perjantai 31. toukokuuta 2013

Matkaraportti, 2. päivä

Perjantai, aika lähteä katselemaan ympärilleen.
Aamu valkeni harmaana ja sateisena. Ja perkeleen kylmäkin oli kun kävin kylpytakkisillani haistelemassa aamuilmaa terassilla. 

Aamiaisen jälkeen tutkailimme netistä paikkoja, joihin suhata "päiväpistona". Onni on ilmainen wlan-verkko hotellissa! Nykyään se on enemmän sääntö kuin poikkeus ja hyvä niin. Me harvoin suunnittelemme pilkulleen matkojamme ja emme varsinkaan silloin kun on käytössä auto. Toki reitti pääpiirteissään majoitusten mukaan, mutta päiväretkiä tehdään sitten päähänpistojen perusteella.

Löysimme (tai Siippa löysi, mä vaan surffailin uutisia) parikin kiinnostavaa kohdetta parinsadan kilometrin säteellä ja päätimme lähteä ajelemaan.
Kävin vielä haistelemassa säätä parvekkeella lähinnä pukeutumisen kannalta ja jumanklavita, alkoi sataa lunta! 
Onneksi se loppui melko pian, sillä ajatus vuoristoteillä ajelemisesta kesärenkailla lumisateessa ei oikein houkuttanut.

Ensin suuntasimme kohti Ballenbergin ulkoilmamuseota, joka olikin varsin vaikuttava kokemus. Onneksi matkalla sinne sää selkeni ja aurinkokin suvaitsi näyttäytyä. Varsin mukava sää tallustella historiallisessa miljöössä, jossa oli kaikenlaisten paikalle siirrettyjen, pala palalta koottujen, talojen lisäksi myös erilaisia kotieläimiä. Eri kanarotuja oli näytillä, samoin lehmiä ja aaseja sekä vuohia. Aikaa vierähti mukavasti useampi tunti katsellessa huikeita rakennuksia ja maisemia.

Poislähtöä tehdessämme meinasi kuulo lähteä kun viisi hornettia lensi peräkkäin vuorten välistä yläilmoihin. Hitto mikä melu! Museon elukat eivät olleet milläskään, ilmeisesti olivat tottuneet moiseen. Koska Sveitsi on pieni maa, joutuivat hornetit tekemään siksakkia päästääkseen tarpeeksi ylös omassa ilmatilassaan. Ihan huikea näky sekin, vaikka en mitään moisista sotakoneista ymmärräkään.

Ilman ollessa hieno ja päivää vielä jäljellä, päätimme kahvit nautittuamme jatkaa kiertoajeluamme kohti huikaisevaa kymmenen vesiputouksen nähtävyyttä.
Kyseessä on Trümmelbachin putoukset, joiden vesi syöksyy siis alas Alppien jäätiköiltä vuoren sisällä. Ihan huikea paikka, vaikka korkeanpaikankammoni saikin välillä hieman vettä myllyynsä kulkiessa kapeita betonikaistaleita kallion ja huojuvan oloisen kaiteen välissä kun joku paluumatkalla olija tuli vastaan.
Vuoren sisällä pääsi noin puoleen väliin sellaisella isolla hissillä ja siitä sitten jatkettiin kapuamista kohti huippua. Voitte kuvitella, että melu oli huumaava. Kesäaikaan kun vettä virtaa noin 20 000 litraa sekunnissa alas. 
Muutoinkin paikka itsessään oli aivan huikaiseva. Tätä vuorta vastaapäätä oli toinen vuori, jonka seinämä oli täysin pystysuora ja epätodellisen oloinen. Sieltä täältä vuoren seinästä syöksyi vettä ja kuin pisteenä i:n päällä liiteli vuoren yläpuolella liitovarjoilijoita! Absurdia suorastaan.
Valitettavasti en ole vielä ehtinyt purkaa kuvia kamerasta tai videokamerasta enkä siten myöskään käsitellyt niitä, mutta pitää laittaa valitut kuvat sitten jälkikäteen näytille.

Melko voipuneina kaikesta kävelystä ja kiipeilystä lähdimme paluumatkalle kohti hotellia kaikkien kymmenien tunnelien kautta. Täällä hihkutaan kun on saatu aikaiseksi parin kilometrin mittainen tunneli ja siellä sellainen viisi kilometriä pitkä tunneli ei ole mitään...

Hotellille palatessamme oli sopiva aika pyytää kuoharia hääpäivän kunniaksi ja nauttia sitä poreammeessa rentouttaen reissussa kipetyneitä kinttujamme.

Laiskoina olimme jälleen varanneet pöydän hotellistamme, sillä muun ruokapaikan etsintä olisi edellyttänyt lähtemistä joltisenkin matkan päähän ja koska sapuska oli jo kerran koeteltu ja hyväksi havaittu, niin miksi lähteä merta edemmäs kalaan.
Jätimme alkupalat väliin ja keskityimme pääruokaan. Hyvää oli eikä tarvinnut pettyä. Kupu ravittuna huvitimme vielä itseämme hotellin "keilaradalla", joka oli sellainen narusysteemillä keilat nostava versio ja mittana noin puolet normaalista keilaradasta. Hauskaa oli ja hotellin omistaja tuli kertoilemaan keilausmestaruusajoistaan sekä neuvomaan kuinka homma pitää hoitaa. Ja varmaan kärsi kun me olimme niin huonoja.

Raittiin ilman, hyvän ruuan ja sopivan viinimäärän uuvuttamina kuukahdimme nukkumaan mukavan päivän päätteeksi.          

torstai 30. toukokuuta 2013

Matkaraportti, 1. päivä

Torstaiaamu, herätyskello pärähti klo 05:00. Tavarat oli pakattu ja check-in tehtynä jo heti hyvissä ajoin. Aamukahvit naamariin ja naama päähän & taksin soittoon. Matka voi alkaa.

Kentällä oli yllättävän paljon porukkaa, vaikka torstai ei ole vilkkainta business-matkailun aikaa. Seassa oli varmasti pitkän viikonlopun viettäjiä, jotka suuntasivat kuka minnekin.
Me suuntasimme matkalaukun "pudotuksen" jälkeen turvatarkastusjonoon ja sieltä aamukahville. Hyvin oltiin ajallaan liikkeellä. Koneen "pakkauskin" alkoi ajallaan ja sujui melko ripeästi, vaikka kone oli aivan täynnä niin tavallista turistia kuin liikematkailijaakin.
Matka kohti Sveitsin Zürichiä oli oikeasti alkanut.

Hieman aamuäreänä ja lentopelkoisena oli turvallisuusdemonstraation katselu ja platalle rullaaminen vähän jokseenkin hermoja kiristävää. Mutta pelko pois, kone oli suhteellisen kokoinen ja kapteeni Klaus Järvinen *hih* oli varsin hyvä kuski. Nousu oli pehmeä ja mukava, samoin lasku Zürichiin. Ja siitä kentästä minulla on hieman toisenlainenkin kokemus.

Kaksi ja puoli tuntia ja kahta kahvikupillista & yhtä juustolla höystettyä reissumiestä myöhemmin saavuimme kylmään (noin +5 astetta) ja sateisen harmaaseen Zürichiin. Matkalaukkukin oli näköjään ehtinyt mukaan ja sen kanssa suuntasimme kohti autonvuokrauspistettä. Kylttien seuraaminen Zürichin kentällä saattaa hetkittäin olla hieman haastavaa, sillä seurattuasi tiettyä viitoitusta, saattaa se loppua yhtäkkiä ja sitten joutuukin tovin etsiskelemään seuraavaa vinkkiä suunnasta... 
Löysimme kuitenkin perille ja Siippa hilppaisi hoitelemaan autoasiaa. Muutaman kommervenkin jälkeen saimme allemme melkoisen hienon ja upouuden (ajettu alle 500 km) Rellun avoauton. Juu, ei mikään ihme, että kysyivät henkilömäärää, sillä takapenkille ei olisi todellakaan mahtunut ketään. Tai no, joku jalaton ihminen. Takapaksiin puolestaan mahtui tasan se meidän matkalaukkumme eikä muuta. Mutta hieno se oli ja paljon kalliimman hintaluokan auto kuin se minkä olimme alunperin varanneet ja maksaneet. Emme siis valittaneet, päinvastoin.

Navigaattori käyntiin ja keula kohti ensimmäistä määränpäätä. Hurruuttelimme maisemareittejä pysähtyen ostamaan tarpeellista tavaraa yhden kylän Coopista ja jatkoimme sitten ensimmäiseen määränpäähämme, Eichin kylään ja Vogelsang-nimiseen hotelliin. Koskapa navigaattorimme on tehnyt meille muutaman kerran kepposen jos toisenkin, hurautimme ensin hotellin ohi kun emme uskoneet navin olevan oikeassa ja katsoimme taktisella hetkellä väärään suuntaan... Ajoimme noin kaksi kilometriä navin kiljuessa "laskee uudelleen" -hokemaansa ja tajusimme että se meni jo ja käännyimme nöyrinä ympäri.

Autosta ulos astuessa saimme todeta, että paikallinen pönde oli levittänyt lietelantaa viereiselle pellolle. Sanotaanko vaikka niin, että onneksi ilma oli kylmä eikä tehnyt mieli ulkoilla, loikoilla terassilla tai pitää parvekkeen ovia auki...
Huone oli hieno, siihen kuului iso, siis valtavan kokoinen parveketerassi ja sängystä saattoi katsella järvimaisemaa. Porealtaasta puolestaan näki alpit (silloin kun näki) sekä sen samaisen hienon järvimaiseman. Jos olisi ollut oikea kesäkeli, olisi porealtaan ikkunaseinät saanut auki ja olisi siis voinut "poreilla" ulkona.
Naapurin laitumella oli vuohilauma ja toisella puolella pieni lammaslauma sekä viiniviljelmä. Järven laitamilla kaarteli jotain haukkalintuja, jotka jälkikäteen määritin olevan hiirihaukkoja.

Koska päivä oli alkanut todella aikaisin ja kello oli hurahtanut jo pitkälle iltapäivän puolelle, ei huvittanut lähteä merta edemmäs kalaan. Niinpä varasimme illallispöydän hotellin (hienosta) ravintolasta ja päätimme nauttia huoneemme hienouksista.
Poreamme oli ihanan iso, joten siihen mahtui hyvin kaksi tällaista valkoista valasta nauttimaan ja rentoutumaan.
Kylvyn jälkeen oli pakko ottaa pikku päikkärit, että jaksoi vielä tsempata illalliselle.

Ravintolan palvelu oli loistavaa ja ruoka oli hyvää, vaikkakin alkupalaksi syömäni parsa oli pieni pettymys kun molemmat, sekä vihreä että valkoinen, olivat hieman puisevia ja olin täällä kotimaassa juuri muutamaa päivää aiemmin syönyt aivan loistavaa parsaa ihan kotona. Vaan hyvää kaiken kaikkiaan ja joustavaa sörviisiä kun kysyimme saammeko viedä tilaamamme viinipullon lopun huoneeseen. Kein Problem, sanoi kyyppari ja otti vain kuittauksen kuittiin.

Ensimmäisenä päivänä tuli heti (jälleen) huomanneeksi kuinka ruosteessa se oma vähäinen saksankielentaito on. Toisaalta oli mukava huomata, että kun yritti tankata sillä huonolla saksallaan, sai ihan ystävällistä palvelua ja yrittivät vielä auttaa lauseiden täydentämisessä. Ei nolottanut ihan niin paljoa.

Päivän säätila oli kylmä ja sateinen. Ylimmillään taisi auton lämpömittari näyttää +8 astetta ja vettä satoi vähän väliä. Määränpäässä se ei haitannut, sillä lietepaskan haju vähän laantui kun sade piiskasi sen maahan. 

Päivä oli hyvä päättää vielä tuhlailevaan tyyliin poreammeessa lököilyyn, jonka jälkeen pää tyynyyn ja unten maille.        

Back to basics

Loma on lusittu, koirat keräilty kotiin ja tänään on palattu sorvin ääreen.

VV oli trimmattu kasvattajan toimesta reissun aikana ja hampaitakin oli jo vaihtunut koko eturivilliset paria reunimmaista lukuun ottamatta. 
Juniori oli sitten vihdoin päättänyt aloittaa sen kauan veivaamansa juoksun reissumme aikana, veikkaan että tyyliin samana päivänä kun jätimme ne hoitolaan. Ihan hyvä ajoitus, nyt se saa olla sitten omissa oloissaan jokusen hetken.
PP puolestaan oli tietysti kuin markkinavarsa kun kerran tyttöystävä on niiiiiin ihana. Ei edes muista ontua kinttuaan.
Kaikki kuitenkin mieluusti lähtivän kanssamme kotiin, toinen toistaan väsyneempänä.

Kukkaset & muut rehut olivat elossa, nurmikko rehotti ja ruohosipuli oli suorastaan ryöpsähtänyt. Kukkapenkissä pukkaa liljaa ja jättisinilaukkaa. Liljakukkojahtiin en vielä ole ehtinyt, mutta päällisin puolin eivät näyttäneet kovin syödyiltä.

Jotain lomarapsaa yritän saada raavittua kasaan muutamassa osassa. Sen voin jo kertoa, että kuuden päivän reissuun mahtui vesi-, lumi- ja raekuuroja sekä helvetillinen helle. Pultsarirusketus tuli hankittua viimeisenä päivänä. ;)

Loppuun kuva siistitystä VV:n nassusta. On se soma, vaikka ite sanonkin.


keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Poliisihallitus

Poliisihallitus lähestyi minua kirjeellä. Ehdin jo hyperventiloida, ahdistua ja ties mitä nähdessäni kirjekuoren ennen kuin ehdin edes avata sitä. Yritin kuumeisesti miettiä, että mitä on tullut tehtyä ja missä...

Onnekseni kirjeessä vain muistutettiin, että passini vanhenee ihan tuossa tuokiossa ja olenhan moisen huomannut sekä ymmärtänyt että uusimista varten pitää varata aika. Juu, olen huomannut ja tiedostanut. Varaan ajan heti kun palaamme tältä huomenna alkavalta reissultamme.

Koirat on jaeltu sinne sun tänne eli hoitolaan ja kasvattajalle. Talo tuntuu todella tyhjältä ja hiljaiselta... Laukut on pakattu aamun viimeistelyjä lukuun ottamatta. Kaikki on tsekattu ja matkakuume (= lue lentopelko) nostaa päätään. 
Kello pärähtää aamuviideltä ja kuudelta pitää jo suunnata kohti lentokenttää.

Toivotaan, että Lagus Lemanus ei ole ihan täynnä mämmikouria. Toivon myös, että sää ei ole ihan yhtä huono kuin mitä ennuste kertoo. Vaan loma on lomaa, nauttia aiomme sekä viettää hääpäivää mukavissa merkeissä olipa sää mikä hyvänsä.

Olkaahan kiltisti. Saatan satunnaisesti olla langoilla reissun aikana, mutta varmasti sitten viikon kuluttua keskiviikkona.

maanantai 20. toukokuuta 2013

Nyt se on täällä!

Nimittäin kesä! Ihan oikeasti ja aidosti jo viikonlopun lämpötilojenkin valossa, mutta eilen saapuivat pääskyset. Havahduin yhtäkkiä kesken puuhieni niiden kiljuntaan ja kirkumiseen, ja totesin, että vihdoinkin.

Päivät kuluvat kuin siivillä ja viikonloppukin meni tuosta vaan ikäänkuin huomaamatta. 

Lätkää tuli katsottua ja Euroviisuja sen verran, että näin Suomen kappaleen ja lopussa jännäsimme pistelaskua. 

Niinhän sitten kävi molemmissa häppeningeissä, että leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Hirveä hypetys oli viisujenkin osalta, mutta kuinkas sitten kävikään. Tyttöpusu pilasi kaiken, vai? Onneksi en ole mikään viisufani, niin eipä paljoa harmittanut.

Lätkässä kävi taas niin, että hirveät odotukset ja hypetykset, vaikka alunperin kukaan ei odottanut tältä joukkueelta mitään. Itse olisin suonut Jalosen päättävän maajoukkuevalmentajan pestinsä edes siihen pronssimitaliin. Neljäs sijahan ei ole mitään eikä sellaista kukaan koskaan muista. Vaikka hyvinhän se meni, kaiken kaikkiaan.

Finaalissa olisin suonut voiton Sveitsille, se olisi ollut huimaa. Pelasivat vauhdikkaasti ilman ylimääräistä filmaamista.

Mutta se niistä.

Lauantaina ukkonen kertoi olemassa olostaan kaukaisella kuminallaan. Laskeskelimme, että muutaman kilometrin päästä pyyhkäisi rintama ohi. Yön aikana satoi kolme milliä vettä. Aika vähän kun ottaa huomioon, että ennusteen mukaan piti sataa koko viikonloppu.

Eilinen päivä olikin säätilaltaan sitten sellainen lehmänhenkäys, että! 
Kävimme iltapäiväkävelyllä ennen lätkämatsia Korkeasaaressa ja siellä isot kissat leijonista amurinleopardeihin näyttivät kuinka lämpimällä ilmalla pitää toimia. Maataan ketarat oikosenaan maitipuoli ylöspäin.
Saukot kisailivat vedessä pulikoiden. Ne ovat sitten hauskoja otuksia.
Pesiviä hanhia oli saari pullollaan ja ei voi kuin ihmetellä niiden järjen valon määrää kun pesä pykäistään käytännössä kävelytielle. Siinä sitten eukko hautoo ja ukko vahtii, sylkee ja sähisee ohikulkijoille. Sanoisin, että helppoa saalista jollekin vähän isommalle elikolle.

Tänään olinkin varannut aamupäiväpuuhaa kun kyöräsin koko trion eläinlääkäriin rokotuksille ja yleiseen terveystarkastukseen.

PP on ontunut sitä ikiaikaista murheenkryynikinttuaan tässä ja olin jo vähän huolissani, että mikä on tuomio. Lihaksessa ja nivelessähän se vika on, ja nyt näyttää olevan vähän tulehdusta molemmista. Ensiapuna vanha poika sai vähän akupunktiota ja on se vaan aina yhtä riemastuttava tunne kun näkee koiran silminnähden rentoutuvan ja kivun lientyvät kun vähän neuloja pistellään. Tulehduskipulääkettä annettiin kuuri, jonka lupasin syöttää vasta loman jälkeen. Sydän pumppaa hyvin ja ainoastaan pieni sivuääni on kuultavissa. Mutta mikäs ihme se on kun on jo aika paljon ikää mittarissa.

Juniori onkin sitten se huushollin kestävyysurheilija. Sellainen kuivan kesän orava, jonka sydänkin on toimintamalliltaan maratoonarin. Pieni hengityksen mukaan rytmittyvä suhina sieltä kuuluu, mutta se on ollut koko sen iän samanlainen ja muuttumaton. Että nou hätä. Vähän on lapojen takana jumia, joka hoituu hieromalla, mutta nyt on emäntä unohtanut koko homman viime aikoina.

Viimeisenä otettiin käsittelyyn boksissaan protestoinut VV, joka olisi ehdottomasti halunnut riekkua ympäri hoitohuonetta eikä kököttää laatikossaan odottamassa. Vaan johan hiljeni kun nostettiin toimenpidepöydälle. Taisi muistua mieleen, että viimeksi vähän nippasi. No nyt ei nipannut tai jos nippasi, niin ainakaan ei tullut ääntä. 
Sille on jo tullut yksi pysyvä (väli)hammas, joten eiköhän ne naskalitkin kohta ala lähteä. Painoa pirpanalla on jo 5 kiloa. Hyvää punttitreeniä siis emännälle kun tuollaista punnusta monta kertaa päivässä nostelee.

Paras palaute eläinlääkäriltä olikin varmaan se, että hän sanoi: "Olen kovin iloinen kun sinulla on noin hyvin elossa olevia koiria." No niin olen minäkin. :D 
Kehut tuli myös vanhojen pierujen kesäkampauksesta ja kieltämättä, ovathan ne aika sporttisen näköisiä "salukilookissaan".

Työpaikan työaikaseurannassa vaan miinukset paukkuvat kun olen tehnyt muutoinkin vähän lyhyempää päivää jottei VV:n tarvitse kärvistellä niin kauaa ja nyt vielä tällainen puolen päivän oma loma. Tästä onkin sitten hyvä suunnistaa kokonaisen viikon lomalle. Tehdään sitten loman jälkeen miinuksia pois...
Huominen päivä vielä pakerrusta ja sitten koittaa kevätretken aika. Loppuviikosta suuntaamme katsomaan, että onko se Lagus Lemanus todellakin täynnä mämmikouria. ;)

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Aikaansaannoksia, osa 2

Uusi päivä, uudet kujeet. Toivottavasti. Olkoon blogger suosiollisempi tänään.

Eli uusi yritys viime viikonlopun istutuksistani höystettynä VV:llä. Näiden ottamisen jälkeen olen istutellut muutakin, kukkapenkistä punkeaa myös villitulppaaneja ja atsaleatkin on suojattu oikealla aidalla eikä pentuverkolla... Mutta otan sitten niitä kuvia myöhemmin.
Ryytimaasta pilkistää jo salaatin alkuja ja ruohosipuli voi mainiosti. Gladioluksen alkujakin jo pilkistää ruukusta, että ehkä näistä jotain saadaan aikaiseksi tälle kesälle.

Sitä edelleen ihmettelen, että mitä tapahtui niille narsissisipuleille joita istutin viime syksynä pilvin pimein. Etupihan puolella, rappusen juurella olevasta penkistä näyttäisi tulevan yksi narsissi näköhavainnon perusteella. Yksi. Istutin mielestäni kymmenkunta sipulia siihen.
Takapihan penkistä puolestaan näyttäisi tulevan kaksi. Ja sinnekin varmaan se kymmenkunta sipulia meni. Ja eikös niiden olisi jo pitänyt tulla, ennen tulppaaneja?
Onneksi liljat ja jättisinilaukat jokaisessa penkissä näyttävät voivan hyvin.  

Mutta asiaan, siis siihen mitä tässä on yritetty jo monta päivää.


Tulppaanit tuloillaan. Nyt ovat jo pidempiä ja kauniimpia. Seassa myös villitulppaaneja, jotka tässä ovat vasta lehtiä. Takana oikealla ylhäällä näkyy yksi narsissi yrittämässä.


Tänä vuonna orvokkien väreiksi valikoituivat tällaiset värit. Viime vuotiset taisivat olla aika lailla samantapaisia jos en ihan väärin muista.


Rakas peltilehmäni! Minusta kukkapurkissa pitää olla mielellään joku juju ja tämä sopii meikäläisen huumoriin kuin nenä päähän. Jo useana vuonna se on katsellut pihan menoa parvekkeeltamme käsin. Tänä vuonna se sai kantaakseen jalokellon, jonka aion syksyn tullen istuttaa maahan talvehtimaan. Lähikuvaa yrittäessäni ei kamera suostunut tarkentamaan kuin lautaseinään. Luovutin ja otin vähän utuisemman version.


Krookukset ovat tänä keväänä erityisen viehättäviä. Ehkä asiaa auttoi se syksyinen "tehoperkaukseni" kukkapenkissä. Jotenkin ne ovat nyt isompia ja kauniimpia. Tai sitten vain muistan väärin.


Uudet tulokkaat pihassa eli atsaleat (Ruususen Uni -niminen lajike). Valitettavasti huushollin kauhukakara eli VV on rotunsa edustaja ja kaivaminen on lähellä sydäntä. Koska pieni koira ei voinut millään vastustaa tuoretta multaa istutuksen jälkeen enkä minä jaksanut koko aikaa olla kieltämässä, keksin pentuverkolle asianmukaista tilapäiskäyttöä. Harvalla kai on näin hienoa muovitettua ja reunalistattua verkkoa kukkamaan ympärillä. ;)

Nyttemmin on jo ehditty rakentaa oikea reunus ympärille, mutta siitä ei juuri nyt satu olemaan kuvaa.

Lopuksi kaikkien kauhuksi iloksi pari kuvaa VV:stä puutarhanhoitoa valvomassa ja sen jälkeen.


Yritin ottaa söpösti naamakuvaa,
mutta eihän se ollut sen vertaa paikallaan.
Tuli sitten vähän tärähtänyt kakara.


Parhaat ulkolelut ikinä,
pallo ja painekyllästetyn puun palanen.


Tällaiselle mutkallekin voi tuollaisen pötkökoiran laittaa. Se myös usein nukkuu siten, että takajalat sojottavat vastakkaiseen ilmansuuntaan kuin etupää...


Kun on oikein ahkeroinut pihalla, voi kellahtaa pikku tirsalle omalle "silkkityynylleen". Tuo sohvatyyny jäi ylijäämäksi vanhasta hajonneesta sohvastamme ja olemmekin antaneet sen lapsen käyttöön. Se makoilee siinä mielellään ja välillä nukkuu niin että tipahtaa lattialle. 


Parhaat unoset tulevat kuitenkin omassa pedissä. Takaraivoa voi sopivasti viilentää lepuuttamalla sitä reunan yli vasten lattiaa. ;)

Lopuksi haluan toivottaa tervetulleeksi mukaan joukkoon uuden lukijan, Mustiksen.
Toivottavasti viihdyt juttujen parissa! :)

JälkiJuttu:
Kaivoin uskollisen ja halvan trimmerini eilen kaapista ja surruuttelin Peräkammarin Pojan kesäkuosiin eli nahkakaljuksi. Tänään olisi vuorossa Juniori, joka onkin suurempi savotta jo sen vuoksi, että se on äärimmäisen huonosti paikallaan pysyvää sorttia... 

tiistai 14. toukokuuta 2013

Testing, testing...


"Paremman" tekemisen puutteessa päätin kesken kaiken testata taas tätä kuvan lisäämistä.
Yllä oleva tulppaanikuva on törkeästi pöllitty vihermyymälän nettikaupan sivuilta. Ja ihan vaan siitä syystä, että ne omat kuvat ovat kotona läppärin uumenissa. Mutta tuollaisia minulla on kukkapenkissä, niitä viime syksynä istutettuja. Kovin ovat kauniita mielestäni. Mutta näitä näpsyjä luvassa lisää jos kotoakin tämä kuvien lisääminen vihdoin onnistuu.

Alla olevassa kuvassa on puolestaan Peräkammarin Poika ehkä noin viikko sitten kun kokeilin tuon hienon duunikapulani kameraa. Juu, ihan ylivalottunut, mutta tämä oli se vähiten valottunut niistä yrityksistäni.
Siinä on vanha pieru niin tukka silmillä, että. Vaan tänään lähtee tukka kun armonaikaa lomaan on noin viikko ja ennen sitä on parturointi tehtävä. 
Juniori saa pitää tukkansa ainakin päivän pidempään... ;)


Että näin. Ainakin nyt onnistuu kuvien lisäys, joten pidetään peukkuja, että kotoakin toimii jo jouhevasti.
Ei muuta kuin takaisin sorvin ääreen ja työtehtävien pariin.

perjantai 10. toukokuuta 2013

Aikaansaannoksia

Lupailin kuvallista raporttia istutuksistani, joten mikäs sen sopivampaa kuin tähän perjantai-iltaan moista laitella. Ilma oli kaunis ja karkasinkin töistä ajallaan, sillä ruokakauppaan oli jälleen rynniminen. Onneksi ilmeisesti valtaosa työssäkäyvistä ihmisistä oli nähnyt oivallisen vapaapäivän tässä päivässä eikä ruokakaupassa ollut ollenkaan sellainen helvetti valloillaan kuin olisi sopinut odottaa.

Tarkoitukseni oli esitellä teille tässä postauksessa pihan aikaansaannoksiani VV:n avustuksella, mutta vittu kun tämä saatanan bloggeri ei suvaitse ladata ensimmäistäkään kuvaa eetteriin tällä hetkellä.

Eli palaan asiaan sitten kun systeemi suvaitsee olla kanssani samaa mieltä. Ihme touhua...

Mut hei, Suomi johtaa (tällä hetkellä) lätkämatsia Venäjää vastaan. Keskitynkin katsomaan sitä. Palataan sitten kun v-käyrä on laskenut ja kuvani ovat julkaisukelpoisia...

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Tekniikan ihme

Koska työpaikallamme on täystin typerä systeemi puhelinten ja tietokoneiden leasing-sopimuksista, joudun vaihtamaan puhelinta kahden vuoden välein. Halusin tai en. Nyt en olisi halunnut. Minulla oli täysin toimiva "vanhanaikainen" (= lue 2 vuotta vanha) nokialainen, joka piti nyt pakosta vaihtaa uuteen.
Koska privaatisti omistin jo muun kuin nokialaisen kosketusnäyttöpuhelimen, en tuntenut minkäänlaisia intohimoja vaihtaa työkapulaa. Vaan minkäs teet. Ilmoitus tuli ja kohteliaasti kysyttiin, minkä värisen kuoren haluaisit. Hienoa! Vaadin punaista kun arvelin, että moinen pyyntö viivyttää toimitusta. Ja paskan marjat! Sehän tulee ihan yhtä nopeasti kuin vaikka musta... Kiva.

Noin kuukausi sitten, juuri ennen pääsiäisen aikaan sattunutta lomaani, sai sitten uuden luurin. Nokian lumikko, mallia 820. En ole niin perehtynyt nokialaiseen maailmaan, että osaisin sanoa, miten tämä eroaa isoveljestään 920-mallista. Paitsi että se isompi on vielä isompi.

Korealaiseen kilpailijaan tottuneena oli lumikko jonkunsorttinen kulttuurishokki. Käytettävyydeltään kummallisempi ja painoltaan puolta painavampi. Puhumattakaan sovelluksista. Androidiin saa yhtä ja toista ihan ilmaiseksi, mutta onkialaiseen ne itsestäänselvästi ovatkin maksullisia. Ihme touhua, oikeasti.

Viime viikolla sitten hokasin todellisen sudenkuopan tässä puhelimessa.
Jotta voit ladata edes niitä ilmaisia sovelluksia puhelimeesi, pitää olla olemassa tili. No se on aika luonnollista.
Mutta kun olin tehnyt kalenterimerkintöjä puhelimeeni privaattimerkintöinä eli siten, että en halunnut kaikkien työkavereideni näkevän kosmetologi- tai kampaaja-aikojani, eivät ne tulleetkaan näkyviin edes työsähköpostini kalenteriin.
Ja tämä on perin onnetonta, sillä käytännössä tsekkaan kaikki menoni työsähköpostin kalenterin kautta.

Onneksi minulla oli jonkun sortin etiäinen seuraavista varatuista ajoistani ja ryhdyin pieniin salapoliisitehtäviin.

Kävi ilmi, että luodessani tietyn käyttäjätilin Nokiakaupan latauksia varten, aktivoin tietynlaisen tuohon tiliin liittyvän henkilökohtaisen tilin. Kun tein "yksityisen kalenterimerkinnän", meni tämä merkintä tietylle "pelitiliin" liittyvälle kalenterille. Ja tämän höpöhöpö-kalenterin olin poistanut näytettävistä kalentereistani.
Eli kun annoin näyttää tämän kalenterin, löytyivät yksityiset menoni kummasti...

Hieno homma. Kilpailevan valmistajan puhelimen kalenterin voi halutessaan synkata tuosta vaan kaikkine tietoineen ilman ihmettelyä. Että ihmettelen vaan, mitä Nokia on tässä(kin) kohdassa ajatellut...
Tässä kohdassa kuitenkin iso kiitos siitä, että ovat ymmärtäneet vapauttaa koko Angry Birds Originalin vapaaseen lataukseen myös Nokian puhelimille. Vaikkakin rajoitetun ajan, mutta silti. Jos halutaan lisää koukkuja, kannattaa ehdottomasti koukuttaa ilmaisherkuilla. Tiedän mistä puhun, uskokaa tai älkää. ;)