Pääni on normaalia tyhjempi, joten turvaudun pitkästä aikaa hakusanoihin, joilla tänne on eksytty.
Pitäisi varmaan kirjoitella jotenkin roisimpaa tekstiä kun hakusanoissa ei vilku yhtään tissiä, kikkeliä tai persettä. Harmi, niistä olisi voinut saada keskustelua aikaiseksi näiden tylsien tavissanojen sijaan.
Mutta näillä mennään, mitä on. Viime aikoina tänne hulluuden lähteelle on eksytty mm. tällaisin hakusanoin:
vaatimattomuus kaunistaa
No niinhän sitä sanotaan. Vaan omakohtaista kokemusta minulla ei ole kun olen siniveristen huonetta ja sukua, joten en ole kovin vaatimaton. Kaunis toki olen, sitä älköön kukaan epäilkö! ;)
campylo
No se on se. Se karmaiseva bakteeri, joka minua piti kourissaan vuoden alussa. Kiitos etelänmatkailun. Kävinhän ihan Tallinnassa asti... Vaan normaalisti tämän kuulemma parhaiten helpoiten todennäköisimmin saa Egyptistä ja sieltä suunnalta.
näytelmä ansa elannon
Kyseessä lienee Elannon näyttämöllä pyörinyt näytelmä Ansa. Se, josta karkasimme ensimmäisen puoliajan jälkeen... Juu, hyi meitä! Pahoja ja kulttuuria ymmärtämättömiä ihmisiä.
päähän sattuu kun yskii
Niin voi joskus käydä etenkin jos on jonkun aikaa kestänyt flunssa ja kunnon hakkaava yskä. Mutta jos tämä on pysyvä olotila, niin mene hyvä ihminen lääkäriin! Mitä sä täällä netissä etsit diagnoosia? Hullu.
raittiin ilman myrkytys
No se on se olo, mikä runsaasta ulkoilusta tulee. Rento ja raukea, usein nälällä höystetty. Ihan miellyttävä olo ainakin minun mielestäni.
suomen huonoin kuski
Tätä sitä jaksetaan etsiä koko ajan. Eikös siitä ole jo vuosi kun se ohjelma tuli? Vai jo kauemmin? Muistan, että se tuli ensin maksukanavalta ja sitten myöhemmin joltain ilmaiskanavalta. Olisi ihan hauskaa jos tälle tehtäisiin jatkoa, vaikka ohjelmaa seurasinkin kauhunsekaisin tuntein. Ihan oikeasti pelottaa ajatella, että ajelee liikenteessä tuollaisten kanssa...
tehdään jämälangoista
Tehdään vaan. Mitäs tehdään? Jos jämälankoja on enemmänkin, niin niistä voi tehdä vaikka riemunkirjavat villasukat tai munanlämmittimen. Virkkaustaitoiset (en siis minä) voivat virkata pannunalusen tai pipon.
Minulla muuten on jostain saatuna kudottuja (eli neulottuja) patalappuja ja täytyy sanoa, että ne ovat maailman huonoimpia. Jos haluaa etteivät näpit pala, pitää niitä olla kolmet päällekkäin... Mieluummin käytän kaupasta hankkimiani toppaversioita. Kudotut olen säilönyt... ööö... jonnekin hyvään talteen.
turkiskuoriainen koiralla
Kyllä mä vähän huolestuisin jos mun elävästä koirasta löytyisi turkiskuoriaisia... Käsittääkseni pesiytyvät vaan kuolleisiin elukoihin eli taljoihin, mutta saatan olla väärässäkin. Pitänee tarkistaa jostain, vaikka intternetistä. ;)
Kestosuosikki hakusanoissa on edelleen Hengenvaarallinen saalis. Ja mikäs siinä, hyvä ohjelma, edelleen.
Nukuin todella huonosti viime yönä. Heräsin sen seitsemän kertaa sen lisäksi, että menin kovin myöhään nukkumaan. Aamuyöstä tein vielä sen kardinaalimunauksen, että katsoin kelloa... Ja senhän tietää kuinka siinä käy. Ei meinaa enää uni tulla kun vaan pohtii sitä, kuinka vähän aikaa saa enää nukkua.
Kellon soidessa vääntäydyin ylös väkisin. Vatsaa kaihersi ilkeästi (syytin eilistä lounasruokailua) ja suolen mutka murahti siihen malliin, että tiesin mitä se tarkoittaa.
Päästin VV:n takapihalle suorittamaan aamupostaustaan sekä toivottavasti tarpeitaan myös. Pieni terroristi ei näyttänyt kovin ilahtuneelta yöllisen sateen jälkeen vaan mulkaisi minua paljon puhuvasti vetäessäni ovea kiinni. Ankeaa, mutta sellainen on koiran osa kun ei osaa pönttöönkään asioitaan toimittaa. Kannattaisi opetella.
Keittelin kahvia ja kuuntelin suolenmutkaani. Joo-o. Se tietynlainen korahdus tarkoittaa, että on toimittava ripeästi. Olen nääs oppivainen otus ja siitä viime tammikuisesta taudistani opin paljon omakohtaisista vessa-asioistani sekä suoleni toiminnasta.
Olo helpottuikin ja päätin rohkeasti hörpätä mokat kitusiini. Arvelin tämän olleen kertarysäys (ja syytin edelleen eilisen lounaan komponenttia) ja homma olisi tällä selvä.
Puin päälleni ja kuulostelin oloani samalla. Ei mitään hälyttävää, joten uskalsin lähteä koirien kanssa aamulenkille.
Lenkki sujui ihan kunnialla eikä mitään hälyttävää kuulunut suolistostakaan.
Jakelin koirille murkinat ja siirryin maalaamaan silmänkuvia naamaani, jotta kehtaa lähteä töihin.
Juuri kun olin saanut eyelinerit nykäistyä toiseen silmään, lampsi PP vessan ovelle (meikkailen aina ovi auki, jotta koirat voivat osallistua halutessaan) ja ennenkuin ehdin kissaa sanoa, saati ajatella, heitti Peräkammarin Poika sellaisen oksennusjärven lattialle, että oksat pois ja osa rungosta!
Hetken aikaa mietin, että meikkaanko loppuun vai siivoanko ensin. Päätin kuitenkin siivota, sillä Virallinen Valvoja varmasti söisi oksennuslammikon heti kun silmä välttää jos en puutu siihen samantien. Tällä välin oli Juniori jo ehtinyt paeta yläkertaan syömättä murenaakaan sapuskastaan...
Siivosin yrjöt, sellaiset olenjuonutmiljoonalitraavettäyöllä-tyyppiset, joten suhteellisen helposti meni.
Vaan siinä kyykkiessäni lattiarätin kanssa tuli itsellekin tarve kyykätä posliinille taas. Salamana ajattelin VV:tä, sillä oksua oli vielä lattialla ja paiskasinkin sen varsin lennokkaasti kuljetuskoppaansa yhdellä kädellä samalla kun toisella availin housujani.
Kopasta luukku kiinni ja itse vessaan. Ehdin! Vaan en hetkeäkään liian aikaisin.
Hetken kuluttua jo siivosinkin oksennukset loppuun ja vapautin VV:n boksistaan, josta se tuli pois hieman hämmentyneen näköisenä.
Hoidin meikkauksen loppuun ja pohdin, että arvaako tästä lähteä töihin ensinkään. Suolisto tuntui kuitenkin rauhoittuneen (luultavasti ihan tyhjä), joten päätin suoriutua tien päälle.
Miksiköhän kaikki tällainen tapahtuu aina silloin kun on yksin kotona?
Toisaalta, VV heitti viime viikolla jonain aamuna varsin taidokkaan vaahto-oksennuksen samanaikaisesti kun hyppäsi sohvalta alas. Siitä tuli kiva ja lennokas valkoinen vana pitkälle matkalle alkaen sohvan reunasta kohti eteistä. Tuolloin olimme, ihme ja kumma, molemmat kotona.
Suoriuduin työmaalle ihan liukuman puitteissa, mutta onneksi ei ollut mitään aamupalaveria. Olisihan se ollut vähän noloa selitellä, että "siivosin koiran yrjöjä ja sit iski itelle ripakka josta syystä olen myöhässä, sori..." Lemmikkien kanssa elämä ei ole koskaan tylsää.
Kyllä se niin on, että muisti on hyvä, mutta hemmetin lyhyt.
Aamulla oli mielessä joku erinomainen postausaihe, mutta nyt kun on mahdollisuus kirjoittamiseen, on se ajatus kadonnut taivaan tuuliin. Mutta kirjoittaa teki mieli, joten kirjoitellaan sitten jotain diipadaapaa.
En muista mainitsinko aiemmin, että pelastin jostain anopin tuomasta pääsiäiskukkakorista tai vastaavasta yhden tulilatvan sekä saint paulian. Joka tapauksessa omaan loistavaan hortonomityyliini olin jättänyt kukkakorin oman onnensa nojaan kastelematta, sillä kori vuoti kuin seula ja ärsytti läträtä sen kanssa tiskipöydällä. Ajattelin siis, että kuolkoon kurja rauhassa kuten niin moni muukin anopilta saatu kukkanen. Välillä se nainen muistaa ettei minulle kannata mitään pottikukkia kantaa kun ne tahtovat kuolla ennen kuin anoppi ehtii takaisin omaan kotiinsa ja tuokin sen sijaan leikkokukkia.
Noh, eihän tämä asetelma suostunutkaan niin vaan kuolemaan. Asetelma oli kärvistellyt keittiön pöydän hämärissä muutaman kuukau hyvän aikaa kun yhtäkkiä huomasin, että se tulilatva yritti pukata uutta kukkaa. Hämmästykseni oli suuri ja arvelin kaltoin kohtelun olleen syynä moiseen.
Pelastin siis tulilatvan ja vielä elävän näköisen saint paulian toiseen, vedenpitävään, kasvupurkkiin ja kiikutin olohuoneen puolelle vähän parempaan valoon. Valitettavasti minulla ei ollut muuta multaa kuin kaktusmultaa, mutta ei sekään tainnut olla huono asia.
Tulilatva kukki iloisesti keltaisia kukkiaan ja kasvoi pituutta. Ja ihan yhtä huonolle kastelulle ja hoidolle se jäi koko hökötys siellä olkkarinkin puolella.
Muutama viikko sitten huomasin, että saint paulia pukkaa nuppuja. Ja nyt se kukkii iloisesti. Katsokaa vaikka!
Edit ke 27.11. Sain kuin sainkin tänään kuvat lisättyä, vaikka eilen eivät millään suostuneet näkyviin!
Tämä siis todistaa, että mitä huonommin hoidat kukkasiasi, sitä paremmin ne voivat. Orkideanrääpyskätkin pukkaavat uutta lehteä villisti nyt, pimeimpänä aikana ja äärimmäisen huonolla hoidolla...
Vaan nyt on aika siirtyä hoitamaan lemmikkejä. Siippa on reissun päällä, joten yksinhuoltajana mennään.
Niin ja pitäisi raahautua postiin... *huoh* Meidän postimme yhdistettiin toisen taajaman postin kanssa ja siellä jos missä on parkkisuunnittelu ihan arsesta. Postin asiakaspiiriin kuuluu montakymmentä tuhatta ihmistä ja kiinteistössä on ehkä kymmenen parkkipaikka. Hienoa. Vaikka harvoin tarvitsee meikäläisen ihan postikonttoriin mennä, olisi kuitenkin kiva, että siellä voisi asioida suhteellisen vaivattomasti.
JälkiJuttu:
Ovatkohan ihmiset jotenkin "normaalia" aiemmin villiintyneet kaikkien vilkkuvien jouluvalojensa kanssa vai muistanko vain väärin?
Ei oltu lähelläkään joulukuun alkua kun meidän nurkilla alkoi joka toisen mökin pihassa palaa se karsea valosekamelska. Vai vaatiiko se vain sen yhden joka aloittaa ja muut seuraavat lammaslaumana perässä?
Pari sellaista kammotusta mahtuu kotimatkan varrelle, että! *brrrhhhh*
Kyseinen eläkevakuutuspulju ja erityisesti sen ylin johto ovat saaneet varsin paljon palstatilaa viime päivinä. Ja ihan syystä, en minä sillä.
Koskapa minäkin olen Kevan piirissä, lähti ajatukseni lentoon siitä, miten minustakin voisi tulla varakas ja ulkoisesti menestyvän oloinen. Tämä kaikki hoituisi luonnollisesti työnantajan kautta eli välillisesti veronmaksajien rahoilla tietty, kuinkas muuten.
Työssäni joudun varaamaan paljon matkoja Euroopan pääkaupunkeihin. Toisiin useammin kuin toisiin. Eikö siis olisi vain oikeus ja kohtuus, että työnantaja kustantaisi minulle vähintään yhden, sanotaanko vaikka viikon mittaisen, matkan jokaiseen näistä kaupungeista. Viikon aikana lomallani ekskursiollani tutustuisin luonnollisesti edullisimpaan tapaan matkustaa lentokentältä hotelliin/hotelleihin ja sieltä kokouspaikalle. Niin ja tutkailisin illallisvaihtoehtoja hotellin läheisyydestä siltä kantilta, että kyseisen maan päivärahalla saisi mahdollisimman hyvin rahoilleen vastinetta.
Voisin toki tulla vastaan asiassa ja ottaa lomapäivistäni ajan näihin matkoihin, mutta sanomattakin lienee selvää, että työnantaja maksaa matkat, majoituksen ja tietysti päivärahat sekä kulut tositteita vastaan.
Näin toimimalla matkustajani voisivat olla varmoja kohdetietämyksestäni ja siten työmatkoistaan tulisi paljon sujuvampia.
Siitä päästäänkin työssä jaksamiseen ja viihtyvyyteen. Joskushan sitä väistämättä tulee kotona mietittyä töitä sekä joskus joku työsähköpostikin lähetettyä vapaa-ajalla sieltä kotoaan. Näin ollen koti on siis kiinteä osa työympäristöä. Niinpä olisi vain oikeus ja kohtuus, että mahdolliset tulevat remontit maksaa työnantaja. Vaihtoehtoisesti voisivat olla auttamassa uuden asunnon etsinnässä vaikkapa lahjoittamalla lainoittamalla sitä uutta asuntoa. Nykyiseen omaan asuntolainaanhan ei kannata mennä ronkkimaan, koska siitä aiheutuisi vaan kalliimpaa lainarahaa.
Vastavuoroisesti minä lupaisin lähettää useammankin työsähköpostin kotoa käsin ja ehkäpä joskus vastata puhelimeen jos työkännykkä pirahtaa toimistoajan ulkopuolella.
Lisäksi työtyytyväisyyteni ja -tehokkuuteni kärsii todella pahasti, mikäli joudun kulkemaan julkisilla liikennevälineillä työmatkani. Ruuhkabussissa V-käyräni nostatus megalomaanisiin sfääreihin ei ole kenenkään etu, uskokaa pois. Siinä voi yksi jos toinenkin huomata, että rouva on joutunut kulkemaan bussilla.
Niinpä työnantajani tulee hankkia minulle työsuhdeauto ja vieläpä sellainen, että ymmärtävät naapurit olla kateellisia. Näin taataan mielenrauhani työmatkoilla (normaalia liikennekettuuntumista lukuunottamatta) ja työnantajakin saa nauttia muka seesteisemmän työntekijän tuotoksista.
Tässä asiassa tulen vastaan sillä, että voin satunnaisesti tarjota kyydin jollekin työtoverille, mikäli ovat menossa samaan suuntaan kanssani eikä minulle aiheudu siitä lisäkilometrejä tai ajanhukkaa. Lisäksi voin suostua siihen, että autoon liimataan työnantajan tarra/logo johonkin huomaamattomaan kohtaan.
Sanomattakin lienee selvää, että jos vuorotteluvapaani toteutuu, nämä edut pysyvät voimassa myös poissaoloni ajan. Eikö?
Näin sitä hommat hoituvat yhteistyössä ja harmoniassa työnantajan kanssa! ;)
JälkiJuttu:
Voi vittu ja kikkeli tätä ainaista vesisadetta ja pimeyttä! Nukuin eilen illalla piiiiitkät päikkärit, ei ollut unensaantivaikeuksia yöunille kavutessa ja aamulla vasta väsyttikin kellon soidessa.
Nyt on jotenkin pohjattoman sieluton olo ja väsy. Tekisi mieli vetäytyä talviunille. *kroohhh*
Ei pitäisi konttorirotan ryhtyä ruumiilliseen työhön. Eikä ainakaan näin keski-ikäsenä ja huonokuntoisena.
Meillä oli eilen taloyhtiön syystalkoot. Ihan passelisti siihen myrskytuuliseen keliin. Syynä talkoisiin oli se helvetillinen kuorikekasa. En ole tainnut mainita siitä, että keväällä isännöitsijä tilasi ihan vitusti "hieman" liikaa katekuoriketta yhteisten istutusten suojaksi. Nooh, sitä sitten kevättalkoissa kärräiltiin erinäisten puskien juurelle ja kehotettiin osakkaita viemään haketta runsain mitoin omien asuntopihojensakin penkkeihin.
Turha kai sanoa, että kasa ei sanottavammin tästä vajottunut. Ihmettelimme muutamankin kerran, että minkähänlaista kerrosta isännöitsijän edustaja oli ajatellut laitettavaksi puskien juurelle vai oliko vahingossa laskenut mukaan naapurikiinteistönkin rehut kun sitä tavaraa on niin maan perusteellisesti.
Kesä kului ja kasa muuttui osaksi normaalia maisemaa. Vettyikin varmaan kivasti se kuusikuorike siinä kaikkien sateiden aikana.
Koitti syksy ja hallitus piti kokousta isännöitsijän toimiston tiloissa. Isännöitsijä sitten moitti meitä kun emme ole kasaa käyttäneet ja käski hoitaa kasan tavalla tai toisella pois ennen lumien tuloa, sillä kyseistä kohtaa käytetään lumien auraamispaikkana.
Talkoot siis koolle. Kauhuskenaariomme oli, että paikalla on pari hallituksen jäsentä eukkoineen ja muut piileskelevät sälekaihdintensa suojassa teeskennellen kuollutta ettei vaan tarvitsisi osallistua.
Vaan yllätys olikin melkoinen kun paikalla oli valtaosa asukkaista, myös ne selkävaivaiset, jotka tekivät sitten sen minkä pystyivät. Poissaolollaan loistivat vain ne, jotka normaalisti muutenkin ovat poissa näistä kinkereistä. Tai no, puutarhatonttu oli ekoissa talkoissa kiinteistöön muuttamisensa jälkeen puoli tuntia. Siinä ajassa ehti vetää noin kymmenen röökiä ja rikkoa siimaleikkurin. Sitten häipyi vähin äänin takavasemmalle, vaan eipä häntä ole pahemmin kaivattu.
Mukavaa
oli taas kuitenkin huomata kuinka kivoja naapureita meillä pääsääntöisesti on ja kuinka nämä
kaikki ovat valmiita tekemään töitä yhteisten asioiden
vuoksi.
Kuorike alkoikin siirtyä vauhdilla kohti istutuksia. Samalla päätettiin tehdä parit muutkin korjaus- ja perkaushommat.
Meikäläisen kontolle jäi ohdakkeiden kaivaminen eräästä ruusupuskapenkistä. Se olikin varsin jännittävää kun vähän väliä ruusu pisti persauksiin siellä puskassa kyykkiessä ja vastaavasti ohdake pisti käteen, vaikka kuinka yritti saada alapuolelta kiinni. Sen lisäksi selkään sattui tuo varsin epäergonominen työasento. Vaan sain hommant tehtyä.
Siirryinkin sitten muiden avuksi levittämään kuoriketta ja hyvin pian sain havaita senkin olevan kohtuullisen raskasta hommaa.
Saimme sen saatanan kasan katoamaan kun olimme viidettä tuntia huhkineet. Pimeä ehti tulla ennen kuin oli valmista... Loput levitettiin puolihuolimattomasti siihen, missä se kasa oli ollut ja päätimme katsoa keväällä, mitä kyseiselle joutomaalle tehdään.
Onneksi talkoomakkarat syötiin hommien ollessa vielä kesken, niin ei tarvinnut niitä sentään pimeässä popsia ja näki vielä grillatakin. Täytyy myöntää, että harvemmin on tullut marraskuussa makkaraa grillailtua ja syötyä ulkona!
Saunassa huomasi kuinka paljon oli kylmettynyt siinä viimassa ja tuiskussa, joka puhalsi suorastaan läpi sielun. Tuntui, ettei kunnon löylyttelykään lämmittänyt kohmeista läskiä.
Nyt on miltei jokainen lihas kropassani ihan saatanallisen kipeä. Siis pakkohan niiden on olla lihaksia kun läski kai ei kipeydy. Eihän? Ja kauhulla odottelen, kuinka kipeä olenkaan huomenna.
Nyt voisi melkein sanoa, että kaikkea sitä näkee ennen kuin silmät putoavat päästä. Tai että ehkä se parasta ennen päiväys ei olekaan vielä mennyt ohi...
Tänään oli sellainen semivittumainen työpäivä. Tiedättehän, sitä normaalia rutiinipakertamista ja pari vittumaista juttua sekaan. Menemättä sen enempää yksityiskohtiin olin kuitenkin iltapäivällä paljon ennen soveliasta kotiinlähtöaikaa valmis pudottamaan kynän ja häipymään.
Sinnittelin kuitenkin edes vähän säädyllisempään poistumisaikaan asti ja muistin, että pitääpä poiketa kauppaan hapankorppuja ja piimää ostamaan.
Kurvailin pimentyvässä sateisessa illassa kotimatkan varrella olevaan vihreään hypermarkettiin. Heti kättelyssä meni käteen shoppailu kun jo oven suussa oli puoleen hintaan tyrkyllä sellaisia kynttiläkippoja, joita minulla jo ennestään on parvekkeella ja joita olen haikaillut pari lisää. No, otin sitten kaksi. Ja jos muistatte menin ostamaan kahta asiaa, hapankorppuja ja piimää. Mutta kun korissa oli nyt jo ne kaksi tavaraa, menikin loppushoppailu ihan käteen. Pitäisi aina olla lista, vaikka olisi vain yksi ostettava asia, niin lapulle vaan.
Harhailin siis päättömästi pitkin käytäviä ja matkaan tarttui broileria (kypsennettäväksi torstain paastoilua varten), piimää (jee! yksi oikein), kananmunia...
Hortoilin leipäosastolle ja matkaan tarttui yksi sekaleipä (pakkaseen laitettavaksi), mutta ei vahingossakaan niitä perkeleen hapankorppuja! Taisi olla jo kolmas kerta kun ne saamarin korput unohtuivat.
Siinä sitten teutaroidessani edestakaisin yrittäessäni muistella, mitä piti ostaa, käännyin taas kerran ympäri ja melkein sain syliini sellaisen varsin söpön näköisen nuoren miehen (kaikki, jotka ovat minua puolta nuorempia, ovat söpöjä). Pyytelin anteeksi törmäilyäni, jolloin nuori mies (siis oikeasti, ikää max 25 vee) väläytti sellaisen hymyn, että sillä kirkastuisi mikä tahansa kaamosmaisema! Jösses! Söpöstä yybersöpöksi! Ehdin myös pohtia, että siinäpä vasta vävykandidaatti ainakin ulkoisilta avuiltaan. Jos siis olisi tytär jolle pitäisi sulhoa hommata.
Jatkoin päämäärätöntä kuljeskeluani ja muistin, että vissy nyt ainakin on vähissä ellei jopa loppunut. Vissyhyllyä pitkin edetessäni näin saman nuoren miehen lähestyvän sieltä hyllyn toisesta päästä. Määrätietoisesti poika tuli kohti minua ja käyttäytyi kuin olisi intensiivisesti etsinyt jotain hyllystä. Jäin oman merkkini kohdalle kiinnostuneena odottamaan mitä tuleman piti. Poika ui ihan suoraan liiveihin ja sanoi "anteeksi, nyt olikin mun vuoro törmätä suhun" ja väläytti taas sellaisen hymyn, että tädillä suorastaan polvet notkahtivat. Sopertelin jonkun "ei se mitään" ja jatkoin matkaani.
Kundi kääntyi perääni ja käveli niin lähellä takanani, että suorastaan tunsin hengityksensä korvassani. Skeptisenä ihmisenä arvelin, että poika meinaa ryöstää tädin käsilaukun ja kaappasin väskyni tiukemmin kainalooni.
Jatkoin matkaani ja muistin, että nenäliinojahan piti ehdottomasti ostaa ja kurvasin nessuhyllylle. Poika tuli viereeni seisomaan, jolloin katsahdin häneen varsin kysyvästi.
Nuori mies selvitteli kurkkuaan ja kysyi sitten, haluaisinko lähteä kanssaan treffeille!!!!
Yritin olla pudottamatta alaleukaani ihan lattiaan asti ja kokoilin itseäni. Sanoin sitten, että olen todella imarreltu, mutta taitaisin käydä hänelle äidistä ikäni puolesta ja luultavasti aviomieheni ei pitäisi siitä, että lähtisin kanssaan treffeille.
Nuori mies pahoitteli, että olen varattu, mutta toivotti hyvää syksyn jatkoa ja sanoi, että ikä on vain numero.
Kassalla ollessani poika kulki ohi jo omat ostokset maksettuna ja iski silmää mennessään.
Olin todella hämilläni, valehtelisin jos väittäisin että en olisi vähän todella imarreltu. Että jos Siippa ei ole kiltisti, vaihdan sen pariin reiluun kakskymppiseen. ;)
JälkiJuttu:
Töissä on nyt jotain ihme säätöä ja tällä hetkellä näyttää taas siltä, että näinköhän sitä vuorotteluvapaata sitten kuitenkaan tulee. Välillä vaan en ymmärrä, miksi asioista tehdään vaikeampi kuin ne ovatkaan. Noh, katsellaan ja kuulostellaan tulevia käänteitä.
Erittäin sateisesta ja harmaasta syysilmasta huolimatta on joissain asioissa tapahtunut edistystäkin.
Huomaan itsessäni tämän alati lisääntyvän pimeyden vaikutuksen, mitään ei saa aikaiseksi. Pihalla olivat sademittarit täynnä, mutta en vaan saanut aikaiseksi tyhjentää niitä. Eilen aamulla sitten lompostelin sen verran pihalle, että korjasin VV:n tuottamat "aarteet" ja tyhjensin sademittarit.
Persilja näköjään uusiokasvaa ryytimaassa...
Tällä viikolla on saatu asioita eteenpäin kuitenkin siten, että olen saanut houkuteltua itselleni talon sisältä sijaisen. Eli vuorotteluvapaa on askeleen lähempänä taas! Voin siis ehkä heittäytyä ajattelemaan taas, että vapaus toteutuu sen sijaan, että luisuisi jonnekin tavoittamattomiin.
Lisäksi saatatte muistaa kuinka joskus kerroin, etten saa sitä Härkösen Onnen tuntia luettua, en sitten millään. Nakkasin sen huussilukemiseksi ja niin vaan kuulkaas kävi, että näin puoli vuotta myöhemmin sain kuin sainkin sen luettua!
Eikä olisi kannattanut, todellakaan. Ihan paska kirja, jonka loppu oli vielä paskempi. Sopi siis lukumiljööseensä hyvin.
Nyt en kyllä vähään aikaan yritä lukea mitään Yhteispahaa tai koiralehtiä vaativampaa.
Tänään menen katsomaan pikkuisia terroristinpentuja, sellaisia 6,5-viikkoisia. Onneksi kaikille on jo koti tiedossa, että ei käy mitään vahinkoja.
Pentuterapiaa siis tiedossa, ihanaa. :)
