tiistai 8. joulukuuta 2015

Valittaminen ei ehkä kannatakaan aina...


Joskus valitukseen saamastaan vastauksesta voi tulla vielä huonompi mieli kuin siitä tuotteesta/palvelusta, josta valitti.

Näin kävi minulle tässä voileipäkeksi-gatessa. Vitutuksen määrä moninkertaistui. Sanottakoon tähän väliin, että koiranruokafirma toimi esimerkillisesti ja ripeästi, vastasi saman päivän aikana kun oli valituksen saanut, myönsi auliisti virheen ja toimitti uuden koodin. Kiitos siis Royal Canin

Mutta sitten tämä ei-niin-onnistunut valitus... 
Kuten aiemmin kerroin, tein reklaamation Kantolan sivujen kautta kuten neuvottiin ja jäin odottamaan. Ja odotin. Ja odotin.
Puljusta ei edes sähköpostikuittausta tullut, että palaute olisi kopsahtanut perille. Odotin lisää. Juuri kun olin aikeissa laittaa uutta palautetta siitä, että eivät vastaa palautteeseen, oli kusti polkaissut ihan kirjepostia puljusta.

Hetkellisesti ilahduin, että ovat sittenkin noteeranneet reklaamaationi. Luin kuoressa olleen kirjeen... (pahoittelen kuvan huonoa laatua, en jaksanut skannata vaan otin siitä valokuvan).

Kirjeen luettuani olin vielä ihan iloinen, että kompensaatiota laittavat ja myöntävätkin, että paistaja oli nukahtanut jonnekin varastohuoneeseen. Kunnes sitten avasin sen lahjakortin kääreen...
 

Kompensaatiota neljä euroa. Neljä v*tun euroa!!!! Joo, sillä saa uuden voileipäkeksipaketin. Mutta eikö sillä ole mitään arvoa, että olen käyttänyt aikaa ja vaivaa huomauttamiseen saati sillä, että mielikuvani kyseisestä yrityksestä huononi merkittävällä tavalla. Ei saatana.... Vihaisemmaksi melkein tulin tuosta kuin siitä, että olisin saanut vain "lämmintä kättä".
Lisäksi huvituin kovasti kun lahjakortti on Siwaan tai Valintataloon. Samana päivänä oli nimittäin uutisoitu, että Kesko on näiden liiketoiminnan ostanut, että näinköhän tuolla lahjakortilla on kohta mitään virkaa... Sitäpaitsi, minä en käy Siwassa enkä Valintatalossa. Ikinä.

tiistai 1. joulukuuta 2015

Joulukuu

Viimeistä viedään! Meinasin jättää tämän julkaisun huomiselle, mutta alkoi tulla sen verran painavaa uhkavaatimusta eräältä rouvalta, että en uskaltanut. Pahoittelut siis tästä myöhäisestä ajankohdasta, mutta 1. päivän puolella kuitenkin vielä ollaan. ;) 
Ensi vuodelle minulla on tarjolla vain karvalehmäkalenteri, mutta onneksi Hirnakka on luvannut paikata. Kunhan ei nyt vaan verenpaineet hyppää liikaa postauksia valmistellessa... ;)

Siinä hän nyt on. Vuoden viimeinen. Mitähän tuossa ympärillä pirskahtelee? :D
Ihan kiva vai mitä sanoo raati?

Rästissä tämän blogin suhteen on parikin kirjoitusta, mutta sentään elävässä elämässä olen muistanut mm. tilata rokotusajan koiranpennulle ja se on jo jotain se!

Ei muuta kuin mukavaa joulun odotusta jokaiselle!

JälkiJuttu:
Mihin on kadonnut Nolliksen "varsinainen" blogi?????
Ja vähemmän iso asia: Pirpana oppi kiipeämään rappuset hetkessä. Nyt pitää aina muistaa sulkea portti ja se ON vaikeaa...

maanantai 23. marraskuuta 2015

Pirpana

Olkoon se bloginimenä tuolle piraijalle, ja samalla vieno toive ettei se kasva amatsoonin kokoiseksi kuten "isosiskonsa".

Viikko on vilahtanut kuin siivillä ja paljon on pieni koira saanut viikossa oppia. Maanantaina jäi Siipan kanssa kotiin ja loppuviikon vietti minun kanssani. Tänään alkoi sitten ankea virkakoiran ura, jota jatketaan joulukuun puoleen väliin nyt aluksi. Luulenpa, että kotiin jääneet huokasivat helpotuksesta...

Reipas pentu, kovapäinen ärrieri. Tiukempaa äänensävyä saa käyttää kuin VV:n kanssa aikanaan.
Positiivista on se, että tämä neiti on jo ymmärtänyt mikä on kupletin juoni pihalla käydessä. Yötkin sujuvat jo suhteellisen hyvin, tosin viime yö toivottavasti oli poikkeus, joka vahvisti säännön. Sanottakoon, että emäntä on melko väsynyt juuri nyt... ;)

Tässä nyt muutama räpsy. Puhelimesta niitä löytyy moooonta lisää.

Pihabisneksiä

Miksei muka ruohoa saa syödä?

Kokoeroa, vasemmalla VV, oikealla Pirpana.
VV:tä vähän vituttaa...


Toimistotyö on raskasta ja uuvuttaa pienen koiran nopeasti.
 

torstai 12. marraskuuta 2015

Valittaminen kannattaa aina

Kyllä minä taas mieleni niin pahoitin!

Olen ahkera voileipäkeksien kuluttaja kun ne ovat kätevä pikku välipala milloin milläkin höysteellä. Kantolan perinteistä olen suosinut maailman sivu ja aina on hyvää ollut.
Paitsi nyt. Eilen avasin uuden paketin ja mitä helvettiä!!?? Keksit eivät olleet ollenkaan lehteviä vaan suorastaan littanoita ja näyttivät hieman epämääräisen tummilta. Makukin oli tympeä ja hieman tunkkainen. Siippa todensi laaduntarkkailuni ja niinpä tänä aamuna ryhdyin väsäämään valitusta Kantolaan.

Ja mitä sainkaan huomata? Mikään ei ole niinkuin ennen, Cream crackeritkin tehdään nykyään Ruåtsissa! Kantolan puljun omistaa joku monikansallinen riistoyhtiö... Saapa nähdä mitä sieltä vastataan, olen jo valmiina postittamaan keksit kääreineen heille. Valituksen lähetin oikein kuvan kera.

Paha, paha kräkkeri!
Olisin laittanut useammankin kuvan, mutta typerä palautelomakehässäkkänsä antoi liittää vain yhden kuvan. Ja kuitenkin pyysivät kuvaa viallisesta tuotteesta JA pakkauksesta. Juu, en ruvennut fotoshoppaamaan...

Toinen mielipahaa aiheuttanut ja valitukseen johtanut asia oli tulevan perheenlisäyksen sponsoroitu ruokapussi. Ovat ruokamerkin kasvattajakerhossa siirtyneet sellaiseen "hienoon" kortiin, josta etukoodi raaputetaan esille ja sillä sitten saa ilmaispussin tilattua. Hyvä idea, paitsi että. Sitä raaputuspintaa kun ryhtyi kaapimaan kuin ässäarpaa ikään, lähti se saatanan koodikin kävelemään! Ei ole todellista. Ja minua oli jo varoitettu, joten yritin olla äärettömän varovainen.
Toimitin kuvan paskaksi menneestä raaputuskortista jäätävin saatesanoin asiakaspalveluunsa. Ja kas, sieltähän tulikin salamana uusi koodi sekä pahoittelut ja tunnustus, että näiden kanssa on ollut ongelmia.

Noh, tulipahan valitettua, pitkästä aikaa oikein kahteen paikkaan. En olekaan mistään valittanut sen pimennysverhoepisodini jälkeen kun minua niin vitutti se sieltä saamani kompensaatio. :)

Lopuksi iloisempiin asioihin. Lapsi saapuu lauantaina enkä ole vielä keksinyt "bloginimeä" kun en ole tutustunut persoonaansa vielä niin hyvin. Uskon kuitenkin, että siitä tulee VV:lle varsin hyvä pikku apulainen. :)
Katsokaa nyt toista, näin soma voi olla terroristi seitsemän viikon ikäisenä!

Itse suloisuus <3 <3 <3
Lauantaina se sitten nähdään kuinka kotiutumisesta selvitään, siis ihan me kaikki, mukaan lukien VV ja Juniori. 

JälkiJuttu:
Olipa kivaa ja huojentavaa lukea, että Nolliksen operaatio oli mennyt hyvin. Ajatus on ollut kanssaan monesti näinä aikoina, vaikka en ole kommentoinutkaan. Mutta en ole kommentoinut missään muuallakaan viime aikoina, koska työ ja kaikki.

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Marraskuu

Mitä hittiä? Marraskuun ensimmäinen päivä on illassa eikä kukaan ole käynyt rutisemassa kun ei ole uutta lihaa tarjolla?! Olen minä vähän pettynyt teihin... No, mutta minulla on hyvä syy unohdukselle.

Eilen jo kaavailin postaavani ajastettuna ettei unohdu, mutta sitten pääni oli niin pyörällä tulevasta perheenlisäyksestä, että unohdin tällaiset valokuvalliset karjut kokonaan.

Pidemmittä selittelyittä, tässä hän on, herra Marraskuu.


Ei tatuointeja, se on plussaa, samoin kalju. Parrasta en ole ihan varma. Ja Tita taas valaisee, että mikähän rakennus tuossa taustalla on. ;)

torstai 1. lokakuuta 2015

Lokakuu

Nyt on menty ohi syyskuun ja seuraavaksi läpi repaleisen lokakuun (olkaa hyvä vaan korvamadosta, ystävät ;) ).
Aika siis lepuuttaa silmää kuukauden silmäkarkissa. Tässä hän on, Herra Lokakuu, olkaapa hyvät.

Kovin on nuori hän, mutta panisin pelastautuisin kyytiinsä kyllä, lienee kuitenkin täysi-ikäinen. Tatuointi ei nappaa kun en ole niiden ystävä, mutta ehkä en anna sen nyt häiritä. Lähdenkin tästä hankkiutumaan Oulunjärvelle (?) meri järvihätään. Lupaan myös olla ronkeli ja näyttää paikalle saapuvalle yksikölle kuvasta kenen haluan minut pelastavan. ;)

Ensi vuoden kuukauden kuvatkin on turvattu jos oikein ymmärsin. Ystävämme Hirnkka taisi löytää jotain soveliasta materiaalia jaettavaksi yhteisen hyvän nimissä. Minä voin sitten laitella niitä karvalehmäkuvia kun se kalenteri on jo hommattuna. 

maanantai 28. syyskuuta 2015

Maailmassa on virhe

Tai oikeamminkin monta virhettä.

Mutta tällä hetkellä suuri virhe on se, että en ehdi tai jaksa kirjoittaa tänne mitään. 
Vaikka haluaisin kovasti kertoa 
  • kukkapenkkiremontista ja hurahduksesta sipuliostoksilla
  • tulevasta lomasta, joka on jo tosi lähellä
  • kulttuuririennoista (menneistä ja tulevista)
  • ravintolariennoista, vaikkapa viime lauantaisesta ruokailunautinnosta
  • lukemisistani
  • yleisesti kuulumisistani
Mutta nyt ei pysty, joten ei pysty. Työt haittaavat harrastuksia ja ilalla ei enää ajatus kulje. Palataan paremmalla ajalla...

 

tiistai 1. syyskuuta 2015

Syyskuu

Ja ajallaan tulee tämä fotograaffi, olkaat onnellisia! :)
Tämähän on aika kiva... Vähän surumielinen ilme, mutta eiköhän tuosta hymykin irtoaisi jos oikein yrittäisi... Ja silmät ovat kivat.

Minkäs vesistön rannalla mahtaa foto olla napattu? Näyttää enemmän joelta kuin järveltä tai mereltä.

maanantai 31. elokuuta 2015

Kuukauden positiiviset

Pari viikkoa on taas vierähtänyt niin ettei meinaa perässä pysyä. Kuluneisiin viikkoihin on mahtunut ihan kivoja juttuja:

* Siippa kävi työretkellä ja sehän tarkoitti automaattisesti tuliaiseksi shampanjaa. Joooo, ei huano! :)

* Hullu vuokralainen muutti pois naapurista eikä edes polttanut kämppää läksiäisiksi. Roskis on täynnä kaikkea epämääräistä, mutta menköön, vihdoinkin siitä päästiin! Pelottaa tosin jo valmiiksi, että millainen on seuraava...

* Lauantaina vietin mainion päivän pentunäyttelyssä töissä. Ihania koiralapsia oli kahmalokaupalla, melkein tuli pentukuume.

* Sunnuntaina olin mainiossa, vaikkakin vähäosallistujaisessa, match show'ssa tuomaroimassa ja kohtasin maailman hurmaavimman mopsilapsen sekä monta muuta ihanaa koiraa. Kylläpä oli mukavaa taas pitkästä aikaa!

* Syksylle on reissua luvassa, matka varattu ja koirahoitola tilattu. Sitä odotellessa jaksaa pakertaa.

* Tilasin myös kukkasipulit Titan suosittamasta nettikaupasta itselleni ja parille kaverille. Niitä odotellessa pitää vissiin kääntää se kukkapenkki, että on mihin istuttaa...

* Täytynee sitä myös iloita siitä, että on töitä eikä ainakaan ihan vielä ole joutumassa kilometritehtaalle kuten niin moni muu tässä maassa. Kolikon kääntöpuolena sanottakoon, että kahdeksan kuukautta töitä vuorotteluvapaan jälkeen on tuonut minut taas siihen pisteeseen, että aika moni asia töissä vituttaa. Mono vähän vipattaisi uusien haasteiden pariin, mutta en oikein tiedä minkälaisten... Laitetaan mietintämyssy päähän.

Ja nyt ajastan huomiselle aamulle silmänruokaa leideille ettei käy kuten tämän kuun kuvan kanssa. Eli aamulla varhain sitte ruudun ääreen kuolaamaan, eikös vaan. ;)

torstai 20. elokuuta 2015

Vielä on kesää jäljellä

Inhokkibiisiä mukaillen, mutta varsin osuvahan tuo lausahdus on, sitä ei käy kieltäminen.

Kolmatta viikkoa olen töissä ja helteet eli paremmat kelit päsähtivät kehiin samalla kun toimiston oven aukaisin. Noo, ei kai se niin kamalaa ole ilmastoidussa toimistossa huhkia. Ja pari ensimmäistä viikkoa meni aika leppoisissa tunnelmissa kun puoli Suomea uinui vielä ruusuista kesäunta koulujen alkua odotellessa. Nyt ovat alkaneet kömpiä koloistaan vähitellen.
Ei kuulkaa edes kauheasti vituta (vielä), vaikka normisti kai pitäisi minun luonteenlaatuni tuntien. Mutta luotan siihen, että kyllä se sieltä esiin putkahtaa kun syysillat pimenevät.

Tuli taas vanhennuttua vuodella ja sitä juhlistin olemalla töissä vuosittaisessa vakikoiranäyttelyssäni pörriereitä tuijotellen. Sää suosi ja illaksi kotiin, joten ei paha. Taisin saada sen päivän aikana kesän rusketuksen kertaheitolla... Lahjaksi sain (kun itse erikseen pyysin) Amorphiksen tarinan kertovan kirjan. En ole siihen vielä ehtinyt paneutua kun on ollut muuta luettavaa, mutta ehtiihän tuon syssymmälläkin kun ei taida vanhentua ihan hetkessä.



Siltsun konsertissa en ollut, vaikka olisin ehkä voinut, koska Waltteri Torikka. Sen sijaan kävimme Siipan kanssa Korkeasaaressa päiväkävelyllä. Kivaa oli sekin.

Elämä soljuu oikeastaan omalla painollaan eikä mitään erityistä kerrottavaa ole. Vähän vapaa-ajan aktiviteetteja hyvässä seurassa on tulossa, jotta ei mene hukkaan nämä hyvät ilmat. Kaikenlaista kivaa on luvassa taas ihan lähipäivinä ja vielä myöhemminkin syksyllä.

Ei kai tässä sen ihmeempiä, ajattelin vain ilmaista, että elossa ollaan. ;)

tiistai 4. elokuuta 2015

Elokuu

Nöyrin anteeksipyyntöni erityisesti Titalle, joka selvästi oli odotellut kuukauden herkkupalaa.
Tajusin kyllä lauantaina, että vaihtui elokuun puolelle, mutta en vaan saanut aikaiseksi.

Joten tässä hän nyt on, herra Elokuu. Hänellä taitaakin olla joku valtamerimatka suunnitelmissa kun siinä laivan vieressä niin totisena nököttää. Oisko menossa Ameriikkaan vaiko ihan jonnekin muualle?


Jaa-a, mitäs sitä nyt sanoisin. Kroppa on ihan ookoo, mutta pärstä ei erityisemmin miellytä. Ei mulla muuta. Sana on vapaa, arvon leidit. :)

Loman tilinpäätös

Sinne meni. Viisi viikkoa kesälomaa ja eilen paluu arkeen. Ja kuten hätäisimmät ovat huomanneet, olen niin hyvin vieroittautunut Blogistaniasta, että en ole edes kalenteripoikaa muistanut näytille tökätä. Enkä muuten tökkää nytkään, sillä olen töissä ja pojat (tai ne kuvat) ovat kotona. Koitan muistaa kun kotiudun... 

Juu, loma oli oikein mukava ja taisipa olla ensimmäinen kerta meikäläisen pitkässä työhistoriassa kun pidin noin pitkän loman putkeen.
Säät eivät hirveästi suosineet, mutta kyllä sekaan mahtui sen verran auringonpaistetta, että tuli käytyä terassilla. Ja Korkeasaaressa. Ja terassilla sekä Kasvitieteellisessä puutarhassa. Ja asuntomessuilla. Ja ravintolassa. Ja Tallinnassa.

Reissussa käytiin toisella lomaviikolla ja kuuteen päivään mahtui kaikenlaista säätä vesisateesta huikaisevaan auringonpaisteeseen. Olisihan sitä pitempäänkin niillä huudeilla viivähtänyt. Reissun tarkoitus tuli kuitenkin täytettyä eli sain itselleni uudet hienot kumisaappaat sekä ensi vuoden karvalehmäkalenterin. Mitäs sitä ihminen muuta kaipaisikaan. ;)

Uusi kumpparini

Lisäksi tuli nähtyä paljon tuttuja paikkoja, uusia ei niinkään. Mutta mikäs sen mukavampaa kuin käydä mestoilla, jotka ennestään tietää hyviksi.

Ensimmäisen majapaikan virvoke
Skottilaiset kylpykaverit



Sormustinkukkiin ei kyllästy ikinä.




Maisema kuin postikortti.
Kotona sitten tuli surkuteltua ryytimaan huonoa kasvua ja kauhisteltua etanoiden paljoutta. Söivät penteleet mun salaattini! Enkä ole ollenkaan varma ehtivätkö rakkaat gladiolukseni kukkia tänä kesänä...
Kutimet ovat saaneet levätä rauhassa, sillä tällä lomalla löysin uudestaan pitkästä aikaa lukemisen riemun ja olenkin käyttänyt aikaa siihen.

Lisäksi tällaista töllöaddiktia on hemmoteltu loistavilla ohjelmilla. Tarjolla on Outlander - matkantekijä (Ihana, kuten kirjakin!), Maailma vailla loppua (erinomaista tekoa), Neiti Fisherin etsivätoimisto (joka luvalla sanoen on ollut ihan hersyvän hauska), ihana vanha tuttu Hercule Poirot yms. Ja mikä parasta, armas Murdoch palaa ruutuun syyskuun alussa uusin jaksoin!

Netissä olen todellakin pyörinyt ihastuttavan vähän, hyvä kun olen muistanut pankkiasiat hoitaa. Niinpä on myös kaikkien blogikavereidenkin päivitysten lukeminen jäänyt vähemmälle. Laiskasti olen silmäillyt silloin tällöin joitain postauksia tabilta, mutta kommentoimatta on jäänyt kuitenkin. Ehkä syksyn pimeys korjaa tämänkin "ongelman" (tai sitten ei). Pahoitteluni kaikille, yhdessä ja erikseen.

Nyt olen siis positiivisen ongelman äärellä. Loma loppui, lukuinto ei ja pitäisi ehtiä ne kaikki lempparit katsoa telkkaristakin sekä ehtiä sienijahtiin. Joku kauhun tasapaino täytynee löytää tähän ongelmavyyhteen...

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Heinäkuu

Tässähän sitä on jo niin kolmatta päivää lomalla, että meinasi mennä kuun vaihde ihan ohi!
Pahoitteluni kaikille jotka ovat käyneet täällä jo aamuyöllä kyttäämässä kuukauden namupalaa. :)

Tässä hän nyt on, hei vaan herra heinäkuu. Hää onki siin lehmän kaa ojan penkalla. Tarina ei kerro, että yrittääkö saada lehmää pois ojasta vai mikä on homman nimi. Olikos tää poitsu ollut jo aiemminkin kuukauden kuvassa? Kovin on tutun näköinen. :)


Meillä lomailun mallia näyttävät Juniori ja VV. Kyllä on hyvä pienen eläimen, ja ihmisenkin, ottaa rennosti pitkin päivää. Katsokaapa, näin:


Ja arvojärjestyksestä kertoo sekin jotain, että kumpikos siellä sängyn päällä nukkuukaan.

Reissu pukkaa vähitellen päälle, vielä on nukuttavana viisi yötä ja vielä enemmän on hommia tehtävänä, mutta kohta... :)

Nyt vetäydyn takaisin radiohiljaisuuteeni ja taidan mennä takapihalle köllöttelemään, vaikka kirjaa lukemaan.

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Kuolema korjaa satoa

Hiljaiseloa on piisannut täällä blogin nurkilla. Töitä on ihan omiksi tarpeiksi ja ylikin. Lisäksi vaivaa jonkunlainen kirjoitusjumi, samoin villasukkajumi. Joka päivä katson Nollikselle lupaamani toisen sukkaparin toista sukkaa, joka on kantapäähän asti tehty, mutta siihen se onkin sitten jumiutunut. Ehkä tartun toimeen loman aikana viimeistään.

Sama saamattomuus ja tekemättömyys tuntuu vaivaavan muissakin koti- ym. hommissa. Olen ollut tässä noin kuukauden kirjoittamassa yhtä pöytäkirjaa. Vaan en saa aikaiseksi, en millään. En, vaikka tiedän, että hommassa menisi ehkä vartin verran aikaa, mutta kun. Ehkä olen oikeasti sen loman tarpeessa.

Reilu viikko sitten käväisi viikatemies vieraanamme ja saattelin PP:n viimeiselle matkalleen. Komeat 13 ja puoli vuotta kertyi humppaukon mittariin. Niin lähti koira kuin elikin, käytännössä saappaat jalassa. Mystistä oksentelua oli hoidettu, tai oikeammin koitettu hoitaa, keinolla jos toisellakin. Kun kahden päivän aikana koira oksensi kaiken vettä myöden, oli aika tunnustaa tosiasiat ja soittaa se itkuinen puhelu eläinlääkärille.
Onneksi henkilääkäriltä järjestyi aika heti, sillä mitäs sitä viatonta luontokappaletta sen enempää kiusaamaan. 

Sinne jäi mamman mussukka eläinlääkärin pöydälle. Mieli oli aika tyhjä kun piti reippain mielin suunnistaa takaisin töihin itkua nieleskellen ja suoriutua työpäivästä normaalein ottein. Odotettavissahan se oli ja omasta mielestäni PP oli ollut laina-ajalla jo reilun vuoden, mutta ei se ajatus kuitenkaan sitä tuskaa helpottanut.

Talossa on vielä kaksi koiraa, mutta se tyhjä paikka siellä kuitenkin on. Myös ryhmän dynamiikka muuttui nopeasti. VV tuntuu ottaneen ohjat käsiinsä, koska rehellisesti sanottuna ei Juniorin polla moiseen riitä.

Kesäloma alkaa tämän viikon jälkeen ja se aloitetaankin "iloisissa" merkeissä heti osallistumalla naidun suvun puolen hautajaisiin. Sielläkin viikatemies heilautti vähän yllättäen, vaikka ei kyseessä nuori ihminen ollutkaan.

Näillä mennään tällä suunnalla, että hengissä ollaan ja silleen. Eipä tämä sanainen arkkuni nytkään ole kovin runsas, joten parasta kai lopettaa lätinä tähän tällä kertaa. Koitan palata seuraavalla kerralla iloisemmissa merkeissä.

 

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Kesäkuu

Jottei kukaan pahastu tai hyppää täällä turhaan, niin pakkohan se on tämä mister kesäkuukin ajastaa ilmaantumaan aamutuimaan näkösälle.


Kenenköhän katolla herra tässä seikkailee? Noin valokuvateknisesti olisin toivonut kuvaan enemmän miestä ja vähemmän katua... Ja kyllä on palomiehen ammatti ankea kun aina pitää ilman paitaa olla töitä tekemässä, oli kesä taikka talvi. 
Mutta itse herra kesäkuu on kyllä ikänsä puolesta jo sellainen, että ei syytettäisi lapseen sekaantumisesta.

Se on virallisesti kesä nyt murut! Enää neljä viikkoa loman alkuun, jei!

perjantai 29. toukokuuta 2015

Oi kunpa joskus

Olisipa ihanaa ehtiä joskus kirjoittamaan tänne. Sellainen kunnon postaus. Tai saada Amsterdamin matkaraportti päätökseen, siitä uupuu vielä puolitoista päivää...

Vaan työt haittaavat harrastuksia sen verran, että eipä ole tehnyt mieli/en ole ehtinyt koneella istuskella naputtelemassa. Vaikka sanottavaa olisi kyllä viime aikoina piisannut asiasta jos toisestakin.

Niinkuin vaikka Euroviisut. Sori vaan, minun mielestäni PKN:n biisi oli paska. Siis vaikka katseltaisiin sitä omassa genressään niin se on paska. Parasta siinä oli sen pituus eli lyhyys.
Miksi Ruotsin biisi oli suuri ennakkosuosikki ja vielä voitti? Sekin oli sellaista eurohumppaa, että. Kuka tuollaista kuuntelee päivästä toiseen? Conchitan olisi pitänyt voittaa uudelleen. ;)

Tai Tähdet tähdet -ohjelma. Onneksi finaalikaksikosta Waltteri Torikka voitti! Muuta en sano.

Tai kevään sää. Perseestä. Nyt taitaa kesä voittaa kuitenkin, toivottavasti. Säätä uhmaten olen kuitenkin kesäkukat sekä gladioluksen sipulit istuttanut. Ryytimaa on vielä tekemättä kun vapaa-ajallakin pitää liitää koko ajan. Ja suurin onnenhetki puutarhamyymälässä oli varmaan se kun löysin ihanalle lehmäruukulleni kaverin!

Kaikenlaistahan tässä on tapahtunut ja kohta on taas kuukausi pulkassa. Että pitäisi taas muistaa jakaa mieskomeutta tänne kanssasisarille. Joudun siis kotikoneen avaamaan, halusin tai en.


Eli hengissä ollaan vielä, kaikki. Tai ei aivan kaikki, toivottavasti. Nimittäin muurahaisyhdyskunta on pesiytynyt atsaleani ja kivipolkuni välimaastoon. Eilen ostin kivan väristä pinkkiin vivahtavaa myrkkyä, jonka luvataan tappavan koko yhdyskunnan. Kylvin sitä runsaalla kädellä pesän liepeille ja nyt odotellaan tulosta. Ja ei, en aio sortua mihinkään luonnonmukaisiin torjuntoihin, kemikaaleilla mennään, se on varma se!

Yritän siis taas ryhdistäytyä ja kirjailla tännekin, mutta en huomenna. Huomenna minä menen kampaajalle.

JälkiJuttu:
Onnittelut Hirnakalle pikkutipuista! Ja osanotot sekä tsempitykset Paimenelle muuttuneen elämäntilanteen johdosta. Olen minä sentään vähän ehtinyt vilkuilemaan Blogistanian tapahtumia. 

tiistai 12. toukokuuta 2015

Amsterdam, osa 2

Sunnuntaina tulikin herättyä ennen kellonsoittoa, koska takana oli hyvin nukuttu yö ja varhainen nukkumaanmeno.

Aamutoimien jälkeen suuntasimme alas aamiaiselle. Suunnitelmamme oli se, että mikäli aamiainen olisikin pettymys, voisimme seuraavina aamuina mennä jonnekin kahvilaan, sillä emme olleet etukäteen maksaneet aamiaisesta.
Vaan ei hätää, aamiainen oli monipuolinen ja hyvä. Kahvi oli hyvää, melko "suomalaista", mikä oli todella iloinen yllätys, sillä esimerkiksi brittien/skottien käsitys hyvästä kahvista on monesti jotain ihan muuta kuin mitä minä ymmärrän hyvällä kahvilla.
Palvelu pelasi ja joka mutkassa tarjoilijapojat (huom. kaikki baarin henkilökuntaan kuuluvat olivat miehiä) kyselivät, että onhan kaikki varmasti hyvin ja olimmeko tyytyväisiä huoneeseemme. 
Päätimmekin hetimiten, että seuraavatkin aamut voimme aterioida hotellilla.

Baari iltavalaistuksessa
Aamiaisen jälkeen vetäydyimme huoneeseen valmistautumaan tähän turistipäivään.
Kysyimme respasta, että mistä voisimme ostaa raitiovaunulippuja, johon vastaus oli "täältä". Kätevästi saimme siis kahden vuorokauden ratikkalipun loikkimatta minnekään turisti-infoon. Arvosana kohosi taas pykälällä, tätä minä kutsun hyväksi palveluksi!

Tänään ohjelmassamme oli vierailu kansallismuseossa (Rijksmuseum), jonne lipun sai kätevästi ostettua netistä etukäteen. Ja mikä parasta, lippu oli vuoden voimassa ostopäivästä eli ei tarvinnut kertoa minä päivänä aikoo ahterinsa paikalle raahata.

Koska sää suosi, päätimme ensin vähän käppäillä nauttimassa auringon lämmöstä. Niinpä kunnon turisteina katsoimme kartasta, että ihan nurkalla on homomonumentti. Ihmettelimme, että miksi emme huomanneet sitä eilen kun sillä suunnalla kuitenkin kävelimme ja päätimme lähteä katsastamaan asian uudestaan.
Ja löytyihän se.


Hetken olin vähän, että mitäh? tuo tulppaaniastiako, mutta kyltin teksti selvensi, että se "monumentti" koostui kolmesta kolmiosta, joista yksi oli tuossa kanaalin rannassa "laiturina" ja kaksi muuta takana olevalla aukiolla. Toinen laatoitettuna aukioon ja toinen isona korokkeena. Sen korokkeen vieressä oli sateenkaarilipulla merkitty telttakoju, lippuja homo-Amsterdamin tapahtumiin sekä jotain turistikrääsää. En käynyt lähempää katsomassa.

Suuntasimme kulkumme ytimeen, lähemmäs rautatieasemaa ja matkalla törmäsimme siihen patsaaseen, josta takuulla jokainen suomituristi ottaa kuvan.




Ja siis kyseessähän on kuuluisa runoilija Multatuli. ;) "Yllättäen" patsaan luota löytyi kikattelemasta kolme suomalaista naista, jotka ottivat kuvia vuoronperään toisistaan. Pakko oli kommentoida, että vain suomalainen tajuaa tämän vitsin. Yrmyn näköinen ukko, ei voi muuta sanoa. Tuotantoaan en tunne, tunnustan.

Aikomuksemme oli käydä vanhaan pankkirakennukseen tehdyssä tavaratalossa, mutta sehän ei ollut auki vielä siihen aikaan kun me olimme liikkeellä. Niinpä oikaisimme suunnitelmissamme ja hyppäsimme raitiovaunuun suunnataksemme kansallismuseoon.

Täytyykin tähän väliin kehua, että kyllä on toimiva ja hyvä se ratikkaliikenne. Ainoa omituisuus meikäläiseen verrattuna on se, että lippu pitää näyttää lukulaitteelle sekä sisään astuessa että poisjäädessä. Eivät osanneet respan tytöt selittää miksi. Mutta niin teimme ja kuulutukset ratikoissa muistuttivat myös tästä erikoisuudesta.

Museon edessä saimme todeta, että kyllä viisas turisti ostaa sen lippunsa etukäteen netistä. Oli melkoisen mukavaa kävellä sen lippujaan jonottavan jonon ohi suoraan sisäänkäynnille, jossa ei ollut minkäänlaista jonoa. Siitä vaan sisään lippua vilauttamalla. Tokihan tähänkin jonoon oli eksynyt pari urpoa, joilla ei lippua ollut, mutta heidät opastettiin ystävällisesti sinne kilometrin pituiseen jonoon.

Museorakennus on läpikäynyt mittavan remontin ja on jo itse rakennuksen vuoksi nähtävyys.
Kuuluisin kokoelmiin kuuluva taideteos on tietysti Rembrandtin Yövartio, joka onkin ihan hengästyttävä jo pelkän kokonsa vuoksi. Hämmästyttekö jos sanon, että kyseinen huone/sali oli täynnä amerikkalaisia turisteja, jotka räiskivät salamavalolla kuvia? Ette? Niin arvelinkin.

Itseäni kiinnostivat kyllä museossa enemmän tosiaan se rakennus sekä erilaiset käyttöesineet ja astiat. Taidan olla liian käytännöllinen. Tai pikemminkin ne kuuluisimmat taulut on tullut nähtyä monen median välityksellä, joten enemmän kiinnosti se, mitä ei ollut aiemmin nähnyt.
Suosittelen kuitenkin kyseistä museota, siellä vierähti rattoisasti muutama tunti ja olisi mennyt kauemminkin jos olisi halunnut.

"pieni" lasimaalaus/lyijylasityö

Astiakaappi. Kätevän kokoinen!

Portaikosta aukiolle päin, jossa varmaan on
Amsterdamin kuvatuin kohde.
Museoalueen puistossa oli sunnuntain kunniaksi jonkun sorttiset käsityömarkkinat ja paikalla oli paljon ruoka- ja juomamyyjiä. Kätevästi pystyi hakemaan ruuat yhdestä kojusta ja juomat toisesta.
Puistikon laidalla oli vesilammikko, jossa oli hauskasti "kelluvia" tulppaaneja. Kuvan taustalla näkyykin torikojujen lisäksi Van Gogh -museo sekä konserttitalo.

 
Kävimme myös seuraavaa päivää varten vilkaisemassa millainen jonotuskäytäntö Van Gogh -museoon oli sekä ratsasimme tietysti museoiden yhteisen museoputiikin. Mitään en ostanut.
Siitä sitten ratikkaan ja kohti hotellia, sillä aikeemme oli katsoa formulakilpailut pienen napostelun merkeissä.

Tälle illalle emme olleet varanneet pöytää mistään ravintolasta vaan arvelimme ruokapaikan kyllä löytyvän jostain ja jos ei muualta niin hotellin huonepalvelusta.

Päädyimme lopulta hotellin lähistöltä löytyneeseen ravintolaan vain sen takia, että luimme ruokalistaa väärin. :D
Pöytää jouduimme odottelemaan jonkun aikaa, mutta miljöö oli ihan mukava. Ruokakin oli ihan OK, mutta ei se mitään lähtemätöntä vaikutusta tehnyt. Ruuan päälle harhauduimme vielä paikalliseen baariin/pubiin, jossa oli varsin välitön ja rento tunnelma. Sieltä olikin sitten hyvä laahustaa hotellille ja rentouttavan porekylvyn jälkeen unten maille.

Pöytäkoriste 
 
Yöllinen kanavan siltavalaistus


Kiva päivä oli ja paljon tuli nähtyä & koettua. Jatkuu seuraavassa osassa... (tätäkin osaa kirjoitin varmaan kolmena eri päivänä, joten suokaa anteeksi mahdollinen pompahtelu)

torstai 7. toukokuuta 2015

Dam - dam - DAM - dam -daa

Eli jonkunlainen matkaraportti reissustamme Amsterdamiin. Ihan ei ole kuukautta reissusta vielä kulunut, joten eiköhän ole aika raapustella jotain (ainakin osa 1 näin alkuun). :)

Lauantaiaamuna 18.4. soi herätyskello 04:20. Siitä sitten vaatteet päälle ja maalaten silmänkuvat kohdalleen. Taksin soitto ja laukku kainalossa pihalle.
Matka lentokentälle sujui joutuisaan, mutta baggage drop -tiskillä oli jotain häsmäkkää ja tuntui siltä kuin olisimme seisseet jonossa ikuisuuden. Ehkä tähän "ikuisuuteen" vaikutti se, että en ollut saanut joka-aamuista kofeiiniannostani vielä.

Turvatarkastus sujui sutjakkaan (en piipannut rautakinttuni kanssa!) ja vihdoin päästiin asiaan eli kahvikupin äärelle. Sitä särpiessä sujuikin koneeseen pääsyn odottelu.
Hyvässä järjestyksessä pääsimme koneeseen ja viereen sattunut vieras mies oli onneksi hiljainen ja pienikokoinen, joten mahduin olemaan ihan hyvin siinä keskellä.

KLM on vielä niitä lentoyhtiöitä, jotka eivät ole laittaneet ihan kaikkea maksulliseksi. Niinpä tuohon kahden tunnin lentoon oli ängetty tarjoilukierros nro 1, joka sisälsi jonkun sortin munaleivän & kahvia, mehua, vettä yms. Hetken päästä tuli kierros nro 2, jolloin oli mahdollisuus saada lisää kahvia (kyllä kiitos!) tai muita virokkeita sekä jotain keksejä (ei kiitos). Ja vielä ehtivät kiertää sen tax free -kärrynsäkin kanssa. Nopeita tyyppejä!

Lento laskeutui ajallaan ja kello oli Amsterdamissa noin 8:30. Eipä mene päivä hukkaan kun ajoissa lähtee liikkeelle!
Matkatavarat tulivat ajallaan ja ehjinä, joten suuntasimme junalipun ostoon. Schipholissa on tehty helpoksi junalipun osto keskustaan. Sille oli kosketusnäytössä ihan oma kohtansa josta vain valittiin montako lippua haluaa. Toivottavasti Hki-Vantaa tekee jonkun vastaavan systeemin helpottamaan turistien elämää sitten kun junaliikenne kesällä polkaistaan käyntiin.

Juna kolkotteli vartin Amsterdamin päärautatieasemalle, josta otimme suuntiman kohti hotellia. Tiesimme toki, että huone ei missään tapauksessa ole valmis siihen aikaan, mutta halusimme viedä laukut pois ja käydä "näyttäytymässä", jotta huoneen saanti mahdollisesti nopeutuisi.

Hotellille löysimme eksymättä eikä kävelyyn mennyt asemalta varttia kauempaa. Sää oli kaunis ja aurinkoinen vaikkei kovin lämmin.



Hotellilla olikin sitten vähän sutinaa respassa kun poislähtijät jonottivat tiskille, joka sijaitsi melko kapeassa huoneessa. Mutta ensisilmäys hotellin aulatiloihin miellytti. Olin vakuuttunut, että jälleen kerran rahalla saa, sillä mehän emme lomilla harrasta mitään "budjettimajoittumisia".

Vihdoin tuli meidän vuoromme ja täytyy heti kärkeen todeta, että amsterdamilaiset puhuvat pääsääntöisesti loistavaa englantia. Monet jopa niin hyvää, että oma kielitaito alkoi jo arveluttaa.

Respan nuori kaunis nainen oli todella ystävällinen, kirjasi meidät sisään, vaikka huone ei ollutkaan valmis, otti laukkumme huomaansa ja merkitsi karttaan aamiaiskahviloita kun sanoimme, että voisimme mennä haukkaamaan jotain. Lupasipa vielä soittaa, mikäli huone olisikin ennen klo 14 valmis. Mahtavaa palvelua heti kärkeen!

Tyytyväisinä lähdimme suunnistamaan kohti läheistä toria, jonka laidalta löytyisi hyviä kahviloita. Hetken pyörimme torilla ihmetellen kaikenlaista tarjolla olevaa evästä ja lopulta heilahdimme sisään kahvilaan, vaikka paikalliset tuntuivatkin paistattelevan päivää ulkopöydissä. Itsestäni aamupäiväinen 12 astetta tuntui kuitenkin hieman viileältä.
Nauttiessamme brunssia kera kuohuviinin soitettiin hotellista ja kerrottiin, että huone olisi valmis puolen tunnin kuluttua. Ilahduimme jälleen loistavasta palvelusta, sillä mielellämme käyttäisimme mahdollisuuden ottaa pienet nokoset ja virkistäytyä sen kovin aikaisen aamulähdön jälkeen.

Syötyämme suuntasimme kiertotietä hotellille nähdäksemme kuinka monta turistia jonotti Anne Frankin talolle. Vastaus on monta. 

Lähellä Anne Frankin taloa.
Kipitimme sitten korttelin nurkan ympäri kohti hotellia vain huomataksemme, että se saamarin jono talolle kiersi hyvän matkaa korttelin toiselle puolelle. Onnea ja menestystä jonotukseen!

Hotellilla meille kerrottiin, että meidät tullaan ihan kohta saattelemaan huoneeseemme kunhan laukkumme on ensin toimitettu sinne. Cool! Ei tartte ite kantaa laukkuaan! Ja kohta sieltä piccolontapainen tulikin meitä saattelemaan. Kohteliaasti ja asiallisesti kertoi huoneen faktat ja toiminnot sekä varmisti lopuksi, että onhan meillä kaikki hyvin. Kiittelimme vuolaasti ja vakuuttelimme, että kaikki on vallan mainiosti. 

Huoneen yhden seinän tapetti.
Hotelli oli niin kutsuttu boutique hotelli eli suhteellisen pieni luksushotelli ja huone toki sen mukainen. Tuo yllä oleva kuva on ainoa jonka älysin huoneesta ottaa, mutta uskotte varmaan kun sanon sen olleen hieno ja tyyliltään vähän "burleski". Mustaa ja punaista, kylpyhuoneen laatoitus oli mustaa ja kontrastina valkoinen poreallas vitivalkoisine pyyhkeineen. Huone oli kompaktin kokoinen, mutta toimiva. Suorastaan Ihana!
Onnellisina huokaisimme ja otimme neuvoa antavat nokoset, jotka virkistivätkin kummasti.

Lähtiessämme kaupungille kipaisimme vielä pyytämään vastaanotosta, että varaisivat meille pöydän läheisestä hollantilaista ruokaa tarjoilevasta ravintolasta. Lupasivat näin tehdä.
Suuntasimme kulkumme kohti kuuluisaa kukkatoria (Bloemenmarkt), joka oli vielä siedettävän kävelymatkan päässä hotelliltamme ja jonka ehdottomasti halusin nähdä.

Kukkatorilla olin niin ällistynyt (ja kateellinen) siitä kaikesta ihanuudesta, että en edes älynnyt ottaa kuvia niistä sadoista tuhansista erilaisista tulppaaninsipulivaihtoehdoista, joita oli tarjolla!
Mutta onneksi on intternetti ja kuukkeli, sieltä löytyy kuvia:

Pienen ihmisen kiusaamista tällainen...

Käsittääkseni/muistaakseni maahantuontisäännökset kieltävät moisten tuonnin tänne, joten päätin suosiolla jättää ostamatta. Paha mieli siitä vaan tulisi jos tulli nappaisi aarteet käsistä kotiporteilla. Vaan ajattelin kyllä tutkailla josko jostain nettikaupan kautta löytyisi keino. Musta mieleni halajaa mustia tulppaaneja.

Kukkien ällistelyn jälkeen päätimme, että olemme ansainneet lasillisen ja samalla yritimme etsiä jotain ruokakauppaa, jotta saamme huoneeseemme hieman naposteltavaa ja juotavaa. Terassi löytyi helposti ja maailma olikin taas pieni. Tarjoilija oli ammatiltaan lentohenkilökuntaa ja sanoi kyypparoivansa vain sivutyönään. Oli kuulemma ollut juuri edellisellä viikolla Helsingissä. Hauska heppu oli hän. :)
Ruokakauppakin löytyi kun vähän taas käytettiin kaikkitietävää oraakkelia eli kuukkelia. Ja täytyy sanoa, että sujuvasti olisin moisen puodin ohi kävellyt jos en olisi supermarketiksi tiennyt. Mukaan lähti vähän suolaista sekä hedelmiä ja tietysti viiniä. Kassalla meinasi käydä ylläri kun ei kortti kelvannutkaan. Poika sanoi, että ei käy luottokortti ja me sanoimme, että ei ole luottokortti. Onneksi oli varauduttu matkalle käteisellä, muuten olisi jäänyt eväät ostamatta.

Paluumatkalla hotellille meinasin jäädä ainakin kaksi kertaa polkupyörän alle. Täytyy sanoa, että siellä polkupyörät olivat pelottavampia kuin autot tai ratikat, joita risteilee kiitettävästi kaupungissa. Polkupyöriä onkin sitten ihan kaikkialla. Siis aivan joka paikassa ja kaikki sillankaiteet ovat täynnä niihin lukittuja fillareita. Sitä ihmettelin jossain vaiheessa, että missä niiden kaikkien pyörien omistajat ovat...


Hotellilla veimme tavarat huoneeseen ja palasimme alas nauttiaksemme jonkun pienen myöhäisen lounaan hotellilla. Vastaanotosta kerrottiin, että pöytävaraus on OK, joten siirryimme baarin puolelle tilaamaan syötävää. Tiedustelimme, voimmeko syödä viihtyisän oloisella sisäpihalla, johon henkilökunta vastasi, että voimme, mutta meidän pitää viedä alkoholimme itse sinne. Heillä ei ole lupaa anniskella piha-alueelle ja ympärillä asuvat "tavalliset" ihmiset kuulemma kyttäävät heitä kovasti tämän asian suhteen. Mutta jos viemme ruokamme ja juomamme itse sinne ja olemme mölyämättä, niin homma on okei. Näin sovimme tekevämme ja niin kuskasimme ruuat sekä juomat sisäpihalle, jossa oli oikein viihtyisää.

pienen pieni pilvenhattara taivaalla
Ruuan jälkeen olikin hyvä raahautua huoneeseen elpymään ja katsomaan formulan aika-ajoja.

Seitsemäksi siirryimme läheiseen ravintolaan, jossa ruoka oli ihan okei, mutta koska pöytämme oli ihan keittiönoven vieressä, häiritsi se hieman ruokailunautintoamme. Joka tapauksessa ihan onnistunut ilta ja tuumimme, että emme olisi varmaankaan kyseiseen kuppilaan päässeet ilman hotellin tekemää pöytävarausta.
Ruuan päälle horjahdimme vielä yhdelle viihtyisälle terassille hetkeksi, josta illan kylmyys meidät ajoi pois ja kohti höyhensaaria. Päivä oli pitkä mutta mukava.

Koskapa nyt sorruin jaaritteluun, teenkin rapsan useammassa osassa, sillä muutoin tästä tulee aivan liian pitkä.