Vielä hengissä

Haa! Eilen näköjään oli päivä jolloin blogihiljaisuuteni täytti kaksi vuotta! Onnea minä kun olen ollut niin kauan kajoamatta näppikseen blogistaniassa. Olen minä täällä kuitenkin käynyt kuikuilemassa ja lueskelemassa kavereiden postauksia. 

Zim reissaa edelleen siellä, täällä ja tuolla matkan taittuessa maalla, merellä ja ilmassa. Elegia puolestaan on muuttanut kadehdittaviin maisemiin. Kukkapillin Satu uhkaili jo lopettamisella, mutta onneksi jatkaa seikkailujensa raportointia ainakin toistaiseksi. Moni on myös lopettanut tai ainakin harventanut tahtia todella rajusti, allekirjoittanut tosiaan mukaan lukien.

Nyt ilmeisesti loman odottelun aiheuttama "jäiden polttelu" -fiilis sai minut palaamaan blogistaniaan horisemaan jonninjoutavia. Oikein mietin, että mitä tässä nyt muka olisi kerrottavaa tai mitä muka muita kiinnostavaa on tapahtunut. No oikeastaan kahdessa vuodessa on tapahtunut paljonkin ja kun pohdin aikaa taaksepäin, on ihme, että tässä vielä suht normaalina porskutellaan eteenpäin. Suurta iloa minulle kuitenkin on tuottanut se, että korona on taakse jäänyttä elämää. Seuraavaa pandemiaa tai muuta katastrofia odotellessa...

Viime vuosi, vaikka olikin jo koronan osalta vähän väistyvä, oli aikamoinen. Ja aikamoinen siksi, että työn saralla tapahtui aika hirveän paljon kaikkea. Kesäloma kun koitti, ihmettelin puoliääneen, että miksi on vähän väsy. Sairastin itse ensimmäisen ja tiettävästi tähän mennessä ainoa koronani vapun tienoilla. ja tietty tartutin sen myös Siippaan. 

Alkuvuosi 2022 muutoin meni työpaikan muuton merkeissä niin, että vanhaa toimitaloa lapioitiin tyhjäksi vielä juhannuksen alla.  Miljoona rautaa tulessa kun samalla tehtiin pientä organisaatiomuutosta, oman tehtävän muutoksia, henkilömuutoksia ja, ja, ja mitä kaikkea olikaan. Juhannuksesta kun selvittiin niin johan äitimuorilla isopyörä heitti sen verran, että lanssikyydillä lasarettiin ja siitä sitten vietettiinkin laitoskesää elokuun alkuun saakka. Olisi tarina jos toinenkin kerrottavana julkisesta terveydenhuollosta ja erityisesti geriatriasta, mutta olkoon nyt tällä kertaa. Ehkä joskus toiste.

Viime kesän ehdoton kohokohta oli kun vihdoin pääsimme tekemään sen Edinburghin reissun jonka liput oli varattu keväälle 2020. Taisin siirtää lippuja yhteensä seitsemän kertaa, mutta onneksi kokonaiskustannus kaikesta muutoksesta oli noin 25 euroa per lippu ja sekin siitä syystä, että en hyväksynyt lentoyhtiön viimeistä itse tekeemää lippumuutosta, mikä olisi tarkoittanut noin viikon reissun lyhentymistä kolmeen päivään. Kyllä oli ihana reissu! Ja sitä arvosti entistä enemmän kun oli tosiaan vierähtänyt aikaa edellisestä käynnistä. Oli olo, että pitää käydä halaamassa kaikkia rakkaita paikkoja ja tirauttamassa onnen kyynel.

Princess Streetin hyörinää Scott Monumentin liepeillä.

 

Viime kesänä jatkoimme edelleen myös korona-aikana aloitettua mökkeilyharrastusta ja olimmekin elokuun lopulla viikon Mikkelin suunnalla kirkkaan ja rauhallisen kalliopohjaisen järven rannalla. Siellä kyllä sielu lepäsi, mutta sillä paikalla kummitteli! Pari sellaista sattumusta oli, että niitä on vaikea järjellä selittää. 

Mökkirantaa

Syksyllä tuli käytyä kulttuuririennoissa ja elämä tuntui muutenkin jotenkin normaalimmalta. Tein täydellisen paluun toimistohommiin ja viime syksyn jälkeen olen kaikkiaan tehnyt ehkä kaksi etäpäivää... Olen selkeästi ihminen, joka haluaa tehdä työnsä työpaikalla.

Loppuvuodesta Pirpana kehitti itselleen jonkun järkyttävän patin niskaan ja aluksi sitä luultiin ihan rasvakasvaimeksi tai -patiksi, mutta lopulta se osoittautui leikkausta vaativaksi kystaksi, joka juonsi juurensa sikiöaikaisesta karvatupen kasvuhäiriöstä. Pirpana olis reipas potilas ja toipui nopeasti. Toki kukkaro keveni siinä hommassa kivasti ja taas tiesi miksi käy töissä.

 

Komea on tikkirivistö

Tänä vuonna on ehditty piipahtaa Tallinnassa ja Kööpenhaminassa, joten kohta alkavalla lomalla pysytelläänkin ihan kotimaan kamaralla. Ehkä hyvä niin, sillä alunperin ajatus oli suunnata kohti eteläistä Eurooppaa, mutta onneksi ei mennä. Vieläkin on tuoreessa muistissa  kesä 2019 ja sen käristyskupoli kun Sveitsissä oltiin. Ehkä sitten syksymmällä ja ehkä sitten Skotlantiin... katsotaan.

Mutta semmoista täällä. Elossa siis ollaan, sukkia on kudottu, hyviä ruokia syöty ja viiniä juotu, ja elämä on melko tasaista paarustamista, mutta en valita. Jostain kun saisi jonun kuntoilukärpäsen pureman niin saattaisi vähän rapakunto parantua ja läski vähetä. Mutta enpä jaksa siitäkään mitään paineita ottaa.

Katsotaan koska avaan seuraavan kerran sanaisen arkkuni. Ja kommenteissa saa toivoa, että mistä aiheesta kerron lisää. ;-)