakin lienee selvää, että työnantaja maksaa matkat, majoituksen ja tietysti päivärahat sekä kulut tositteita vastaan.
Näin toimimalla matkustajani voisivat olla varmoja kohdetietämyksestäni ja siten työmatkoistaan tulisi paljon sujuvampia.

Siitä päästäänkin työssä jaksamiseen ja viihtyvyyteen. Joskushan sitä väistämättä tulee kotona mietittyä töitä sekä joskus joku työsähköpostikin lähetettyä vapaa-ajalla sieltä kotoaan. Näin ollen koti on siis kiinteä osa työympäristöä. Niinpä olisi vain oikeus ja kohtuus, että mahdolliset tulevat remontit maksaa työnantaja. Vaihtoehtoisesti voisivat olla auttamassa uuden asunnon etsinnässä vaikkapa lahjoittamalla lainoittamalla sitä uutta asuntoa. Nykyiseen omaan asuntolainaanhan ei kannata mennä ronkkimaan, koska siitä aiheutuisi vaan kalliimpaa lainarahaa.
Vastavuoroisesti minä lupaisin lähettää useammankin työsähköpostin kotoa käsin ja ehkäpä joskus vastata puhelimeen jos työkännykkä pirahtaa toimistoajan ulkopuolella.

Lisäksi työtyytyväisyyteni ja -tehokkuuteni kärsii todella pahasti, mikäli joudun kulkemaan julkisilla liikennevälineillä työmatkani. Ruuhkabussissa V-käyräni nostatus megalomaanisiin sfääreihin ei ole kenenkään etu, uskokaa pois. Siinä voi yksi jos toinenkin huomata, että rouva on joutunut kulkemaan bussilla.
Niinpä työnantajani tulee hankkia minulle työsuhdeauto ja vieläpä sellainen, että ymmärtävät naapurit olla kateellisia. Näin taataan mielenrauhani työmatkoilla (normaalia liikennekettuuntumista lukuunottamatta) ja työnantajakin saa nauttia muka seesteisemmän työntekijän tuotoksista. 
Tässä asiassa tulen vastaan sillä, että voin satunnaisesti tarjota kyydin jollekin työtoverille, mikäli ovat menossa samaan suuntaan kanssani eikä minulle aiheudu siitä lisäkilometrejä tai ajanhukkaa. Lisäksi voin suostua siihen, että autoon liimataan työnantajan tarra/logo johonkin huomaamattomaan kohtaan.

Sanomattakin lienee selvää, että jos vuorotteluvapaani toteutuu, nämä edut pysyvät voimassa myös poissaoloni ajan. Eikö?

Näin sitä hommat hoituvat yhteistyössä ja harmoniassa työnantajan kanssa! ;)

JälkiJuttu:
Voi vittu ja kikkeli tätä ainaista vesisadetta ja pimeyttä! Nukuin eilen illalla piiiiitkät päikkärit, ei ollut unensaantivaikeuksia yöunille kavutessa ja aamulla vasta väsyttikin kellon soidessa.
Nyt on jotenkin pohjattoman sieluton olo ja väsy. Tekisi mieli vetäytyä talviunille. *kroohhh*

19 kommenttia:

  1. Kyllä! Minulle sopii hyvin että työnantajasi vähintään tuon verran tulee vastaan. Ja jos ei tule, niin onpa kyllä merkillinen lafka sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin mustakin!
      Mutta lisään anomukseni perusteluihin vielä kaneetin "Kasbach on samaa mieltä kanssani".

      Poista
  2. Jälkijuttusi sai aikaan paitsi myötätunnon ja samaistumisen tunteen myös tyrskähdyksen. Käyttämilläsi voimasanoilla voisi minun muistaakseni myös piristää tätä harmaata vuodenaikaa. Siis jos nyt muistan oikein, en ole ihan varma.

    P.S. Meillä sataa lunta, jeeeeee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halusin olla voimasanoissani tasa-arvoinen tällä kertaa. ;-P

      Siis mitäh? Eiks se Partis postittanutkaan itseään sulle? Kaikki pitää siis tehdä itse. Menen tänään viikottaiselle hypermarkettikäynnilleni ja lupaan katsella tarjontaa sillä silmällä. Onko toiveita? :)

      Enkä mä tiedä haluaisinko lunta... Oikeammin kaipaisin sellaista pikkupakkasta, että olisi kuivaa. Koirien kanssa ulkoillessa tuo polveen saakka yltävä rapa ei ole mikään ihanuus.

      Poista
    2. Tuota... nuoriin ei vissiin sitten ole luottaminen?

      Joten toivelistalla ainakin se, että korvantaustat on jo kuivuneet. Huumorintajua pitäisi olla ja mieluusti naimatonkin... Haluatko sä sen koko 75 kohdan listan?

      Poista
    3. Niin tai siis eläkeläiseen ei voi luottaa! Jos se kerran oli Partapappa-Timppa, joka muhun siellä rismassa törmäs. ;)
      Eilen näin yhden potentiaalisen, ja se katsoikin sopivasti suoraan silmiin, mutta en sitten arvannut sitä ryhtyä paketoimaan. Mitä se Siippakin olis sanonu... Ja mä vaan "eiku, kato, mä tolle Marjaanalle postitan tän tosta pakettiautomaatista samoin tein..." ;D

      En mä voi ottaa noin pitkää listaa, tulis vaan stressi kun en löytäisi juuri siihen sopivaa. Että tällä väljemmällä versiolla mennään nyt. ;-P

      Poista
  3. Meilläkin sataa. Lunta, märkää ja töhnäistä.
    Mitä tulee työsuhteesi tarjoamiin etuuksiin, niin järkytyin suuresti. Eikä sinulla siis vielä olekaan niitä? Ja Merjalla on. On aivan selvä asia, että etusi on laitettava kuntoonmainitsemallasi tavalla. Et kai unohtanut sitä kuuden tonnin palkan korotusta?

    Sillä ei ole mitään tekemistä ajatusteni kanssa, että minun tk-eläkkeeni maksaa jo kolme ihan muuta yhtiötä kuin Keva;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, mun työnantajani ei selvästikään ole yhtä höveli kuin Merjan. Tai sitten ne ovat unohtaneet minulle näitä etuja tarjota! :-o
      Palkankorotuksen suhteen ajattelin näinä taloudellisesti vaikeina aikoina tyytyä vähän vähempään, nyt ensin. Jos vaikka parilla tonnilla nostaisivat, niin katsellaan sitten ensi vuonna uudestaan... ;)

      Tällä menolla en tule ikinä saamaan Kevalta pennin hyrrää eläkettä. Tai no, en varmaan koskaan edes pääse eläkkeelle...

      Poista
  4. Myötäjärkyttynyt Kevalta 48 euroa/kk saava kysyy: MISSÄ ovat a) minun rahani? b) sinun työsuhde-etusi? c) miksei Rantis saa mitään Kevalta, vaikka saakin muualta - eiväthän ne sulje pois toisiaan :o
    Kieltämättä, erittäin ajankohtainen ja varsin viihdyttävä postaus asiasta, josta minä taas ärähdin! :) En voi luonnolleni mitään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. a) Ne on annettu Merjalle. Mutta jospa mä pyytäisin samalla mun työnantajaa maksamaan sulle sairaseläkettä jonkun passelin kuukausisumman kun Kevan fyffet menee Merjalle ja sille, mikä sen varatoimarin nimi olikaan.
      b) No sitä ihmettelen minäkin ja laadin kirjelmää parhaillaan. Lisään siis sinut kirjelmääni.
      c) Tähän en osaa vastata, vaikka erikoistahan tuo tosiaan on.

      Munkin teki kuule mieli ärähtää, erityisesti kun olen lukenut sinun "seikkailuistasi" kyseisen puljun kanssa, mutta ajattelin yrittää toista lähestymiskulmaa tällä kertaa. ;)

      Poista
    2. Niin, tottakai keva voisi jonkun euron maksaakin minulle, en pane hanttiin. Mutta sinun ja Polgan asiat pitääm kumminkin ensin laittaa kuntoon. Enhän minä nyt ahneeksi rupea;)

      Poista
    3. Joo, jos laitan sinunkin asiasi sellaisena p.s.-kohtana siihen kirjelmääni sitten. ;)
      Tulee hoidettua monen ihmisen asiat yhdellä postilla.

      Tämän päivän huippu oli kyllä Merjan uusin paljastuminen kun keva on kustantanut muutot ja escortin lapinmatkankin... Kyllä ihan sylettämään käy tämä touhu. >:-(

      Poista
    4. Suostun mielihyvin. Siis olemaan p.s.

      Poista
  5. Tottahan toki ko.edut kuuluisivat sulle. Mitä sun työnantajasi oikein pihistelee, häh.

    Jälkijuttu: Tyrsk! Voi vattu ja kukkeli, toivon loskakelien jatkuvan koko talven. No jouluna vähän lunta, mutta sitten taas suojasäätä. Ei lunta, ei pakkasta, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huono työnantaja mulla siis. Pitäsiköhän mennä lakkoon vallan?

      Eeeiiii loskaa!!! Ihan pari astetta pakkasta, silleen, että on kuivaa eikä tartte luntakaan olla.
      Tällainen vieno koiranomistajan toive...

      Poista
  6. Kyllä minä äiti-ihmisenä niin myötäelin Merjaraasun tuskaa kun ei voi enää lapsosiaan viedä ratsastustunnille sillä kohubemarillaan :( On se joillakuilla rankkaa. Kateelliset nakkelevat tallinpihan lantapalloilla. Ei käy äitien tuskat tasan.

    Ja kyllä ehdottomasti sinun kuuluu saada vähintään nuo ehdottamasi etuudet. Ja mikäli ei työnantajalle passaa, kuittaat samanlaiset erorahat kuin Merjakin kuuluu nyt kuitanneen.

    Voi vittu ja kikkeli sanon minäkin! Jatkossa, sillä pöllin just omaan käyttöön tuon sanontasi. Meillä oli pikkupakkanen ja hento lumi maassa. Sitten tuli sade :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mietin minäkin. Ja nyt se raukka joutuu luopumaan siitä bemarista ja muuttamaan pois Skattan miljoonakämpästä.

      Hetken voisin rehvakkaasti elellä Merjan erorahoilla. Toki sukanvarressahan olisi jo aika paljon jos olisin saanut nämä vaatimattomat etuudet jo monta vuotta sitten.

      Hyvä sanonta, varsin tasa-arvoinen. Jalostettu versio tokaisusta "vittu, ikkuna, ämpäri". Joo, älä kysy. ;)

      Tänä aamuna täällä oli sellainen neljän asteen pakkanen eli oli kuivaa! Niin ja kirkasta! Vähän parempi mieli tuli siitä.

      Poista
  7. Ihan kohtuullisia työsuhde-etuja odotat minun mielestäni ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nii-i! En voi ymmärtää, etteikö tuo olisi kohtuullista. Tai että siinä olisi jotain väärää... ;)

      Poista