tiistai 31. joulukuuta 2013

Viimeistä viedään

Tämän vuoden osalta on kohta duunit taputeltu ja samalla koko vuosi. 

Tänään on myös se päivä vuodesta kun pari koiraa taloudessamme uskoo maailmanlopun tulleen ja viettää iltansa ja pitkälti yönsä lymyillen tahoillaan.
Toivon totisesti, että terroristi on vähän kovemmasta puusta veistetty kuin vanhemmat lajitoverinsa. Uskokaa kun sanon, paukkuaran koiran kanssa eläminen ei ole herkkua ja taipumus yleensä pahenee vuosien saatossa. Niin meilläkin. 

Siksipä tämän päivän Fingerpori oli mitä osuvin oman ajatusmaailmani kanssa: 

© Pertti Jarla
Minun puolestani rakettien myymisen yksityisille voisi tyystin kieltää tai ainakin tehdä jotenkin luvanvaraiseksi. Nytkin pommeja on myyty perjantaista alkaen, vaikka lain mukaan niitä saa räjäytellä vain ja ainoastaan tänä iltana ja yönä. No ovatko malttaneet olla pommittamatta? Juu, eivät. Eilen naapurustossa joltain karkasi jo mopo käsistä niin, että piti ihan rakettejakin ampua paukkujen lisäksi.

Vaan se siitä, eipä tämä meikäläisen persharmi ja mäkätys mitään auta. Sulkeudumme kämppäämme ja olemme omissa oloissamme toivoen, että jossain kohdassa hellittää, jotta koirat uskaltavat käydä tarpeillaan. Ooppa ite kusematta vuorokausi...

Kulunut vuosi on ollut jotenkin... no... erikoinen. Siis mitään sinänsä ihmeellistä ei ole tapahtunut, mutta kuitenkin lähtökohdat ensi vuoteen ovat tyystin erilaiset kuin tähän kuluvaan olivat. Töissä tapahtui paljonkin, mutta ei niistä sen enempää.

Vaan onhan tämä vuosi tuonut tullessaan elämäämme raikkaan tuulahduksen eli VV:n.

Häh? Jaa, mää vai?
Ihanan hullu ja "kamala" pieni koira, joka on paikkansa ottanut sydämissämme ja talossamme valloittaen vähän sukulaisia ja tuttaviakin siinä sivussa. Olen kovin iloinen siitä, että polkumme kohtasivat ja meidänkin talomme hiljaiseloon on saatu vähän säpinää.

Lisäksi olen yhä enemmän nauttinut Blogistanian moninaisista ihanista bloggaajista, joiden hengentuotoksista irtoavat sekä naurut että itkut.
Pieni oma lukijakuntani ja aktiiviset kommentoijat ilahduttavat minua kovasti ja jaksavat olla mukana, vaikka välillä blogini päivitystahti on varsin rytmihäiriöinen kun ei vaan ehdi. On mukava saada kommentteja ja sitä kautta keskustelua mitä hulluimmista jutuista.
Siispä kiitos teille kaikille kuluneesta vuodesta, jatketaan samoin kujein ensi vuonnakin.

Hyvää Uutta Vuotta!
 

maanantai 30. joulukuuta 2013

Penkkiurheilua

Kaikki urheiluhulluthan ovat nyt liimaantuneet töllön ääreen tuijottelemaan Keski-Euroopan mäkiviikkoa ja hiihdon Tuur de skiitä. 
Niin se meilläkin töllö pajatti eilen koko armaan päivän erinäistä urheilua, että melkein tuntui siltä kuin olisi itse pyörähtänyt puikkarinteestä sprinttihiihdon kautta mäkimonttuun. Huhhuh.

Noo, meikäläinen kun seuraa näitä hiihtokinkereitä aina vähän silleen puolella korvalla ilman suurta intohimoa, niin nytkin keskittymiseni "Tourin" hiihtokisoja seuratessa meni ihan muuhun kuin kuvan katseluun. Nimittäin ja selostajan ja kommentaattorin dialogiin. En mainitse nimiä, mutta kaikki kyseistä urheilulajia seuraavat varmaan tietävät mitä kaksikkoa tarkoitan... Ja uskokaa pois, olen kuunnellut tätä samaa dialogia jo useampana viikonloppuna, joten tiedän kyllä mistä puhun. Todella ammattimaista, ei voi muuta sanoa. 
Vai mitä mieltä olette tästä:

selostaja: Ja sieltähän se Marit porhaltaa kuin hirvi, taitaa ottaa erävoiton vai mitä sanot?
kommentaattori: Ilman muuta, ja että tottakai Marit tässä voiton vie.
s: No voi! Nyt se Marit kaatui, ei tainnutkaan tulla voittoa.
k: Ei, ja että tottakai... Siis kyllähän se niin on että...
s: Voiton veikin sitten Pirkko maalikamerakuvan perusteella. Aikamoinen jymypaukku!
k: Kyllä, ja että... Ilman muuta Pirkko on yllätysnimi, mutta että ilman muuta ja kyllä...

* * * * *

s: Mitäs sanot suomalaisten miesten mahdollisuuksista? Ville oli aika-ajossa hyvä.
k: Kyllä, näin on ja että... Ville kyllä varmasti, että kyllä...
s: Nyt kyllä Ville jää aika paljon eikä ehdi mukaan, taitaa nousta seinä pystyyn.
k: Ei, ja että kyllä näin... Siis Villehän kyllä... Ilman muuta jaaaa...

Oikeesti?!?! Mä rupean kommentaattoriksi. Pystyn olemaan sanomatta mitään helposti enkä todellakaan tiedä mistään mitään. Vaikeuksia voi tuottaa tuo, että ei yhtäkään lausetta sano loppuun asti.
Kuunnelkaapa huviksenne hetki, huomenna sitä hiihtoa taas tule maikkarilta.

Ja kun nyt ruotimaan lähdettiin, niin sanotaanpa pari sanaa muidenkin lajien selostajista samalta kanavalta.

Mäkihypyssä itse selostaja on mielestäni aika ookoo tai ei ainakaan mitenkään erityisen ärsyttävä, mutta kommentaattori... Noh, käyttää erityisen paljon sanaa yllätysvalmis ja on entinen mäkihyppääjä, enpä sano muuta.

Alppihiihdossa miesten puolella homma toimii mielestäni ihan jees ja komentaattorillakin on ihan fiksua sanottavaa välillä. Mutta naisten puolella... Voi pyhä jysäys sitä eukkoa! Senat ovat koko ajan sekaisin eikä tämä äidinkieli tunnu kovin hyvin taittuvan. Välillä muija laitetaan vaan kommentaattorin rooliin miehen hoitaessa varsinaisen selostuksen, jolloin muija säännöllisesti kikattaa kuin joku pikkukimuli siellä selostamossa. Sitten kun hänet päästetään yksin selostamaan koko hoito, on jälki aika... mielenkiintoista.

Täytyy nyt käsi sydämellä sanoa, että maikkarin parasta urheiluantia ovat formulat. Oskari vaan on niin ihana ja siellä on älytty hommata ihan oikeita lajin asiantuntijoita, joita Suomesta löytyykin yllättävän paljon, raottamaan alan saloja.
Vaan ehkäpä hiihtourheilun ja erityisesti maastohiihdon perinteisiin kuulu tietynlainen epämääräisyys ja tiedon pimittäminen, ja se ulottuu ihan selostamiseen asti.

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

På bio

Elävissä kuvissa käyminen on meikäläiselle kohtuullisen harvinaista herkkua, vaikka leffaan meneminen onkin nykyään kovin vaivatonta. Liput saa netistä eikä tarvitse mennä tuntia etukäteen notkumaan lippukassalle. Nykyään ovat kehittäneet systeemejään jo niin, että lahjalipunkin voi netin kautta käyttää. Aiemmin on meikäläiseltä eräskin Finnkinon lahjalippu jäänyt juuri tuosta syystä käyttämättä kun olisi pitänyt sen lahjalipun kanssa mennä sinne lippukassalle vähintään tuntia ennen näytöstä. Juu, tiedän, hirveetä tuhlausta, mutta en ole kertonut lahjoittajalle moisesta röyhkeydestäni. 

Nyt kuitenkin olimme päättäneet mennä elokuviin ja syömään. Kahdesta pohtimastamme elokuvavaihtoehdosta valitsimme kotimaisen sijaan naapurimaan tuotoksen eli juuri teattereihin tulleen "Satavuotias, joka karkasi ikkunasta ja katosi". Täytyy sanoa, että jos ei olisi ymmärtänyt alkuperäiskieltä, olisi kokemus ollut varmaankin latteampi. Jotkut fraasit vaan olivat ihan hulvattomia på svenska ja kääntäjä oli jättänyt ne nyanssit pois. 
Leffa oli ihan OK, mutta vähän väkisin se oli venytetty. Puoli tuntia vähemmän olisi riittänyt. Katselin kelloani pariin otteeseen ja se ei ole koskaan hyvä merkki missään kulttuuririennossa.

Vaan enemmän minua kuitenkin häiritsi vieressä ollut pariskunta kuin leffan keskinkertaisuus. Kyseessä oli sellainen noin kuusikymppinen bättre folk -pariskunta ystäväpariskuntansa kanssa. Heti kun istahdin herran viereen, olin haistavinani viinan. Siis viinan, ei mitään mietoa juomaa. Pariskunta keskusteli ennen elokuvan alkua kuuluvalla äänellä eikä kenellekään lähellä olijalle jäänyt epäselväksi, että ovat sitä parempaa kansanosaa (omasta mielestään siis). Elokuvan alettua sentään hiljenivät seuraamaan leffaa noin pääsääntöisesti.
Mutta jossain vaiheessa herra otti huikkaa omasta pullostaan ilmeisesti kun viinanhaju voimistui ja sitten hän päätti ryhtyä hyväilemään vaimoaan... Sellaista imuttelua, että moni teinikin olisi ollut kateellinen! Onneksi taisivat huomata mulkaisuni kun lopettivat ennen kuin touhu meni liian pitkälle. Tässä kohdassa Siippa taisi nukkua...

Leffan jälkeen suunnistimme syömään syntistä pastaa ja nautiskelemaan hyvästä viinistä. Johan tässä on joulu mässäilty, joten antaa mennä samaan konkurssiin vaan. Vaivalla karistetut muutamat kilot ovat varmaan kohta tulleet korkojen keralla takaisin. Vaan mitäpä tuosta, ensi vuonna sitten palaan kuriin ja järjestykseen.

Ruokailun päätteeksi päätimme vielä piipahtaa drinksulla jossain ja se jossain oli sitten Kampin keskuksen Memphis. Siellähän sitä oltiin sitten suorastaan sukua julkkikselle kun eräässä pöydässä istui Esko Eerikäinen (vittu mikä pelle, pipo päässä ja farkkuliivi päällä hauiksiaan esitellen kuin joku teini) seurueensa kanssa. Muita en tunnistanut, mutta Siippa sanoi joukossa olleen myös jonkun entisen tis missin. Ihme, että edes huomasin koko Eerikäisen, minä kun en yleensä koskaan huomaa mitään julkimoita, vaikka vastaan kävelevät.

Istuskelimme pöydässä, jonka toisella puolella oli kuuden hengen japanilaisseurue. Hetken päästä nenäämme leijaili ehta paskan haju emmekä keksineet muuta kuin sen, että se yksi meihin selin istunut japsi laski kunnon "silent but deadly" -leijan liikenteeseen! Hyi saatana, mikä haju! Meinasi punkku lorahtaa väärään kurkkuun ja piti lähteä vessaan haukkaamaan raittiimpaa ilmaa!

Täytyypä taas kerran todeta, että en voi olla kovin ylpeä kanssasiskojeni vessakäyttäytymisestä yleisissä käymälöissä. Lattiat täynnä vessapaperia ja käsipyyhkeitä kun ei vaivauduta nostamaan roskikseen niitä itseltä pudonneita. Törkeää! Käyttäytyvätköhän kotonaankin noin?

Japsi ehti vielä laskea toisenkin tuhnun liikkeelle ennen kuin poistuivat paikalta. Eipä haissut paska enää sen jälkeen kun poistuivat...
Vähitellen mekin olimme saaneet kylliksemme katsella ihmisiä ja olla ihmisten ilmoilla, joten hyppäsimme taksiin ja suuntasimme kotia kohti. Mukava ilta kaiken kaikkiaan ja vähän vaihtelua normaalille kotona kököttämiselle.

perjantai 27. joulukuuta 2013

Meni jo

Joulu nimittäin enkä ole siitä kovin pahoillani. Aattona viihdytettiin vanhuksia ja joulupäivänä sain olla ihan issekseinkin muutaman tunnin kun Siippa kuskasi naidun suvun sukuloimaan.

Sään puolesta täytyy sanoa, että tasaista on kun vettä sataa miltei taukoamatta ja on pimeää kuin pingviinin persauksessa. 

Viime yönä heräsin normaaliin työahdistukseen, joka aina iskee vapaapäivien jälkeen kun on totaalisti sotkenut vuorokausirytminsä. Heräsin, en katsonut kelloa vaikka mieli vähän teki, vaan yritin sinnikkäästi turhaan saada unenpäästä kiinni kuunnellen koirien ja Siipan kuorsausta. Jossain kohdassa kuitenkin nukahdin ja perinteisesti aamulla kellon soidessa väsytti niin maan perusteellisesti.
Pimeyden puolesta olisi voinut olla vaikka keskiyö, kuten nytkin.

Urheasti olen sinnitellyt suuremmin valittamatta tästä kaamoksesta kun eihän se mitään auta, mutta nyt alkaa olla mitta aika täysi. Lakkaisi edes satamasta vettä!

Toisaalta, ehkä tämä hillitsee vähän niitä hulluja uuden vuoden pommittajia jos samaan tahtiin vettä tulee. Silmävammojen lisäksi saavat käsivammoja kun joutuvat ampumaan ne perkeleen raketit kädestään lumihangen puuttuessa.

Töissä on hiljaista kuin huopatossutehtaalla. Ei kovin montaa sielua näkynyt aamun liikenteessä eikä lounaallakaan sen puoleen. Jotenkin epätodellista kun normaalisti talo kuhisee ampiaispesän lailla. Vaan olenpahan edes jotain rästejä saanut tehtyä, kiitos tuon hiljaisuuden.

Nyt taidan kerätä kimpsuni ja kampsuni ja suunnata viikonlopun viettoon ruokakaupan kautta. Mukavia tällaiset päivän mittaiset työviikot!

maanantai 23. joulukuuta 2013

Yksinoikeudella

Koska olen oikeasti kiltti ja hyväsydäminen ihminen, olen päättänyt lakata piinaamasta apotti-raukkaa ja raottaa salaperäisyyteni verhoa näin joulun kunniaksi.

Uusi frisyyrini ansaitsee ilman muuta palstatilaa, joten tässä siis yksinoikeudella apotti Pepponelle kuva kuontalostani. Ole hyvä!

  
Ei mikään maailman paras kuva (itsensä kuvaaminen on näköjään tosi vaikeaa!), mutta kai siitä jonkun käsityksen saa. Pohja on tumma ja latvoissa sitten sitä violettiin vivahtavaa. ;)
Joo, menen jatkamaan töitäni että pääsen kotiinkin vielä tänään...

Juhlan aika

Nyt todellakin tuntuu siltä, sillä olen saanut kuuloni takaisin!

Viime viikollahan valittelin korvajumiani ja kävin torstaina terveydenhoitajan juttusilla hänen käydessään täällä byroollamme pitämässä vastaanottoa.
Valitettavasti mukaan ei vaan ollut sattunut korvavehkeitä, joten sovimme, että varaan ajan ja suoritan ennakkovalmistelut kotona.

Minulta ei ole koskaan, milloinkaan, ikinä huuhdottu korvia eivätkä korvani ole muutoinkaan minua vaivanneet.
Nyt olin puolikuuro. Oikea korva oli niin tukossa, että olo oli kuin ämpärissä.

Eilen illalla sitten tiputtelin vaikunpoistomönjääni korvaan ja laitoin pumpulitukon tulpaksi ohjeiden mukaan. Käsittelin toisenkin korvan, vaikka siinä ei mitään vikaa ollutkaan, mutta kun käsky kävi.
Aamulla en tahtonut kuulla herätyskellon sointia ja tuntui kuin oikea korva olisi ollut suorastaan pahempi kuin mitä se eilen oli ennen käsittelyä.

Miltei kuurona reissasin sitten metrolla työterveyshoitajalle. Ainoa hyvä asia oli se, että metrossa oli väljää eikä pelottanut ihan niin paljoa kuin yleensä (muistakaa se kirvestappaja).

Terkkari olikin ihan aikataulussa ja ryhtyi puuhaan. Sanoi korvan olevan niin tukossa, että ei edes tärykalvoa näy, joten ei ihme etten kuule mitään.
Huutomisoperaatio ei ollut mitenkään epämiellyttävää ja voi sitä onnen tunnetta kun korva aukesi! Siis ihan taivaallinen olo kun kuuli jälleen kunnolla!
Varuiksi huuhteli vielä tuon toisenkin korvan vaikkei siinä mitään ollutkaan.

Ehdin vielä vaihdolla takaisin ja pääsin työpaikallekin suht ripeästi. Suorastaan leijailin kun tallustelin metroasemalta toimistolle. 
Että joulu on pelastettu kun kuulen kaikki hölmöimmätkin jutut, joita naitu suku äitini avustuksella viljelee.


lauantai 21. joulukuuta 2013

Pipariiiii

On kuulkaas ollut sellainen työviikon loppupuoli, että hyvä kun on ehtinyt pissalla piipahtaa. Huomaa, että kaikki muut ovat jäämässä joululomalle paitsi mä. Niin, meikäläinen työn sankarina uurastaa kaikki arkipäivät kun valtaosat työkavereista vetää lonkkaa loppiaiseen asti. Vaan minähän toivon vetäväni sitä lonkkaa sitten koko loppuvuoden maaliskuusta lähtien...

Tänään oli kuitenkin vuorossa ansaittu vapaapäivä ja piipahdus kampaajalla. Uskomattoman nopeasti hujahtaa kuusi viikkoa! Vastahan minä siellä Tiinan jakkaralla istuin hölvättävänä. Vaan kyllä huomasikin, että on jo aika sillä takatukka alkoi osoittaa jotain harotusta kun se viimeksi jätettiin vähän pidemmäksi. Virhe.

Kampaamoni on edustus pienestä yrityksestä, jossa siis työskentelee kaksi parturi-kampaaja sekä kosmetologi, joka on itsenäinen yrittäjä. Siellä on mukava käydä kun kaikki ovat tuttuja ja tunnelma on välitön.
Niinpä tänäkin jouluna halusin jollain heitä muistaa sen lisäksi, että kannatan toimintaansa taloudellisesti (myös Siippa käy siellä parturoitavana). Veinkin sitten vähän tryffelikonvehteja ja luonnonlakua, ja olin yllättynyt siitä todella ilahtuneesta vastaanotosta, vaikka luulen että sinne useampikin asiakas kantaa lahjoja. Tuli hyvä mieli. Ja tuli hieno tukka. Normaalin tumman säväytyksen lisäksi laitettiin vähän tummaa violettia latvoihin. Väri näkyy vain tietyssä valossa ja sopii siis meikäläisen kieroon luonteeseen paremmin kuin hyvin. ;)

Kotiin päästyäni ryhdyin kotihommiin ja pyykinpesun lisäksi leivoin lupaamani piparit. Koska kukaan ei usko moista kodinhengettärettäyttäni, otin todisteeksi valokuvia. Siis paistoinhan minä viime vuonnakin pipareita, mutta kaikki varmaan ajattelivat sen olleen ihan ainutkertainen tapaus...

Joo, ostin siis paketin Sunnuntai-piparkakkutaikinaa ja kaulitsin menemään. Tänä vuonna jätin heppamuotin pois ja käyttelin vain sydän- ja partacolliemuottia sekä kesällä ostamaani australianterrierimuottia. Näillä mennään tänä jouluna.










Hyviä ovat. Maistuivat koirillekin. Olen siis päivän punaviinini ansainnut. ;)

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Kinkku

Kyllä meillä tänäkin vuonna on kinkkua pöydässä. Itse voisin helposti kuvitella viettäväni joulun ilman kinkkua (ja olen viettänytkin), vaikkapa kalkkunaa syöden (savukalkkuna on tosi hyvää!), mutta appiukko varmaan pyörtyisi ja nyrjäyttäisi mielensä lopullisesti jos ei saisi sianpersettä jouluna syödäkseen.

Niinpä tänäkin jouluna haemme etukäteen tilatun kinkun paikallisen hypermarketin lihatiskiltä (koska hallissa lopetti luottolihakauppias jo muutama vuosi sitten!), jonka Siippa sitten paistaa aatonaattona samalla kun imellyttää perunalaatikkoa. Minä vietän tuon ajan töissä.
Loput kinkusta pakataan loppiaisena appiukolle (ja vähän anopilllekin) matkaevääksi ja kotiinviemisiksi. Kyllä pari päivää jouluruokia on enemmän kuin tarpeeksi, minun mielestäni.

tiistai 17. joulukuuta 2013

Joulupuu

Olen varmaan monta kertaa täälläkin maininnut etten ole mikään suuri jouluihminen. Siitä syystä ei meillä myöskään koskaan ole oikeaa joulukuusta. Osittain tähän on syynä se, että huushollissa on aina hoilaillut epämääräinen määrä koiria. Lapsuudenkodissa toki oli aina aito joulupuu, mutta omilleni kun olen muuttanut, on lähinnä joulukuusta ollut sellainen noin 40 senttiä korkea tekokuusi.

Nykyään meillä on tällainen valaistunut joulupuu:


Se on hieno sekä turvassa koirien riekkumiselta ja hännänheilutukselta kirjakaapin uumenissa toimien myös tunnelmavalona. Arvelin, että jos lämäisen viereensä sen "viljatontun" (Nollis kyllä tietää), niin siinä se joulukoristelu sitten on. Tuikkukipothan ovat olleet esillä ja käytössä jo pitkään.

JälkiJuttu:
Mulle iski joku korvajumi. Sunnuntaina saunan jälkeen putsailin korviani mitenkään erityisesti rassaamatta, mutta silti onnistuin saamaan oikean korvani lukkoon tai tukkoon. On vähän toispuoleinen olo ja nyt tiedän miltä huonokuuloisista ihmisistä tuntuu. Terveydenhoitajalle pääsen torstaina, joten toivottavasti tilanne ei pahene siihen mennessä ja toivottavasti terkkari saa korvan liotettua auki. Inha tunne...

maanantai 16. joulukuuta 2013

Kartano

Läheltä kotiamme löytyy useampikin kartano. Itse asiassa oma kotimmekin on rakennettu entisille kartanon maille. Tosin siitä kartanon päärakennuksesta on jäljellä vain perustukset.

Eilen kävimme komean lähikartanon pihapiirissä pidetyssä joulutapahtumassa. Kannatimme työttömien toimintaa ostamalla grillimakkarat ja glögiä. Glögi oli todella hyvää eikä selvästikään ollut ihan pelkkää tiivistettä purkista. VV:n mielestä makkaraa olisi saanut olla enemmänkin.

Löysin myös äidilleni joululahjan erään käsityöläisen kojusta. Tuli hyvä mieli siitäkin. Tuo kyseinen kartano on kaupungin omistama ja päärakennus on remontoitu ulkoa, mutta ei sisältä. Sisältä se onkin varsin huonossa kunnossa eikä ole tietoa, aiotaanko se restauroida kuntoon vai ei. Kalliiksi se varmasti tulee jos korjaamiseen ryhdytään. 
Kartanon puisto on entisöity vastaamaan loiston päivien ilmettä ja se onkin todella viehättävä paikka vaikkapa kesäiselle piknikille. On mukavaa, että tuolla miljöössä järjestetään tällaisia erilaisia tapahtumia. Paikalla olivat myös poliisi ja VPK pikkupoikia ihastuttamassa. Niin ja joulupukki tietysti!

Kartanonmäki on tosiaankin komea suurine puistikkoineen ja minä asuisin mielelläni tuollaisessa paikassa jos siihen olisi mahdollisuus
 

torstai 12. joulukuuta 2013

Munakello

Varsin tarpeellinen kapine ainakin meidän taloudessamme.
Ja meiltä löytyy tällainen versio:





Aivan ihastuttava "numeroyhdistelmälukko". Olemme saaneet sen monta vuotta sitten korruptiolahjana kaupantekijäisissä. Mutta se toimii vielä kaikkien näiden vuosien jälkeen eikä ole koskaan hukassa kun on magneetilla kiinni jääkaapin ovessa.
Siipalla tosin on välillä moniajo päällä kokatessaan ja hän käyttää munakellon lisäksi kännykän ajastinta kellottamiseen. Itse käytän tuota munakelloa luultavasti eniten orkideoiden "lillityksen" kellottamiseen, sillä jos en laita mitään hälytystystä muistuttamaan, niin kukkaparat saattavat joutua uiskentelemaan puoli vuorokautta...

Samanlaisen munakellon lahjoitin juuri ystävälleni tupaantuliaislahjaksi tämän muutettua perheineen väljempiin neliöihin. Toivon hänenkin munakellolleen pitkää ikää ja kovaa käyttöä.

Näin tuli tällä postauksella hoidettua tavallaan eilinenkin sana kun oli tuo löyhä aasinsilta lahjaan. ;)

JälkiJuttu:
Tänään on mun perjantai kun huomenna on vapaapäivä. Toivottavasti kohtaan Kuninkaallisen Toverini Hirnakan huomenna pörrierikehän äärellä ja pääsemme nauttimaan mokkakupilliset. Toivotankin hänelle ja seurueelleen turvallista matkaa tänne etelän vesisateeseen.

tiistai 10. joulukuuta 2013

Takka

Valitettavasti meillä ei sellaista ole. Mutta kovasti haluaisin takan. Toiveeni on, että jos joskus kämppää vaihdamme, niin siinä seuraavassa olisi sitten takka. Ja siis ihan oikea takka eikä mikään etanolilla käyvä sisustustakka.  Elävä tuli on hypnoottinen ja hienoa asia.

Takan puuttuessa polttelen tuikkukynttilöitä sitäkin enemmän. Ja katselen myytäviä asuntoja aina sillä silmällä, että löytyykö niistä takka ja jos löytyy, minkälainen.

JälkiJuttu:
Tuli sitten talvi ihan kertalaakista! Juma, että oli kylmä eilen! Ihan epäinhimillistä, että yhtäkkiä lävähtää yli kymmenen astetta pakkasta sellaisen kivan pikku viiman kera. 
Ja tänään sitten pelti varmaan kolisee kun lauhtuu ja tulee lumisade. Huomenna lienee sitten vesikeli, taas... 

maanantai 9. joulukuuta 2013

Viikonvaihteen viilletykset

Kuten jo aiemmin mainostin, alkoi pitkän viikonlopun vietto kuivausrummun vastaanottamisella.

Olen monasti muistaakseni täälläkin urputtanut siitä, että pesuhuoneemme on yläkerrassa. Luonnollisesti siellä on myös pyykkihuolto.
Kuivausrummun kotiovelle toimitti posti tai siis eihän se nykyään enää posti ole vaan hienosti Itella. Minulle se kuitenkin on posti edelleen.
Koska laitteen mukana ei ollut tilattu mitään asennuspalvelua (mitä "asentamista" se edes vaatisi?), oli ennalta arvattavissa, että härveli tömpsähtää eteisen lattialle ja that's shit it. Näin kävi. Siippa kyllä tiedusteli, että voisivatko roudata sen yläkertaan, mutta vanhempi äijä vain tokaisi, että "toimitus on kynnyksen yli". Onneksi toivat sentään kahden kynnyksen yli ettei jäänyt tuulikaappiin tien tukoksi moinen laatikko...

Purimme siinä pakkausmateriaalit härvelin ympäriltä ja arvioimme kuinkapäin roudaamme härvelin yläkertaan. Onneksi moinen kapistus on paljon kevyempi kuin pesukone, joten arvelimme siitä kahdella huonolla selällä selviävämme.
Ilman suurempaa ongelmaa oli masiina roudattu yläkertaan ja pesuhuoneen puolelle. Sitten raavittiinkin hetki päätä kun pohdittiin, että millä helvetillä ihmeellä saamme rummun nostettua pesukoneen päälle. Ongelma ei suinkaan ollut rummun paino vaan se ahdas kolo jossa nostoa oli määrä suorittaa.
Vaan niin nousi torni paikalleen ja saatoimme poistaa loputkin teipit ja muut kuljetuksen aikaiset suojukset.

Itsenäisyyspäivän aamuun herättiinkin sitten intoa puhkuen. Olin uhannut pestä pyykkikorimme tyhjäksi ja tuhlata sähköä oikein urakalla kuivaamalla kaiken, mitä pesen. Samalla tuli opeteltua rummun käyttö.
Meillä on yleensä aina pyykkikorin pohjalle jäänyt lillumaan jotain ei-niin-tärkeää tekstiiliä tai pukinetta lähinnä sen takia, että kuivaustilat ovat olleet kovin rajalliset. Vaan nyt puhaltavat uudet tuulet!

Puolen päivän aikaan ryhdyimme odottelemaan kunniavierastamme saapuvaksi. Eivätpä aavistaneet rekkuraukat mitä olisi luvassa.
Hoitoon saapui tosiaan 11-viikkoinen punainen paholainen, joka laittoi liikettä koko huusholliin. Aika hauska kakara ja aivan erilainen kuin VV oli tuossa iässä, mutta toisaalta siinä oli paljon samaa. VV oli täynnä ihastuksen ja mustasukkaisuuden sekoitusta ja vanhat pierut olivat luultavasti vain järkyttyneitä...
Alkuhörsötyksen jälkeen malttoivat kakarat vähän nukkuakin ja me tiivistimme piha-aitaa jottei hoitokersa vallan karkaa.

Hoitolapsi päiväunilla kopassaan.
Iltaa vietetiin rauhallisesti katsellen töllöä ja ruokaa laitelleen sekä kynttilöitä poltellen. Yöksi teimme hoitolapselle "turvakarsinan" ihan sen omaksi parhaaksi jottei jää PP:n tallomaksi. Pientä protestointia ja soraääntä kuului kun valot sammutettiin, mutta melko pian kersa hiljeni unilleen ja nukkui kiltisti aamuun asti. Seuraavana yönä se asettui nukkumaan ilman mutinoita, joten ihan fiksu tyyppi kun oppi kerrasta ettei kiljumalla pääse mihinkään.


Lauantaina piti lähteä kauppaan ostamaan parit unohtuneet ruokatarpeet ja olimme ajatelleen kurvata Jumboon vaihtelun vuoksi. Ajatuksen tasolle se jäikin kun näimme mitkä valtavat autojonot kyseiseen ostoshelvettiin oli joka suunnasta... Kurvasimme muualle ja selvisimme vähemmällä hammasten kiristelyllä keikasta.
Sauna kruunasi illan ja taisinpa "katsella telkkaria silmät kiinni" illan aikana kun tuli niin raukea olo saunomisesta.


Sunnuntaina sain uhkaukseni toteutettua kun pyykkäsin viimeisetkin epämääräiset pöytäliinat ja muut pyykkikorin pohjalta. Pisteeksi i:n päälle pesin ja kuivasin vielä kaikki koirien tassupyyhkeet. Hyrisin tyytyväisyyttäni kilpaa kuivurin hyrinän kanssa.
Hoitolapsi lähti kotiinsa, vaikka pohdimmekin Siipan kanssa, että piilottaisimme sen ja pitäisimme itse. Yhtäkkiä talo oli kovin hiljainen ja viikonlopun aikana VV:kin tuntui muuttuneen pennusta aikuiseksi.

Perinteitä kunnioittaen nukuin viime yön melko huonosti. Ihan vaan siitä syystä, että olin levännyt riittävästi pitkän viikonlopun aikana ja niinpä heräilin monta kertaa yön aikana. Nyt sitten kyllä väsyttäisi... Ja unohdin puolet eväistäkin kotiin kun tuli joku hyppylähtö aamulla. No, syön sitten kotona ne unohtuneet eväätkin.

Minulla on tämäkin viikko lyhyt työviikko kun on pakko yksi vanha lomapäivä pitää ennen vuodenvaihdetta ja mahdollisuudet sen pitämiseen ovat aika vähäiset. Niinpä pidän sen tämän viikon perjantaina ja suuntaan Messukeskukseen koiranäyttelyn pyörteisiin turisteeraamaan ihan koko päiväksi.

Talkki

Hehheh, on tainnut Neolla olla "mummoilut" mielessä sanalistaa tehdessä. Talkkihan yleensä liitetään vauvanhoitoon.

Vaan kyllä minä, iso ja aikuinen ihminen, käytän talkkia erityisesti kesällä. Minä kun olen kova hikoilemaan ja olo on nahkea lämpimillä ilmoilla, auttaa talkki kummasti.

Olenkin ostanut ihan Skotlannista saakka (Edinburghista muistaaksein) purkin kanervikolta tuoksuvaa talkkia. Sitä on sitten hyvä töpsötellä deodorantin päälle kainaloon ja vähän muuallekin jos ymmärrätte mitä tarkoitan. 
Että ihan tarpeellista ainetta ainakin meikäläiselle, se talkki.

JälkiJuttu:
Olen tässä ollut aikeissa päivittää tätä "viiskakkoseni" edistymistä, mutta en ole saanut aikaiseksi kun paastopäivät ovat keskenään kovin samanmoisia enkä keksi niistä mitään erityistä sanottavaa. 
Mutta nyt haluan vähän hehkuttaa, sillä tänä aamuna nykäisin kaapista löytämäni yhtä kokoa pienemmät housut jalkaani ilman minkäänlaista ongelmaa! Että kyllä sitä painoa on pudonnut, vaikka en ole liikuntaa taatusti lisännyt pätkääkään.
Aion jatkaa tällä sapluunalla ja toivottavasti pääsen lisäämään sitä liikuntaakin viimeistään ensi vuoden puolella.  
 

perjantai 6. joulukuuta 2013

Itsenäisyys

Eilinen himmeli jäi väliin vaan eipä haittaa kun ei olisi ollut hirveästi sanottavaa kyseisestä koristeesta. 

Itsenäisyydestä pitäisi varmaan kirjoittaa jotain paatoksellista ja ylistävää, mutta mielestäni olen sellaisen kirjoituksen jo aiemmin kirjoittanut, joten annetaanpa olla.

Sen sijaan voisin mainita saman, minkä niin moni muukin bloggaaja tänään. Nelson Mandelan poistuminen taivaalliseen hiippakuntaan tuli tietoomme myöhään eilen. 
Siinä jos missä oli loistava itsenäisyyden lippulaiva ja esimerkki ihan kenelle tahansa. Mies, joka vietti vankilassa yli neljännesvuosisadan ihan vaan siksi, että oli neekeri apartheidin tyyssijassa Etelä-Afrikassa. Ai niin, ei saa sanoa neekeri... No, sanoin kuitenkin, sorry kaikille jotka pahoittivat mielensä.
Mandela. Mies, joka kaiken kärsimänsä jälkeen nousi tuon apartheidin linnakkeen presidentiksi. Rauhan mies ja viisas mies, sitä ei käy kenenkään kiistäminen. Teki hienon uran ja varmasti edisti tasa-arvoa maailmassa. Eli pitkän elämän, levätköön rauhassa.

Itsenäisyydestä toisena esimerkkinä haluan nostaa esiin suomalaisen naisen. Juuri niin. Vaikka kansakuntaan mahtuu monenlaista eläjää ja olijaa, on tunnustettava, että suomalainen nainen on varsin itsenäinen sekä tasa-arvoinen. Itselleni on aina ollut itsestään selvää, että elämässä ja maailmassa selviää ihan itsekseen ja omillaan. Välillä voi toki heittäytyä sopivasti "naisellisen avuttomaksi" jos niin haluaa, mutta tiukan paikan tullen selviää melkein mistä vaan auton korjaamisesta kämpän remonttiin jos tilanne niin vaatii.
Sellainen minä ainakin olen ja ihan ylpeäkin siitä.

Monelta ulkomaiselta tuttavalta olen kuullut kuinka suomalainen nainen on rohkea, reipas ja tekevä. Minusta se on hienoa, että meillä on tällainen maine. Ollaan siis ylpeitä suomalaisia ja erityisesti suomalaisia naisia tänäkin itsenäisyyspäivänä.

Hyvää syntymäpäivää Suomi! Hyvää itsenäisyyspäivää kansalaistoverit!

JälkiJuttu:
Tänään olen nauttinut täysin rinnoin uudesta kodinkoneestamme eli kuivausrummusta! Olen kauan naputtanut siitä kuinka paljon helmpompaa olisi esim. lakanapyykkihuolto kuivausrummun avulla ja nyt vihdoin naputukseeni on vastattu. Ihania, lämpimiä, pöyhkeitä ja kuivia pyyhkeitä pompahti rummusta. Ihan luksusta laittaa ne suoraan koneesta kaappiin!
Lisäksi saimme tänään hoitoon 11-viikkoisen terroristipennun, jonka puolitäti VV on. Kyllä riitti menoa ja melskettä alkuun kun kaksi kakaraa painatti menemään. Kokoeron vuoksi oli pakko olla vähän erotuomarina, vaikka pienemmällä kersalla egoa onkin noin yhden kivitalon verran. Hauska penska, mutta vahvistaa käsitystäni siitä, että ikäeroa pitää olla enemmän eli VV:n on oltava huomattavasti aikuisempi ennen kuin seuraava kersa tähän huusholliin otetaan.

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Raha

"Raha ei tee onnelliseksi, mutta se rauhoittaa."
"Raha tulee rahan luo."
"Raha on ikuista, vain taskut vaihtuvat."
"Raha ei koskaan tule vanhanaikaiseksi."
"Rahalla ei voi ostaa onnea. Mutta sillä voi vuokrata sitä yllin kyllin."
"Tieto opettaa nauramaan, raha tanssimaan."
"Ilman viisautta raha on arvotonta."
"Terveessä mielessä on aina raha."

jne. Kaikki edelle olevat sitaatit lainattu WSOY:n opuksesta Elämänviisauden kirja.
Tiedä sitten noiden sanontojen viisaudesta. Vaan niin se menee, raha tätä maailmaa pyörittää, halusimme tai emme.

Jo pelkästään katon saaminen pään päälle on kiinni rahasta. Halusitpa sitten asua vuokralla tai maksaa omaa, niin rahaa se vaatii. Ja kun tässä taannoin katselin sunnuntain Hesarista pääkaupunkiseudun vuokra-asuntojen hintatasoa, niin melkein alkoi pyörryttää. Uudistuotantoa olevien asuntojen pienen yksiön vuokra oli sellaisen rapsakan toimintatonnin kuussa. Tonni!!! Neliöitä kolkytkolme!! Siis vittu, kolkyt euroa per neliö!!

Ihan rehellisesti myönnän tässä kohdassa, että toivottavasti purjehdimme Siipan kanssa elämässämme suotuisten tähtien alla ja saamme pitää työmme sekä kotimme. Ei taitaisi olla moisiin vuokriin varaa kun me emme kuitenkaan mahdu ihan noin pieneen koppiin asumaan. Itse olen joskus asustellut tuon kokoisessa kämpässä parin koiran kanssa ja kyllä se aika tiivistä oli. Eipä tarvinnut mitään ylimääräistä säilöä kun ei ollut tilaa.

Rahan valta on nähtävissä vaikkapa lainamarkkinoilla. Mitä pienemmät tulot ja varallisuus, sitä korkeammat korot ja sitä enemmän on oltava omaa rahaa.
Naapurin nuoripari kävi taannoin kyselemässä lisälainaa kun haluaisivat luonnollisesti isompaan asuntoon kun on se lapsikin. Yhdessä pankissa oli ehdotettu, että muuttakaa vuokralle ja säästäkää. No mitenkäs tuollaisilla vuokrilla pienituloinen pariskunta säästämään pääsee, kysyn vaan?

Maailma on nurinkurinen paikka. 
Ja varakas ihminen, joka väittää ymmärtävänsä köyhää, valehtelee jos ja kun ei ole koskaan joutunut penniä venyttämään.

tiistai 3. joulukuuta 2013

Halpa

Halvalla saa halpaa, sanotaan. Tai että köyhän ei kannata ostaa halpaa.

Tiedä sitten kuinka totta nuo sanonnat nykyään ovat. Ennen vanhaan varmaan pitikin paremmin paikkansa, ainakin kodinkoneissa. Nykyään maailma on pieni ja vaikkapa pesukoneessa voi lukea päällä merkki X, mutta sisuskalut ovat ihan samat kuin merkeissä Y, Z ja Ö. Ja se on sitten ihan tuurista kiinni hajoavatko päivä takuuajan umpeutumisen jälkeen vai kestävätkö sen kymmenen vuotta.

Nykyajan kulutusyhteiskunta on osaltaan johtanut siihen, että tavaroita ei ole tehty kestämään tai korjattavaksi. Halvalla tehdään ja nopeasti. Tuote sitten kestää takuuajan loppuun tai ei, mutta ei ainakaan paljoa sen yli. Ei edes se kallis tuote välttämättä. Ja korjata niitä ei kannata, se kun maksaa enemmän kuin uusi tuote.

Halpa toki houkuttaa. Kukapa sitä haluaisi maksaa tupla- tai triplahinnan jos saman(näköisen) tuotteen saa selkeästi halvemmalla. Harvalla on kuitenkaan ihan kauheasti ylimääräistä rahaa heiteltäväksi olkapään yli. 
Joten jokainen varmasti sortuu ainakin välillä siihen supisuomalaiseen sulovileniläisyyteen "kun halvalla sai" ja joskus niitä halvalla saamisia sitten joutuu katumaan enemmän tai vähemmän.

Mutta kyllä, myönnettävä se on. Jos tekee omasta mielestään edullisen hankinnan jostain loistavasta tuotteesta, niin lämmittäähän se mieltä. Ihan aina. ;)

JälkiJuttu:
Eilen satoi pienen pieni härmä lunta maahan, mutta taitaa sulaa pois pikapuolin kun tänä aamuna olikin sitten taas plussakeli.
Minä olen kuitenkin mustaa maata uhmaten perinteisesti aloittanut joulukuun eli viritin sunnuntaina ne (vihatut) valot pihakatajaan. Siellä se nyt saa tönöttää vihreässä mekossaan loppiaiseen asti. Kuvia ei tule, sillä postasin niitä joskus aiemmin.
Niin ja joulumarraskaktukseni on taas havahtunut ja pusertanut itsestään yhden nupun. Ehkä sitten keväällä taas kaksi, mene ja tiedä. Ihme rehu.

maanantai 2. joulukuuta 2013

Luksus

Luksusta lienee sanan varsinaisessa merkityksessä jokin kallis, sellainen, mihin kaikilla ei ole varaa.

Vaan kyllähän luksusta on ihan tällaisen tavallisenkin ihmisen tavallisessa elämässä. Luksuksen mittari mielestäni on se, mikä itselle on ylellistä ja hulppeaa, vaikka ei varsinaisesti luksuksen käsitteeseen sopisikaan eli ei ole siis "maailman mittapuun" mukaan luksusta.

Omassa elämässäni pidän kyllä luksuksena vaikkapa mahdollisuutta käydä silloin tällöin ravintolassa syömässä hyvin ja pitkän kaavan mukaan. Se ei ole minulle jokapäiväistä eikä edes jokaviikkoista, jolloin minun maailmassani se on luksusta, vaikka siitä maksettava rahallinen vastike ei olisikaan suureellinen (eihän sellaiseen olisi edes varaakaan). 
Niinkuin vaikka lauantaina. Kävimme herkuttelemassa pihviravintolassa oikein pitkän kaavan mukaan. Palvelu oli erinomaista, ruoka loistavaa ja siitä kaikesta tuli hyvä mieli. Se jos mikä on luksusta.

Toisaalta en kaipaa elämääni sellaista luksusta, mikä toisille on suorastaan intohimo, nimittäin erilaiset merkkituotteet. Esimerkiksi käsilaukkuni ei tarvitsel olla mikään LV, vaan tärkeämpää on se, että laukku on toimiva ja minulle tarkoitukseen sopiva. Merkki on siis toisarvoinen asia tai oikeammin se ei ole asia ollenkaan.

Olipas sekava kirjoitus. No, ymmärrätte mitä tarkoitan. :)

Hyvä aikomus

En ole moneen kuukauteen edes yrittänyt ehtiä näitä ihanaisen Neon  tarina päivässä -haasteita kampittaa.
Mutta jos nyt näin vuoden päättymisen kunniaksi ryhdistäytyisin. Ja tämän sanoessani olen jo päivän myöhässä.
Vaan ei se mitään, sovitaan, että tämä on minun joulukalenterini ja sillä kuitataan eilisen päivän sana.



Näillä mennään siis ja yritän nyt tiukasti pysyä kyydissä, vaikka mikä olisi.

torstai 28. marraskuuta 2013

Hakusanojen kertomaa, vol. jotain

Pääni on normaalia tyhjempi, joten turvaudun pitkästä aikaa hakusanoihin, joilla tänne on eksytty.
Pitäisi varmaan kirjoitella jotenkin roisimpaa tekstiä kun hakusanoissa ei vilku yhtään tissiä, kikkeliä tai persettä. Harmi, niistä olisi voinut saada keskustelua aikaiseksi näiden tylsien tavissanojen sijaan.

Mutta näillä mennään, mitä on. Viime aikoina tänne hulluuden lähteelle on eksytty mm. tällaisin hakusanoin:

vaatimattomuus kaunistaa
No niinhän sitä sanotaan. Vaan omakohtaista kokemusta minulla ei ole kun olen siniveristen huonetta ja sukua, joten en ole kovin vaatimaton. Kaunis toki olen, sitä älköön kukaan epäilkö! ;)

campylo 
No se on se. Se karmaiseva bakteeri, joka minua piti kourissaan vuoden alussa. Kiitos etelänmatkailun. Kävinhän ihan Tallinnassa asti... Vaan normaalisti tämän kuulemma parhaiten helpoiten todennäköisimmin saa Egyptistä ja sieltä suunnalta. 

näytelmä ansa elannon 
Kyseessä lienee Elannon näyttämöllä pyörinyt näytelmä Ansa. Se, josta karkasimme ensimmäisen puoliajan jälkeen... Juu, hyi meitä! Pahoja ja kulttuuria ymmärtämättömiä ihmisiä. 

päähän sattuu kun yskii 
Niin voi joskus käydä etenkin jos on jonkun aikaa kestänyt flunssa ja kunnon hakkaava yskä. Mutta jos tämä on pysyvä olotila, niin mene hyvä ihminen lääkäriin! Mitä sä täällä netissä etsit diagnoosia? Hullu. 

raittiin ilman myrkytys 
No se on se olo, mikä runsaasta ulkoilusta tulee. Rento ja raukea, usein nälällä höystetty. Ihan miellyttävä olo ainakin minun mielestäni. 

suomen huonoin kuski 
Tätä sitä jaksetaan etsiä koko ajan. Eikös siitä ole jo vuosi kun se ohjelma tuli? Vai jo kauemmin? Muistan, että se tuli ensin maksukanavalta ja sitten myöhemmin joltain ilmaiskanavalta. Olisi ihan hauskaa jos tälle tehtäisiin jatkoa, vaikka ohjelmaa seurasinkin kauhunsekaisin tuntein. Ihan oikeasti pelottaa ajatella, että ajelee liikenteessä tuollaisten kanssa...  

tehdään jämälangoista 
Tehdään vaan. Mitäs tehdään? Jos jämälankoja on enemmänkin, niin niistä voi tehdä vaikka riemunkirjavat villasukat tai munanlämmittimen. Virkkaustaitoiset (en siis minä) voivat virkata pannunalusen tai pipon.
Minulla muuten on jostain saatuna kudottuja (eli neulottuja) patalappuja ja täytyy sanoa, että ne ovat maailman huonoimpia. Jos haluaa etteivät näpit pala, pitää niitä olla kolmet päällekkäin... Mieluummin käytän kaupasta hankkimiani toppaversioita. Kudotut olen säilönyt... ööö... jonnekin hyvään talteen.  

turkiskuoriainen koiralla 
Kyllä mä vähän huolestuisin jos mun elävästä koirasta löytyisi turkiskuoriaisia... Käsittääkseni pesiytyvät vaan kuolleisiin elukoihin eli taljoihin, mutta saatan olla väärässäkin. Pitänee tarkistaa jostain, vaikka intternetistä. ;)

Kestosuosikki hakusanoissa on edelleen Hengenvaarallinen saalis. Ja mikäs siinä, hyvä ohjelma, edelleen.

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Aamujen aamu

Nukuin todella huonosti viime yönä. Heräsin sen seitsemän kertaa sen lisäksi, että menin kovin myöhään nukkumaan. Aamuyöstä tein vielä sen kardinaalimunauksen, että katsoin kelloa... Ja senhän tietää kuinka siinä käy. Ei meinaa enää uni tulla kun vaan pohtii sitä, kuinka vähän aikaa saa enää nukkua.

Kellon soidessa vääntäydyin ylös väkisin. Vatsaa kaihersi ilkeästi (syytin eilistä lounasruokailua) ja suolen mutka murahti siihen malliin, että tiesin mitä se tarkoittaa. 

Päästin VV:n takapihalle suorittamaan aamupostaustaan sekä toivottavasti tarpeitaan myös. Pieni terroristi ei näyttänyt kovin ilahtuneelta yöllisen sateen jälkeen vaan mulkaisi minua paljon puhuvasti vetäessäni ovea kiinni. Ankeaa, mutta sellainen on koiran osa kun ei osaa pönttöönkään asioitaan toimittaa. Kannattaisi opetella.

Keittelin kahvia ja kuuntelin suolenmutkaani. Joo-o. Se tietynlainen korahdus tarkoittaa, että on toimittava ripeästi. Olen nääs oppivainen otus ja siitä viime tammikuisesta taudistani opin paljon omakohtaisista vessa-asioistani sekä suoleni toiminnasta.
Olo helpottuikin ja päätin rohkeasti hörpätä mokat kitusiini. Arvelin tämän olleen kertarysäys (ja syytin edelleen eilisen lounaan komponenttia) ja homma olisi tällä selvä.

Puin päälleni ja kuulostelin oloani samalla. Ei mitään hälyttävää, joten uskalsin lähteä koirien kanssa aamulenkille.
Lenkki sujui ihan kunnialla eikä mitään hälyttävää kuulunut suolistostakaan.
Jakelin koirille murkinat ja siirryin maalaamaan silmänkuvia naamaani, jotta kehtaa lähteä töihin.

Juuri kun olin saanut eyelinerit nykäistyä toiseen silmään, lampsi PP vessan ovelle (meikkailen aina ovi auki, jotta koirat voivat osallistua halutessaan) ja ennenkuin ehdin kissaa sanoa, saati ajatella, heitti Peräkammarin Poika sellaisen oksennusjärven lattialle, että oksat pois ja osa rungosta!
Hetken aikaa mietin, että meikkaanko loppuun vai siivoanko ensin. Päätin kuitenkin siivota, sillä Virallinen Valvoja varmasti söisi oksennuslammikon heti kun silmä välttää jos en puutu siihen samantien. Tällä välin oli Juniori jo ehtinyt paeta yläkertaan syömättä murenaakaan sapuskastaan...

Siivosin yrjöt, sellaiset olenjuonutmiljoonalitraavettäyöllä-tyyppiset, joten suhteellisen helposti meni.
Vaan siinä kyykkiessäni lattiarätin kanssa tuli itsellekin tarve kyykätä posliinille taas. Salamana ajattelin VV:tä, sillä oksua oli vielä lattialla ja paiskasinkin sen varsin lennokkaasti kuljetuskoppaansa yhdellä kädellä samalla kun toisella availin housujani.
Kopasta luukku kiinni ja itse vessaan. Ehdin! Vaan en hetkeäkään liian aikaisin.

Hetken kuluttua jo siivosinkin oksennukset loppuun ja vapautin VV:n boksistaan, josta se tuli pois hieman hämmentyneen näköisenä. 
Hoidin meikkauksen loppuun ja pohdin, että arvaako tästä lähteä töihin ensinkään. Suolisto tuntui kuitenkin rauhoittuneen (luultavasti ihan tyhjä), joten päätin suoriutua tien päälle.

Miksiköhän kaikki tällainen tapahtuu aina silloin kun on yksin kotona?
Toisaalta, VV heitti viime viikolla jonain aamuna varsin taidokkaan vaahto-oksennuksen samanaikaisesti kun hyppäsi sohvalta alas. Siitä tuli kiva ja lennokas valkoinen vana pitkälle matkalle alkaen sohvan reunasta kohti eteistä. Tuolloin olimme, ihme ja kumma, molemmat kotona.

Suoriuduin työmaalle ihan liukuman puitteissa, mutta onneksi ei ollut mitään aamupalaveria. Olisihan se ollut vähän noloa selitellä, että "siivosin koiran yrjöjä ja sit iski itelle ripakka josta syystä olen myöhässä, sori..." Lemmikkien kanssa elämä ei ole koskaan tylsää.


tiistai 26. marraskuuta 2013

Sano se kukkasin

Kyllä se niin on, että muisti on hyvä, mutta hemmetin lyhyt.
Aamulla oli mielessä joku erinomainen postausaihe, mutta nyt kun on mahdollisuus kirjoittamiseen, on se ajatus kadonnut taivaan tuuliin. Mutta kirjoittaa teki mieli, joten kirjoitellaan sitten jotain diipadaapaa.

En muista mainitsinko aiemmin, että pelastin jostain anopin tuomasta pääsiäiskukkakorista tai vastaavasta yhden tulilatvan sekä saint paulian. Joka tapauksessa omaan loistavaan hortonomityyliini olin jättänyt kukkakorin oman onnensa nojaan kastelematta, sillä kori vuoti kuin seula ja ärsytti läträtä sen kanssa tiskipöydällä. Ajattelin siis, että kuolkoon kurja rauhassa kuten niin moni muukin anopilta saatu kukkanen. Välillä se nainen muistaa ettei minulle kannata mitään pottikukkia kantaa kun ne tahtovat kuolla ennen kuin anoppi ehtii takaisin omaan kotiinsa ja tuokin sen sijaan leikkokukkia.

Noh, eihän tämä asetelma suostunutkaan niin vaan kuolemaan. Asetelma oli kärvistellyt keittiön pöydän hämärissä muutaman kuukau hyvän aikaa kun yhtäkkiä huomasin, että se tulilatva yritti pukata uutta kukkaa. Hämmästykseni oli suuri ja arvelin kaltoin kohtelun olleen syynä moiseen.
Pelastin siis tulilatvan ja vielä elävän näköisen saint paulian toiseen, vedenpitävään, kasvupurkkiin ja kiikutin olohuoneen puolelle vähän parempaan valoon. Valitettavasti minulla ei ollut muuta multaa kuin kaktusmultaa, mutta ei sekään tainnut olla huono asia.

Tulilatva kukki iloisesti keltaisia kukkiaan ja kasvoi pituutta. Ja ihan yhtä huonolle kastelulle ja hoidolle se jäi koko hökötys siellä olkkarinkin puolella.

Muutama viikko sitten huomasin, että saint paulia pukkaa nuppuja. Ja nyt se kukkii iloisesti. Katsokaa vaikka!



Edit ke 27.11. Sain kuin sainkin tänään kuvat lisättyä, vaikka eilen eivät millään suostuneet näkyviin!



Tämä siis todistaa, että mitä huonommin hoidat kukkasiasi, sitä paremmin ne voivat. Orkideanrääpyskätkin pukkaavat uutta lehteä villisti nyt, pimeimpänä aikana ja äärimmäisen huonolla hoidolla...

Vaan nyt on aika siirtyä hoitamaan lemmikkejä. Siippa on reissun päällä, joten yksinhuoltajana mennään.
Niin ja pitäisi raahautua postiin... *huoh* Meidän postimme yhdistettiin toisen taajaman postin kanssa ja siellä jos missä on parkkisuunnittelu ihan arsesta. Postin asiakaspiiriin kuuluu montakymmentä tuhatta ihmistä ja kiinteistössä on ehkä kymmenen parkkipaikka. Hienoa. Vaikka harvoin tarvitsee meikäläisen ihan postikonttoriin mennä, olisi kuitenkin kiva, että siellä voisi asioida suhteellisen vaivattomasti.

JälkiJuttu:
Ovatkohan ihmiset jotenkin "normaalia" aiemmin villiintyneet kaikkien vilkkuvien jouluvalojensa kanssa vai muistanko vain väärin?
Ei oltu lähelläkään joulukuun alkua kun meidän nurkilla alkoi joka toisen mökin pihassa palaa se karsea valosekamelska. Vai vaatiiko se vain sen yhden joka aloittaa ja muut seuraavat lammaslaumana perässä?
Pari sellaista kammotusta mahtuu kotimatkan varrelle, että! *brrrhhhh*

torstai 21. marraskuuta 2013

Kevan viitoittamalla tiellä

Kyseinen eläkevakuutuspulju ja erityisesti sen ylin johto ovat saaneet varsin paljon palstatilaa viime päivinä. Ja ihan syystä, en minä sillä.
Koskapa minäkin olen Kevan piirissä, lähti ajatukseni lentoon siitä, miten minustakin voisi tulla varakas ja ulkoisesti menestyvän oloinen. Tämä kaikki hoituisi luonnollisesti työnantajan kautta eli välillisesti veronmaksajien rahoilla tietty, kuinkas muuten.

Työssäni joudun varaamaan paljon matkoja Euroopan pääkaupunkeihin. Toisiin useammin kuin toisiin. Eikö siis olisi vain oikeus ja kohtuus, että työnantaja kustantaisi minulle vähintään yhden, sanotaanko vaikka viikon mittaisen, matkan jokaiseen näistä kaupungeista. Viikon aikana lomallani ekskursiollani tutustuisin luonnollisesti edullisimpaan tapaan matkustaa lentokentältä hotelliin/hotelleihin ja sieltä kokouspaikalle. Niin ja tutkailisin illallisvaihtoehtoja hotellin läheisyydestä siltä kantilta, että kyseisen maan päivärahalla saisi mahdollisimman hyvin rahoilleen vastinetta.

Voisin toki tulla vastaan asiassa ja ottaa lomapäivistäni ajan näihin matkoihin, mutta sanomattakin lienee selvää, että työnantaja maksaa matkat, majoituksen ja tietysti päivärahat sekä kulut tositteita vastaan.
Näin toimimalla matkustajani voisivat olla varmoja kohdetietämyksestäni ja siten työmatkoistaan tulisi paljon sujuvampia.

Siitä päästäänkin työssä jaksamiseen ja viihtyvyyteen. Joskushan sitä väistämättä tulee kotona mietittyä töitä sekä joskus joku työsähköpostikin lähetettyä vapaa-ajalla sieltä kotoaan. Näin ollen koti on siis kiinteä osa työympäristöä. Niinpä olisi vain oikeus ja kohtuus, että mahdolliset tulevat remontit maksaa työnantaja. Vaihtoehtoisesti voisivat olla auttamassa uuden asunnon etsinnässä vaikkapa lahjoittamalla lainoittamalla sitä uutta asuntoa. Nykyiseen omaan asuntolainaanhan ei kannata mennä ronkkimaan, koska siitä aiheutuisi vaan kalliimpaa lainarahaa.
Vastavuoroisesti minä lupaisin lähettää useammankin työsähköpostin kotoa käsin ja ehkäpä joskus vastata puhelimeen jos työkännykkä pirahtaa toimistoajan ulkopuolella.

Lisäksi työtyytyväisyyteni ja -tehokkuuteni kärsii todella pahasti, mikäli joudun kulkemaan julkisilla liikennevälineillä työmatkani. Ruuhkabussissa V-käyräni nostatus megalomaanisiin sfääreihin ei ole kenenkään etu, uskokaa pois. Siinä voi yksi jos toinenkin huomata, että rouva on joutunut kulkemaan bussilla.
Niinpä työnantajani tulee hankkia minulle työsuhdeauto ja vieläpä sellainen, että ymmärtävät naapurit olla kateellisia. Näin taataan mielenrauhani työmatkoilla (normaalia liikennekettuuntumista lukuunottamatta) ja työnantajakin saa nauttia muka seesteisemmän työntekijän tuotoksista. 
Tässä asiassa tulen vastaan sillä, että voin satunnaisesti tarjota kyydin jollekin työtoverille, mikäli ovat menossa samaan suuntaan kanssani eikä minulle aiheudu siitä lisäkilometrejä tai ajanhukkaa. Lisäksi voin suostua siihen, että autoon liimataan työnantajan tarra/logo johonkin huomaamattomaan kohtaan.

Sanomattakin lienee selvää, että jos vuorotteluvapaani toteutuu, nämä edut pysyvät voimassa myös poissaoloni ajan. Eikö?

Näin sitä hommat hoituvat yhteistyössä ja harmoniassa työnantajan kanssa! ;)

JälkiJuttu:
Voi vittu ja kikkeli tätä ainaista vesisadetta ja pimeyttä! Nukuin eilen illalla piiiiitkät päikkärit, ei ollut unensaantivaikeuksia yöunille kavutessa ja aamulla vasta väsyttikin kellon soidessa.
Nyt on jotenkin pohjattoman sieluton olo ja väsy. Tekisi mieli vetäytyä talviunille. *kroohhh*

maanantai 18. marraskuuta 2013

Millä lihaksilla?

Ei pitäisi konttorirotan ryhtyä ruumiilliseen työhön. Eikä ainakaan näin keski-ikäsenä ja huonokuntoisena.

Meillä oli eilen taloyhtiön syystalkoot. Ihan passelisti siihen myrskytuuliseen keliin. Syynä talkoisiin oli se helvetillinen kuorikekasa. En ole tainnut mainita siitä, että keväällä isännöitsijä tilasi ihan vitusti "hieman" liikaa katekuoriketta yhteisten istutusten suojaksi. Nooh, sitä sitten kevättalkoissa kärräiltiin erinäisten puskien juurelle ja kehotettiin osakkaita viemään haketta runsain mitoin omien asuntopihojensakin penkkeihin.

Turha kai sanoa, että kasa ei sanottavammin tästä vajottunut. Ihmettelimme muutamankin kerran, että minkähänlaista kerrosta isännöitsijän edustaja oli ajatellut laitettavaksi puskien juurelle vai oliko vahingossa laskenut mukaan naapurikiinteistönkin rehut kun sitä tavaraa on niin maan perusteellisesti.

Kesä kului ja kasa muuttui osaksi normaalia maisemaa. Vettyikin varmaan kivasti se kuusikuorike siinä kaikkien sateiden aikana.
Koitti syksy ja hallitus piti kokousta isännöitsijän toimiston tiloissa. Isännöitsijä sitten moitti meitä kun emme ole kasaa käyttäneet ja käski hoitaa kasan tavalla tai toisella pois ennen lumien tuloa, sillä kyseistä kohtaa käytetään lumien auraamispaikkana.
Talkoot siis koolle. Kauhuskenaariomme oli, että paikalla on pari hallituksen jäsentä eukkoineen ja muut piileskelevät sälekaihdintensa suojassa teeskennellen kuollutta ettei vaan tarvitsisi osallistua.

Vaan yllätys olikin melkoinen kun paikalla oli valtaosa asukkaista, myös ne selkävaivaiset, jotka tekivät sitten sen minkä pystyivät. Poissaolollaan loistivat vain ne, jotka normaalisti muutenkin ovat poissa näistä kinkereistä. Tai no, puutarhatonttu oli ekoissa talkoissa kiinteistöön muuttamisensa jälkeen puoli tuntia. Siinä ajassa ehti vetää noin kymmenen röökiä ja rikkoa siimaleikkurin. Sitten häipyi vähin äänin takavasemmalle, vaan eipä häntä ole pahemmin kaivattu.
Mukavaa oli taas kuitenkin huomata kuinka kivoja naapureita meillä pääsääntöisesti on ja kuinka nämä kaikki ovat valmiita tekemään töitä yhteisten asioiden vuoksi.

Kuorike alkoikin siirtyä vauhdilla kohti istutuksia. Samalla päätettiin tehdä parit muutkin korjaus- ja perkaushommat.
Meikäläisen kontolle jäi ohdakkeiden kaivaminen eräästä ruusupuskapenkistä. Se olikin varsin jännittävää kun vähän väliä ruusu pisti persauksiin siellä puskassa kyykkiessä ja vastaavasti ohdake pisti käteen, vaikka kuinka yritti saada alapuolelta kiinni. Sen lisäksi selkään sattui tuo varsin epäergonominen työasento. Vaan sain hommant tehtyä.
Siirryinkin sitten muiden avuksi levittämään kuoriketta ja hyvin pian sain havaita senkin olevan kohtuullisen raskasta hommaa.

Saimme sen saatanan kasan katoamaan kun olimme viidettä tuntia huhkineet. Pimeä ehti tulla ennen kuin oli valmista... Loput levitettiin puolihuolimattomasti siihen, missä se kasa oli ollut ja päätimme katsoa keväällä, mitä kyseiselle joutomaalle tehdään.
Onneksi talkoomakkarat syötiin hommien ollessa vielä kesken, niin ei tarvinnut niitä sentään pimeässä popsia ja näki vielä grillatakin. Täytyy myöntää, että harvemmin on tullut marraskuussa makkaraa grillailtua ja syötyä ulkona!
 
Saunassa huomasi kuinka paljon oli kylmettynyt siinä viimassa ja tuiskussa, joka puhalsi suorastaan läpi sielun. Tuntui, ettei kunnon löylyttelykään lämmittänyt kohmeista läskiä.

Nyt on miltei jokainen lihas kropassani ihan saatanallisen kipeä. Siis pakkohan niiden on olla lihaksia kun läski kai ei kipeydy. Eihän? Ja kauhulla odottelen, kuinka kipeä olenkaan huomenna. 



 

tiistai 12. marraskuuta 2013

Kaupassa

Nyt voisi melkein sanoa, että kaikkea sitä näkee ennen kuin silmät putoavat päästä. Tai että ehkä se parasta ennen päiväys ei olekaan vielä mennyt ohi...

Tänään oli sellainen semivittumainen työpäivä. Tiedättehän, sitä normaalia rutiinipakertamista ja pari vittumaista juttua sekaan. Menemättä sen enempää yksityiskohtiin olin kuitenkin iltapäivällä paljon ennen soveliasta kotiinlähtöaikaa valmis pudottamaan kynän ja häipymään.
Sinnittelin kuitenkin edes vähän säädyllisempään poistumisaikaan asti ja muistin, että pitääpä poiketa kauppaan hapankorppuja ja piimää ostamaan.

Kurvailin pimentyvässä sateisessa illassa kotimatkan varrella olevaan vihreään hypermarkettiin. Heti kättelyssä meni käteen shoppailu kun jo oven suussa oli puoleen hintaan tyrkyllä sellaisia kynttiläkippoja, joita minulla jo ennestään on parvekkeella ja joita olen haikaillut pari lisää. No, otin sitten kaksi. Ja jos muistatte menin ostamaan kahta asiaa, hapankorppuja ja piimää. Mutta kun korissa oli nyt jo ne kaksi tavaraa, menikin loppushoppailu ihan käteen. Pitäisi aina olla lista, vaikka olisi vain yksi ostettava asia, niin lapulle vaan.

Harhailin siis päättömästi pitkin käytäviä ja matkaan tarttui broileria (kypsennettäväksi torstain paastoilua varten), piimää (jee! yksi oikein), kananmunia...
Hortoilin leipäosastolle ja matkaan tarttui yksi sekaleipä (pakkaseen laitettavaksi), mutta ei vahingossakaan niitä perkeleen hapankorppuja! Taisi olla jo kolmas kerta kun ne saamarin korput unohtuivat.

Siinä sitten teutaroidessani edestakaisin yrittäessäni muistella, mitä piti ostaa, käännyin taas kerran ympäri ja melkein sain syliini sellaisen varsin söpön näköisen nuoren miehen (kaikki, jotka ovat minua puolta nuorempia, ovat söpöjä). Pyytelin anteeksi törmäilyäni, jolloin nuori mies (siis oikeasti, ikää max 25 vee) väläytti sellaisen hymyn, että sillä kirkastuisi mikä tahansa kaamosmaisema! Jösses! Söpöstä yybersöpöksi! Ehdin myös pohtia, että siinäpä vasta vävykandidaatti ainakin ulkoisilta avuiltaan. Jos siis olisi tytär jolle pitäisi sulhoa hommata.

Jatkoin päämäärätöntä kuljeskeluani ja muistin, että vissy nyt ainakin on vähissä ellei jopa loppunut. Vissyhyllyä pitkin edetessäni näin saman nuoren miehen lähestyvän sieltä hyllyn toisesta päästä. Määrätietoisesti poika tuli kohti minua ja käyttäytyi kuin olisi intensiivisesti etsinyt jotain hyllystä. Jäin oman merkkini kohdalle kiinnostuneena odottamaan mitä tuleman piti. Poika ui ihan suoraan liiveihin ja sanoi "anteeksi, nyt olikin mun vuoro törmätä suhun" ja väläytti taas sellaisen hymyn, että tädillä suorastaan polvet notkahtivat. Sopertelin jonkun "ei se mitään" ja jatkoin matkaani.
Kundi kääntyi perääni ja käveli niin lähellä takanani, että suorastaan tunsin hengityksensä korvassani. Skeptisenä ihmisenä arvelin, että poika meinaa ryöstää tädin käsilaukun ja kaappasin väskyni tiukemmin kainalooni.

Jatkoin matkaani ja muistin, että nenäliinojahan piti ehdottomasti ostaa ja kurvasin nessuhyllylle. Poika tuli viereeni seisomaan, jolloin katsahdin häneen varsin kysyvästi.
Nuori mies selvitteli kurkkuaan ja kysyi sitten, haluaisinko lähteä kanssaan treffeille!!!!
Yritin olla pudottamatta alaleukaani ihan lattiaan asti ja kokoilin itseäni. Sanoin sitten, että olen todella imarreltu, mutta taitaisin käydä hänelle äidistä ikäni puolesta ja luultavasti aviomieheni ei pitäisi siitä, että lähtisin kanssaan treffeille.
Nuori mies pahoitteli, että olen varattu, mutta toivotti hyvää syksyn jatkoa ja sanoi, että ikä on vain numero.
Kassalla ollessani poika kulki ohi jo omat ostokset maksettuna ja iski silmää mennessään.

Olin todella hämilläni, valehtelisin jos väittäisin että en olisi vähän todella imarreltu. Että jos Siippa ei ole kiltisti, vaihdan sen pariin reiluun kakskymppiseen. ;)

JälkiJuttu:
Töissä on nyt jotain ihme säätöä ja tällä hetkellä näyttää taas siltä, että näinköhän sitä vuorotteluvapaata sitten kuitenkaan tulee. Välillä vaan en ymmärrä, miksi asioista tehdään vaikeampi kuin ne ovatkaan. Noh, katsellaan ja kuulostellaan tulevia käänteitä.

torstai 7. marraskuuta 2013

Edistystä

Erittäin sateisesta ja harmaasta syysilmasta huolimatta on joissain asioissa tapahtunut edistystäkin.

Huomaan itsessäni tämän alati lisääntyvän pimeyden vaikutuksen, mitään ei saa aikaiseksi. Pihalla olivat sademittarit täynnä, mutta en vaan saanut aikaiseksi tyhjentää niitä. Eilen aamulla sitten lompostelin sen verran pihalle, että korjasin VV:n tuottamat "aarteet" ja tyhjensin sademittarit.
Persilja näköjään uusiokasvaa ryytimaassa...

Tällä viikolla on saatu asioita eteenpäin kuitenkin siten, että olen saanut houkuteltua itselleni talon sisältä sijaisen. Eli vuorotteluvapaa on askeleen lähempänä taas! Voin siis ehkä heittäytyä ajattelemaan taas, että vapaus toteutuu sen sijaan, että luisuisi jonnekin tavoittamattomiin.

Lisäksi saatatte muistaa kuinka joskus kerroin, etten saa sitä Härkösen Onnen tuntia luettua, en sitten millään. Nakkasin sen huussilukemiseksi ja niin vaan kuulkaas kävi, että näin puoli vuotta myöhemmin sain kuin sainkin sen luettua!
Eikä olisi kannattanut, todellakaan. Ihan paska kirja, jonka loppu oli vielä paskempi. Sopi siis lukumiljööseensä hyvin.
Nyt en kyllä vähään aikaan yritä lukea mitään Yhteispahaa tai koiralehtiä vaativampaa.

Tänään menen katsomaan pikkuisia terroristinpentuja, sellaisia 6,5-viikkoisia. Onneksi kaikille on jo koti tiedossa, että ei käy mitään vahinkoja.
Pentuterapiaa siis tiedossa, ihanaa. :)