torstai 28. maaliskuuta 2013

Tänään olen enimmäkseen...

ollut tekemättä mitään. Siis harvinaisen laiska päivä jopa tällaiseksi lomapäiväksi.

Aamulla Virallinen Valvoja päätti herätä ensimmäisen kerran joskus puoli seitsemän aikaan, mutta kas kummaa. Se kävi pikku pissalla ja kakkelbergillä sanomalehdellä (kymmenen pistettä), siivosi Siipan kanssa kiinteämmät tuotokset vessanpönttöön, heilui vähän aikaa luukuutionsa kanssa ja kävi sitten takaisin nukkumaan. Olin hyvin hyvin iloinen. Siinä sitten makasimme perse homeessa kaikki sinne kymmeneen asti, siis pentu mukaanlukien. Ehkä se vielä oppii, että tässä huushollissa nukutaan aamulla vähän pidempään.
Lupaan, että kunhan kevät saa ja kesä koittaa, raahaudun penskan kanssa sille ensimmäisellekin pissalle pihalle. Näillä pakkasilla ei huvita, etenkin kun ei voi hilppasta ulos pelkässä aamutakissa. Pukemaanhan ei ehdi ennen kuin se pisu on jo lirahtanut lehdelle ja meikäläinen tunnetusti nukkuu eevan asussa aina paitsi kipeänä.

Kun aamukahvi oli nautittu, lähdin Vanhojen Pierujen kanssa aamulenksulle. Olipahan taas kahtiajakoinen ilma. Auringossa, tyynessä kohdassa oli todella mmin, suorastaan hikeä pukkasi, mutta varjossa viiman viillellessä reisimakkaroita oli todella kylmä. Tulisi jo se oikea kevät!

Päivä meni tuossa noin, pentua pallotellessa ja välillä vähän opettaessa. Digiboxin sisältöäkin saatiin vähän kutistettua kun katseltiin vanhoja tallenteita pois. Yhtään valokuvaa en tänään ottanut, hyi minua. Siippa taisi omalla puhelimellaan näpsiä joitain pentuotoksia.

Iltapäivällä lähdimme äitiäni tervehtimään ja näyttämään uutta perheenjäsentä. Äidillä on kyllä ilmiömäinen kyky tulla kaikkien elukoiden, erityisesti koirien kanssa, toimeen heti ensi näkemältä. Virallinen Valvoja oli ihan myyty pimatsu ja yrittikin kammeta "mummon" syliin tämän tuosta.

Kotimatkalla piti piipahtaa markettiin täydentämään vielä vähän ruokatarpeita kun muutimme lennossa ruokasuunnitelmia. Minä odottelin penskan kanssa kaupan ulkopuolella ja hetihän taas saimme seuraa innokkaista ihmisistä. Hyvä vaan, että on kaikenlaista ihmiskontaktia turvallisesti mamman sylistä käsin.
Kauppareissu uuvuttikin pienen kyläilijän niin, että se nukkui kotimatkalla autossa ihan naula päässä. Ei ole ainakaan mitään matkapahoinvointia tai autokammoa tuolla elukalla, mikä on ihan loistavaa. Elämä on niin paljon helpompaa kun koira on "hyvä" matkustaja. Juniori ei ole, sen voin kertoa. Ei, vaikka sitä on pienestä pitäen kuljetettu turvallisesti kivoihin paikkoihin, seuralaisten kanssa ja ilman. En tiedä mikä siinä autoilussa on niin kamalaa kun ei sekään ole mitään matkapahoinvointia potenut, ainakaan näennäisesti.

Lopuksi toivotan tervetulleeksi Carelianan, joka viekkaudella ja vääryydellä tuli houkutelluksi lukijaksi. Siis koiranpentukuvat tekivät tehtävänsä. Lisää kuvia luvassa kunhan taas saadaan näpsittyä jotain vähän erilaisia.

Hyvää Pääsiäistä! Älkää Siskot lennelkö liikaa luudillanne ettei tule ruuhkaa ilmatilaan. ;)

Kuva kaapattu YLEn sivulta
       

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Virallinen valvoja

Talouteemme on nyt saatu sellainen, ihan ikioma. Se on jatkuvasti jalkasi takana katsomassa, mitä teet ja miksi. Se tarkkailee silmä kovana vanhojen koirien tekemisiä ja yrittää jopa hieman apinoida.
Se kuuntelee pihalla lintujen kevään laulukonserttia ja ihmettelee maailman menoa.
Kyllä, terrierinpentu on tarkkaavainen ja kiinnostunut kaikesta. Useinmiten se tarkkailee ihan hiljaa ellei kyseessä ole ruoka-aika. Silloin pitää henkilökuntaa patistaa hieman ripeämpään toimintaan, jotta sitä apetta joskus tulisi pöytään.
Niinpä nimesin Taran huushollin Viralliseksi Valvojaksi. Pitäähän silläkin olla lempinimi samaan tapaan kuin PP:llä ja Juniorillakin.

Virallinen Valvoja lepovuorossa.
Eilen käytiin hämmästelemässä hiihtäjiä ladun varressa turvallisesti sylistä käsin. Ilma oli kyllä hyytävä. Auringonpaisteesta huolimatta kävi sellainen pohjoinen hiivari, että meinasi pystyyn jäätyä. Pakko oli tunkea kersa takin sisään takaisin tullessa, että ei nyt mitään kuolemantautia tai pissatulehdusta saa.

Terroristi uhreineen.
Eilen kokeiltiin myös lyhyesti yksin jäämistä niin, että kakara nakattiin keittiöön pystytettyyn pentuaitaukseen siten, että näköyhteys vanhoihin pieruihin säilyi. Sitten lähdimme lähikauppaan. Viivyimme reissulla reilun puoli tuntia ja kun tulimme kotiin, katseli meitä aitauksesta hyvin unisen näköinen pieni koira. Eipä tuo tainnut olla moksiskaan moisesta "hylkäämisestä". Siipalla se taisi ottaa aika koville, että jätettiin lapsi tuolla tavalla julmasti yksin... ;)

Poron kuritusta. Jotain pahaa sekin on ilmeisesti tehnyt.
nään pitikin sitten jo ensimmäisen kerran ottaa vähän "isoa kovaa" kun pikku piru on kotiutunut niin hyvin, että kuvittelee voivansa isotella jossain kohdassa. Lopputulos oli, se että jakeluun iskostui fakta ettei kannata purra sitä kättä joka ruokkii. Se muistaa sen seuraavaan vääntökertaan asti, mutta niinhän se menee. Ja niin kauan kuin joku ei ole kiellettyä, se on sallittua, eikös.

Mitäs muuta... Pääsiäinen tulee ja Siipan ollessa tänään liesussa omissa menoissaan, saa hän suorittaa ruokaostoksetkin samalla niin ei tarvitse huomenna rynniä muiden kanssa ostoshelvettiin.

Loma soljuu pennun tahtiin ja onneksi on vielä viikko jäljellä. Jonkun sorttinen rytmi on löydetty ja siihen kuuluu aikaisin aamulla hetki hillumista, jonka jälkeen vedelläänkin taas hirsiä kolme tai neljä tuntia. Tänä aamuna tuo hillumishetki oli joskus kuuden aikaan ja käytännössä nukuin seisovillani kun yritin leikittää kakakran takaisin nukkumaan ja väsytti niin pirusti. Onneksi omat unenlahjani ovat melko hyvät ja pystyn nukahtamaan nopeasti uudestaan kun kömmin takaisin sänkyyn.

Tämän sanottuani taidankin lähteä tästä pikku päikkäreille, nyt kun Virallinen valvojakin vetelee sikeitä kopassaan, kuten kuvasta näkyy.

   

  Aurinkoista päivän jatkoa!

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Ihan pihalla

Koska olen mammalomalla ja elämä pyörii Tara tö terrierin ympärillä, kiusaan teitä pentujutuilla kera kuvien.

Nyt kun kersa on kotiutunut toista vuorokautta ajattelimme ryhtyä heti asiaan ja aloittaa "tosielämän" opettelun. 
Eikun remmi pantaan ja baanalle samalla reissulla vanhojen pierujen kanssa. Eikä kersa ollut moksiskaan. Vähän aristeli alkumatkasta, mutta sitten paineli kuin viitapiru isompien perässä. Eikä jumettanut vaikka remmi vähän kiristyi välillä. Aurinko paistoi ja kaikkea ihmeteltävää löytyy tupakantumpeista keppeihin-

Lisäksi vessakoulutuksessa on tapahtunut edistystä ja takapiha on osoittautunut toimivaksi vessaksi penskan mielessä. Onnistumisprosentti on varsin hyvä tällä hetkellä, mistä kiittää emäntäkin. Ei se pissan luuttuaminen niin kivaa ole, vaikka pieni lätäkkö onkin.

Lopuksi kuvapläjäys iltapäivän takapihaheilunnasta. Mukana myös vanhat pierut. 

Mitähän noi tekee?

Ota jo syliin, mamma!

Mielenkiintoista, kerta kaikkiaan!

Tarkka kakara

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Hengissä selvittiin

Appivanhemmat kävivät kyläilemässä ja uutta kaaraansa näyttämässä. Tulivat torstai-iltana ja lähtivät eilen iltapäivästä. Olin nimittäin antanut ukaasin, että eivät saa olla täällä sitten kun pentu tulee kotiin.

Perjantaiaamuna huomasin kuinka olen omiin tapoihini pinttynyt ja selkeästi ärsyynnyn kun normaali pakka laitetaan sekaisin. Toisaalta suoriuduin suhteellisen nopeasti työmatkalle kun otti pattiin vieraiden aamuhäröily...

Appiukolle pakattiin matkaan uusvanha läppäri lauenneen pönttökoneen tilalle. Pönttökone jäi meille ja me huolehdimme sen toimittamisesta kierrätykseen. Anoppikin oli tyytyväinen kun pääsi moisesta rotiskosta eroon.
Huokaisin onnesta kun saateltiin vanhukset tien päälle.

Sitten piti vielä varmistella huushollin pentukestävyyttä ja kaivella ulkovarastosta kauan lepotilassa ollut pentuaitaus. Ajatuksenani nimittäin oli yrittää turvata edes jonkinlaisia yöunia meille kaikille laittamalla pentu aidan taakse. Olin varma, että aitaus on siellä perimmäisessä nurkassa ja joutuisimme purkamaan varastosta suurinpiirtein kaiken saadaksemme aitauksen pois. Vaan yllätys olikin positiivinen kun ei tarvinnut ottaa kuin pihakalusteet edestä pois ja sitten aitaus olikin jo siinä. Hienoa, ei tullut edes hiki!

Pennunhakureissulle sonnustauduttiin alkuillasta ja kasvattajan luona odottikin hyvin väsynyt ja nälkäinen pieni eläin. Olivat hunnit nimittäin murtautuneet ulos pentuaitauksestaan ja pitäneet ilmeisesti useamman tunnin ajan "omaa kivaa" vähän isommissä ympyröissä.
Nimet papereihin ja kersa kainaloon, ja kotimatkalle. Autossa oli vähän jännittävää ja ehdottomasti mielenkiintoisin juttu oli vaihdekeppi ja Siipan vaihteenvaihtoa katseltiin tarkkaan lähietäisyydeltä. Matka kuitenkin sujui ihan hyvin ilman suurempaa draamaa, vaikka vähän pitikin itkeä, mutta normaaliahan se on pienelle koiralle.

Kotona järkytys taisi olla molemmin puolinen, sekä vanhat pierut että pentu olivat vähän järkyttyneitä toisistaan. Mutta terrierin tarmolla lapsukainen tokeni nopeasti ja alkoi tutkailla uutta valtakuntaansa varsin uteliaasti. Ruokaakin oli heti tarjolla, joten kaikki maailman pahuus ei ollutkaan kaatunut pentuparan niskaan.

Yöllä piti vähän itkeskellä, mutta mielestäni selvisimme yöstä ihan kunnialla kun kaikki kuitenkin saivat jonkun verran nukuttua. 
Pihallakin on käyty ihmettelemässä, mutta toistaiseksi kaikki tarpeet on kyllä tehty sisälle. Eikä sitä voi moittia, kylmähän tuolla on hangella keikkua. Eiköhän se joskus opi uloskin tekemään.

Yritin räpsäistä kännykällä muutman kuvan iloksenne, mutta aika huonolla menestyksellä. Pirpana ei nimittäin hereillä ollessaan pysy kovin montaa sekunttia paikallaan. Pitää yrittää oikealla kameralla myöhemmin. Joka tapauksessa laitan tän kuitenkin ne tärähtäneet ja mustat kuvat, että teillä on edes jotain katseltavaa. Saanko esitellä: Tara 8 viikkoa.





On se ihana, oikeasti! <3 <3 <3
  
JälkiJuttu:
Varustauduin virpojien käyntiin kunnolla ja ostin helvetillisen läjän kaikkea ällöttävää karkkia lapsukaisten sokerihumalan takaamiseksi. Yhtään virpojaa ei ole vielä tähän mennessä käynyt... Olivatkohan ne viime vuonna antamani lakut niin pahoja?

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Tsompin heittämä haaste

Nyt on tieteellisesti (?) todettu, että nainen on rumimmillaan keskiviikkona klo 15:00. 
Tästä suivaantuneena (vai intoutuneena) Tsompi ei suinkaan potkaissut tutkijaa munille vaan haastoi blogistanian naiset olemaan rumimmillaan kuvien kera.
Kiitos Tsompi! Maailmassa oikeasti on enemmän rumia kuin kauniita asioita (naiset ovat aina kauniita), joten haaste on ihan paikallaan.

Itsensä paljastelusta tämän aiheen tiimoilta saa palkinnoksi näin hienon prenikan seinälle:


En nyt lähde erittelemään, olenko kuvan vosua kauniimpi vai rumempi, mutta paplareita en käytä (ei ole tarpeeksi tukkaa) eikä toi röökikään ole roikkunut huulessa enää moneen vuoteen. Että ainakin sen verran eroavaisuutta löytyy.

Koskapa en halua kanssaihmisiä liikaa järkyttää, en aio postata tänne mitään naamakuvaa. Niinpä vilautan vähän ruttoani. Tämä kuva on tosin otettu tänään aamupäivällä ja ennen kuin mussutatte väärästä ajasta, vetoan teknisiin syihin, sillä klo 15:00 olen palaverissa.

Omasta mielestäni käteni ovat rumimmillaan näistä säistä ja ikääntymisen tuomasta rypistymisestä johtuen juuri nyt. Tämänkin vuoksi kaipaan kesää, en erotu silloin niin selkeästi tämän spitaalini kanssa. Olkaatten hyvät, oikea kämmenselkäni:


Kynsikuvia en edes viitsi laittaa. Tämän "tavallisen" ruton lisäksi olen mitä ilmeisemmin onnistunut saamaan myös kynsiversion ja omat kynnet ovat koko ajan joko kamalassa tai vielä hirveämmässä kunnossa.

Tsompi haastoi myös laittamaan kuvia ennen rumuutta, mutta sellaista minulla ei nyt valitettavasti ole. Niinpä hemmottelen teitä kauniilla koiranpentukuvalla, joka ainakin minun mieltäni piristi kun se sähköpostiini eilen kopsahti. 


Hyvää kevätpäiväntasausta! Tästä se kesän tulo lähtee etenemään ja sen kunniaksi täällä ainakin helottaa aurinko täydeltä terältä.

tiistai 19. maaliskuuta 2013

19. Kevätpörriäinen

Näin pääkaupunkiseutulaisena mieleen tulee tietysti koululaisten jo kauan myymä lehti, johon meikäläisen kosketuspinta nykyään tulee vain telkkarin kautta. Nimittäin aamu-TV:ssä aina lukevat Kevätpörriäisen parhaita paloja.

Mutta kevätpörriäinen on myös se kun kimalaiset ja mehiläiset kömpivät koloistaan ja lähtevät etsimään kevään ensimmäisiä kukkia.
Kuinka kaipaankaan sitä, että nurmikko näyttäytyy lumen alta, ja krookukset, helmililjat ja narsissit nousevat kukkapenkeistä. Viime tarkistuksen mukaan niin ei taida ihan heti tapahtua. Takapihan keskellä on metrinen hanki kun siihen on lapioitu kaikki lumi kulkuväylältä.

Tänä aamuna herätessäni silmiä kutitti aivan vietävästi. Toivottavasti kyseessä oli vain huonosti nukutun yön unihiekka eikä suinkaan mikään orastava silmätulehdus.
Viime yönä heräsin sen sata kertaa kun PP vaihtoi paikkaa, huokaili ja valitti. Taisi kolottaa kaikkia neljää koipea raukalla. Vanhuus ei tule yksin, koirallekaan.

Neljä yötä uuteen koiraan! Iiiikkkk!!!
Ja talo ei todellakaan ole koiranpentukestävä. Jostain pitäisi löytää siis energiaa ja tarmoa siivoamiseen ennen lauantaita. Ja rappusten sekä takapihan porttiin pitää hommata jotain pienisilmäistä verkkoakin vielä ettei käy huonosti.
Tunnen pienen piston omassatunnossani. Taidan olla todella huonosti valmistautunut uuden koiran saapumiseen. Mutta eiköhän se siitä, uskotaan niin. Ainakin olen yrittänyt Siipan päähän takoa jotain oppia.

maanantai 18. maaliskuuta 2013

18. Oravanpyörä

Wikipedia, tuo mainio vanhanaikaisen tietosanakirjan korvaaja, sanoo seuraavaa:
Termiä oravanpyörä käytetään usein vertauskuvana loputtomalle ja turhalta tuntuvalle toiminnalle. Erityisesti sitä käytetään kritisoitaessa stressaavia töitä sekä elintasokilpailuun ja kuluttamiseen pohjautuvaa yhteiskuntaa.
Määritelmän alkuosa on mitä mainioin kuvaus. Sama asia kuin pään hakkaaminen seinään, mutta kauniimmassa paketissa, ehkä.

Vaan jokainenhan meistä jonkunlaisessa oravanpyörässä kieppuu, halusi tai  ei. Se, kuinka negatiivisena sen kokee, onkin kovin yksilöllistä. 
Itse kategorioisin tämän omani lähinnä tavalliseksi elämäksi. Pääsääntöisesti tylsäksi ja päivästä toiseen samalla kuviolla toistuvaksi. Mutta kyllä, itse olen tätä elämääni ollut rakentamassa, joten mitäs siitä koko ajan marisemaan. Miksikäs se siitä muuttuu? 

Sivistyssanakirja kertoo meille oravanpyörästä seuraavaa:
häkkieläimenä pidetyn oravan juoksupyörä. Vars. kuv. noidankehämäisestä ilottomasta ponnistelusta. esim. Kilpailuyhteiskunnan oravanpyörään joutuneet ihmiset.
Vietin yli kaksi tuntia palaverissa, joka taisikin tuon määritelmän mukaan olla olla varsinainen oravanpyörä: noidankehämäistä ilotonta ponnistelua. Kertakaikkiaan. Miten voi ollakin, että tietyllä porukalla kokoonnuttaessa ei päästä puusta pitkään, vaan jossain kohdassa heitetään se ketunlenkki ja palataan taas johonkin jo kertaalleen (tai useampaankin kertaan) käsiteltyyn asiaan. Voi juma. 
Olen kuitenkin menettänyt teräni lenssun myötä, sillä en jaksanut räksyttää takaisin sadatta kertaa samoja juttuja. Syvennyin ihan omiin puuhasteluihini ja toivoin palaverin päättyvän pikaisesti.

Naapurikin on palannut yhtenä kappaleena! Mielikuvitukseni vain oli siis liian vilkas ja harhaili omia polkujaan. Tyyppi tuli tänä aamuna vastaan ruskeana ja rentoutuneen näköisenä. Oli siis ilmeisesti hypännyt pois omasta oravanpyörästään muutamaksi viikoksi. Siippa soi minulle sellaisen "mitäminäsanoin"-mulkaisun, mutta koitin parhaan kykyni mukaan olla sitä mulkaisua huomaamatta.

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Ottaa slipoverin pois...

Tautini on edennyt vaiheeseen, jossa olisi aika perustaa seksipalvelupuhelin. Tiedättehän, sellainen 19,90/min + ppm (ei, se ei ole pikapanomaksu vaan jotain muuta).
On meinaan semmonen viskibasso, että ei paremmasta väliä! Mutta kun yskittää niin perkeleesti, niin luultavasti ei puhelimeen huokailu oikein onnistuisi uskottavasti. Eikä edes otsikon mukainen Lapinlahden lintujen Kummelin (edit kasbachin oikaisun vuoksi. Kiitos!) versio.
Harmi, olishan sitä tuollaiselle ylimääräiselle tulolle toki käyttöä. ;)

Viikonloppuni on siis käytännössä mennyt maatessa. Päässä ei liikahda muuta kuin räkää, mitään suuria ajatuksia ei ole mieleeni putkahtanut. Eiliseen haastesanaan eli sananlaskuun olisin kyllä voinut ladella aikamoisen määrän mummovainaalta oppimiani sanontoja, mutta olin täysin kykenemätön kaivamaan läppäriä esille.

Nyt menen rohkeasti kokeilemaan josko sauna häätäisi tämän pöpön. Joko se lähtee tai sitten se pahenee. Huomenaamulla sen sitten varmaan tietää, että onko tässä töihin lähtijäksi vai ei.

JälkiJuttu:
Naapuria ei ole vieläkään näkynyt...     

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Voi räkä...tauti

Nyt se sitten iski, keskelle kiireintä työaikaa, lenssu.

Eilen päivällä alkoi kuivalla köhköhköh-yskällä ja kurkun kutituksella. Ilta menikin nukkuessa. Eipä ollut mitään vaikeuksia saada unen päästä kiinni yöpuulle kapuamisen jälkeen vaikka olin vedellyt hirsiä noin kolme tuntia sohvalla ennen sitä. En edes jaksanut surffailla blogistaniassa puhumattakaan postauksen kirjoittamisesta. PP kävi säännöllisesti tarkistamassa vointini tökkäämällä kirsunsa silmääni ja työntämällä kielen sieraimeeni. Ihanaa... 

Tänä aamuna oli kurkku kipeänä (on vieläkin) ja päähän sattuu kun yskii. Töihin lähdin heittämällä buranan kitusiin ja matkalla sitten "soijaa pukkasi" kun ilmeisesti olikin vähän lämpöä, vaikka muuta itselleni aamutuimaan uskottelin. Eipä tuo nyt mikään ihme ole, että tauti iski kun vaaratekijöitä on ollut ympärillä ihan yli omien tarpeiden. Yksi jos toinenkin työkaveri on köhinyt ja sairastanut viime aikoina.

Vaan ei auta. Töissä on hirveä härdelli ja kollega on ensi viikon lomalla, joten pakko painaa pitkää päivää vaan. Itsellänihän on sitten se "mammaloma" puolentoista viikon päästä. Silloinhan sitä voi hyvinkin sairastaa koiranpentu kainalossa, ainakin työpaikan puolesta.

Anopin ja appiukon oli määrä tulla vierailulle näyttämään uutta menopeliään viikonloppuna, mutta taidetaanpa antaa tautitupavaroitus. Sydänvaivaisten ihmisten on kai turha tulla hankkimaan itselleen jotain flunssavirusta, etenkin kun tämä tuntuu tuossa keuhkoputkessa silleen kivasti.

Muutoin ei tältä irintamalta mitään uutta, tarinakuukausikin on jäänyt taka-alalle viime päivinä. Lunta kyllä sataa saatana joka päivä. Viime yönäkin oli taas monta senttiä lisää tullut höttöä maahan. Tulis jo se kevät... Haluaisin nauttia aurinkoisista päivistä ja lumen sulamisesta, ja helliä itseäni lämpenevillä keleillä.

Ai niin! Minä ja vilkas mielikuvitukseni olemme yhdessä kehittäneet teorian, jonka mukaan seinänaapurimme on kadonnut. 
Siis tyyppi on jo kohta kaksi viikkoa autoineen ollut poissa. Eikä siinä mitään, ajattelin, että on hiihtelemässä jossain lapissa. Viime viikolla joku oli käynyt lapioimassa lumet ovensa edestä, mutta muuta elonmerkkiä ei ole näkynyt. Niinpä kerroin Siipalle suurena (keksimänäni) totuutena, että naapurille on sattunut jotain. On  ollut jossain kolarissa ja makaa nyt sairaalassa tai on peräti kuollut... Aika näyttää, mikä näistä kaikista arvailuistani osuu lopulta oikeaan. Siippa ei lämmennyt teorioilleni, kuten varmaan arvaattekin.

Myös puutarhatontun koira on kadonnut. Se, joka sai vapaasti kuseskella lasten leikkipaikalla, ehkä muistatte. Arvelisin, että ehkä siitä sitten aika jätti. Minulla ei todellakaan ole mitään käsitystä siitä, kuinka vanha koira oli ja rotunsa puolesta on saattanut olla sydänvaivainenkin enkä ollut niin kiinnostunut, että olisin asiaa joskus kysynyt. Toivon vain, että jos tuovat toisen koiran Venäjältä, niin noudattavat sitten maahantuontisäännöksiä, mikä saattaa kylläkin olla epätodennäköistä.

Nyt takaisin sorvin ääreen, mutta lopuksi vielä lämmin tervetulotoivotus uudelle lukijalle anumorchylle. :)

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Niitä näitä

Valitettavasti työpäivä eilen venähti sinne melkein kuuteen asti enkä päässyt odottamilleni blogistaniatreffeille. Harmittaa kovasti, olisin halunnut mennä, sorry Ladies. Toivottavasti ensi kerralla ehdin messiin ja uskon, että teillä oli kivaa.

Siippa saapui reissultansa ja toi minulle tullessaan kuoharipullon lisäksi uuden Swarovskin figuurin. Se on tällainen:

Ihanainen pöllö. Olin kyllä pyytänyt halvempaa versiota, mutta se oli kuulemma liian pliisun näköinen. Lisäksi sain Pikku myyrä -aiheisen jääkaappimagneetin, josta olin todella vaikuttunut. Siippa muisti, että Lilla mulen oli lapsuuteni ehdoton suosikkianimaatio. :)

Tänään kävimme tapaamassa tulevaa perheenjäsentä sisaruksineen. Ihania riiviöitä! Koiranpennun elämässä kaksi viikkoa on pitkä aika ja nämäkin veijarit olivat ottaneet aimo spurtin kasvussaan. Seuraavassa kuvakavalkaadia tulokkaasta ja sisaruksistaan. On ne ihania ja ihanan kamalia. :)











Ihanaa pentuterapiaa! Pari viikkoa vielä, sitten hiiviö-riiviö valtaa talon. Vaikka sanottakoon, että tämä terroristi on pentueensa rauhallisimmasta päästä. Ihanaa ja kamalaa riekkumista odotettavista. Vielä pitää Siippa kouluttaa terroristin kouluttamiseen. Mutta eiköhän se siitä, uskoisin.