Se toinen nainen

Tämän päivän Ilta-Sanomien toimituksen ajatus on tainnut kulkea samoilla raiteilla kanssani kun olivat tehneet kyselyn Miltä tuntuu olla toinen nainen. Vastauksiin oli otettu mukaan kaksi puolta. On niitä jotka odottavat (ja toivovat), että mies "tulee järkiinsä" ja jättää vaimonsa ja/tai perheensä ja sitten niitä, jotka "kuorivat kermat päältä" eli ovat sen varatun äijän kanssa itsekkäistä syistä. Siis saavat seksiä, ravintolailtoja, kulttuuria, yhteistä harrastamista jne.

Ja nyt pitääkin olla sitten kieli keskellä suuta, että saan ajatukseni esitettyä oikein... Tiedättehän, ne diplomatiataitoni ovat melkomoisen huonot. ;)

Jollain tasolla ymmärrän noita "kermankuorijoita". Siinä ollaan kai kuitenkin aika rehellisellä pohjalla liikkeellä kun se toinen nainen (tai miksei mieskin) ei odota mitään pilvilinnoja ja elättele ruusuisia kuvitelmia yhteisestä tulevaisuudesta eikä se puolisoaan pettävä lupaile mitään yhteisestä tulevaisuudesta. Suhteessa siis annetaan ja saadaan, milloin mitäkin ja loppu aika eletään omilla tahoillaan ilman sitoumuksia. Näppärää suorastaan, sanoisin, ottamatta kantaa moraalisiin kysymyksiin. Jos itse joskus päätyisin avioeroon ja tuntisin pakottavaa miehenkaipuuta, niin tällainen voisi olla minunkin ratkaisuni. Eipä jäisi se äijä liikaa punttiin roikkumaan. Sillä mikäli eroaisin, tuskin kaipaisin uutta "kokopäivätoimista" äijää itselleni. Näin ainakin tällä hetkellä kuvittelen.

Mutta sitten nämä odottavat ja kaipaavat satulinnojen rakentelijat... En tiedä mistä aloittaisin edes, oikeasti.
Eilen illalla yritin karistella tylsistymistäni surffailemalla netissä katsellen erinäisiä uusia blogituttavuuksia. Tiedättehän te, kuinka se toimii. Törmäät yhteen, joka on linkannut toiseen ja sieltä taas eteenpäin. Eli osittain sattuman sanelemana osuin useammankin tällaisen toista viulua soittelevan henkilön blogiin.
Voi voi... *huoh* Sanotaanko nyt vaikka niin, että yhteistä näille kaikille on se, mistä Nolliskin kirjoitti, eli tämä salarakkaus on sitä suurinta ja aidointa rakkautta. Näin sivusta katsottuna todellakin herää kysymys, että miksi sitä sitten pidetään piilossa? Jos se on todellista, oikeaa ja suurinta, niin silloin kai pudotetaan kaikki entinen ja intomielisenä sännätään uuden suhteen kanssa kerto kuuluttamaan maailmalle, kuinka nyt kaikki on oikein ja hyvin.
Useimmissa tapauksissa myöskin kerrottiin kuinka sitä vaimoa ei voi jättää, koska se (nimenomaan SE, ei hän) kiristää lapsilla/talolla/ihan millä vain, joten yleisen rauhan vuoksi miehen pitää vielä pysyä onnettomassa suhteessaan.
Monissa tapauksissa myöskin näytti siltä, että kakkosnainen tiesi, minkä näköinen se ykkösrouva on. Tai miten muuten voi haukkua ihmistä rumaksi jos ei ole nähnyt kyseistä henkilöä?
Yhdessä blogissa oli omistettu useampi kappale vaimon ulkonäön ruotimiselle ja itsensä tähän vertailemiselle. Lopputulemahan toki oli se, että kakkonen on monin verroin kauniimpi, ihanampi ja seksikkäämpi. Ja erityistä huomiota tulee kiinnittää siihen, että kakkosnainen on myös meikittä kaunis, toisin kuin se ykkösnainen... Siis, joo... Sanoisin, että henkisessä kehityksessä olisi hieman toivomisen varaa näiden ihmisten osalta. Vaan kaipa se tunne-elämän kypsyminen on jotenkin pahasti jäänyt kesken näillä. En oikein muutakaan keksi.

Mikä yleensä saa naisen heittäytymään tällaiseen epätoivoiseen "odotustilaan"? Siis ryhtymään siksi toiseksi naiseksi. Onko itsetunto niin huono, että ei uskota "sen oman oikean" löytyvän, vaikka antaisi tämän haaviin tarttuneen varatun lipua ohi? Että se on se ainoa mies maailmassa, jonka itse kelpuuttaa tai jolle itse kelpaa.
Ehkä en edes yritä ymmärtää, saattaa vain mieli nyrjähtää ja se ainoa aivosolu suistua radaltaan.  


Kaikille niille kakkosnaisille, jotka henkeään pidätellen odottavat kuin kuuta nousevaa sitä, että se unelmien prinssi pudottaa ruman noitavaimonsa valkoisen ratsunsa selästä ja karauttaa noutamaan tätä elämänsä tosirakkautta, haluaisin sanoa, että unohtakaa moinen optimismi. Niin ei tule koskaan tapahtumaan. Tai jos jollekin niin käy, niin se on vain säännön vahvistava poikkeus.
Olen katsellut ihan oikeassa elämässä sivustä näitä juttua ja tällä erää muistan tasan yhden, jossa mies lähti kakkosviulun soittajan perään. Siis yhden. Ja siinäkin suhteessa sitten jonkin ajan kuluttua entinen kakkonen eli nykyinen ykkönen alkoi pohtia, että onkohan sillä äijällä joku toinen nainen...
Muut tiedossani olevat tällaiset kolmiodraamat ovat ennemmin tai myöhemmin päättyneet itkuun ja suureen sydänsuruun. Ja se itkijä on aina ollut se kakkosnainen jolle minä ystävän ominaisuudessa olen ollut sitten se itkupuu.
Aina olen näinä hetkinä ajatellut, että enpä itse haluaisi joutua moiseen tilanteeseen itkemään sydän rikki revittynä.

Niinpä toistan sen, mitä jo alkuun kirjoitin. Itse ryhtyisin "kermankuorintaan" jos olisi pakko valita näistä kahdesta vaihtoehdosta. Onneksi ei ole pakko. Pysyn ihan mielelläni Siippani kanssa aviossa. ;) 


JälkiJuttu
Kylläpä kesti tämän postauksen kirjoittaminen! Kaikenlaista keskeytystä osui tielle niin monta kertaa, että keskeytyksen jälkeen piti aina kelatä ajatus alusta asti jotta jutusta tulisi edes jollain tapaa tolkullinen. Pyydän siis anteeksi kaikkia omituisia epäloogisuuksia postauksen siirtymissä. :)