lauantai 28. tammikuuta 2012

Sitä saa mitä EI tilaa

Vittu. Nyt se iski muhun se lenssu. Eilen oli jo vähän kurkku kipeä, mutta ajattelin, että kyllä se siitä. Lääkkeeksi nappasin muutaman punkkulasin illalla. Ei auttanut. Aamulla oli kurkku ihan saatanan kipeä. Niin kipeä, että melkein itketti nieleminen. Päivä on menty buranalla ja Strepsilsillä. Toivottavasti ei pahene.

Enkö mä juuri edellisessä postauksessa sanonut, että en nyt joutaisi sairastamaan. Vaan ehkä tämä on ohi maanantaiaamuun mennessä. Ei pidä toivoa tai se ei todellakaan ole ohi. Pitää kai toivoa, että olis vielä helvetin paljon kipeämpi maanantaina!

Yritin riehua lumilapionkin kanssa takapihalla, mutta ei siitäkään mitään tullut.

Mummeli-koiran tila huononee päivä päivältä ja olen jo miettinyt, että onko vielä kolme päivää liikaa... Mutta en nyt käy säätämään tämän enempää.

Yhtäkkiä saunassa lenssua parannellessani muistin, että minun on jo pitkän aikaa pitänyt kirjoittaa mielipiteeni UGG-jalkineista. Nyt en jaksa, mutta katsotaan josko huomenna irtoaisi teksti.
Nyt lähden sohvalle makaamaan ja niistämään.

torstai 26. tammikuuta 2012

Halibatsuidaa!

Tuollainen päivä on ollut tänään työmaalla. Eessuntaas ja siinä välissä pientä pakerrusta.
Se on ihan hyvä homma, en jouda ajattelemaan sitä, mikä on edessä ensi viikolla... Mutta sellaista on elämä ja tosiasiat tulee kohdata.

Nollis veti huulesta ihan kunnolla eilisessä postauksessaan! Sen kummemmin mainitsematta omaa äänestyskäyttäytymistäni olin todella käärmeissäni moisesta takinkäännöstä. Hyvin se vedätti, ei voi muuta sanoa. Ja tavallaan piristi päivääkin. :)
Sai myös miettimään, että kyllä sitä kovin ryppyotsaisesti ja tosissaan välillä tulee näitä kaikkia postauksia luettua. Eli enempi huumorilla pitää meikäläisenkin muistaa. ;)

Siippa sairastaa edelleen, joten meikäläinen sai tänään muistutuksen siitä miltä tuntuu käydä sinkkuna kaupassa ja raahata viikonlopun illalliskutsuille varattu ruokamäärä plus seuraavan viikon sapuskat kaupasta (koska eihän yksi ihminen tuollaista määrää syö). 
Joo, ei kiitos. Jos joskus haikailen avioeroa. niin koitan muistuttaa mieleeni sen kuinka vittumaista on omin käsin raahata kaikki kotiin. Tai ylipäänsä vastata yksinään kaikesta. ;)

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Karhunpoika sairastaa

Siis Siippa. Sille iski joku mega-lenssu. Mistä lie lentokoneesta saanu tuliaisena.
Oli jo eilen kipeä, mutta tänään se vasta kipeä olikin. Sinne se jäi röhimään ja korisemaan kun lähdin töihin.

Tämä on ollut meikäläiselle varsin mollivoittoinen alkuviikko. Oikeasti on suru puserossa muiden ihmisten asioiden vuoksi ja samalla vähän omienkin. Omaan murheeseen en nyt pysty puuttumaan. Palaan siihen sitten kun se toteutuu, ehkä.

Muiden murheita murehtiessani, olen pohtinut, että kyllä lyötyä lyödään. Suorastaan nyrkillä ja monta kertaa. Ihan pääsi kunnon itku ja tuli todella voimaton olo kun en mitään asian hyväksi voi tehdä. Muuta kuin ottaa osaa ja yrittää olla empaattinen. Ahdistaa.

Toivon, että en saa tuota flunssaa. Olisi työmaalla tekemistä ihan riittävästi ilmankin. Ja jos makaisin kipeänä kotona, niin murehtisin vaan taas kaikkea tätä, mille en voi mitään. 
Miksi pitää ihmisen ottaa kantaakseen aina kaikkien muidenkin surut ja murheet? Eikö olisi elämä paljon helpompaa kun vaan kohauttaisi olkapäitään ja jatkaisi eteenpäin. Mutta en minä moiseen pysty enkä oikeasti varmaan haluaisikaan. Koska sellainen ihminen on kylmä tai omaan napaan tuijottelija tai molempia.

Mieluummin olen sitten tällainen murheen alhossa vaeltava itkupilli, joka tarjoaa olkapään ja "rajattoman puhetuen" omilleen. Kyllähän tästäkin suosta noustaan, ennemmin tai myöhemmin. Ainakin tahdon uskoa niin.

Ja jotta murehtimiseni olisi täydellistä, ei tunnu tuo saatanan lumisadekaan loppuvan ikinä! Olen ihan aidosti lopen kyllästynyt siihen, että joka aamu ja ilta pitää auton päältä lapioida kuutiotolkulla lunta ja sen lisäksi hinkata parkkipaikkaa kolalla, koska muuten auto jää siihen kiinni sutimaan. Mitähän pahaa mä olen tehnyt kaiken tämän ansaitakseni? 

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Aika jännä...

Pasilan sanoin. ;)

Töllätään vaalivalvojaisia. Kaikkea sitä näkee ja kuulee, ennen kuin sokeutuu ja kuuroutuu... Voitte uskoa, että meinas vaalikaffe mennä väärään kurkkuun kun julkaistiin ennakkoäänten tulos ja taatun Salen kanssa tokalle kiekalle oli kiilaamassa, kukapa muu kuin Väykkä! Siis voi vittu, oikeesti!
Meikäläinen melkein lähti pakkaamaan laukkujaan, sillä minähän olen todellakin luvannut muuttaa maasta jos Väykästä joskus leipaistaan tämän maan presidentti. Muuttaisi varmaan presidentti-tittelinkin kuninkaaksi tai keisariksi...

Onneksi YLEn ennuste näyttää siltä, että ei se Väykkä taida onneksi päätäkään toiselle kierrokselle... Mutta aika jännä juttu tämä on. Pakko katsoa loppuun asti, ja peukuttaa Pekalle.
Ehkä Suomen kansa on edes sen verran edistynyt, että rekisteröidyssä parisuhteessa elävä rauhanrakentaja pääsee toiselle kierrokselle. Mihin se sitten riittää, se jää nähtäväksi.

Ja lupaan, että tämän jälkeen en politiikkaa täällä kirjuuttele. Niin olin päättänyt jo silloin kun tämän blogin perustin. Eli kiitos ja anteeksi. ;)

Vaatimattomuus kaunistaa

sanotaan. En tiedä, onko siinä mitään perää, mutta kyllä minua ainakin vähän ällöttää sellaiset omakehuiset ihmiset. Siis nämä jotka aina kuittaavat kertomasi jutun aloittamalla: "No eihän toi oo mitään, mutta kun MINÄ..." Ja sitten kuulet kuinka erinomaisesti hän on senkin asian tehnyt.
Usein nämä tehostavat vielä sanomisiaan mollaamalla jotakuta kolmatta osapuolta. Tyyliin: "Ei sekään saanu semmosta asiaa alta viikon tehtyä ja mulla meni siinä samassa hommassa vaan päivä." 
Joo, mieluummin kuuntelen ihan normaalia kerrontaa kuin tuollaista.

Tällaiset tyypit saavat niskavillani pystyyn ja pyrstösulkani pörhölleen. Olenhan leijonan ja kukon merkeissä syntynyt, joten osaan kyllä karjaista ja kiekaista. Ja teenkin niin tarpeen vaatiessa. ;)


Yllä kertomani oli johdatus sille, miksi en todellakaan pidä Väyrysen Pavesta. Siis ukko on ihan ääliö kehuessaan joka käänteessä itseään! Joka asiassa se on minäminäminä. Hyi helvetti.


Kävin täyttämässä kansalaisvelvollisuuteni ja säilytän vaalisalaisuuden, mutta sen verran voin kertoa, että yksikään Paavo ei ääntäni saanut. ;)

perjantai 20. tammikuuta 2012

Blogittaisko lusikkalaatikosto(ssa)

Noilla hakusanoilla näköjään löytää enemmistö meikäläisen blogistaniatontille. :D
Ihan totta. Hakusana number one on blogittaisko ja hyvänä kakkosena kirii lusikkalaatikosto.
En kyllä tiedä mitä ihmiset ajavat takaa sanalla lusikkalaatikosto. Tästä minun blogistani se taisi löytyä siitä postauksesta, jossa luettelin omituisuuksiani. Eli sitä, että vihaan auki jätettyjä kaapinovia ja laatikoita. 
Noh, oppivathan hakijat, että meikäläiseen törmätessään kannattaa se lusikkalaatikoston laatikkokin sulkea kunnolla ja nopeasti käytön jälkeen. ;))

Tukka pois ja linnaan

Niin sanotaan vanhassa sanonnassa, mutta toivottavasti minulle ei kuitenkaan ihan niin käy. ;)

Joskus nuorena vuorottelin parin vuoden välein lyhyttä ja pitkää hiusta. Tuskaa oli se kasvattaminen aina tietyssä vaiheessa. Aikaa ei paljoa kulunut, sillä vahva tukka ja voimakas karvankasvu on se ainoa isän perintö. ;)

Nonnii, olin siis tänään siellä naiskarvan tupsuttajalla. Ja tukka läks! Viimeiset öpaut kymmenen vuotta on frisyyrin pituus ollut vähintäänkin olkapäälle. Mutta olin jo tovin kypsytellyt ajatusta taas lyhyestä mallista, sen helppohoitoisuudesta ja siitä, että päänahkani saa vähän ilmaa itseensä, mikä ei ole huono asia tätä psoria ajatellen.
Kampaajani on ihana ihminen ja aikaa varatessani hän lämpimästi kannatti ajatusta, suorastaan innostui. Siippa suhtautui kovin epäilevästi (ylläri). Miehillä on joku ihme fetissi pitkistä hiuksista...

Tukasta tuli ihan loistava. Olen todella tyytyväinen! Ja yritin sitä Siippaakin rauhoitella kun sieltä ulkomaan lentokentältä soitteli, että turvatarkastus suoritettu. Väitti uskovansa sanomistani, mutta sanoi kuitenkin ottavansa vähän rohkaisua koneessa. ;)

Loppusanoina muuten niin positiiviseen postaukseen sanon vaan: Voi vittu tota lumen tuloa!

torstai 19. tammikuuta 2012

Talven riemut

Tänä aamuna viimeistään pälkähti kirkkaana mieleen se, että en todellakaan ole talven lapsi!

Aamulla aukaisin silmäni luottavaisin mielin siitä, että ei tarvitse lapioida kolmea kuutiota lunta auton päältä eikä välttämättä raapia ikkunoitakaan.
Hipsin yöpaitasillani keittiöön kahvinkeittoon ja viattomana vilkaisin ulos ikkunasta. Virhe. Siinä meni se aamufiilis, joka ei ollut huonoimmasta päästä tällä kertaa.
Ihan ääneen lipsahti suusta "MITÄ VITTUA??!!" Piti oikein mennä lähemmäs fönsteriklasia öögaamaan, että näinköhän varmasti oikein. Siis joo, lunta oli tullut Ruususena uinumiseni aikana ainakin se taattu kymmenen senttiä taas!

Ja jotenkin tuli sellainen deja vu -fiilis (ei siis Matti Nykäsen tapaan bon voyage, vaikka se olisi kyllä kivempi fiilis) toistaessani eilisaamun puuhia. Munamiehen pomppufiilistäkään ei saavutettu metsässä koirien kanssa rämpiessä. Mummeli teki nelipistejarrutuksen elikkäs full stopin paarustettuaan noin 500 metriä. Ei paljoa naurattanut tätä akkaa...
Auton päältä lapioin sen vähintään kolme kuutiota lunta ja koko ajan satoi lisää hurjaa vauhtia. Samalla totesin, että ei se naapurin hullu taida ihan seinähullu ollakaan kun ei ollut käynyt parkkiruutuaan kiillottamassa siinä lumipyryssä.

Toinen naapuri jäi parkkiksen reunaan jännittämään, että pääsenkö pois tuolla saksalaisinssinöörin kehittelemällä vanhalla paskalla. Lupasi kipaista lapion jos jään jumiin. Onneksi en jäänyt. Koska jos olisin jäänyt jumiin, luulen että olisin jättänyt sen vitun koslan siihen ja painunut kotiin ilmoittautumaan sairaaksi. Sen verran vitutti.
Sitten ajelin kieli keskellä suuta siinä jumalattomassa pöperryksessä töihin. Väitän, että työmatkani ei ole koskaan kestänyt niin kauaa. IHQ!
Luojan lykky, että työpäivä sentään meni aika kivuttomasti, vaikka olinkin vasta todella myöhään kilpailupaikalla normaaliaamuihin verrattuna.

Kotiinpäin ajellessa oli sentään tiet aurattu ja suolattu, joten suhteellisen mukavasti tuli kotimatka. Kotitiekin oli aurattu, mutta ei tietenkään meidän pihaamme.
Ja nythän se armas naapuri olikin jo ehtinyt sen tömpyrän tekaisemaan siihen keskelle parkkipaikkaa eli huomenaamulla saan varmaan kolata sen siihen ruutuun jos (kun) huoltoyhtiö ei ole käynyt hoitamassa hommiaan.

Paarustin siinä pöperössä kotiovelle ja voi vittu sentään! Lunta oli tuiskunnut ja kinostunut rappuselle ja oven eteen sellainen kasa, että pakko oli lapioida se pois ennen kuin pääsi sisälle. Sitten ulos koirien kanssa, jotka muistuttivat käveleviä lumipalloja, kiitos tuon "ihanan" nuoskalumen. Onneksi on pesuhuoneessa lattialämmitys...

Vittu, että mä RRRRRAKASSSSTAN talvea!!

Onneksi se Siippa kotiutuu huomenillalla. Saa rangaistukseksi lapioida takapihan polun auki ja putsata terassin. Mä en todellakaan mene sinne heilumaan tänään.

Onneksi huomenna on perjantai ja pääsen vihdoin sinne kampaajallekin. Itteäkin jännittää, että mitä tulee frisyyrille tehtyä. ;)

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Naapurisopua

Silläkin uhalla, että rakas naapuri sattuisi olemaan blogi-ihminen (mitä en kylläkään usko) ja tunnistaisi sitä kautta minut ja itsensä, on pakko nyt vähän avautua.

Kuten kaikki pääkaupunkiseudulla vaikuttavat tietävät, tuli sitä "valkoista kultaa" eilisen päivän, illan ja yön aikana aika saatanasti.
Aamuni alkoi nurinperin kun meinasin nukkua pommiin ja tuli saatanallinen kiire. Kaikkihan tietävät, että kun on kiire, niin kaikkeen menee tupla-aika normaaliin verrattuna.

Koska sitä lunta oli tullut niin perkeleesti, ainakin 10 senttiä, niin meidän dementoitunut Mummelimmehan oli luonnollisesti sitä mieltä, että ei sinne hankeen voi mennä rämpimään. Normaaliaamuna työnjako olisi ollut selvä, Siippa ottaa Mummelin ja meikäläinen hoitaa Juniorin & Peräkammarin Pojan. Mutta kun ei. Kun se Siippa on työmatkalla, niin on vain yksi käsipari elikkäs mä. Siinä sitten raahasin hiki selkää pitkin valuen Mummelia perässä kun toisen intopiukkasena mennä tohottivat edelle. Vittu, että tuli kuuma! Niin kuuma, että piti sitten vielä vaihtaa vaatteet. Ja juu, aikaa kuluu... Yhä enempi kiire.
Sotamaalaus tuli sutaistua vähän vasemmalla kädellä niin, että autossa mietin, että mahdoinkohan vetää eye-linerilla rajaukset molempiin silmiin vai en... Onneksi olin, niin en näyttänyt kykloopilta.


Riemastuin suunnattomasti suunnatessani parkkipaikalle ja nähtyäni, mitä naapuri oli tehnyt...

Meillä siis asuu taloyhtiössä rouva, jolla ainakin tällä hetkellä on miesystävä. Miesystävällä on SUURI pakettiauto, jonka luonnollisesti parkkeeraa rouvan ruutuun.
Rouva sitten "hemmottelee" miestään kolaamalla ja lakaisemalla lumet parkkiruudusta, niin, että yhtään hiutaletta ei ole valkoisten viivojen välissä. Tästä aiheutuu myös se, että ruudun vieressä oleva kulku parkkipaikalla on peilijäässä, koska rouva käy kiillottamassa ruutua sen sata kertaa päivässä.

Meidän parkkiruutumme on vastapäätä olevan ruudun vieressä. Tänä aamuna näin ikkunasta kun rouva lampsi miesystävänsä perässä kohti parkkipaikkaa pihaharja kädessään.


Kun siis lompostin parkkipaikalle läpi hangen (juu, huoltoyhtiö ei todellakaan ollut vielä käynyt), sain havaita, että se saatanan akka oli kolannut lumet siitä rakkaasta parkkiruudustaan KESKELLE parkkipaikkaa!! Siis mitä vittua?! Siinä oli megatömpäre lunta ja väitän, että jos olisin peruuttanut meidän koslamme siihen, niin siihen se olisi jäänyt.
Että kolatkoon vaan niin paljon kuin sielu sietää, mutta kiitos jonnekin muualle kuin keskelle parkkipaikkaa.
Arvaatte varmaan, että otsasuoni tykytti ja vitutti ihan kympillä.


Onneksi (kerrankin) huomasin, että huoltoyhtiö puuhasteli jo naapurikiinteistön pihalla. Ajattelin kaivaa oman auton hangesta ja mennä sitten pyytämään tasoittamaan kasaa, että pääsen pois.
Sopivasti lumiaura surauttikin meidän pihaamme juuri kun olin saanut lumet auton päältä. Kuskikin siinä vähään ihmetteli, että mitäs tämä oikein on. 
Nyt arvonkin mielessäni, että menisinkö huomauttamaan asiasta vai antaisinko olla. Vai soittaisinko suoraan valkotakkiset noutamaan... Kuitenkin päätin, että jos huomenaamulla on sama homma eikä huoltoyhtiötä näy, niin minäpä kolaan kasan takaisin hänen paikalleen. Pannaan vahinko kiertämään, ei vaan palautumaan lähettäjälle. ;)

tiistai 17. tammikuuta 2012

Kummitteleva mikro

Kehitys kehittyy ja silleen. Kehityksen piikkiin kai tämänkin voi laittaa. Tai sitten halpatuotannon.

Meillä oli vanha, siis suorastaan kivikautinen, mikroaaltouuni. Päätimme päästää sen autuaammille mikromaille tuossa joskus alkusyksystä sen jälkeen kun kirottu rakkine päätti, että riittää kun lautasellisen sapuskaa lämmittää vain toisesta reunasta ja on ihan OK lämmittää hitaammin kuin mitä tavallisessa uunissa lämmittäminen kestäisi.

Pätevinä ja nohevina tarkan pohdinnan jälkeen sitten hommasimme hypermarketista uuden, kiiltävän, mustan ja edullisen mikrohärvelin. Tämä oli huikeaa edistystä vanhaan mikroon verrattuna, sillä kahden valintakytkimen sijaan tässä on nippeliä, nappelia, diginäyttöä ja elektroniikkaa vaikka muille jakaa. 

Alkuun olimmekin kovin tyytyväisiä uuteen vempaimeen, joka oli nimensä veroinen ja lämmitti kaiken tasaisesti ja nopeasti.

Sitten se kai päätti, että ei pidä meistä tai huushollistamme ja ryhtyi kummittelemaan...
Juttu menee niin, että kun olet ensin lämmittänyt jotain evästä ja poistanut sapuskat aikamerkin kuultuasi, on hetken aikaa kaikki ihan normaalia. Kunnes hetken kuluttua (ajan pituus vaihtelee) vekottimen sisävalo syttyy ja tuuletin pyörähtää käyntiin. Itse uuni ei siis käynnisty, ainoastaan valo ja se tuuletin. Kuuluu sellainen matala humina.
Kun sitten menet masiinan luo, se ei tottele mitään nappuloiden käskyjä, humisee vaan itsekseen valo päällä. 
Ainoa keino saada vimpain tokenemaan, on avata luukku ja paiskata se kovaa kiinni. Tämä toimii säännöllisen epäsäännöllisesti. Joskus se ymmärtää ensimmäisestä kerrasta vinkin, toisinaan se ilkikurillaan toistaa huminoitaan useaan kertaan, mutta mielellään niin, että ehtii ensin poistumaan härvelin luota. Sitten hetken päästä kuuluu taas humina.... hhhhhuuuuuuuuuuuu...

Eilen se saatanan masiina härkki minua kolmesti tällä systeemillään. Nyt olen päättänyt, että toimitan sen takaisin hypermarkettiin takuun piikkiin. Antakoot uuden tilalle, katsotaan kummitteleeko sekin. ;) 

maanantai 16. tammikuuta 2012

Järjenjuoksun järjettömyyttä

Kerron teille nyt elävän esimerkin siitä, miten kummallisesti päässäni pyörivä yksi aivosolu toimii.

Satuin eilen illalla töllön ääreen kun sieltä tuli Antiikkia, antiikkia -ohjelma. Jäin sitä tuijottelemaan kun Siippa pakkaili kamppeitaan tämän viikon työmatkaansa varten.

Ohjelmassa joku oli tuonut näytille ison akvarellimaalauksen, joka oli naisen muotokuva. Katselin taulua ilman aivokäyrää sen kummemmin ihastumatta tai vihastumatta. Ainoa päähäni pälähtänyt ajatus oli, että kylläpä tuo lasi kiiltelee ikävästi ja heijastelee kameraan.
Siinä samassa mieleeni putkahti, että vein joululomalla yhden viime kesänä lomareissulta ostamani taideprintin kehystettäväksi ja sen piti olla valmis viime viikon torstaina. Muistin myös, että kehystämön heppu oli luvannut, että soittavat kun se on valmis. Eipä ole soittoa kuulunut ja niinpä aion tänään mennä kyselemään sen perään.

Mutta todellakin, jos en olisi katsonut tuota ohjelmaa, en tiedä koska olisin muistanut taulun vai olisinko muistanut koskaan. Noutolappukin oli onneksi hyvässä tallessa lompakon perukoilla... Olen siis jo selkeästi mallia "latva B" tai ellen peräti C. Eli hukkaan kohta jo oman pääni tai en ainakaan muista sen olemassaoloa.

***********
JälkiJuttu:
Sain tauluni, vaikka minulle ei osattukaan kertoa, että miksi eivät soittaneet kun kerran olivat luvanneet. No, ihan sama. Hieno se on kuitenkin uusissa hienoissa kehyksissään. :)

lauantai 14. tammikuuta 2012

Hei hulinaa!

sanoi akka kun ämpäriin pieri.


Semmonen päivä oli meillä tänään. Aamuvarhaisella lähdettiin suorittamaan autojen koeajorumbaa ja koko päivähän siinä suurinpiirtein meni. Hyvää oli se, että ajettiin kaikki ehdokaat putkeen, joten vertailu oli sillä lailla helpompaa.
Päätös on alkanut muotoutua melko varmaksi. Pari juttua pitää Siipan tietysti saada säätää, mutta eiköhän se tästä. Se lähtee työmatkalle koko viikoksi miettimään asiaa. ;)


Nyt on vähän sellainen takki tyhjänä -olo, joten ilta taitaa mennä ihan köllötellessä töllön ääressä. Voinpahan sitten arvostella teille Putousta tai jotain muuta höttöä jälkikäteen.


Joten pitemmittä puheitta ketarat pöydälle, punkkulasi käteen ja aivot narikkaan. Mukavaa lauantai-iltaa kaikille! :)

**************
JälkiJuttu:
Hmmm... Voisin väittää, että kirjoitin otsikon jutulle eilen, mutta tänään se oli kadonnut... :-/
Alkaakohan mulla heittää pahemman kerran latvasta?

perjantai 13. tammikuuta 2012

Mainoksia ja sloganeita

Tässä presidentinvaalien hulinassa olen mm. katsellut ehdokkaiden kampanjasivustoja.
Yleensä minua pääsääntöisesti ärsyttävät erilaiset sloganit ja mainoksissa sitä huttua vasta onkin. Mutta koska huumorintajuni on kohtuullisen pervo-mallinen, tulee joistain mainoksista tahatonta komiikkaa tai sitten mainos- ja iskulauseiden veivaajat ovat samalla tavalla kieroutuneita kuin minä.

Nyt testaankin teitä armaat ystäväni, että oletteko kanssani samalla kartalla. Jos pääsee tyrskäys, niin hyvä niin. ;)
Vai mitä sanotte näistä:

Pekka Haaviston slogan: "Kakkonen on ykkönen". 
Juu, mielestäni se on sanomattakin selvää hänen kohdallaan...

Ikaalisten kylpylän mainos muinoin: "Meillä tehdään uusia ihmisiä". 
Niin varmaan. Kiitos, mutta ei kiitos...

Sitten niitä vihattuja mainoksia, joissa ei ole mitään huvittavaa, ainoastaan ärsyttävää. Esimerkkinä mainittakoon Activia-mainokset.Voi perkele sentään! Kanava vaihtuu heti kun tämä lähtee pyörimään. Nyt ovat värvänneet sen Miia Nuutilan mannekiinikseen kun ilmeisesti tavisten "nyt ei enää nillitä" -jutut eivät lisänneet myyntiä tarpeeksi.


Ja Siippa vihaa näitä "intiimialueen hiivatulehdukseen" -lääkemainoksia. Vihasi vielä enemmän kun siinä aiemmassa havainnollistettiin käyttötapa. ;)

Ja tästä päästäänkin sujuvasti sarjakuviin. Pertti Jarlan Fingerpori kuuluu ehdottomiin suosikkeihini juuri niiden hauskojen oivallusten vuoksi. Eikä minua haittaa useimpien strippien "tuhmuuskaan", päinvastoin! ;)
Kuitenkin näiden joukossa ihan ehdoton suosikkini näkemistäni ja lukemistani on tämä:

Kuva lainattu täältä

Ja tässä stripissä ei ole mitään tuhmaa, ainoastaan loistava oivallus! Jaksaa naurattaa minua aina uudelleen. :) 

**************
JälkiJuttu:
Tämä on nyt varmaan niitä kirjoituksia, joissa ei ollut päätä eikä häntää. Mutta tiedoksi Nollikselle, että en tod. yritä olla älykkö! ;D


torstai 12. tammikuuta 2012

Henkensä kaupalla

Siis TOdelLAkin henkensä kaupalla on saanut tänään lampsia menemään tuolla pihalla.
Kuvittelin aamulla, että se röpyliäiseksi pottupelloksi jäätynyt parkkipaikka olisi ollut pahin mahdollinen, mutta ehei! Kotiin tullessa oli sitten sen röpyliän päälle satanut sellainen kiva sadekerros samalla kun röpylä oli vähän siloittunut. Siis todellinen kaljama-keli! Siinä sitten kieli keskellä suuta (matalapohjaisissa kengissä onneksi) piti vaeltaa autolta postilaatikolle ja sieltä kotiin. Hitaasti, mutta varmasti suoriuduin siitä ja ajattelin, että pitää kai, hitto vieköön, ruveta käyttämään nastakenkiä työmatkoillakin.

Mutta itsepähän tätä taisin eilen manata. Sanoin illalla, että olisihan se ollut kiva jos huoltoyhtiö olisi käynyt auraamassa sen loskan pois pihasta ja parkkipaikalta, niin ei olisi niin kamalaa sitten aamulla kun se kumminkin on jäässä... Joo-o, sitä saa mitä tilaa. 
Se röpelö-pottupelto oli niin terävää, että Mummeli-koira kieltäytyi kävelemästä siinä kun sitä selkeästi sattui tassuihin. Olinkin sitten muka fiksu ja filmaattinen ja päätin rämpiä hienoine nastakenkineni tuonne metsään koirien kanssa työpäivän jälkeen. No olihan se vähän parempi, mutta pari luistinratakohtaa sieltäkin löytyi paikoista, jossa maa vähän viettää ja puista putoilee vettä polulle. Nastakenkä puri siihen ihan hyvin, mutta koirilla meinasi heittää pakin tai sivuluisun päälle. Hengissä selvittiin kuitenkin, kaikki neljä.

Ja samanlaista on luvassa sitten huomenna ainakin sen säätiedotuksen perusteella, jota katselin. Suomen talvi on sitten viehättävä tällaisena "normaalivuonna" täällä etelässä.

Väsyttää ihan helvetisti. Tänään jouduin Siipan työhommien takia lähtemään noin tuntia normaalia aikaisemmin töihin ja sekös otti koville. Muutenkin stressaan jo nukkumaan mennessä jos pitää herätä jotenkin poikkeukselliseen aikaan normaalia aiemmin. Oli siis melkomoista tervanjuontia heräily aamulla kun kellot soivat. Teki niiiiiiin mieli kääntää kylkeä ja vetää peitto korville.
Nyt taistelen itseni kanssa, että ottaisiko pikku päikkärit vai nou... Luultavasti otan tietoiset koska muuten simahdan töllön eteen tahattomasti.

Olin jopa aikeissa lähteä tänään vähän shoppailemaan, mutta en jaksa. Jos näin väsyneenä lähden luovimaan tuonne ostoshelvetteihin, niin lupaan, että tulee ruumiita ja ärräpäät lentävät. Ehkäpä sitten viikonloppuna.
Kohta se on kuitenkin mentävä kun huomasin, että kaikki rintsikat alkavat vähitellen sanoa sopimuksen irti... Kukahan niitä on lainaillut kun niin huonolla tolalla ovat...? 
Ja tästä tulee mieleen se mummon opetus, että aina pitää olla ehjät ja puhtaat alusvaatteet päällä siltä varalta, että joutuu onnettomuuteen. Eli eihän mulla ole muita vaihtoehtoja kuin mennä shoppailemaan ja toivoa että en joudu onnettomuuteen matkalla ostoshelvettiin kun päällä on jotkut vuodelta nakki ja kivi olevat kaarituelliset liivit, joista toinen kaarituki on ottanut ritolat jo ajat sitten ja muutenkin vaatekappale näyttää vähintäänkin piestyltä.


Eilen sain sentään aikaiseksi varattua itselleni kampaaja-ajan kun olen sitäkin tässä jaaritellut ja jahkaillut jo vaikka kuinka. Eihän siinä muuten mitään, mutta alkaa ikävästi tuo totuus paljastua tuolta hiusjuuresta. ;)

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Guggenheim my ass!

Nimikin kuulostaa joltain serbokroatian kieliseltä kirosanalta.
Nyt on tainnut viimeinenkin järjenvalo kadota Helsingin herrojen päästä.

Ensin maksavat pari miljoonaa siitä, että ulkopuoliset kertovat kuinka nopeasti Hesasta pääsee Tallinnaan tai kuinka monta kertaa päivässä Lontooseen.
Sitten "kunnianarvoisa" joukko tulee ja kertoo, että "Joo-o, kyllä Hesa olis todella hyvä ja hieno paikka kukkenhaimimuseolle".
Ja heti sen perään Helsingin kaupungin johtohahmot tokaisevat, että haluavat kyllä kovasti tämän museon Helsinkiin ja Katajanokalle.

Mikäs tässä nyt ei täsmää? No vaikka se, että justhan ne samat törpöt torppasivat sen modernin hotellin rakentamisen siihen samaan kohtaan, mihin nyt kaavailevat tätä Kaikkien Museoiden Äitiä.
Onkohan niistä kukaan oikeasti katsonut millaisia ne muut Guggenheim-rakennukset ovat? Eppäillä tuota soppii kun kerran se hotelli olisi ollut "liian modernia arkkitehtuuria" ja verrattuna näihin maailmalla oleviin Guggenheim-pytinkeihin, väitän, että aika konservatiivinen hotla olis ollut.

Ja muutenkin, eiköhän tällä maalla ja armaalla pääkaupungillamme ole muitakin rahareikiä kuin tuollainen? En usko, että yksi museo pelastaa tämän kansakunnan talouden muka nostamalla turismin johonkin megalukemiin kuten se joku Gallén-Kallela-Sirén (vittu, mikä nimi muuten) väitti silmät kirkkaana jokaisessa mahdollisessa uutislähetyksessä ja ajankohtaisohjelmassa.
Että propsit kyttyyriministeri Arhinmäelle joka sanoi pontevasti ei valtion tuen osalta hankkeelle ihan metromatkalla sivulauseessa, vaikka perusteet eivät ehkä olleet ihan oikeat tai vakuuttavat. ;)

Mun puoleasta voitaisiin pitäytyä han näissä nykyisissä, jo olemassa olevissa museoissa. Ei tässä voi kuin ihmetellä herrain järjenjuoksua ja todeta jälleen tähänkin asiaan, että vittu, mitä paskaa...

tiistai 10. tammikuuta 2012

Välipostaus

Ilman ajatusta tällä(kin) kertaa, mutta parin kuvan kanssa.
Minulla oli ilmeisen tylsää sunnuntaina (päivämäärän perusteella), sillä intouduin leikkimään kännykän kameralla ja nappasin jouluna saamastani kukka-asetelmasta nämä alla olevat kuvat.


Henkilökohtainen mielipiteeni on, että nyt vasta tuo kukkakori on komeimmillaan kun valtaosa nupuista on auennut. Ja vielä on monta avautumattakin. Ja nyt kaikki hortonomit voivat kertoa, että mikä kukka on kyseessä. ;)


Ei mulla muuta tällä kertaa.




maanantai 9. tammikuuta 2012

Lumisade

Sitä on nyt sitten riittänyt kolmatta päivää ja ihan kiitettävä määrä on kertynytkin. Varmaan tuolla urheilukeskuksessa taputtavat käsiään kun saavat vihdoin tehtyä latuja ja tykitettyä lunta kaikille himohiihtäjille. Toivovat varmasti myös kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että pakkanen pysyy, ettei mene ihan harakoille ahkerointinsa.

No, tiedän jonkun joka ei ahkeroi. Ja se on armas huoltoyhtiömme! Olen ollut monessa postauksessa jo huolestuttavan säyseä, joten pieni avautuminen lienee paikallaan.
Asumme siis jonotalossa, joten lumitöitä ei pitäisi joutua tekemään omaa rappusta tai takapihan polkua enempää. Siis ei pitäisi. Vaan taloyhtiömme on sangen pieni, joten huoltoyhtiö viis veisaa meistä. Mehän olemme vain välttämätön paha, jolta voi kätevästi lypsää pari roposta.

Viime talvena jo oli nähtävissä jonkin sortin leväperäisyyttä tässä asiassa. Aurausta suorittaneella "yksiköllä" (en tiedä oliko ulkoistettu vai ei) oli sellainen "latupartio", joka kävi lapioimassa tömpyrät pois rappusten edestä ja kävelykulkujen kohdalta. Ihan kiva, mutta. Se "partio" tuli useinmiten ennen sitä auraa, joten tulivat ja lapioivat, jonka jälkeen tuli aura ja lapiointi olikin ollut ihan hukkaan heitettyä touhua. Ja varmaan veloittivat siitä jotain ekstraa, perkele.

Tänä vuonna onkin sitten ihan eri meininki. Kun se ensimmäinen varsinainen lumi tuli tuossa joskus vuodenvaihteen tietämillä, kävi aura-auto klo 5 aamulla ja minä tietysti heräsin siihen. Onneksi ärsyynnyin vain lievästi, sillä olin iloinen, että aurasivat.


Nyt lumentulo alkoi perjantain ja lauantain välisenä yönä ja ihan kiitettävästihän sitä tulikin.
Ei näkynyt auraa lauantaiaamuna, eikä päivällä... Eikä illallakaan. Arvelin ystävällisesti, että ehkäpä heillä on työvoimapulaa kun on loppiaispyhät ja kaikkea.
No ei sitä saatanan auraa eilenkään näkynyt. Taisi olla päivystäneellä auraajalla rokulipäivä tai sitten vaan vitutus maximus eli ei huvittanut.

Aamulla kun lähdin töihin näin jonkun huoltoyhtiön pojun lapioivan pihateitä, joita pitkin pääsee varastolle. Vaan ei vieläkään auraa.
Vakaa aikomukseni oli esittää paheksuntani huoltoyhtiölle, mutta työn aiheuttamat pakkoliikkeet veivät asian mielestäni.


Saavuin kotiin noin klo 17 ja yllätys! Ei, vittu, vieläkään oltu aurattu! Jo rupesi savu nousemaan frouvan korvista ja manasinkin oikein ääneen asiaa. Se ilmeisesti auttoi, sillä noin klo 18 huristeli aura pitkin pihateitä. Mutta hei, kolme vuorokautta! Kolme?!! Ei perkele, mitä touhua!
Toivottavasti kukaan ei murtanut kinttuaan tällä välin tuolla pihalla liukastellessaan.


Hirvee nälkä tuli tästä vaahtoamisesta, joten suuntaan jääkaapille ettei vaan pääse laihtumaan. ;)

Rauhan tyyssija

Minulle se on sauna.
Siellä hermo lepää kun kaikessa rauhassa hämärissä löylyttelee. Meillä myös huushollin rauhallisimmat ja ehkä jopa antoisimmat keskustelut käydään saunassa. Siellä kun ei ole ulkopuolisia häiriötekijöitä, niin keskitytään aidosti siihen keskusteluun eikä vain puolihuolimattomasti kuunnella toisella korvalla ja örähdetä jotain epämääräistä vastaukseksi.

Kummallista, että me suomalaiset olemme oikeastaan ainoa kansakunta, joka ymmärtää saunan hienouden.
Korjatkaa jos olen väärässä, mutta esimerkiksi saksalaisille saunominen ilman vaatteita on jotain tuhmaa, suorastaan pornahtavaa. Amerikasta jos löydät "pohjoismaisen" saunan, niin kiukaalle ei saa heittää vettä ja siellä saa olla maksimissaan viisi minuuttia kerrallaan.


Koska pidämme molemmat Siipan kanssa saunomisesta, pyrimme aina ulkomaanmatkoillamme kokeilemaan sikäläistä saunaa, mikäli vain mahdollista. Muutaman kokemuksen voinkin tässä jakaa kanssanne.

Uskokaa tai älkää, länsi-luoteisessa Skotlannissa pääsimme ihan oikeaan pohjoismaiseen saunaan. Vähän oli katto matala, mutta löylyä sai heittää ihan oman mielensä mukaan ja kiuaskin oli suomalaista merkkiä, mutta valmistettu lisenssillä Lontoossa. Ainoa miinus tuosta saunasta oli se, että eivät olleet älynneet tehdä "vilvoitteluterassia" tai edes ikkunaa, josta olisi nähnyt ihanan maiseman merenlahdelle päin. Eivät kai halunneet turisteja puolialasti hyppimään ruokasalin läheisyyteen? Ja pukuhuone oli hieman "nahkea", sillä lämpö pääsi löylyhuoneesta hiipimään aika hyvin myös oleskelutilaan. Vaan muutoin se oli aika "oikea" saunakokemus. Erityisesti vihmovassa ja tuulisessa säässä tehdyn vaellusretken jälkeen se tuntui todella hyvältä.

Prahassa puolestaan kokeilimme kallioon, metrotunnelin kupeeseen louhittua saunaa. Se olikin aika jännää. Ja ohjelmanumerona toimi kuumennettujen kivien automaattinen siirtely tulipesän ja vesipadan välillä sekä tasaisesti kuuluva metron kolistelu seinän takaa. Se oli ihan hauskaa. Lämpötila oli maksimissaan noin 60 astetta, mutta kuumuutta lisäsi se, että "lauteet" oli tehty kivestä (joku marmorilaatta) ja luolan katosta tippuu suhteellisen lämmintä vettä säännöllisesti. Eli vaikka istuit kolminkertaisen pyyhkeen päällä, niin silti meinasi persaus kärähtää, joten ymmärrätte varmaan, että niissä "löylyissä" ei viitsinyt kauaa kerrallaan istuskella. Kokemus oli kuitenkin mieleenpainuva ja hauska, ja tämän saunan oleskelutila oli kovin tunnelmallinen takkatulineen ja hämärine valaistuksineen.


Yhteistä sekä skottilaiselle että tsekkiläiselle saunalle oli se, että kummastakin vuoroa varatessa näki henkilökunnan naamasta, että ei meitä ihan täysijärkisinä pidetty. ;)

Mutta niin se on, suomalaisen geeniperinnön mukaan suomalainen syntyy ja kuolee saunassa. Ehkä se on jalostunut vuosisatojen saatossa, mutta kyllä suomalaisuuteen oleellisena osana kuuluu sauna.
Useimmille ulkomaisille tuttavuuksille on todella suuri hämmästyksen aihe se, että jopa kerrostaloasuntoihin rakennetaan oma sauna! No, keskivertoeurooppalaisethan eivät osaa edes lattiakaivoa omiin kylppäreihinsä tehdä taikka asentaa alapesusuihkua, joten onhan se ihme, että täällä tehdään kokonainen hikimaja omaan kylpyhuoneeseen. ;)


*******************
JälkiJuttu:
Tämän kirjoitin siis jo eilen sunnuntaina saunan jälkilämmössä, mutta lähdin hässäköimään jotain (ihme?!) ja unohdin painaa julkaise-nappulaa. Eli tässä siis luettavaksenne jo väljähtynyt hengentuotteeni. Vassokuu!

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Autokuume

Eilen siis kävimme yhdessä autoliikkeessä potkaisemassa rengasta, hakemassa esitteitä ja varaamassa koeajoaikaa.
Ajattelin, että näin hellävaraisesti irrotan Siipan siitä ajatuksestaan, että tulee haudatuksi rakkaan autokultansa kanssa.

Siipallahan sitten lähti ihan mopo keulimaan! Suorastaan innostui ajatuksesta, että tulisikin Uusi Auto huusholliin! Kuten olen kertonut, Siippa on hy-vin perusteellinen poika tutkailemaan asioita aikoessaan ostaa jotain. Niinpä herra hautautui koneelleen tutkimaan kulkupelitarjontaa. Ja innostus tuntui vain kasvavan kun huomasi, että kohtuuhintaisia ja ihan hyvänlaatuisia menopelejä on tarjolla useammallakin valmistajalla. Että kai me sitten vietämme lähiviikot koeajaen milloin mitäkin hoppaa. ;)

Minä puolestani olin hy-vin iloinen saadessani tämän autoasian nytkähtämään edes vähän eteenpäin. Nykyinen hoppa toimii toki ja huollot hoidetaan säännöllisesti, mutta silti aina takaraivossani kummittelee ajatus siitä, että se pirun ikivanha kosla jättää minut jonnekin tiettömän taipaleen päälle juuri silloin kun Siippa on jossain ulkomaan työmatkalla. Olenkin luvannut, että jos niin käy, soitan hinauauton ja pyydän viemään rakkineen suoraan romuttamolle. 
Onneksi minulla on myös oma koirankuljetusvälineeni, joka jyrähtää aina käyntiin kuin palmun alta, vaikka seisoisi pitkiäkin aikoja ajamatta. Tosin tänään en viitsi käydä kokeilemassa kun ulkona on -13 asteen pakkanen ja tankissa on kesädieseliä... Mutta hei, on siinä sentään talvirenkaat alla, toisin kuin viime talvena... 

Ajan mielelläni autoa, suorastaan pidän siitä. Ajokortin hankin heti kun se oli mahdollista, toisin sanoen kirjallisen kokeen suoritin 18-vuotispäivänäni ja inssiajon siitä parin päivän päästä. Sitä ennen olin jo laittomasti 16-vuotiaana ajanut syrjäteillä silloisen poikaystäväni autolla.
Nuoruusaikoina ei tietenkään ollut varaa ostaa uusia autoja, vaan ajelin milloin milläkin riiskalla, joten piti opetella vähän konehuoneenkin sielunelämää. Siis piti osata vaihtaa sulakkeita yms. pientä tai edes osata kertoa, missä vika on. Mutta autoilu antoi ihanaa vapaudentunnetta, jota on vaikea selittää. Vielä nykyäänkin kehrään välillä tyytyväisyydestä huristellessani yksin milloin minnekin. Tiedän, perverssionsa kullakin...

Mieltymykseni autoiluun selittänee sen, että minäkin jotenkin nyt hurahdin tähän autonhankinta-asiaan, vaikka tarkoitus oli jättää asia täysin Siipan hommaksi. Tuli suorastaan autokuume! Joten yhteistuumin surffailimme siellä täällä netin syövereissä lukien testiraportteja ja katsellen Youtubesta testivideoita. Kävimme myös syvällisen keskustelun siitä, olisiko musta sitten kuitenkin paras väri. Näin sitä nainenkin pääsee dippainssin kanssa samalle aaltopituudelle. ;)

************
JälkiJuttu:
Talo on ihanan hiljainen. Siippa lähti harrastamaan ja itse istuskelen koneella kirjoittamassa. Koirat ovat laonneet nukkumaan ympäri huushollia. Mamman aina uskollinen Peräkammarin Poika toki kuorsaa tuossa jalan juuressa, koska se on läheisriippuvainen minusta.
Olo on kovin rauhaisa, juuri sellainen sunnuntaifiilis, että ollaan vaan. :)

lauantai 7. tammikuuta 2012

Kirjoitusmuistoja

Ei sentään muistokirjoituksia, ainakaan vielä. ;)

Tämä blogikirjoittelu on palauttanut mieleen kouluajat, siis perus-sellaiset. En ole koskaan ollut mitenkään erityisen hyvä koulussa. Kovin keskinkertainen kaikessa ja matemaattisissa aineissa suorastaan surkea. Lukioajan matematiikan opettaja harmaantui silmissä kun raukka yritti saada meikäläistä tajuamaan jotain yhtälöitä ja todennäköisyyslaskentaa tukiopetuksessa. Juu ei, en tajunnut enkä kyllä ole niitä sittemmin tarvinnutkaan.

Mutta olihan koulussa kivojakin aineita. Olen aina pitänyt historiasta ja rakastin ainekirjoitusta. Kielioppisäännöt eivät nekään kovin hyvin iskostuneet päähäni, mutta kirjoittamisesta minä pidin. Kirjoitin aina monisivuisia kertomuksia ja sain useinmiten niistä kiitosta. Tämä taas johti siihen, että alakoulussa jouduin sitten ääneen lukemaan niitä hengentuotoksiani. 
Siitä en pitänyt, sillä niin mukavaa kuin oli saada kehuja ja glooriaa opettajalta, oli suoranainen kauhistus lukea juttujaan ääneen luokalle. Olinhan muutenkin todella ujo ja sen lisäksi aika lailla koulukiusattu lapsi, joten yritin todellakin suurimman osan ajasta sulautua tapettiin ja tekeytyä näkymättömäksi. Mutta eihän se onnistunut kirjoittamalla hyviä aineita. Lopulta opettajakin taisi ymmärtää, että ääneen lukeminen ei ollut minulle mikään miellyttävä tehtävä ja ryhtyikin sitten itse niitä lukemaan.


No mitenkäs tästä blogikirjoittamisesta nyt sitten koulu tuli mieleen? Kuten varmaan olette jo huomanneet, pompahtelee ajatukseni ihan omia omituisia latujaan täysin irrationaalisesti. Mutta tässä ajatukseen on kyllä mukana myös se punainen lanka.
Nimittäin blogiin kirjoittaessa voin valita tyylini vapaasti ja iloisesti kirjoittelenkin sekaisin ihan puhekieltä ja oikeaa suomea, joten kielioppisäännöistä viis. Ja tätä minun ei tarvitse koskaan lukea ääneen ison joukon edessä, vaan jokainen tänne eksyvä voi lukea itse ääneen tai äänettömästi tai jättää lukematta ja siirtyä seuraavaan blogiin.
Ja yhteneväisyys sinne kouluaikoihin: minä rakastan tätä! Ihan oikeasti. Juttuni luultavasti ovat useinmiten suuremman luokan huttua, mutta mitä siitä. Itsellenihän minä tätä teen ja jos siitä joku muukin saa iloa, niin hyvä niin. :)

perjantai 6. tammikuuta 2012

Jääkirppu

Sukelsin sitten minäkin ostoshelvettiin tänään kaikkien idän ihmeiden kanssa.
Ja ostin, yllätys yllätys, kengät! Juu, ette olisi ikinä arvanneet, ettehän?
Mutta se, mitä ette arvanneet, on se, että ostin järkevät käyttökengät. Nimittäin Icebug-merkkiset nastakengät.
Meikäläinen kun on tällainen iskias-vaivainen, niin ei kauheasti tee mieli nitkauttaa selkää. Olen käytellyt niitä kaikenlaisia "mummorautoja", mutta totuuden nimissä ne eivät kuitenkaan ole ihan hirveän hyviä. Mallista ja hinnasta riippumatta ne nuljuvat kengän alla sinne tänne. Ja jos satut paljaalle asfaltille, jossa on hiekkaa, on kuin kuulalaakereilla kävelisi.
Icebugeja on moni tuttavani kehunut, joten päätin nyt investoida. Ja kaksi kokeilukertaa on jo vakuuttanut minut. Ensimmäinen kerta urheiluliikkeen liukkaalla laattalattialla ja toinen koirien kanssa lenkillä käydessä. Toimii! :)

Mutta voi hevon helvetti sentään sitä ihmismäärää tuolla Vantaan (ja lähitienoon) suurimmassa ostoshelvetissä! Siis ryssää ryssän perään, mutta näköjään myös maanmiehissä ja -naisissa tällainen "epätavallinen" aukiolo herätti suuria shoppailuhimoja. 
Kaikille on varmasti käynyt selvästi, että ihmisjoukot ja tungoksessa vaeltelu eivät ole minun juttuni. Vaikka suoriuduin kenkäostoksesta nopeasti, kiitos vapaana olleen myyjän, ja eilen unohtuneet elintarvikkeetkin tuli aika äkkiä haalittua (kassajonossa notkumiseen meni pisin aika), niin siellä ostoshelvetin käytävillä ja parkkihallissa luovimiseen paloi käpy aikast äkkiä.
Ilmankos Siipan rattiraivo pääsi taas ansaitsemiinsa oikeuksiin alta aikayksikön...


Niin ja toinen saavutukseni tälle viikolle on se, että olen saanut Siipan suostuteltua harkitsemaan auton vaihtoa. Siis nyt kannattaa vetää ISO ruksi seinään! Tyypillä on vuosituhannen vaihteessa hankittu verovapaa auto, josta ei raaski luopua kun sen on "halvalla" saanut ja nythän siinä vasta halpoja kilometrejä onkin! Mutta nyt saattaa olla joku valonpilkahdus tunnelin päässä. Lupautui huomenna autokauppaan potkiskelemaan renkaita. Otan tästä kunniaa sen verran, että osasin tarjoilla oikeannäköistä ja kohtuuhintaista menopeliä houkuttimeksi. Katsotaan kuinka käy... Ainakin jätti hetkeksi rauhaan koirankuljetusvälineeni josta on yrittänyt sinnikkäästi hankkiutua eroon pidemmän aikaa, mutta ei ymmärrä, että minä tarvitsen auton kun herra on kotimaan retkillään. 


Hyvää loppiaista! Vaikka en jaksakaan muistaa, mistä kirkollisesta asiasta loppiainen johtuu... ;)


Ja tervetuloa joukkoon Maija. :)

torstai 5. tammikuuta 2012

Tosi-TV:n orja

Niinkuin kaikki ovat jo varmaan ymmärtäneet, minä olen Sohvaperuna, ihan isolla S:llä. Eli köllin mukavassa laiskanlinnassani ja tuijottelen telkkaria. Toisinaan kudon sukkaa tai jotain muuta siinä ohessa.
Toisin sanoen olen kartalla siitä, mitä sieltä ihmeruudusta näytetään milloinkin.

Nyt eletäänkin taas tosi-TV:n kulta-aikaa. Alkaa Idols, Voice of Finland, Top chef jne. Ja tämä frouvahan kyylää niitä kaikkia. Idolsia vanhasta tottumuksesta (rakastin Hanna Pakarista ja Jani Wikholmia silloin taannoin), Voice of Finlandia uutuuden viehätyksen pauloissa (enkä pettynyt ekan jakson perusteella), ja kokkiohjelmia koska ne ova Siipan suuri intohimo.


Aina jään pohtimaan, varsinkin Idolsin kohdalla, että kuka niille kaikille yrittelijöille on käynyt sanomassa, että "Sä oot ihan sairaan hyvä, sun pitää päästä levyttämään."
Siis jopa meikäläinen, joka olisi tietysti maailmanluokan laulaja, ymmärtää, että ehkä se suihkuartistin ura on paras, mitä omalle kohdalle sattuu. Toisille se on karaokebaarin känninen yleisö ja monille ihan vaan se "sisäänpäin" eli omalle itselleen mielessä laulaminen.
Ei kai tämäkin ole joku curling-sukupolven tuotos, jossa vanhemmat kehuvat lapsiaan, jotka eivät ainoastaan laula nuotin vierestä, vaan suorastaan aidan takaa. Eihän?
"Kyllä sä Kerttu-Kirsikka olet sitten hyvä laulamaan, sun pitää mennä sinne idolssiin mukaan." Hei kamoon! Pitäiskö yrittää suojella sitä lastaan edes vähän?

Suurta myötähäpeää on siis pakko tuntea näiden yrittäjien kohdalla. Seassa on toki hienoja ja loistavia ääniä, mutta väitän, että suuri osa on sitä huttua.
Siksipä Voice of Finland oli jo yhden jakson perusteella todella positiivinen kokemus. Oikeasti, siellä oli todella osaavia laulajia, joista moni hyväkin jäi rannalle. Jos ette katsoneet ensimmäistä osaa, niin huomenna perjantaina on mahdollisuus hypätä kyytiin kun tulee toinen jakso.


Tämä tällä kertaa täältä TV-raadista. ;)


Viimeinen dinosaurus

Olen ilmeisesti minä.
Minähän en ole naamakirjassa saati sirkuttelemassa tuitui-landiassa, joten olen kuulemma ihan pudonnut kartalta.
Itse en vain ymmärrä miksi olisin. Ymmärrän kyllä niitä, jotka näissä sosiaalisissa medioissa pyörivät ja ovat aktiivisia, olenhan itsekin vastaavan nettihuuman kokenut aikoinaan ja kivaahan se oli. Ei sitä käy kieltäminen.


Tänään viimeksi kuulin (tai oikeammin luin näytöltä) kuinka jään ihan kaikesta paitsi kun en naamakirjaile. Kun siellä ovat kaikki!
Ja säännöllisesti kuulen aina kuinka sillä veispuukilla on niin kätevä pitää yhteyttä kaikkiin.
No minkäs sille sitten mahtaa... Mutta uskon ja luulen, että ystäväni ja tuttavani kyllä tavoittavat minut ihan "perinteisin" keinon kun haluavat. Tavoitanhan minäkin heidät.

Lupaan liittyä naamakirjaan heti kun 
  • se alkaa minua riittävästi kiinnostamaan
  • joku osoittaa sen olevan minulle elintärkeää
  • minulla on aikaa ja kiinnostusta päivitellä statuksiani ja juttujani (eli kun jään Hausfrauksi = never).
Sen sijaan pakottamalla minua ei sinne saa. Johan tämä akka laittaisi ihan periaatteesta hanttiin moisen muottiin vääntämisen edessä. Polkisi jalkaa ja päästäisi suustaan vittuperkelesaatanaa, ja protestiksi lopettaisi kaikenlaisen netin käytön sekä hankkisi pari kirjekyyhkyä, ihan vaan kostoksi! ;)
Tunnen jo välillä paineita tämän blogin päivittämisestä, niin mihin johtaisikaan moinen naamakirjatilin avaaminen! Ahistaa jo pelkkä ajatuskin. Ja kun muistaa vielä sen, että enpä ole jaksanut nettisivujakaan päivittää pitkään aikaan, niin ehkä tämä bloggailu on sopiva nettiponnistus meikäläiseltä. Ja ihan hyvä niin.
Ehkä vielä viisi(toista) vuotta sitten olisin innostunut valtavasti moisesta, mutta en nykyään. Meikäläisen nörttäilyt on vissiin nörttäilty eli olen ihan oikea muinaisjäänne. Museoikaa minut! ;)

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Mieltymysten alkulähteet?

Varoitus: tämä voi olla vuoden ensimmäinen (ja ainoa) edes hieman asiaa sisältävä tekstini.

Pohdiskelin aamukahvin ääressä itsekseni ja vähän ääneenkin (vaikkei Siippa varmaan kuunnellut), että mistä ihmisten erilaiset mieltymykset saavat alkunsa.
Enkä nyt tarkoita lapsuudessa opittua "rakastan karjalanpiirakoita, koska mummon tekemät olivat maailman parhaita", vaan enemmänkin sellaisia aikuisella iällä "keksittyjä" tai ehkä pikemminkin heränneitä mieltymyksiä ja joskus jopa intohimoja.

Kaikki ovat hiljaa... ookei eli pihalla kuin se kuuluisa naru, vai?

Selvä, kerron esimerkin. Taannoin Tillman blogissaan hehkutti tunnustuksen myötä saamassaan haasteessaan rakkauttaan Skotlantiin ja sen kansallisjuomaan eli Elämän veteen. Minähän siellä heti rynnin komppaamaan ja hyvä etten täyttänyt kokonaista sivua hehkuttaessani omaa rakkauttani Skotlantiin. Siis olisihan sitä tekstiä riittänyt, mutta arvelin, että tilaa pitää antaa muillekin...
Olinkin jo miltei postaamassa omaa skottihehkutustani tänne, mutta silloin taisi ottaa pattiin joku muu ja enemmän ajankohtainen asia, ja niin teksti jäi ajatuksen asteelle.

Nyt sitten eilen bongailin jälleen tulevan kesän lentotarjontaa. (Juu, maailmaan pitää jättää oma hiilijalanjälki ja olkoon se omalta osaltani SUURI! ;) )
Ja siitä ajatus sitten taas lehahti tuonne rakkaaseen Skotlantiin, jota on pakko päästä ensi kesänä taas koluamaan pidemmäksi aikaa, sillä viime kesän pyrähdys jäi "vain" pidennettyyn viikonloppuun Edinburghissa.

Tätä sitten aamulla pohdin, että miksi olen niin kauan ollut niin rakastunut tuohon itsenäisyyteen pyrkivään Iso-Britannian osaan? Ja onneksi minulla on ollut onni löytää Siippa, joka nopeasti tajusi maan hienouden ja jakaa kanssani rakkauden matkustaa sinne kerta toisensa jälkeen.
Ainoaksi selitykseksi ei riitä hienot maisemat, sillä onhan sitä nyt maisemia muuallakin. Rakkaus Skotlantiin on kokonaisvaltainen aina ihmisiä ja sitä paljon parjattua ruokaa myöten. Mutta sanonpa vaan, ystävät, että parhaan pihvin ja parhaan lammasruuan olen saanut nimenomaan Skotlannissa. Huikaisevimmat maisemat olen saanut nähdä Skotlannin länsirannikolla ja nauttinut niistä jokaisella hengenvedollani sekä ahminut silmilläni. Sitä ei oikeastaan voi selittää eikä valokuva kerro koko totuutta, se pitää itse kokea.


Tätä minä tarkoitan. Mistä minä olen moisen intohimon saanut? Vanhemmissani ei taatusti ole virrannut pisaraakaan tuon kelttikulttuurin verta, saati että meillä kotona olisi harrastettu sellaisia matkoja tai siihen liittyviä asioita. Ei, meillä pääsi, jos hyvin kävi, mummolaan kesäksi. Tai no, kerran teininä äidin kanssa pääsin Italiaan, mutta siinä se.


Alunperin tutustuminen tuohon kulttuuriin on varmasti virinnyt koiraharrastuksesta (rotuvalinta osuu siihen kohtaan maailmaa), mutta se halu ja palo kokea tuo maa aina uudestaan ei selity koiraharrastuksella.  Ja vaikka pidän matkailusta, en ole missään muualla kokenut samanlaista intohimoa matkakohdetta kohtaan kuin Skotlannissa.
Mutta muutoin en osaa sitä selittää. Minulta usein kysytään, että miksi me siellä ravaamme joka vuosi, ja en osaa muuta vastausta antaa kuin sen, että me rakastamme Skotlantia. Ehkäpä olen joskus entisessä elämässä ollut ehta skotti. ;)

Joten, ei muuta kuin: Slàinte mhòr!

Niin ja tietysti tervetuloa Tsompi ja Niina! :)



Pakko päättää Skotlanti-hehkutus karvalehmään. ;)


tiistai 3. tammikuuta 2012

Uusi vuosi, vanhat kujeet

Ainakin omalla kohdallani, luulen niin.

Vuoden ensimmäinen työpäivä on takana ja kyllä se teki taas tehtävänsä eli ihan kuin ei olisi lomalla ollutkaan... Tarvitsisin jonkun sapattivapaan, jolloin järjestellä ajatukseni ja itseni. Vaan olisikohan töihin palaaminen sen jälkeen vieläkin hirveämpää? Noh, kassellaan...

Mutta vuoden vaihtumisen "juhlallisuudet" kyllä herättivät taas meikäläisessä suurta närää.
Sitä kun omistaa kolme koiraa, jotka kaikki pelkäävät sitä "maailmansotaa", jota käydään ennen ja jälkeen itse h-hetken, niin onpa mukavaa. 
Aiemmin nämä "sodat" kestivät kaksi viikkoa, nykyään onneksi enää kolme päivää (noin). Tällä kertaa oli "isin pikku Ville-Petterille ja Valle-Naksulle" annettu pommeja taskuun jo perjantaina, että menevät pihalle pois jaloista mankumasta ja jättävät vanhempansa rauhaan. Siellä sitä sitten paukuteltiin mitä lie kiinaria ja tykäriä.

Älkää ymmärtäkö väärin. Ei, minusta ilotulitukset ovat ihan hienoa seurattavaa kun ne toteutetaan koordinoidusti ja hyvällä maulla ja se kestää rajallisen ajan. Ja toki, lasten tulee saada nauttia ilotulituksesta yhtä lailla, mutta valvotusti vanhempien kanssa. Ja jostain syystä tässä maassa on säädetty, että pommittaa saa vain tiettyjen kellonlyömien välillä sinä yhtenä päivänä. Niin miksi sitä on niin vaikea noudattaa? Etenkin kun nykypäivänä pitää olla täysi-ikäinen, että saa edes ostaa niitä raketteja ja pommeja, joten Ville-Petteri ja Valle-Naksu (noin kymmenen vee iältään) eivät ole siis voineet niitä itse ostaa, vaan on täytynyt isukin tai äitylin olla asialla. Uuden vuoden ensimmäisenä päivänä sitten kaivellaan ilmeisesti taskujen (ja ojien) pohjilta ne paukuttamatta jääneet pommit kun sota käynnistyy jo aamupäivästä.


Tältä pohjalta sitten yritettiin jälleen kerran ensin ennalta mennä ulos ja sitten aamuyöllä jälkikäteen. Menestys oli melko heikkoa. Jopa niin huonoa, että Mummeli-koira, jonka pidätyskyky on melkoisen heikko jo tätä nykyä, lirautti silkasta pelosta tuulikaappiin. Eikä ainoastaan kerran, vaan neljä... Nuorempi kaarti sitten panikoi muuten vaan eikä halunnut tehdä tarpeitaan. Ymmärrätte varmaan, että huumori on aika vähissä näissä hommissa. ja jos siis noudatettaisiin tätä olemassa olevaa kellonaikaväliä sinä yhtenä päivänä vuodessa, olisi elämä edes hippasen helpompaa. Mutta  niinhän se menee, että kaikkea ei voi saada, mitä haluaa. Onneksi on edes suhteellisen hyvin äänieristetty talo.


Kaikesta huolimatta, hyvää alkanutta vuotta kaikille. Kyllä se taas tästä lähtee käyntiin, jollain tapaa. ;)

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Hyvää Uutta Vuotta

vaan...

Juuri katseltiin parvekkeelta käsin, että ehkä ei ollut jollain kovin hyvin hyvä uusi vuosi.
Kolme poliisiautoa ja yksi ambulanssi. Ei vaikuta kovin hyvältä. :(

Palaan asiaan jos kuulen enemmän. Aika kurjan oloista kuitenkin. :-/

*******************
Jälkikommentti:
Ei ole selvinnyt syytä öiselle poliisioperaatiolle. Tarkistimme kyseistä tienoota aamupäivällä (kun saimme pakotettua koirat ulos vihdoin), eikä kyllä mitään näkyvää ollut.
Tarkkailemme edelleen tilannetta jos vaikka jotain selviää.

Tämä riittäköön nyt vuoden ensimmäiseksi "hengentuotteeksi". Huomenna voinkin sitten puhista ja puhkua paristakin VMP-kategorian jutusta. ;)