perjantai 12. heinäkuuta 2019

Lomailtu on


Kesäloman ensimmäinen osa on vietetty ja nyt on aika pakertaa sorvin ääressä muutama viikko ennen seuraavaa lomaa.

Kevään ja alkukesän aikana tunsi olevansa ihan maailmankansalainen ja jet-set elämää viettävä törkimys kun tuli kuukauden sisään tehtyä kaksi ulkomaan lomamatkaa. Juu-u, paheksukaa vaan tällaista maapallon tuhoajaa, minä en enää jaksa itseäni paheksua vaan teen mitä haluan.

Toukokuussa lehahdimme perinteitä kunnioittaen "johonkin eurooppalaiseen kaupunkiin" ja tällä kertaa se kaupunki oli Dublin. 

Pidän Dublinista, se on kiva pieni kaupunki, jossa ei ihan koko aikaa tarvitse pelätä tulevansa ryöstetyksi ja kompaktin keskustan koon ansiosta voi liikkua paljon kävellen. 
Tällä kertaa hommasimme myös Leap Visitor -kortit, joilla voi kätevästi matkustaa julkisilla. Dublinin raitiovaunu on ihan kiva, mutta aikatauluiltaan se ei nyt ollut kovin luotettava, sillä raiteillä tehtiin huoltotöitä ja välillä tuli kolme saman linjan ratikkaa peräkkäin, välillä ei ensimmäistäkään. Onneksi ei ollut kiire minnekään. :)

Kiva pieni reissu, keskiviikosta lauantaihin, sopiva pätkä, jossa ehti käydä kasvitieteellisessä puutarhassa ja eläintarhassa, ja kierrellä vähän muutenkin. Guinness- ja Jameson-kierros jätettiin tällä kertaa väliin, ne on jo niin nähty.

Hiljaa virtaa Van... eiku Liffey! Näkymä hotellista

Lampputolppa sillalla.

Kasvihuone, Botanical Garden. Hieno paikka!

Viikinkiasumus kasvitieteellisessä puutarhassa
 

Viimeiset kaksi kuvaa ovat Liffey-joen rannalla olevasta nälänhätä-muistomerkistä. Irlannissa oli suuri nälänhätä 1840-luvulla. Tuona aikana kuoli noin miljoona ihmistä ja toinen mokoma muutti pois maasta.

Kun tästä reissusta oli toettu, olikin heti kohta ensimmäisen kesälomajakson vuoro. Tänä vuonna järkytimme ja yllätimme itsemme sillä, että päätimme tehdä kesälomareissun muualle kuin Skotlantiin! En ehkä ole vieläkään tästä järkytyksestä toipunut. :)

Suuntasimme siis perinteisen juhannuksen vieton jälkeen Sveitsiin. Sveitsihän on kiva maa, mutta kallistahan siellä on, jopa suomalaiselle joka on tottunut siihen, että Suomessa on kaikki kallista. Koko Keski-Eurooppa kärvisteli ennätyshelteiden kourissa ja niin mekin saavuimme aurinkoiseen Zürichiin, jossa aamupäivälämpötila oli vaivaiset 32 astetta. Onneksi nykyautoissa on oletuksena ilmastointi...

Sveitsi on meille tuttu maa pariltakin  reissulta ja toteutimme viiden yön yöpymisemme 2+2+1 taktiikalla, että ei ihan joka päivä tarvinnut majapaikkaa vaihtaa.
Aluksi suuntasimme todelliseen maalaisidylliin keskelle ei-mitään kuuntelemaan linnunlaulua, lehmiä, vuohia ja helikoptereita. :D

Hotellin pihan suihkulähde/lintujen juoma-allas

Näkymä huoneen parvekkeelta ulospäin
Ja näkymä parvekkeen sisäpuolella. :D
 
Patikkareittien viittoja siellä jossain 1500 m korkeudessa.

Alppimaisemaa. Ei ollut viileää tuolla vuorellakaan.

Upea alppijärvi, Brienzsee.
Tiedostan olevani ihan aidosti korkeanpaikankammoinen ja tasapainoelimessänikin lienee jotain vikaa kun helposti alkaa huipata, mutta koskaan aikaisemmin en ole voinut fyysisesti pahoin sen takia, että hirvittää se korkealla oleminen. Ajelimme tuolla Alpeilla sellaista ihanaa serpenttiinitietä, jossa minä en voinut muuta kuin laittaa silmät kiinni, toivoa ettei kukaan tule autolla vastaan ja taistella kuvotuksen tunnetta vastaan. Siksi sieltä serpentiinitieltä ei ole kuvia... 

Maalaisidyllissä vietetyn kahden yön jälkeen oli aika suunnata auton nokka kohti "Sveitsin rivieraa" eli Locarnoa. Matkalla tuli ajettua monen tunnelin läpi, joista lyhimmät olivat parisataa metriä ja pisin noin 20 kilometriä. Huikeita maisemia oli matkalla ja lämpötila auton ulkopuolella sellainen tasainen +36. Auton sisällä onneksi vaan noin 20. :)

Locarnoon saavuttiin hyvissä ajoin iltapäivällä ja kuumuus oli melkoista sielläkin. Hotellimme sijaitsi rinteessä keskustan yläpuolella, ja keskustaan ja takaisin pääsi kätevästi funicularilla, mikä oli ihanaa kun jyrkän mäen kiipeäminen siinä helteessä ei hirveästi houkutellut. Ja luojan kiitos, hotellihuoneessa oli ilmastointi!

Kaksi yötä vietettiin täällä ja kiva paikka se tämäkin. Kaupungilla olisi tehnyt mieli tallustella enemmänkin, mutta täytyy sanoa, että se 39 asteen lämpötila verotti kummasti kiertelyhalua. Ehkä tänne pitää mennä joskus uudestaankin. 

Matkalla etelään.

Ihan kiva näkymä tästäkin huoneesta.

Hotellin sisäpihalla oli uima-allas (katettu),
aurinkotuoleja sekä ekana iltana grillibileet
pientä korvausta vastaan!

Sieltä sen funicularin pitäisi tulla.

Kaupungin keskustasta järvimaisemaa.

Jonotusta Gotthardin tunneliin.
Paluu Zürichiin sujui ihan joutuisasti ja palautimme auton lentokentälle. Junalla ja raitiovaunulla teleporttasimme itsemme hotellille. Ilma oli edelleen ihan järkyttävän kuuma ja kun sitä kuumuutta oli riittänyt pidempään, tuntui, että kaikki kaupungin talot ja kadut hohkasivat sitä kuumuutta.

Hotellissa meillä oli kattohuoneisto, jonne mentiin erittäin arveluttavatoimisella hissillä. Pelotti joka kerta, että se hajoaa ja jää kerrosten väliin tai putoamme hissikuiluun... Huone oli hieno, mutta koska oli ihan järjettömän kuuma, oli vaikea ajatella muuta kuin sitä, että huoneessa ei ollut ilmastointia. Yöksi onneksi lämpötila laski vähän yli +20 ja huoneeseen sai läpivedon aikaiseksi eli nukkuminen onnistui jotenkuten.

Olimme kaavailleet menevämme keskustaan yhteen tuttuun ravintolaan illalliselle, mutta koska oli niin helvetin kuuma, päätimme, että joku lähempi kuppila saa kelvata. Iltakymmeneltä oli vielä järven rannassa niin lämmin, että syöminen ilman hikoilua oli silkkaa toiveajattelua.

Seuraavana päivänä meillä oli aikaa tapettavanamme miltei koko päivä eikä ollut suuria hinkuja tallustella tulikuumilla asfalttikaduilla. Onneksi illaksi oli luvattu ukkosta ja sadetta, ja sen myötä vuorilta ja järviltä puhalsi ihanan navakka tuuli, joka ei ollut millään muotoa kylmä. Vietimme suurimman osan päivästämme istuskellen järven rannalla.

Viimeisen päivän helpottava tuuli järven rannalla Zürichissä. Huomaa, että sveitsiläinen aitaa kukka-asetelmatkin. :D


Kotona oltiin illalla miltei aikataulun mukaan, vaikka lento lähtikin myöhässä. Olipa ihanaa astua ulos +13-asteiseen iltaan!

Reissu oli tosi kiva "roadtrip", useinmiten on mukavaa vähän vaihtaa maisemaa eikä kököttää viikkoa samoilla sijoilla. Tai no, kyllä minä Edinburghissa voin viettää viikon helposti, mutta se onkin vähän eri juttu. :)
Se täytyy sanoa, että vähän viileämpikin ilma olisi riittänyt. Vaikka pidänkin enemmän lämpimästä kuin kylmästä, niin kyllä tuollainen lähes neljänkympin jatkuva lämpö imee mehut tehokkaasti. Etenkin reissussa kun haluaisi vähän liikkua ja käydä katselemassa paikkoja. Vaan toisaalta, eilen illalla oli täällä eteläisessä Suomessa +8 eikä sekään kivaa ollut kun melkein olisi hanskat tarvinnut...

Loppuloma meni ihan kotona ollessa ja normipuuhastelujen parissa. Hyvittelin soimaavaa ilmastoterroristin omaatuntoani ja ostin uuden jääkaapin sekä pakastimen. Ovat ihan A+ -luokkaa kun vanhat olivat yli 10 vuotta vanhoja Ö-luokan vehkeitä. 
Seuraavaa lomapätkää odotellessa... Onneksi on viikonloppu!


P.S. Tietääkö kukaan Partapapasta mitään? Blogi on kadonnut jälkiä jättämättä. :-/
 

perjantai 17. toukokuuta 2019

Megajumi

Tiedättehän sen kun ei ole pitkään aikaan kirjoittanut mitään ja sitten kun yrittää, ei pysty.
Minulla on juuri nyt se tilanne. Olisi montakin juttua, joista haluaisin vähän avautua, mutta en vaan saa mitään järkevää "paperille".

Ehkä jätän jutut edelleen hautumaan ja kokeilen vaikka ensi viikolla uudestaan. Silloin olen lomalla, jospa ajatus kulkisi letkeämmin tai rennommin tuolloin. :) 

Joka tapauksessa olen elossa ja kaikki on oikeastaan ihan hyvin elämässä.

 

maanantai 6. elokuuta 2018

Nyt saa käydä ehdottelemaan!

Nimittäin matkakohdetta syksylle. :)

Minulla on positiivinen ongelma elikkäs lomapäiviä, jotka täytyy pitää vuoden loppuun mennessä.

Hakusessa joku kiva eurooppalainen kaupunki ja ajankohta joskus lokakuun lopulla, mutta ei koulujen syysloman aikaan, koska koirille ei saa silloin hoitopaikkaa kuitenkaan. Koska se syysloma on, kuka tietää? Matkustajina kaksi aikuista, joista toinen on kala- ja äyriäisallergikko.

Pari ajatusta on omastakin takaa, mutta aina sitä mielellään kuulee muidenkin näkökantoja ja ehdotuksia.


Akuutimpana kriisinä on nyt se, että miksi blogiin jätetyt kommentit eivät enää tule sähköpostiini? Aiemmin kun joku on kirjoittanut kommentin, on se ohjautunut valittuun sähköpostiini ja näin on ollut helppo käydä vastaamassa kommenttiin säällisessä ajassa. Nyt vaan ei tule enää, ei kommentin kommenttia, vaikka bloggerin asetuksissa on edelleen päällä valinta lähetyksestä sähköpostiin... En käsitä, nörttitaitoni loppuivat kesken, joten olkoon. Pahoittelen siis jos kommentteihin vastaamiseni kestää. :(

Päivän positiivisena asiana lienee se, että seuraavan loman alkuun on enää neljä aamua. Sitten voi taas kuvitella olevansa "ikuisella lomalla", vaikkei se kahta viikkoa kauempaa kestäkään. ;)

torstai 2. elokuuta 2018

Kesä on kreisi

Kyllä tämä kesä on vähän kreisi ollut noin ilmojen puolesta. Toisaalta tosi kiva, että ilmoja pitelee kun muistelee millainen viime kesä oli, mutta toisaalta... Onhan tää ihan perseestä!;D

Kukille on saanut kantaa selkä vääränä vettä ja onpa tullut koettua sekin, että kun seisoo paikallaan ja kaataa kastelukannusta vettä parvekekukille, tulee hiki! Kaikelle on näköjään ensimmäinen kerta.

Eniten tässä ehkä potuttaa se, että olisi hyvät kelit tehdä pitkiä lenkkejä koirien kanssa mutta ei voi kun eihän niitä elukoita viitsi helteeseen tappaa. Eikä kyllä itseäänkään sen puoleen. 
Tästä liikkumattomuudesta johtuen olen jostain onnistunut taas kaivamaan sen suuren itseinhon esille. Hyvällä mallilla ollut kehopositiivisuuteni pakeni kirkuen jonnekin piiloon. Nyt, vuosikymmenen kauneimpana kesänä, olen varmaan lihavimmillani kuin koskaan ja inhoan itseäni enemmän kuin koskaan ja olen päästänyt päähäni taas sen ajatuksen: "mitähän ne musta ajattelee", vaikka ei pitäisi... Syyksi arvelen ihan oman ajatusmaailmani, sillä keväällä päätin, että ryhdyn tekemään pitkien koiralenkkien lisäksi ylimääräisiä kävelylenkkejä jotta saisin edes jotain liikuntaa lisättyä arkeeni ja toivottavasti painoa hallintaan. Noh, koska on niin saatanan kuuma koko ajan, turruttaa ja väsyttää helle niin, että ajatuskin ylimääräisestä kävelystä on karmaiseva. Ei ole tullut lenkkeiltyä sitten, ei.

Mutta se siitä, koitan työntää synkät ajatukset jonnekin taka-alalle ja ryhdistäytyä. Ehkä se siitä.

Blogitauko on taas näköjään kestänyt taas sellaisen reilun puoli vuotta, joten onhan tässä ehditty muutakin tehdä kuin puristella ja inhota omia läskejään.

Juu, pari reissua on heitetty, toukokuussa Wieniin ja heinäkuun alussa Edinburghiin (yllättäen). Voin kertoa, että ei ollut kylmä kummassakaan kohteessa. Harvemmin voi sanoa käyneensä Skotlannissa ruskettumassa. :) Kesälomasta on ensimmäinen osa vietetty ja olen jo kolmatta viikkoa töissä. Viikon kuluttua koittaa loman osa kaksi kun saa vielä pari viikkoa lomailla, jospa se mielikin siitä alkaisi taas kirkastua.

Motivaatio kaiken tekemisen suhteen on vähän hukassa ja jos voisin vapaasti valita rahasta välittämättä, viettäisin aikani matkustellen ja köllien jossain ihanissa luksuspaikoissa. Ja palkkaisin kodinhoitajan/siivoojan. Ainahan sitä voi haaveilla...

En halua vaivata teitä enempää negatiivisilla ajatuksillani, joten päätän raporttini muutamaan lomakuvaan. 

Wienin eläintarhan kirahvi.


Hotellin käytävätaidetta, Edinburgh

Hotellin kattoterassi, Edinburgh

Floral clock vm. 2018, Edinburgh

Restauroitu Ross Fountain, taustalla
Edinburghin linna. Klassinen kuva!

Kasvitieteellinen puutarha, Edinburgh,
kuningataräidin muistopuutarha

Kasvitieteellinen puutarha, Edinburgh,
kuningataräidin muistopuutarha

Kasvitieteellinen puutarha, Edinburgh,
kuningataräidin muistopuutarha

Ruusu, jonka nimeä en muista,
kuningataräidin muistopuutarha

Näkymä Carlton Hilliltä yli hotellimme kohti merta


perjantai 26. tammikuuta 2018

Vanha suola janottaa

Kyllä. Näin pahasti on päässyt Ässälle käymään tuossa jo joulun alla, että on käynyt vanha suola janottamaan silleen isosti. Eikä edes hävetä, pikemminkin päinvastoin, miettikääpä sitä.

Tämä ehkä kaipaa selitystä kun suorastaan kuulin silmien rävähtävän apposen auki siellä ruudun toisella puolella.

Katsokaas minä olen musiikkimaussani melko ehdoton. Sillä tavalla ehdoton, että musiikki on joko hyvää tai sitten ihan hirveetä shaibaa, välimuotoja ei minulle ole. Omassa kuuntelussani en sulata enkä suostu kuuntelemaan mitään "no joo" -musaa. Radiossakin kanava vaihtuu salamana kun kuulen ensi tahdit jostain minun korvaani karmeasta biisistä. Arvaatte varmaan, että välillä kärsin vaikkapa kampaajalla istuessa kun siellä on jokus mahtava (not) radiokanava päällä ja sitä huttumusaa tuuttaa biisi toisensa jälkeen koska soittolistat ja hittibiisit.

Noh, minut tunnetaan varmaan parhaiten sellaisen vähän raskaamman musiikin ystävänä ja tottahan se on. Heavy-musiikki on tavalla tai toisella kulkenut mukanani teini-iästä asti enkä siitä varmaan koskaan tule päästämään irti, vaikka täti-ikäisyys on saavutettu jo ajat sitten. Suuriin suosikkeihini kuuluvat kotimaisista bändeistä Amorphis, Sonata Arctica sekä Mokoma. 
En osaa itse soittaa muuta kuin suutani (tosi hyvin muuten!) ja ovikelloa (ja ehkä nokkahuilua jos vähän muistiani virkistäisin), mutta sentään on vähän suotu nuottikorvaa ja jonkinlaista laulun lahjaakin joten kuvittelen jotain tajuavanikin musiikista. Muut taiteelliset lahjat perheessämme ovatkin sitten menneet veljelleni. ;) 
Niinpä minulle kaikenlaisessa musiikissa melodian lisäksi tärkeää on se, että lyriikoista saa selvää. Tästä syystä mikään trash metal ei minuun oikein vetoa kun en saa mitään selvää, että mistä niissä lauletaan. 

Tämän hevidiggailun lisäksi elämässäni on aina ollut musiikillisia sivujuonteita. Sellaisia rinnalla kulkeneita ihastuksia tai rakkauksia. Useimmat sivujuonteet ovat elämässäni jonkun intensiivisen kuuntelujakson ja jäävät sitten syystä tai toisesta taka-alalle. Mutta näille tyypillistä on myös se, että vuosienkin jälkeen saatan palata tällaisen vanhan flingin pariin.

Nyt kävi niin, enkä taaskaan pysty kertomaan miksi. Mikä toimii laukaisijana siihen, että palaan jonkun vanhan tutun tuotannon pariin niin intensiivisesti, että kuuntelen sitä päivästä toiseen käytännössä kuuntelematta mitään muuta. Suorastaan sulkien koko muun musiikkimaailman pois mielestäni.

Nyt kaikki jännäävät, että mitähän Mattia ja Teppoa se sitten kuuntelee. No ei sentään sitä, vaikka ovatkin varmaan esiintyneet kauemmin kuin minä olen elänyt josta heille hatunnosto... 

Ei, tässä kohtaa olen palannut mieskuoron pauloihin. Eikä minkä tahansa mieskuoron, vaan Suomen maailman parhaan mieskuoron, nimittäin Semmareiden (Seminaarimäen mieslaulajat) pariin. Olen kuluttanut kovalla kädellä viime viikot koko Semmareiden tuotantoa eikä loppua näy. Jos tuotantonsa ei ole tuttua (kai kaikki suomalaiset tietävät jonkun Semmaribiisin, eikö?) niin saanen suositella tsekkaamaan vaikka juutuubista tuotantoaan.

Haluan jakaa kanssanne pari ehdotonta lempibiisiäni tuotannostaan. Siis sellaisia, jotka saavat minut aina huokaamaan onnesta (ja laulamaan mukana, mutta sitä en kerro kellekään).

 
Susien teillä

 
 Ylämailla

Nämä ja monta, monta muuta. Biisit toimivat levyiltä kuultuna, mutta ehdottomasti suosittelen katsastamaan tämän poppoon livenä jos vain suinkin tulee mahdollisuus. 

Näihin tunnelmiin toivotan mukavaa viikonloppua! 

perjantai 29. joulukuuta 2017

Joulu meni jo

Niin meni enkä edes laskenut väärin, ja töissäkin on tullut oltua jo kolmatta päivää kinkkua sulattelemassa.

Seuraavaksi sitten otetaan vastaan uusi vuosi ja ihmetellään pommituksen määrää. Toivottavasti sataa vettä ihan s**tanasti niin eivät koko iltaa sodi. Toki hätäisimmäthän aloittivat jo edellispäivänä, heti kun oli se rakettipaketti käyty ostamassa. Pitäähän se kokeilla, että mitä tuli ostettua.
Onneksi nykyään talossa on vain sellaisia koiria, jotka eivät pelkää. Mutta tokihan VV:n pitää kommentoida moista mekkalaa, eihän se muuten olisi Virallinen Valvoja.

Mutta edellisestä jo varmaan arvaattekin, että valmiiksi vituttaa tulevan viikonlopun paukuttelu. Ja loput paukuttelevat sitten maanantaina krapuloissaan kun tuli sammuttua ennenkuin ehti raketit ampua.

Minun puolestani ilotulitteiden myynnin yksityisille henkilöille voisi lailla kieltää. Ugh, olen puhunut.

Olen myös yrittänyt psyykata itseäni aktivoitumaan tämän bloggailun suhteen, mutta vaikeaa on. Varmaan siksi, että ei ole mitään sanottavaa. Ei tapahdu mitään ihmeellistä elämässä eikä oikeastaan kauheasti vitutakaan mikään. Siinä se elämä menee, päivät töissä, illalla töllön ääressä kudin kädessä. That's it, tältä rintamalta ei siis mitään uutta.

Ehkä nyt kuitenkin vielä pidän pientä toivonliekkiä yllä, että jos jotain irtoaisi. Jotenkin en raaskisi päästää kokonaan irti, tunnen syyllisyyttä siitä, että en kirjoita, mutta toisaalta ei ole mitään kipinää. Hirveä dilemma!

Toivotan siis nyt jo kaikille hyvää loppuvuotta ja erinomaista uutta sellaista!
Ehkä yllätän (itsenikin) postaamalla vielä tämän vuoden puolella. Se jää nähtäväksi. :)

 

tiistai 12. joulukuuta 2017

Sinivalkoinen haaste

Hirnakka Hirnakan torppa -blogista haastoi minut tähän Suomi 100 -haasteeseen jonka aloitti Tiiu Puutarhahetki -blogista, kiitos molemmille.

Haasteen säännöt:
- kerro postauksessasi, kuka haasteen aloitti Tiiu/Puutarhahetki
- tee postaus, jossa sininen ja valkoinen ovat pääroolissa
- haasta kolme tai useampi blogiystäväsi mukaan
- käy kirjoittamassa postauksesi www-osoite Puutarhahetki - Suurien unelmien puutarha -blogin Sinivalkoista-haaste -postauksen kommenttikenttään


Voit osallistua haasteeseen myös Instagramissa. Merkitse kuvasi silloin #sinivalkoista_haaste ja @puutarhahetki , jotta löydän ne.

*********
Koska yksilöllisyys on hieno asia, ajattelin tässäkin tehdä niin sanotun oman hiihdon. Kuvani eivät ole sinivalkoisia vaan värillisiä ja sorrun jopa selittelyyn, mutta minulle ne edustavat minun Suomeani.

Suomalainen maisema, minun maisemani. Kallioinen merenranta, metsää, aurinkoa... Lapsuudessani vietin paljon aikaa merellisissä maisemissa ja siksi varmaankin koen aina meren jotenkin lohdullisena ja rauhoittavana. Olisi upeaa jos olisi mahdollisuus asua meren rannalla ilman miljoonaa naapuria. Meri vaihtaa kasvojaan vuodenaikojen mukaan. Merenperintö on minulla verenperintönä. Puolet minussa virtaavasta verestä taitaa olla merivettä. ;)

Toinen puoli onkin sitten sitä evakkoverta, sieltä Kannaksen Karjalasta löytyvät sukujuuret.
Sinne jäi sukutila, kahteen kertaan tuli lähtö. Sodasta ei isoisä koskaan puhunut, mutta trauma oli selkeästi jäänyt. Isoäitini on sankarini ja esikuvani. Sitkeä kuin karjalainen mänty Laatokan rannan tuulissa, mutta aina oikeudenmukainen, avulias, rehellinen ja työtä pelkäämätön. Ja iloinen! Huumorintajuinen! Ja se nauru. Kuulen sen vieläkin, vaikka mummo on ollut manan mailla jo kauan aikaa eikä viimeisinä aikoina nauru hersynytkään samaan malliin kuin aiemmin.  
 
Karjalaisten kesäkoti Helsingissä.

Minun Suomeeni kuuluu ehdottomasti vapaus ilmaista mielipiteensä ja tehdä haluamiaan asioista, vaikkapa matkustaa. Itse olen aikuisiällä saanut olla siinä onnellisessa asemassa, että on ollut mahdollisuus matkustaa ja nähdä maailmaa. Ja todeta, että Suomessa moni asia on paaaaljon paremmin kuin muualla. Voisin kuvitella asuvani osan vuodesta muualla maailmalla, mutta se oikea kotini on varmasti aina Suomessa.



Sinivalkoisin siivin matkalla jonnekin.
Olen elänyt tässä maassa syvän laman 90-luvun alkupuolella. Ja sen kuinka siitä lamasta on noustu. Itseänikin on työttömyys kouraissut ja kädestä suuhun eläminen on minulle tutumpaa kuin moni varmaankaan uskoo. Niinpä osaan todella arvostaa vakituista, hyvää työpaikkaa suhteellisen mukavalla toimeentulolla. Eihän kellään töissä voi aina kivaa olla, se on fakta, mutta pääsääntöisesti olen ihan motivoitunut kansan palvelija, jonka työnantajalla ja minullakin siis on tärkeä tehtävä tässä yhteiskunnassa. Työstä saadulla palkalla voi vaikka harrastaa puutarhanhoitoa. ;)






Säästä tässä maassa riittää aina juttua, ja se minuakin jaksaa sekä ihastuttaa että vihastuttaa. Kauneimmillaan Suomen sää on mitä mahtavin. Miettikääpä vaikka jotain ihanaa kesäistä päivää tai vaihtoehtoisesti sellaista kaunista, kuulasta talvipäivää. Minäkin, joka en todellakaan pidä talvesta enkä ole luotu sellaisissa oloissa elämään, osaan sellaista hurmaavan kaunista talvipäivää arvostaa. Mutta entä sitten kun sataa ja tuulee ja on paskaa... No sitä riittää. Kuluneen vuoden kesällä oli aidosti sademittareille käyttöä kun parhaimmillaan tuli vuorokaudessa mittarillinen vettä. Hurja myrskykin nähtiin, mutta myös niitä kauniita päiviä. Talvesta ei vielä tiedä, alku ei ole lupaava. 



Elämäni iloihin kuuluvat hyvä ruoka ja juoma, ja siinäkin suhteessa matkailu on avartanut maailmaa. Se paljon parjattu suomalainen ruoka voi useinmiten olla ihan ylpeä itsestään. Missä muualla saa sellaista ihanaa ruisleipää kuin täällä? Ja täällä tiedät, että lautasellasi oleva pihvi mitä todennäköisemmin on alkuperältään juuri sitä mitä luvataan. Kaikkialta löytyy hyvää ja huonoa, mutta keskiverroltaan Suomessa tarjottava ruoka on oikein hyvää, jopa se paljon parjattu einesruoka.
Jos jostain pitää purnata niin vaikka tällä hetkellä tapetilla olevasta alkoholilainsäädännöstä. Sanoisin, että melkoinen holhousyhteiskunta on maamme alkoholipolitiikan suhteen. Se pistää vähän katkeruutta mielen pohjalle kun Pariisissa poikkeat matkalla puistoon Carrefouriin ostamaan picknick-tarpeet ja toteat alahyllyltä löytyvän kahden euron roséviinin vallan mainioksi tuotteeksi kun samalla muistat että Suomessa monopoli pitää huolen siitä, että alta kympin pullo ei moista löydy puhumattakaan siitä, että saisit sitä mistä tahansa marketista.

 

Olen iloinen siitä, että minun Suomessani voin omistaa lemmikkikoiria. Vaikka maamme lainsäädäntö esim. koirakurin suhteen on kovin tiukka verrattuna vaikka brittiläiseen tapaan ottaa koirat kaikessa huomioon ja mukaan joka paikkaan, on täällä kuitenkin mahdollisuus pitää lemmikkieläimiä. ja pääsääntöisesti Suomessa huolehditaan lemmikeistä oikein hyvin, ne ovat perheenjäseniä. Niinpä nykyiset koirani, edesmenneitä unohtamatta, ansaitsevat paikkansa tässä postauksessa, ehdottomasti.

VV vasemmalla, oikealla Pirpana, molemmilla paikka auringossa ja sydämessäni.
Loppuun pari omakuvaa tietysti, koska olenhan suomalainen nainen. ;) 
 
Vasemmalla oikein onnistunut selfie, ehkä paras jonka olen ottanut.
Oikealla viime kesän lomakynnet. Kuka mahtaa arvata minne matka vei (taas)...
 
Tällaisia kuvia minulla on todella monta!
Terroristi on nopea käänteissään kun yrität kuvata.

Suomeni on myös paljon muuta, edellä vain pieni pintaraapaisu. Mutta kotimaastamme puhuttaessa ei voi olla mainitsematta tämän maan loistavaa, tasa-arvoista koulutusta. Eipä olisi minullakaan nykyistä koulutustani jos se olisi ollut vanhempien varallisuudesta kiinni. Olisi luultavasti Ässän koulut loppuneet siihen mihin oppivelvollisuuskin loppui. 

Ketään en haasta kun en itsekään ihan sääntöjen mukaan haasteeseen vastannut. Jos joku kokee, että haluaa haasteen ottaa vastaan niin siitä vaan, go for it!
Pitkästä aikaa oli kiva pohtia ja kirjoittaa postausta. Edellisestä postauksestahan on kulunut vasta rapiat puoli vuotta... ;D