lauantai 2. maaliskuuta 2013

2. Mustelma

Minulle tulee helposti mustelmia. Lisäksi olen kovin etevä kävelemään kaikkia pöydänkulmia päin, jolloin reidet ovat aina mustelmilla. Ilmeisesti on hahmotuskyvyssä jotain häikkää kun aina pyrin "oikaisemaan" kulmat ja sitten kalautan itseni täysillä siihen kulmaan. Auts.

Lisäksi kohellan koirien kanssa tai pääsääntöisesti PP:n kanssa, jolloin välillä on naamassakin mustelma kun oikein kaksi luupäätä kolahtaa yhteen. Varmaan on joku joskus luullut, että minua pahoinpidellään kun on ollut poskipäässä kunnon mustelma.

Vaan on minulla ollut ihan oikeasti musta silmäkin. Siitä on varmaan 25 vuotta aikaa kun olin hipsimässä kotia kohti joltain myöhäiseltä bussilta kun sananmukaisesti puskasta joku äijä kaappasi kaulaotteeseen, löi nyrkillä silmäkulmaan ja huusi samalla "saatanan huora!".
Jollain ihmeen keinolla pääsin rimpuilemaan irti ja juoksin kotiin sellaista vauhtia, että kuka tahansa pikajuoksija olisi ollut kateellinen. 
Koskaan ei ole selvinnyt mikä satunnainen puskahiippari äijä oli. Poliisille soitin seuraavana päivänä ja virkavalta oli sitä mieltä, että kyseessä oli joku satunnainen häirikkö tai sitten äijä luuli minua toiseksi henkilöksi, jota oli siellä puskassa väijymässä.
Siitä tapahtumasta sain komean mustan silmän, jota sai selitellä yhdelle jos toisellekin. Pelkoa pimeällä liikkumiseen ei jäänyt, mutta sen verran traumaa tuli, että vieläkin kaivan kotiavaimen esiin jo hyvissä ajoin, että on valmiina jos sattuisi joku tiukka paikka tulemaan.

Tänään ei kuitenkaan ole tullut mustelmia vaan pääsin vihdoin hoidattamaan tukkakatastrofiani ja kävin kampaajalla. Ihanaa kun on luottokampaaja jonka kanssa saa pulista säännöllisin väliajoin kaikesta mahdollisesta. Olen virkistynyt karmean työviikon jälkeen.

Lopuksi toivotan tervetulleeksi lukijakuntaani Mrs. B:n. :)

JälkiJuttu:
Eiliseen sanaan olisin voinut kirjoittaa kunnollisen itsensäpaljastuksen, mutta en enää iltamyöhällä jaksanut kaivaa läppäriä esiin, joten jääköön tämän tuittupään tuittuilut salaisuudeksi. Ainakin toistaiseksi. ;)   

10 kommenttia:

  1. Kaiken näköisiä hiihtäjiä sitä maa päällään kantaa. Mustelmista sen verran että yhdellä tuttavalla on se tauti missä veri ei hyydy, kyllä sä tiedät. En tiedä johtuuko se tästä taudista vai mistä mutta se on välillä aika karmean näköinen kun sille tulee mustelma pelkästä sormella painamisesta, eikä tarvitse edes lujaa painaa. Kärsii pirusti eikä kehtaa kesäisin paljon julkisilla paikoilla liikuskellakaan. Kaikilla meillä on ristimme näköjään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin on.
      Siis hemofilia on varmaan se tuttavasi tauti?
      Se on oikeasti pelottavaa kun pitää varoa kaikenlaisia haavoja ettei vuoda kuiviin. Ja tosiaan, ei varmaankaan halua esitellä mustelmiaan ja selitellä mistä moinen johtuu.

      Poista
  2. Kiitoksia toivotuksesta :) Minullakin on päiviä, joiden päätteeksi on mustelmia enemmänkin, kun olen kävellyt päin huonekaluja ja ovenpieliä. En tiedä, mistä se johtuu, kun se ei ole jokapäiväinen harrastus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollos hyvä ja tervetullut.
      Ne on ne nopeat lähdöt työpöydän luota, ei siinä muuta selitystä ole. ;)

      Poista
  3. Minä mustun myös hyvin herkästi.
    Pahimmat kolhut olen saanut (ja tulen saamaan) hevosten kanssa pelatessa. Vieläkin vasemmanpuoleisessa alaleuassa on ylimääräistä rouhennosta kun ylitsejuossut hevonen osui kengitetyllä etukaviollaan siihen.
    Ne mustelmat olivat kauheat. Ja miten paljon sainkaan sääliviä katseita osakseni. Ihan saman verran armas puolisoni sai vihaisia katseita, vaimonhakkaajaksi arveltu.

    Nopeat lähdöt, nehän niitä mustelmia tuottavat. Onneksi sinun mielesi ei aiheetta mustu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, hevosten kanssa on aina ihan mustelmilla. Mulla oli muinoin semmonen vakiratsu, ruuna, joka "helli" kivasti etuhampaillaan ja välillä pökkäs luupäällään niin, että olin aina ihan sinisen mustana.

      Voin kuvitella, että olet ollut näky moisen "yliajon" jälkeen! Ja voi puoliskoparkaa, ansiotonta halveksuntaa. :D

      Mieli mustuu säännöllisesti, mutta aina ihan syystä. ;)

      Poista
  4. Olipas kauhee kokemus tuo puskahyökkäys. Onneksi pääsit irti siitä! Mustelmista: Aina välillä huomaan, että jossain kohtaa sellanen taas on, enkä edes ole huomannut kolisseeni päin mitään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oli se oikeasti pelottavaa. Vieläkin muistan se epäukoisen hämmästyksen ja pelon tunteen.

      Mä kanssa välillä katselen mustelmiani silleen "mistähän toikin on tullut?" kun ei ole mitään käsitystä, mihin on telonut ittensä.

      Poista
  5. Kamalaa tuommonen hyökkäilijä. Niitä mä pelkään kans kuollakseni. Onneksi pääsit kuitenkin pakoon ettei käynyt sen pahemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oikeasti ihmettelen, että siitä ei jääny mulle mitään megatraumaa. Näin vanhemmiten tietysti hirvittää enemmän kaikki kuin nuorempana, mutta uskallan silti liikkua ulkona pimeällä.

      Mieleen tuli toinenkin tapaus, sekin vuosia sitten. Olin illalla koirien kanssa lenkillä ja vastaan tuli joku känniääliö. Se pönttö otti ja tarttui käteeni ja rupes sössöttään jotain... Meinas olla kättä köyhempi, sillä silloisista koiristani toinen päätti suojella mammaa. Lähti känniääliö aika äkkiä ja mä olin vaan hämmästynyt siitä, että kyseisestä koirasta löytyi moinen vaihde. Sen jälkeen en sen kanssa pelännyt kulkea missään. :)

      Poista