keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Lomalorvailua

Joo, lomalla ollaan. Pää on tyhjä, mutta mahasta ei voi sanoa samaa. ;)

Appivanhemmat ymmärsivät poistua hyvissä ajoin Tapaninpäivänä aamupäivällä Tapani-myrskyn saattelemina. Taisivat päästä vauhdikkaasti kotikaupunkiinsa asti.

Ihme ja kumma, meiltä ei hajonnut mitään kummassakaan myrskyssä, mutta naapurikiinteistössä kaatui piha-aita. Semmoinen yli kaksi metriä korkea tukeva lauta-aita, joka on rivitalopihojen välissä. Mahtoi olla ylläri kun talonväki saapui kotiin.
Meillähän tuli aikanaan noin vuoden asumisen jälkeen parvekkeen lautaseinä parvekkeen lattialle eräänä myrskyisänä kevättalven päivänä. Vähänkö säikähdin! Olin joko etätöissä tai sitten kipeänä, mutta joka tapauksessa arkipäivänä kotona. Ja tämä jonotalo on todella hiljainen keskellä normaalia työpäivää... Siinä meinasi sumppi sujahtaan väärään kurkkuun kun kuului hirveä rämähdys enkä pystynyt heti edes paikallistamaan, mistä moinen ääni kuului. Jälkeenpäin nauratti, silloin ei.
Että näin laadukasta rakennusjälkeä on täällä. En edes halua tietää, mitä kaikkea muuta piilovikaa täältä löytyy. ;)


Muuten ollaankin sitten vaan lorvittu, pelailtu, syöty ja tuijoteltu töllöstä kaikkea höttöä. Mutta hyvä se on välillä heittää aivot narikkaan ilman sen kummempia suunnitelmia.
Tänään kävimme aamulenkillä katselemassa lähimetsen tuhoja. Aika monta puuta oli taas kaatunut ja vanhastaan tiedän, että kaupunki ei niille mitään tee. Tai no, jos nyt ihan keskelle tietä on sattunut kaatumaan, niin sitten sen voi ehkä käydä katkaisemassa pois.

Nyt sitten odotellaan (kauhulla), että koska se maailmansota taas syttyy kun rakettimyyjien kulta-aika on parhaimmillaan. Meillä kun nuo karvalapset pelkäävät uuden vuoden rakettisotaa enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Tuumin jo, että näinköhän mahtaa Mummeli-koira kuolla sydäriin uuden vuoden kunniaksi... Viime uusi vuosi meni aika hyvin, mutta se varmaan johtuikin siitä kaiken hyydyttäneestä pakkasesta. Nyt ei taida olla ilmojen haltijasta apua tähän hommaan.

sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Ylpeys ja ennakkoluulo

Katselin tänään (taas) Teemalta Jane Austinin romaaniin perustuvan BBC:n Ylpeys ja ennakkoluulo -sarjan. Sitä taidetaan nykyään esittää aina jouluna ja juhannuksena ja Siippa ei voi kuin hämmästellä, että miten jaksan katsoa sen kuuden tunnin rupeaman kerrasta toiseen, vaikka tiedän mitä siinä tapahtuu.
No, jaksan vaan. Minussa asustaa kaikesta v-mäisyydestäni huolimatta jonkun sortin romantikko ja minusta on ihanaa kun lopussa he saavat toisensa luokkaeroista ja väärinymmärryksistä huolimatta. Pari kyyneltä pitää aina vuodattaa viimeisen jakson kohdalla (ja vähän aikaisemminkin).

Talossa on tällä hetkellä ihanan hiljaista. Siippa lähti vanhempiensa kanssa käymään enonsa luona ja samalla hautuumaalla. Keksin hyvän ekskjuussin olla lähtemättä ja sanoin jääväni vahtimaan astianpesukonetta, jonka olin juuri ovelasti laittanut päälle vähän ennen ennalta määrättyä lähtöhetkeä. ;)
Olen siis saanut olla jo pari tuntia parhaassa seurassa ja päätin sen kunniaksi tissutella. Aloitin valkoviinilasillisella ja nyt korkkasin punkun.

Huomenna appivanhemmat poistuvat ja saamme jäädä keskenämme loman viettoon. Tällä hetkellä olo on kovin rauhaisa.

Aatto oli loppujen lopuksi ihan mukava kaikista ennakko-odotuksistani huolimatta. Saunoin äidin kanssa pitkän kaavan mukaan sopuisasti, veljeä oli taas ilo nähdä, ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi, ja yllättävän hyvin kestin kaikkea kälkätystäkin. ;)

Niin ja ainoa joka kaatoi punkkua pöydälle (ja sille valkoiselle, silittämälleni pöytäliinalle) oli allekirjoittanut. Että en jaksanut heittää pulttia siitäkään. Valitettavasti häämatkalta ostamamme viinikarahvi sanoi sopimuksen irti ja siitä lohkesi ISO pala. Onneksi olemme kaavailleen ensi vuoden hääpäivän aikaan matkaa häämatkakohteeseemme, joten saanemme hommattua uuden.

Liitänpä oheen yhden kuvan häämatkaltamme. Kaikki voivat sitten kilpaa arvuutella, että mikä kaupunki on kyseessä. :)


Mukavaa Jessen syntymäpäivän jatkoa kaikille!

lauantai 24. joulukuuta 2011

Joulun ihme

Siis arvatkaa! Ette ikinä arvaa!
Minä silitin eilen illalla pöytäliinan! 
Siis MI-NÄ, joka pidän kaikenlaista silittämistä ihan turhana touhuna, sillä rypistyvät ne vaatteet kumminkin.
Tämä oli niin suuri tapahtuma meidän huushollissamme, että Siippa otti oikein valokuvan! :D
Siippa toki tarjoutui tekemään sen, mutta taisi pyörtyä kun sanoin, että teen sen ihan itse. Ainakin se oli kovin kauan hiljaa. ;)

Että siinä teille joulun ihmettä kerrakseen maailman paskimmalta kodin hengettäreltä.

Maailman pahuudesta ja paskasta ilmasta huolimatta tunnelmallista joulua kaikille. 
Lyhyen bloggaajaurani aikana olen saanut tutustua virtuaalisesti aivan loistaviin tyyppeihin, joten kiitos Teille ja eiköhän jatketa samaan malliin joulun jälkeenkin. ;)

Nyt lähden valmistautumaan (henkisesti) siihen, että anoppi & appi ovat täällä kahden noin tunnin kuluttua. *huoh*
 

perjantai 23. joulukuuta 2011

Hei tenttu... eiku tOnttu-ukot hyppikää!

Juu, lupaan, en laula enempää. Ottakaa vaan ne korvatulpat pois. ;) 
Mutta ihan vakavasti ajatellen, oletteko koskaan miettineet näitä laulujen sanoja?

"...Nyt on riemun raikkahin aika. Hetken kestää elämä ja sekin synkkää ja ikävää." 
Siis todella ratkiriemukasta tekstiä. Ja se kun yhdistetään siihen tekoiloiseen säveleen, niin minä väitän, että laulun värkkääjä on pikkuisen ollut kieli poskessa. Tai sitten en vaan ymmärrä mistään mitään (mikä ei tietenkään ole mahdollista). :D

No, se siitä. Mutta nyt on kuulkaas tämän frouvan huusholli kuurattu siihen malliin, että jos joku uskaltaa nyrpistää nenäänsä paheksuvasti, niin mä pyyhkäsen sillä tyypillä lattiaa sit.
Huushollin posliinit kiiltää kuin se kuuluisa juutaisen etuveitikka kuutamolla. Ja puhun siis vessan posliineista eli pöntöistä ja lavuaareista. Muistin myös pyyhkiä hammastahnaroiskeet peileistä. ;)
Tälle illalle jätin vielä lasivitriinin pölynpyyhinnän, mutta sehän on jo suorastaan ilo tuollaisen vessan kuurauksen jälkeen. Miten joku voi oikeasti rakastaa siivoamista?

Siippa lähetettiin tänään kauppahalliin tappelemaan mummojen kanssa kinkusta & kalasta kun meikäläinen suuntasi työmaalle katsomaan olisiko joku muukin vielä tänään tullut töihin. Olihan meitä muutama tyhjillä käytävillä vaeltelemassa. 
Eipä aikaakaan kun Siippa sieltä hallilta soitteli, että luottokinkkukauppiaamme on lopettanut! :-o
Siis täysin epätodellista! Olemme useana vuonna lintsanneet jouluhössötyksestä ostamalla valmiiksi paistetun parin kilon kinkun. Ja nyt se ei ollut mahdollista! Onhan siellä halli väärällään lihakauppiaita, mutta myyvät vaan raakaa possunpyllyä. Kalaa sentään löytyi sieltä mistä ennenkin.


Siippa joutui siis ostamaan raakaversion, jonka saamme sitten paistaa tänään. Päätimme pitää kahdenkeskeiset kinkunvalvojaiset kera punaviinin. 
Pohdin jo itsekseni aiemmin, että jos vetäisisi tänään tanakan kännin, niin kestäisi huomista paremmin, paitsi jos tulee kaamea kankkunen... Jäin nyt sitten vähän kahden vaiheille häilymään, joten ilta näyttänee kuinka käy.

Ja loppuun kysymys:
Vanha sanonta kuuluu: Jonossa kuin köyhän talon porsaat. Aiemmin luulin, että kaikkihan sen nyt tietävät, miksi köyhän talon porsaat kulkevat jonossa, mutta empiiriset tutkimukset mm. työpaikalla ovat osoittaneet, että valtaosa ei tiedäkään. Tiedättekö te, armaat lukijani?
Tietäjälle & oikean vastauksen antajalle lupaan... öh, mainetta ja kunniaa! :)

torstai 22. joulukuuta 2011

Voi pyhä Sylvi!

Ja pari muuta vanhaa muijaa...

Mehän olemme hoitaneet joulun ruokaostokset järkevästi siten, että valtaosa siitä valtavasta ruokamäärästä, joka tässä huushollissa tulee katoamaan lähipäivien aikana, on hommattu jo.
Tänään pyyhkäistiin sitten shoppaamaan niitä tavaroita, jotka eivät kestä jääkaapissa köllöttelyä niin kauaa.

Ja voi perkele! Hyvä, että parkkihalliin päästiin kun jo meikäläisen normaali keskiäkäisyys alkoi muuttua megavitutukseksi!
Mikä helvetti siinä on, että kun hypermarketin parkkihallissa on ihan kivasti vapaita paikkoja, niin jäädään siihen oven suuhun kyttäämään paikkaa, josta ehkä joskus puolen tunnin sisällä saattaa joku poistua? Kun siinä odotellessa olisi jo parkkeerannut jonnekin muualle ja ehtinyt kipaista kauppaan sisäänkin.
Ja minkä takia niiden idioottien pitää pysähtyä siellä marketissa keskelle käytävää neuvottelemaan, että "Otetaanks me kaks lanttua vai kolme?" Eivätkä korvaansa lotkauta kun yrität näennäisen kohteliaasti pyytää tietä. Eivät paskat väistäneet, tönäisin kärryllä, hymyilin ja pyysin anteeksi (enkä todellakaan tarkoittanut sitä).

Tavaraa hamstrataan kuin maailmanlopun edellä. Paras näky oli ehkä se, että kun kaapaisin kainalooni lyhtykynttilöitä (niitä muovihylsyllisiä) pari pakettia, niin perässäni hyllylle pyyhkäisi joku rouva, joka otti hyllystä loput paketit (noin viisi) ja riensi takaisin kärrynsä luokse. Ukkonsa kysyi "Mihin sä noita tarviit?", johon rouva tokaisi "Ehkä mä vielä ostan semmosia lyhtyjä, joihin nää käy". 
Siis, woooott???Ottiko se vaan niitä sen takia, että näki jonkun muunkin ottavan? Ei ihan uponnut minun tajuntaani, mutta mitäpä tuosta.

Yritettiin sitten vielä änkeytyä sisään alkoholia myyvään monopoliliikkeeseemme, jonka sisäänkulussa kohtasimme suuren esteen. Herrasväki X oli pysähtynyt siihen neuvottelemaan, että menevätkö molemmat pitkäripaiseen ostelemaan vai vain toinen. Ja eikä taaskaan kuulo pelannut siinä kohdassa kun yritti ohi päästä. Voi vittu. Just niin, sellanen lausahdus lipsahti suusta siinä kohdassa kun änkesin ohi väkisin.

Summa summarum, jumanklavita, että otti pattiin ja otsasuoni tykytti kun vihdoin pääsi pois sieltä helvetistä!
Onneksi saan mennä huomenna töihin ja Siippa menee yksin halliin tappelemaan mummojen kanssa kaloista ja kinkusta.

Nyt menen kuuraamaan pesuhuonetta. Sen jälkeen pakkaan Siipan ja imurin autoon ja karautan Nolliksen luo hörppäämään glögiä sillä välin kun Siippa imuroi. ;)

Kohti valoa

Nyt se talven selkä sitten taittuu, vaikka ei ole talvea nähtykään. Tai tavallaan on. Eilen aamulla maahan satoi hentoinen kerros jotain höttöä, joka, ihme ja kumma, on edelleen maassa. 
Elämme siis vuoden lyhintä päivää, kuten kaikki tietävät, ja tästä se sitten lähtee valoa ja kesää kohden.

Tämä päivämäärä on minulle melko erityinen, sillä tasan kymmenen vuotta sitten saattelin maailmaan Peräkammarin Pojan sisaruksineen. Muutaman päivän etuajassa tuli tuo karvajoukkio, laskettu aika olisi ollut se Jessen syntymäpäivä. Kellokin taisi olla kutakuinkin näitä aikoja kun ensimmäinen pentu teki tuloaan maailmaan... ja syntyi keittiönpöydän alle!
Onneksi ei tullut pihalle, sillä olin käyttänyt emäkoiraa tarpeillaan vain noin puoli tuntia aiemmin. Ja voin kertoa, että silloin oli helvetin kylmä ja helvetin paljon lunta!

Monta monituista tuntia myöhemmin oli katras saateltu maailmaan. Kymmenen niitä kaiken kaikkiaan tuli, joista valitettavasti kaksi syntyi kuolleena, mutta sellaista se on tämä elämän kiertokulku. 

Siispä hyvää syntymäpäivää meidän PP:lle sekä kaikille vielä elossa oleville sisaruksilleen! :) 


Tänään aion saattaa loppuun sen saakelin joulusiivouksen, jotta voin huomenna nostaa ketarat pöydälle ja siemailla glögiä sekä etsiä sitä mielenrauhaa, että jaksan sukulaisvierailun.

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Hei, onks kellään?

Ei, en tarkoita sitä "muinaista" TV-mainosta, jonka "kypsempi" kansanosa muistanee. ;)

Vaan oisko kellään antaa vähän sitä joulumieltä tänne suuntaan?
Olen nyt kaksi iltaa siivonnut huushollia, että sopii anopin tulla (joulusta viis) taloon. Odottelin jo eilen kaivaessani kaapista Kivi-tuikkukipponi, että josko sitä joulumieltä nyt edes vähän tulisi. Paskan marjat, mitään joulumieltä ole näköpiirissäkään! Päällimmäinen tunne on vitutus ja sen jälkeen on odotus, joka koskee ensi viikkoa kun saa lomailla koko viikon.

Jouluostokset olen hoidellut vasemmalla kädellä, lähinnä ruokatunnilla. Ne ovatkin sitten venyneet todellakin tunneiksi kun ensin on pitänyt lounastaa ja sitten hönkiä kaikkien muiden hullujen kanssa tuolla yhdessä pääkaupunkiseudun suurimmista ostoshelveteistä. Siellä, missä kuulee enemmän itänaapurin kieltä kuin suomea. Havaitsin, että siellä nykyään jo kuulutuksetkin tulevat myös "kolmannella kotimaisella". Hyvä varmaan kauppiaille, sillä pätäkkäähän sillä porukalla todellakin on.

Sunnuntaina erehdyin sitten sinne toiseen megakokoiseen ostoshelvettiin, mutta en minä siellä(kään) kauaa viihtynyt.
Olen havainnut, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän pidän ihmisistä. Olen siis hyvällä tiellä misantroopiksi. Jos joskus elän mummoikään ja mahdollisesti pääsen eläkkeelle (lienee utopiaa moinen haave), niin luultavasti vihaan muita ihmisiä ja kuljen pippurisuihke & etälamautin käsväskyssäni. Siinä sitten jokainen tielleni osuva nulkki saa osansa, ihan vaan vaikka sen takia, että sattuu seisoskelemaan väärässä paikassa tai näyttää epäkohteliaalta. ;D

maanantai 19. joulukuuta 2011

Oi miksi?

Miksi minusta tuli laiska? Miksen ole se ehtoisa emäntä, joka hyräillen ja hymyillen taikoo sen seitsemän sorttia pöytään sanomalla "Eihän tämä mitään ole" ja samalla on mielissään kun kelpaa. Ei, meikäläisellä ei ole kummoista jauhopeukaloa eikä suurta kiinnostustakaan moiseen. 
Miksen ole saanut jotain megalomaanista siivouskärpäsen puremaa nuoruudessani?
Johtuisiko siitä, että siivosin työkseni illat ja viikonloput 15-kesäisestä hamaan aikuisuuteen asti? Ehkä. Tai sitten olen vain peruslaiska, oikeasti.

En ole koskaan rakastanut erityisesti siivoamista. Se on välttämätön paha. Pidän toki siitä, että on siistiä ja niin kovin mielelläni ostaisin siivouspalvelut joltain kolmannelta osapuolelta. Jos vaikka joka toinen viikko joku kävisi tekemässä perussiivon, niin kyllähän se siitä sitten. Vaan Siippa on niin vitun pihi ja epäluuloinen. Väittää, että "kyllä minä siivoan" ja että "en halua, että jollain vieraalla on avain kämppään". 
Vitut, sano vatanen. Joo, siivoaahan se, silleen "mies-siivoaa" eli imuroi ja saattaa jopa pestä lattian joskus. Kaikki vittumainen sälän keräily & järjestely, pölyjen pyyhintä ja paperinkeräyslajittelu ynnä muu on sitten meikäläisen kontolla.

Siis, jos olisin ahkera ja rakastaisin kaikenlaisia kotitöitä, olisi tämänkin huushollin joulusiivo jo varmaan tehty. Vaan eipä ole ja minun pitäisi sitä nyt aloitella. Keksin koko ajan hyviä verukkeita lykätä asiaa, kuten nyt vaikka tämän turhanpäiväisen blogitekstiruikutuksen kirjoittaminen. Sehän ei voinut odottaa...
Toisaalta kieltäydyin yhdestä kyläilystä vetoamalla siihen, että täytyy siivota. ;)

Eli nyt loppu ruikutus ja alkoi työ (ihan just, lukasen vaan parit blogit eka...).

perjantai 16. joulukuuta 2011

Viikon paras päivä

Eikä vähiten siksi, että tänään näin lounastunnilla ollessani auringon pilkahtavan pilviverhon välistä! Tänään oli myös ensimmäinen kerta moneen monituiseen päivään kun en kastunut koirien kanssa ulkoillessa. Tämä tapahtui siis työpäivän jälkeen ja siitä intoutuneena tehtiinkin vähän pidempi lenksu. Aamulla toki satoi ihan kiitettävästi...

Yritän nyt olla yltiöpositiivinen enkä anna viikon päästä koittavan joulun ahdistaa, ainakaan paljoa... Enkä jaksa nyt ajatella mitään kovin synkkiä juttuja. Juu, juuri mitään ei ole sen joulu-nimisen asian hyväksi tehty, ehkä sitten ensi viikolla. Tai mitään ehkä, pakkohan se on kun tulee se tupatarkastuspartio käymään!

Ensi viikolla on talvipäivän seisaus, joten siitä se päivä sitten alkaa pitenemään. Hitaasti mutta varmasti.

Huomenna suunnistamme perinteiselle joulubuffet-aterialle ihan kahdestaan. Eli jotain mukavaakin tiedossa siis. :)
Muun ajan taidan löhöillä ja suunnitella sitä siivoamista. Sitten ensi viikolla toteutan suunnitelmat hieman karsittuina ja luonnollisesti paniikissa viime hetkillä. ;)

torstai 15. joulukuuta 2011

Mitä ajattelin tänään?

Rehellisesti sanottuna: enpä paljoa mitään. ;)
Tai no, töitä ajattelin niitä tehdessäni, ja niin pitääkin, muuten voi mennä vähän reisille ne hommat. 

Aamulla, katsellessani aamu-TV:n uutisia, ajattelin, että onpa kätevää noilla meteorologeilla kun ovat tällä viikolla voineet kopioida edellisen päivän säätiedotuksen suoraan, tekemättä mitään muutoksia. Siis joka päivä on ollu se sama matalapainepyörre maan päällä ja samat kovat merituulet.
Ja kyllä, tänäänkin olen kastunut jokaisella koiranulkoilutuskerralla.

Ihan vakavasti sitten ajattelin tänä nykymaailman virtuaalista elämää. Eilen illalla surffailin blogien ihmeellisessä maailmassa ja törmäsin useampaankin nuoren naisen blogiin, jossa nämä kirjoittelivat kamppailustaan syömishäiriön, lähinnä anoreksian, kanssa. 
Ja kamppailulla tarkoitan sitä, että he haluavat laihtua, aina vain lisää ja lisää. Ihannoivat jotain ameriikan ihmemimmejä, joiden blogeja ja sivustoja kyttäävät silmä kovana ja koittavat itse päästä samaan mittanauhan ja vaa'an avulla.
No, tämähän ei ole mitään uutta, mutta se mikä minua todella järkytti, oli niiden positiivisten kommenttien määrä, joita kirjoitukset saivat osakseen! Siis siellä ihan kannustettiin tyyliin,: "Kyllä sä vielä pystyt pudottamaan sen X kiloa tai grammaa! Oot vaan syömättä etkä juokaan mitään." 

Pohdin, että eiköhän tällainen "vertaistuki" ruoki sitä syömishäiriötä entisestään? Että ajatus kulkee siellä "noi kaikki tykkää kun mä yritän tulla laihemmaks ja nätimmäks". Että eihän tällainen ainakaan edistä paranemista tai motivoi yrittämään irti sairaudestaan.
Ei voi mitään, mutta minusta tämä on karmaisevaa kannustusta.

Itse olen tätä nykyä rehevä rouva ja myös sinut itseni kanssa. Itsetuntoni on myös melko hyvä ainakin jonnekin kaukaisen nuoruuden vuosiin verrattuna. Voin rennosti heittää vitsiä läskeistäni, vaikka toki tiedän, että pitäishän sitä vähän laihduttaa.
En väitä, että tietäisin miltä noista nuorista naisista tuntuu, sillä itse olin koko nuoruusikäni mallia "kukkakeppi" tai "puun takaa näkyy vain korvat". Ja ihan sama mitä söin, paino pysyi samana pitkälle aikuisikään asti, joten ei ole ollut painonhallinnallisia ongelmia, jotka olisivat riistäytyneet anoreksian tai bulimian suuntaan.  Vaikka olinkin joskus jossain määrin koulukiusattu, en kuitenkaan koskaan oireillut syömisellä tai syömättömyydellä. Ja teini-iässä lyöttäydyin "kovien tyyppien" jengiin, joten siihen se kiusaaminenkin sitten loppui. En kyllä tiedä, millä lihaksilla mä siihen porukkaan pääsin, ehkä hetki oli vain otollinen. :)


Syömishäiriöt ovat vakavia sairauksia, joista paraneminen on pitkän ja kivisen tien päässä. Siinä ovat koetuksella kaikki sairastavan läheiset, joiden on varmasti vaikea ymmärtää, miksi tilanteeseen on jouduttu. En kadehdi ketään, joka tällaiseen tilanteeseen on joutunut, ja ehkä juuri siksi ihmettelen syvästi, miten edesvastuuttomasti tällaisissa blogeissa niitä kommentteja heitellään.


Tällaisia synkkiä ajatuksia tähän synkkään ja jälleen kerran sateiseen iltaan.

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Kenkiä... mmmm...

Juuh, kipaisin kosmetologin kautta postiin noutamaan ihanaiset kenkäni (my precious näin meidän kesken, mut ei kerrota kellekään muulle ;) ).

Keskimääräinen vitutushan on suht tapissa edelleen. Vettä sataa, pimeetä on ja silleen, mut ei kai niistäkään jaksa joka päivä länkyttää, eihän? Tai jaksais, mut kuka sit taas jaksaa näitä valituksia kaiken aikaa?

Enivei, pointtini oli se, että älkää nyt vaan kuvitelko, että olisin jotenkin normaalia iloisempi, hyväntuulisempi tai onnellisempi. Nou vei!



Mutta, kosmetologin luona käynti virkistää aina kehoa ja mieltä. Kosmetologini on aika hersyvä tyyppi jonka kanssa jaamme melko samanlaisen huumorintajun. Joten lärvihoidon lisäksi tulee aina vähän sielunhoitoa ja ikääkin tulee pidennettyä sen maha kippuralla nauramisen kautta.



Mieli keveänä suuntasin siinä vaakasuoraan vesisateessa postiin noutamaan ihanaista kenkälähetystäni. Päivän paras (ja piristys) oli kyllä postin tädin tokaisu: "Kenkiä. Mä oon kade." :D



Kävimme suorittamassa viikon ruokaostokset, koska huomenna on muuta sutinaa Siipalla ja minähän en ilman kantajaa ruokaostoksille lähde, joten tänään sit käytiin. Perjantainahan ei voi mennä kun silloin siellä on ne kaikki kiukuttelevat yliväsyneet lapset rääkymässä. Sitä mun hermo ei kestä, sori vaan kaikki "lapselliset", mut ei vaan kestä.



Kotona sain oman herkkuhetkeni availlessani kenkäpakettia eli oman joululahjani. Juuh, taas oli ihan nappitilaus! Onneksi tuntee kenkämerkin, joten osaa tilata oikean kokoiset. Siippa ihasteli sopivasti, on kai oppinut, että kehua pitää, vaikka olisi mitä mieltä.



Lopuksi hemmottelen teitä kuvalla uusista työkengistäni:


Ja nyt kaikki pohtivat, että mitähän ihmettä se eukko tekee työkseen... ;)

tiistai 13. joulukuuta 2011

Itse itseäni lahjoen

Tänään postilaatikossa (siis siinä ihan oikeassa laatikkolaatikossa) odotti iloinen yllätys! Itse itselleni tilaamani kengät (taas yhdet lisää) ovat saapuneet. :)
Jos en olisi näin väsynyt, niin singahtaisin heti postiin niitä hakemaan, mutta en nyt jaksa kun postin nurkilla parkkipaikankin löytäminen on tehtävä sinällään. 
Ja sitten vielä meinaavat lakkauttaa meidän postimme ja posti siirtyy entistä kauemmas. Nyt matkaa on noin kaksi kilometriä ja lopetuksen jälkeen vähintään kaksitoista. Eipä uskoisi, että asuu ihan ruuhka-Suomessa... 
Huomenna kosmetologille (toinen jee-juttu) ja sitten hakemaan popot. Hemmottelen itseäni kunnolla. Hemmotelkaa tekin itseänne. ;)

maanantai 12. joulukuuta 2011

Paska maanantai

"Taasko maanantai ja sataa, samaa rataa, 
viikot valuu, ruumis hiljaa hajoaa. 
Paska maanantai ja sataa, 
ansaan juuttuu, maahan sortuu, syviin vesiin vajoaa..."

Siis just niin! En edes tiedä mistä aloittaisin tämän yybervitutuspostauksen!
Aamulla oli kiva pikku pakkanen, vaikka väsyttikin aivan saatanasti, niin ei vielä pahemmin vituttanut siinä kohdassa kun rekkuja ulkoilutti. Toki pimeää oli kuin siellä pingviinin, vai oliks se jääkarhun... no ihan sama, persauksessa.

Töihinlähdön koittaessa alkoi valjeta maanantain ihanuus. Siipan "uudehkosta" (not) saksalaisesta autosta oli näköjään kimahtanut lohkolämmittimen vastus. Eli biili oli jääkylmä ja ikkunat ihan helvetillisessä jäässä. Kiva... Siinä sitten hinkattiin kynnet verillä sitä perkeleen jäätä ikkunasta. Onneksi oli sentään tullut lähdettyä suhteellisen ajoissa (kerrankin) liikenteeseen, joten paniikkia ei ehtinyt syntyä ehtimisen puolesta.

Työpäivä eteni omalla painollaan eikä siitä sen enempää, mutta päivä muodostui paljon, siis monta tuntia, pidemmäksi kuin olin kaavaillut. Onneksi Siippa oli irtautunut töistään ajallaan, koska oli taas lähdössä työmatkalle, niin en joutunut maalailemaan mielessäni kauhukuvia pidätyskyvyttömistä geriatrikkokoirista.
Laahauduin siis kotpuoleen vasta kahdeksan jälkeen ja väitän, että takki (ja tukka) on nyt aika tyhjä. Mutta hei, muistin, että ei parane tökätä sitä kaaraa töpselin päähän. 
Toivokaamme siis plussakeliä aamuksi, että ei tartte taas viimeisillä voimillaan yrittää saada ikkunoita raavittua.

Että nyt mä nykäisen puikot suoriksi, aivot narikkaan, avaan siiderin (HAH, luulitte, että mulla ei oo mitään lohduketta!) ja koitan olla miettimättä mitään hetken aikaa.
 

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Jutunjuurta pipareista

Nonni, nyt on sekin nähty, että tämä akka joutuu vetämään sanojaan takaisin, perkele. Siis minähän olen todella harvoin, jos koskaan, väärässä. Nyt olin ja arvatkaa ketuttaako... Olkoon tämä nyt sitten ripittäytymispostaus.

Minähän haukuin eilen jo etukäteen sekä seuran että ravintolan ja pieleen menivät molemmat haukut! Siis meillähän oli oikein mukavaa! :-o
Kukaan ei fiineillyt liikaa pikkurilli pystyssä, keskustelu säilyi normaalilla tasolla eikä kukaan ruvennut nokittelemaan uusimmilla hankinnoillaankaan. Kerrassaan hämmentävää kun miettii aiempia kohtaamisiamme.

Entäs se ravintola sitten. Taisin tituleerata sitä trendiluomukuppilaksi. Nyt vähän hävettää (ihan vähän vaan). Ruoka oli loistavaa ja kohtuuhintaista, ja palvelu oli erinomaista eikä millään muotoa koppavaa. Olimme ravintolassa nimeltä Juuri. Voin lämpimästi suositella kaikille, joilla vain on mahdollisuus siellä käydä. Mutta pöytä kannattaa varata etukäteen, sillä paikka on pieni. Ehkä menemme sinne toistekin, nyt kun on pää avattu. :)
Aterian päälle kipaisimme vielä lasillisella ennen kotia kohti suunnistamista. 
Ai niin, mainita pitää, että tällä kertaa oli molempiin suuntiin taksikuski, joka osasi osoitteeseen kyselemättä kyytiläisiltä! *piirtää pienen ruksin seinään*

Nyt kaikki pohtivat, että mitenkäs se pipari tähän liittyy. No, "piparihan" liittyy kaikkeen, mutta tämä piparijuttu on kyllä ihan huomio lukemistani blogeista.
Joulukuun parhaat naurut olen nimittäin saanut sekä Nolliksen että Ässän piparkakunleipomisjutuista. Ässä oli vielä höystänyt oman juttunsa kahdella kuvalla, jonka jälkeen suorastaan ulvoin naurusta ja vesi lensi silmistä. Siinäpä siis päivän lukuvinkkini, käykää kurkkaamassa jos ette ole niitä jo lukeneet. ;) 

Ja vielä lopuksi: olen näköjään saanut toisenkin liittyneen lukijan! *hihkuu*
Tervetuloa joukkoon harvaan ainokerttu!

lauantai 10. joulukuuta 2011

Pikkujouluilua

Tänään pitäisi illalla suunnistaa kaupungin ytimeen muutaman tuttavapariskunnan kanssa (ai niin, onhan siellä se yks sinkkukin mukana) syömään fiinisti fiiniin luomuravintolaan.
Minähän rakastan ruokaa ja erityisesti kunnon pihvi saa kuolan valumaan suupielestä jo pelkästään sitä ajatellessa.
Ongelmaksi tällä(kin) kertaa taitaa muodostua seura ja miljöö.

Minua oikeasti sylettää kun ihmiset teeskentelevät olevansa hienompia kuin ovat. Ja sitä "hienoutta" korostetaan käymällä hienoissa trendiravintoloissa ja kertomalla kuinka monta pulloa hienoa (alkon myyjän tai viinikurssin vetäjän mukaan) vuosikertaviiniä sieltä kotoa viinikaapista löytyy. *huoh*
Meikäläinen ostaa maamme monopoliliikkeestä viiniä kulutuksen mukaan eikä säilö sitä minnekään odottamaan parempaa aikaa. Mikä on sen parempi aika kuin juuri silloin kun sitä viiniä nauttii?

Olen myös tuikitavallinen ihminen kaikin puolin enkä koe, että pitäisi yrittää "peitellä tavallisuuttaan".
Lupasin kuitenkin Siipalle, että yritän käyttäytyä, joten kai se on pidettävä kielenkannat kurissa. ;)

Ehkäpä raportoin jotain kohtaamisestamme ellei tuuli vie mennessään kun lupasivat myrskyn jatkuvan vielä tänään. Tai sori, eihän tällä elopainolla tuollaiset pikkutuulet heilauta suuntaan taikka toiseen. ;)

perjantai 9. joulukuuta 2011

Päivän tyrskäys

Katselin siis noita tilastoja ja harhauduin sivulle, josta näkee, mitä kautta tähän blogiini on eksytty. Aika suuri naurunpyrskäys irtosi kun joku raukkaparka on tehnyt googleen haun sanalla konsolipelaaminen. Hakukone on palauttanut muiden vastausten joukossa blogitekstini otsikolla Konsolipelaaminen vahingoittaa terveyttäsi.
Mahtoi olla tyytyväinen vastaukseen tai sitten hyvin hämmentynyt! :D

Omituisuuksia

Nollavaimo lätkäisi minulle tunnustuksen, jota pidän suurena kunniana, sillä bloggaajaurani on vielä kovin lyhyt. Kiitos Nollis! *kopauttaa kannat yhteen ja kumartaa lyöden otsansa näyttöön*
Tunnustuksen ansiosta blogissani on ollut kävijöitä tämän yhden iltapäivän aikana enemmän kuin aikaisemmin koko sen olemassaolon aikana. Ja olen saanut yhden ihan julkisesti rekisteröityneen lukijankin! Tervetuloa Mania. :)

Nyt sitten pitäisi kertoa itsestään viisi omituisuutta... Olen pohtinut näitä pitkin päivää (siitä asti kun hokasin homman Nolliksen blogista), mutta ei tämä helppoa ole. Enkä ole ihan varma, ovatko nämä omituisuuksia vaiko vain osa sitä, mikä tekee minusta minut. Tästä se lähtee:

1. Pureskelen kynsiä
Joo, varmaan moni tekee niin, mutta itselleni tämä on omituista. Lapsena olin kova tyttö jyrsimään kynsiä eivätkä kynsiparat saaneet kasvaa millin sadasosaakaan kun niistä huolellisesti jyrsittiin pois kaikki liikenevä. Tavasta pääsin eroon joskus teinivuosien paikkella ja se pysyi poissa palatakseen nyt, monen kymmenen vuoden jälkeen! Kovasti pyristelen tavasta taas irti, mutta vaikeaa se on. Käteni eivät muutenkaan ole kauniit, kiitos kropassani asustavan psoriasiksen, joten kai sitä nyt voisi edes kynnet yrittää pitää säädyllisen näköisenä.


2. Rakastan kenkiä
Kuten niin moni muukin nainen! Tämä lienee siis ominaisuus ei omituisuus. :) 
Rakastan kauniita ja epäkäytännöllisiä korkokenkiä, joissa pitää olla joku juttu. Esimerkkinä olkoon vaikka tämä kenkäpari:

Hinnasta viis silloin kun tämä frouva iskee silmänsä johonkin popoon. Käytännöllisiä kenkiä ostan lähinnä pakon edessä. Ja minun kohdallani jokainen "vaateostoksilla" käynti on epäonnistunut jos ei mukana kulkeudu edes yhtä paria kenkiä. 
Niitä alkaa olla niin paljon, että Siippa välillä huolestuneeseen äänensävyyn kyselee uusien kenkien sijoituspaikoista sekä siitä, pitäisikö eteisen seinälle hommata vielä yksi iso kenkäkaappi. ;)


3. Vihaan avoimia kaapinovia
Siis kaapeissa, niin astia- kuin vaatekaapeissakin on ovet sitä varten, että ne pidetään kiinni. Kaapeissani vallitsee useinmiten sellainen kaaos, että on parempikin pitää ovet kiinni jottei mieli nyrjähdä. 
Siippa (kuten äitinikin) ilmeisesti harrastaa kaapin ovien auki jättämistä. Siis jumanklavita sentään, meillä on esimerkiksi "lusikkalaatikostossa" mekanismi, joka sulkee laatikon kun sitä pikkaisen tönäisee, mutta senkin Siippa onnistuu jättämään auki, aina... Tämä on jatkuva naputuksen aihe meidän huushollissamme. Akka naputtaa siis kuin vanha diisseli. Roskiksen oven se on oppinut sulkemaan kun PP kerran toi sille "tuliaisia" roskiksesta. ;)

4. Puhun paljon ja olen kovaääninen
Moni tuttu on sanonut, että minut tunnistaa naurusta jo kaukaa. Ja eivät tarkoita sitä pahalla, vaan päinvastoin. Olen harvoin hiljaa seurassa, saatan jopa olla se porukan hauskuuttaja. Voin heittäytyä melko helposti juttusille myös ihan ventovieraiden ihmisten kanssa (kylähullusyndrooma siis), ja teenkin niin. Ilahduttavan monelta ihmiseltä saa vastakaikua. 
Ja omituiseksi tämän asian tekee se, että oikeasti olen jossain määrin ujo ja epävarmakin. Kammoan suurille joukoille puhumista eli esitysten pitämistä jostain lavalta käsin, mutta ollessani muiden joukossa ei tätä ongelmaa ole. Kai se johtuu geeneistä kun olen tällainen karjalaisen ja rantaruotsalainen sekoitus.

5. Viljelen solkenaan erilaisia sanontoja
Tämä ei kai ole omituista muiden kuin Siipan mielestä, joka ei ole kasvanut sinkoilevien sanontojen parissa. Edesmennyt rakas isoäitini, joka oli Karjalan evakkoja Laatokan rantamaisemista, oli kävelevä sanontakone. Sieltä on opittu kaikenlaiset hauskat ja kuvaavat sanonnat, joista ei tule nyt mieleen näin pakottamalla kuin: "Niin on ku jätkän räkä piikkilanka-aijassa" tarkoittaen henkilöä, joka on vetelä ja aikava. Ja kuka vielä väittää, ettei perimätieto kulje enää suusta suuhun! ;)

Olisihan näitä omituisuuksia tullut vielä muitakin nyt kun vauhtiin pääsi, mutta jätetään nyt jotain tuleviinkin juttuihin. Ei makeaa mahan täydeltä, nääs. ;)

Nyt pitäisi jakaa sitten tunnustusta etiäpäin... Hitto, Nollis on jo haastettu, ja Nollis haastoi Ässän ja Polgan, jotka ovat minunkin suosikkejani suppeassa lukupiirissäni.
Sovitaanko, että mietin näitä tunnustuksen saajia vielä toisenkin punaviinilasillisen ajan? Olen sellainen sekakäyttäjä näissä blogeissa, että minulla on vain muutama, joita seuraan aktiivisesti ja säännöllisesti ja sitten on sellaisia satunnaiskäyntejä. Palaan siis tähän asiaan myöhemmin.

Sana on nyt vapaa. Täydentäviä kysymyksiä saa esittää, sillä selitykseni eivät liene kovin selkeitä tai tyhjentäviä.

torstai 8. joulukuuta 2011

Ahistaa...

Taas sataa vettä. Voi helvetti! Olis sit pysyny se lumi maassa ja pieni pakkanen.
Tämä on nimittäin se, mitä vihaan eniten! Vuorotellen on pakkasta ja plussakeliä niin, että teillä ja turuilla vallitsee sellainen kaljamakeli, ettei paremmasta väliä. Henkensä kaupalla saa yrittää sipsuttaa eteenpäin näyttäen siltä, että tainnut frouvalla turahtaa torttu pöksyyn eikä edes ihan pieni sellainen...
Säätilallehan ei mitään mahda, joten siitä lienee turha ahdistua (mut ahdistun kuitenkin, edes ihan pikkusen).

Enemmänkin ahistaa kyllä toi tuleva joulu... Voi hevonen, sukulaista pukkaa joulunviettoon ja tiedättehän te, mitä se tarkoittaa. Ihan armotonta siivoamista ja hullun lailla heilumista! Vaan missä välissä? Ei ole vapaita arkipäiviä ennen jouluaattoa ja edeltäviksi viikonlopuiksikin on sovittu meno jos toinenkin. Näin ollen sunnuntait jäävät ainoiksi siivouspäiviksi ja sehän se ilahduttaa, että ei ole yhtään lepopäivää viikossa. Ei saatana...

Ja jotain helvetin joululahjojakin pitäisi muka ostaa jossain välissä. Yritin ehdottaa Siipalle, että jos ei ostettaisikaan lahjoja tänä vuonna. Kaikki luoksemme aattoaterialle tulevat ovat aikuisia ihmisiä, joilla on jo kaikkea. Ja joille on siis miltei mahdotonta keksiä lahjoja, paitsi jotain turhaa krääsää, joka työnnetään kaapin perukoille pölyttymään... No, moinenhan ei tietenkään Siipalle sopinut, koska taitaa itse olla niin lapsi, että ajatuskin lahjattomasta joulusta kauhistuttaa... ;)
Siinä olisi nimittäin ollut minulle lahjaa kerrakseen jos olisin voinut jättää edes tämän stressin aiheen pois kontoltani, vaan ei. Eli suuntaan siis jonnekin ostoshelvettiin jonain arki-iltana rynnimään kaikkien muiden paniikissa shoppaavien kanssa ja ostan appivanhemmille sitten sitä jotain täysin turhaa kaapintäytettä. 
Mutta siitä reissustahan sitä irtoaa taas sitten blogintäytettä paremmin kuin hyvin!

Väsymyksen anatomiaa

Kuinka paljon voi ihmistä väsyttää? Ilmeisen paljon, näköjään.
Siippa lähti reissuun eilen, joten olisin voinut käyttää vapaailtani vaikkapa Siipan joululahjaostoksiin tai siivoamiseen tai johonkin muuhun "järkevään". 
Mutta mitä tekee tämä akka? Nukkuu...

Siippa läks ja keikuin hetken uutisia kyyläten. Väsymys alkoi ottaa ylivallan, joten päätin ottaa pienet tirsat. Aikaisemmista vahingoista viisastuneena (noin viiden tunnin päikkärit) laitoin herätyskellon soimaan tunnin kuluttua. Tunti meni, kello soi. Minä painoin torkkukytkintä. Tällä tavalla torkuttamalla nukuin sitten vielä toisen tunnin aina vartin välein tämäyttäen kellon torkkua uudestaan. Sitten vihdoin väänsin itseni väkisin ylös kun ajattelin, että kohta menevät yöunet.

Valuin telkkarin eteen muka tölläämään jotain ohjelmaa ja pohdin, että pitäisi blogiinkin jotain kirjoittaa. En vaan jaksanut ottaa läppäriä esille, joten blogin kirjoittaminen sai jäädä. Ja nyt olenkin jo unohtanut, että mitä piti kirjoittaa. Tyypillinen "aika hoitaa asian" -juttu siis. ;)

Nuokuin töllön edessä pari tuntia kunnes totesin, että kai se on raahattava rekkujengi iltatarpeilleen. 
Liukastelin pihamme poikki (saatananmoinen jäinen pottupelto onkin ja vesi pinnassa!) manaten, että miksen kaivanut mummorautoja kaapista, vaan leikin hengelläni ja ennen kaikkea selkäni terveydellä. Kaikesta huolimatta selvisin kaatumatta ja selkääni niksauttamatta kusetusreissusta ja koin olevani astetta pirteämpi happihyppelyn jälkeen.

Tunne oli varsin väliaikainen... Vartti siitä kun olin palannut sisälle aloin taas pilkkiä ja päätinkin siirtyä sängyn puolelle tuijottelemaan jotain hömppää, että uni tulee. Peiton alla olikin mukavan lämmintä ja PP tuhisi mukavasti kylkeä vasten. Se kun tuuraa aina isännän kuorsausta tämän ollessa poissa, mutta vain sen aikaa, että kuvittelee minun nukahtaneen ja hiippailee sitten pois. Ja juu, meillä koirat saavat tulla sänkyyn nukkumaan, mutta käyttävät tätä oikeuttaan todella harvoin hyväkseen.
Eipä tarvinnut kauaa hömppää katsella, sillä nukahdin ja heräsin noin puolen tunnin kuluttua sammuttamaan töllön. Tämän jälkeen uni tuli ihan välittömästi ja aamulla kun kello soi, koin itseni taas ihan sieluttoman väsyneeksi, kuin en olisi nukkunut ollenkaan.

Onneksi on liukuva työaika, sillä siinä liukuessa se aamu meni. Ja töihin lähtiessä liukastellessani parkkipaikalle kirosin taas sitä, että en vieläkään muistanut niitä mummorautoja kaivaa esille. 
Tulis jo valoa... Ei kai se ole ihme, että väsyttää kun aina on pimeää kuin jääkarhun perseessä!

Hyvää Sibeliuksen päivää! (piti oikein allakasta tarkistaa, että millekäs sitä tänään liputetaan)

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Tulihan sitä!

Lunta nimittäin tänne eteläänkin kuten fiksuimmat ovat jo huomanneet. Ja okei, mä myönnän, että maisema on valoisampi kun on vähän lunta, mutta ette te silti minusta mitään talvi-ihmistä saa. ;-P
Paria asiaa kuitenkin täytyy ihmetellä nyt kun on selvitty itsenäisyyspäivän humusta.
Yksi: Mistä näille meidän meteorologeille maksetaan? Siis maanantaiaamuna valtakunnan televisiossa meteorologi väitti silmät kirkkaana, että "ei tule lunta, ei varmasti. Hyvä jos joku räntäkuuro tulee." Kyllä mä väitän, että meillä ainakin tuli ihan rehellistä lunta sen jälkeen kun oli ensin tullut räntää... Ja se jäi maahan ja on siellä vieläkin.
Siippa sanoikin hyvin, että paras meteorologi tänä vuonna ensilumen suhteen on ollut laulaja Hector. Hänellähän on laulu nimeltään Ensilumi tulee kuudelta, ja aika tarkkaan se kello taisi olla kuusi kun räntäsade muuttui lumisateeksi. :)
Kaksi: Miksi talvi aina yllättää jotkut autoilijat? Tänä aamuna työmatkaliikenteessä oli edelleen niitä "rohkeita", jotka joko omasta mielestään ovat sääprofeettoja tai sitten ovat uskoneet näitä "oikeita sääprofeettoja" ja rikkoneet tieliikennelakia talvirengaspakon osalta. Siellä sitä sujuvasti mentiin kesärenkailla... kolmeakymppiä kuudenkympin alueella. Ja kuitenkin lain mukaan olisi pitänyt jo viikko sitten olla talvirenkaat alla.

Kunnianarvoisa säänarpomislaitoksemme väitti myös eilen illalla, että ei oo pakkasta tänään, ei. Jaa... meillä oli aamulla -6,5 astetta mittarissa. Että mitenkäs se sitten selitetään?
Arvaatte varmaan kuinka kivaa oli yrittää saada auton ikkunoista irti sitä jäätynyttä lumikerrosta, joka oli siis saanut tekeentyä kunnolla maanantai-illasta lähtien. Juu, just niin kivaa! Olisi pitänyt olla viisaampi ja käydä eilen kaapimassa kerros pois, vaan kun laiskotti eikä jaksanut vaivatutua.

Koirat ovat myös todellakin vanhentuneet. Peräkammarin poika on aina ollut talven lapsi (syntynyt joulukuussa) ja niinpä aiempina vuosina ensilumi on aiheuttanut kohtuullisen hepulin PP:n sielunmaisemassa. Nyt ei moista ole havaittavissa, ei, vaikka tänä aamuna olisi ollut juuri sopivan rapsakka hangentapainen, jossa olisi pienen koiranpojan hyvä kieriskellä ja kyhnyttää. Mummelilta osasin jo odottaa, että ei paljoa nappaa, mutta että PP:kin jo! Juniori puolestaan on kevään lapsi ja oikeasti vähän tosikko, joten se ei ole koskaan hoksannut, miksi nuo sen typerät asuintoverit sukeltelevat hangessa riemumielin kuin hylkeet. :)

tiistai 6. joulukuuta 2011

Hyvää itsenäisyyspäivää!

En ole mikään sotaisa ihminen, pikemminkin pasifisti, mutta kyllä Suomen itsenäisyyden kohdalla jokseenkin tuntuu oikeutetulta se, mitä itsenäisyytemme eteen on tehty. Niinpä tänäkin vuonna katselin Tuntematonta sotilasta, vaikka melkein osaankin ulkoa tietyt repliikit. Juu, kesken leffan lähdin saunaan, mutta siellä pohdimme Siipan kanssa, että paljosta saamme olla kiitollisia sotiemme veteraaneille ja omille isovanhemmillemme.
Sitten alkoikin vuoden seurapiiritapahtuma elikkäs Linnan juhlat. Jumankekka sentään! Toivon näin jälkikäteen, että minulla olisi ollut kone auki ja olisin siten pystynyt reaaliajassa kommentoimaan myös kirjallisesti kaikenmaailman rytkyistä sen saman minkä Siippa sai kuulla ihan suusanallisesti reaaliajassa. Toivonkin siis, että Nollis antaa yhtä viiltävän analyysin mekoista kuin viime vuonnakin. ;)

Nyt kyylään vielä hetkisen tätä vuoden seurapiiritapahtumaa hörppien punaviiniä ja sitten painun unten maille, että jaksaa huomenna taas sorvin ääreen.

Hyvää 94. Suomen syntymäpäivää kaikille! :)

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Narinaa Blogger-palvelusta

Myönnän, että en ole näppärin tämän Blogger-systeemin käytössä. Aika monta juttua on vielä hämärän peitossa kun epäilyttää, että jotain asetusta muuttamalla on pian pankkitilin saldokin koko maailman ihmeteltävänä...
Mutta se, mikä minua harmittaa ihan helvetisti, on se, että kun haluan olla muutaman blogin lukijana "julkisesti" eli siis omalla nimimerkilläni, niin asetus ei pysy. Osaisiko joku sanoa miksi?
Kirjaudun siis sisään tiliini ja kun menen katsomaan lukuluetteloani, niin asetus on keikahtanut lukulistassa asentoon "nimettömänä". Kun muutan sadannen tai äksännennen kerran asetuksen takaisin "lue julkisesti", pysyy asetus (kai) näin niin kauan kunnes taas kirjaudun ulos.
Ihan PIKKUISEN turhauttavaa! *ärh!*  Tuonne "ongelmapalstalle en jaksa vaivautua nitisemään kun en tiedä, onko siitä mitään hyötyä. Narisen siis täällä ja toivon, että joku ystävällinen sielu sattuisi lukaisemaan tämän ja osaisi vaikka kertoa, mitä teen väärin.
Anybody? Pliiiiiisssss!

*********************
Jälkijätökset:
Muisti palailee pätkittäin... Muistan, että joku bloggaaja kirjoittaa omassaan vinkkejä ja kikkoja tämän blogspot.comin kummallisuuksista. Nyt en vaan kuollakseni muista että kuka tai millä nimellä se blogi mahtoi olla...
Tänään olikin asetukset ihan kunnolla sekaisin. Kun kirjauduin sisään, väitti systeemi, että en lue mitään blogeja tällä hetkellä. Että näin... Sanoisko vaan, että VMP. ;)

**********************
Jälkijätös nro 2:
Ilmeisesti kannattaa paljastaa tyhmyytensä ja vinkua julkisesti. Nyt nimittäin näyttää siltä, että lukuluettelo on loksahtanut kohdalleen juuri niin kuin pitääkin. ;)

lauantai 3. joulukuuta 2011

Harrasteen parissa

Tänään kävin suorittamassa "velvollisuutta" Messukeskuksen megakoiranäyttelyssä. Toimitsijakortin omistajana täytyy tässä kennelpiirissä käydä vähintään joka toinen vuosi ainakin toisena päivänä tässä maan vittumaisimmassa koiranäyttelyssä töissä. Ja vittumainen siis toimihenkilön kannalta. Tämä maamme kennelmaailman kattojärjestön vuosittainen häppening lienee ainoa plaatuaan tässä maassa, jossa sitä kehätoimitsijaa kohdellaan kuin alinta pohjasakkaa. Sanokaa jos olen väärässä, mutta väitän, että ilman meikäläisiä ei näyttely paljoa liikahtaisi. Arvostelevat kunnianarvoisat tuomarit tuskin kirjoittavat niitä arvostelulipukkeita (tämä on kielletty säännöissä) saatika, että kovin moni haluaa itse huudella niitä arvosteltavia rekkuja kehään.
Väitän ihan käsi sydämellä tämän maan näyttelyitä sekä toimitsijana, että koiran esittäjänä kiertäneenä, että tämä näyttely lienee yleisfiilikseltään kylmin, mitä täältä löytyy. Ja erityisesti tämä on sitä toimitsijan kannalta, joka on järjestäjälle se välttämätön paha.

Vittuiluhan alkoi heti aamutuimaan toimitsijoiden briiffauksessa ja vittuilun lisäksi annettiin vääriä ohjeita toimitsijoille. Onneksi paikalla oli meitä kokeneita kehäkettuja, jotka uskalsivat kyseenalaistaa tiettyjä sanomisia. Toivottavasti aloittelijat eivät täysin lannistuneet.
No, se siitä. Lyhyt päiväni kehässä sujui varsin mukavasti, vaikka huoli kehäkaverin iltapäivästä vähän painoikin.
Käytyäni antamassa palautetta hieman sinne ja tänne (juu, minua ei varmaan edes kutsuta enää mihinkään... ;) ) kiertelin ympäriinsä ja tapasin monta vanhaa ja uudempaakin tuttua, joiden kanssa oli mukava vaihtaa sana tai pari sekä hetki viivähtää oman rotuni kehän reunalla.
Mieleen nousi pieni haikeus siitä, että olisihan se kiva taas tuoda omiaan näytille. Mutta koirat ovat luokkaa ikäloppu ja vääränlaisessa karvassa eikä oma iskiaskaan kovasti nauti turkinhoidosta, joten pitää odottaa tulevia sukupolvia.
Ehkä sitten joskus tulevaisuudessa jos (tai kun) huusholliin tulee se pienempi rotu, niin kyllä minä taas pakkaan reissurepun ja lähden kiertämään maata ja maailmaa. On se aika merkillistä, että kun elämästään yli puolet on viettänyt yhden harrastuksen parissa, niin vaikeahan siitä on irtautua.
Summa summarum, koirapiireistä tutut kaverit on loistavia ja aina tavatessa muistaa, kuinka joskus kaipaa sitä tiettyä ilmapiiriä ja kilpailufiilistä sekä samanhenkisyyttä. :)
Huomenna jään kotioloihin ja koitan hoidella vähän huusholliakin. Niin ja Äidin tietsikka kaipaa jotain valohoitoa, joten sinne pitänee suunnata iltapäiväkahville.

keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Borta bra, men hemma bäst!

Ja nyt sit todistin, että osaan mää tota toista kotimaistakin. ;)

Juuh, London-town tuli käytyä ja kivaa oli tietysti. Lissu ei tosin ollut kotona kun käytiin palatsin ovella kolkuttelemassa. Mutta ei meikäläisestä kyllä tulis tollaista maailman suurkaupungin asukasta. Enhän mä ikinä oppis edes niitä metrolinjoja puhumattakaan siitä, että närvi kestäis sitä ryysistä!
Katselen siis muita maisemia maailman metropolien sijaan. ;)

Kotiin tultiin myöhään maanantai-iltana ja voin kertoa, että Siipalla on varmaankin kynnenjäljet käsivarressaan, sillä laskeutuminen oli lievästi sanottuna kiikkerää! Meikäläinen kun on muutenkin hieman lentopelkoinen, niin tuo ei kyllä auttanut. Ja aina lentokoneessa istuessani pohdin sitä samaa, että olisi TOSI kiva jos näkisi menosuuntaan. Myisivätköhän ne paikkoja ohjaamosta... ;) 


Tänään olen viettänyt vielä lomapäivää, mutta kyllä on ollu paskamainen keli koko päivän. Olin luvannut Siipalle, että viritän päivän aikana pihapuuhun jouluvalot, joten tehtävähän se oli.
Lykkäsin tehtävää moneen otteeseen kun katselin ikkunasta ulos. Lopulta syöksähdin varastoon valojen noutoon ja viritin ne sen vitun puun ympärille. Vettä vihmoi ja havupuu yritti käydä kimppuun useamman kerran. Lopulta sain homman tehtyä ja näpit niin saatanan jäässä, ettei mitään rajaa! Ei kai käynyt mielessäkään, että olisi voinut laittaa hanskat käteen... Nyt se on tehty, ei tartte kenenkään rutkuttaa. Huomennä räppään ne päälle kun kerran alkaa se joulukuu. Muillahan ne tosiaan on palaneet jo kuukauden tai jotain sinnepäin. 


Että näin. Olis mulla kaikenlaista purnattavaa taas, mutta emmä just nyt jaksa. Meen sen sijaan keittämään ittelleni iltapäiväkahvit. 

*************
Jälkinitinatinat: Ehketi pitäis oikolukea edes vähän näitä omia juttujaan. Voisi varastokin olla ihan vaan varasto eikä mikään varsto. Noh, juntti mikä juntti. Ei kai sitä muuksi muutu. ;)

torstai 24. marraskuuta 2011

Lomalle, lomps!

Tulin vaan sanomaan, että tää lähtee nyt Siipan kans lomareissuun. Palaan langoille siinä tiistain paikkeilla. :)


maanantai 21. marraskuuta 2011

Kertakäyttökamaa

Siippa osti pelihärvelin. Ja perusteellisena miehenä hän oli pitkään ja hartaasti pohtinut eri vaihtoehtoja, vertaillut niiden ominaisuuksia ja loppujen lopuksi (usean kuukauden jälkeen) päätynyt vekottimeen Y.

Onnellisena ja hyvään hintaan kaupat tehneenä Siippa kantoi uusimman härvelin hypermarketista kotiin. Aikansa ähräili piuhoja kiinni masiinaan ja telkkariin. Sitten kaiken piti olla valmista. Jännitys tiivistyi ja Siippa painoi virtanäppäintä... Mitään ei tapahtunut! Pakasta nykäisty härveli, perkele!


Siippa on kova poika surffaamaan netissä näissä tilanteissa. Sieltä etsitään selitystä ja kohtalotovereita. Ja löytyihän niitä, paljon.

Härveli & vermeet takaisin laatikkoon ja seuraavana päivänä hypermarkettiin. Tilalle saatiin uusi härveli, joka sitten taas kuskattiin kotiin, liitettiin töllöön jne. Ja kas! Sehän toimi! Juu, toimihan se, ihan kokonaisen viikon... Tällä kertaa vika oli erilainen, mutta taas kamat kasaan ja markettiin. 
Tälläkin kertaa saatiin tilalle uusi härveli. Nyt jännittää, että kuinkahan kauan se toimii...

Vaan eipä olisi ennen vanhaan moinen tullut kysymykseenkään, että kaupasta saa valmiiksi rikkinäisen laitteen ja meidän tapauksessamme siis kaksi peräkkäin. 
Maailmassa kaikki on nykyään kertakäyttötavaraa. Mitään ei kannata korjata, halvemmalla saa uuden. Ihme touhua, sanon mä!

perjantai 18. marraskuuta 2011

Läskinarinaa

Pitäisi ryhtyä laihikselle, ihan oikeasti, mutta en saa aikaiseksi.
Pahinta laihiksen aloittamisessa on se, että pitäisi ensin käydä vaa'alla. Mutta en halua tietää kuinka paljon oikeasti painan. Tiedän, että liikaa. Vaatteethan ovat siinä asiassa loistava mittari.

Viimeksi kun laihdutin, niin kävin vaa'alla ensimmäisen kerran silloin kun jotkut housut alkoivat tuntua hieman väljiltä. Se on minulle sopiva taktiikka, ei masennu ihan niin paljoa kuin jos näillä luvuilla kävisi tsekkaamassa. Kyllä minulla arvio on takaraivossa olemassa ja luulen, että se ei kauas oikeasta heitä, uskokaa pois. 

Olen siis jo kerran pläskiintynyt ja laihduttanut takaisin normilukemiin. Juu, karppasin niin, että hitaampia hirvitti! Ja harrastin säännöllistä ja rankkaa liikuntaa. Sitten jouduin jättämään sen rakkaan liikuntamuodon työkiireiden vuoksi. Sen jälkeen hölläsin liikaa hyväkarppauksestani ja nyt ollaan taas tässä. Tai oikeammin vielä läskimpänä. :(

Liikunnaksi ei vaan riitä se, että käy koirien kanssa kävelyllä. Eli ryhdistäytyä pitää. Olen jo hieman "tasoittanut" polkua ja ryhtynyt syömään pienempiä annoksia (helposti tulee ylensyötyä) sekä vähentämään iltasyömisiäni. Koitan leivän puputtamisen sijaan syödä vaikka raejuustoa tai pähkinöitä, ja kivennäisvesi on hyvä kurnivan vatsan vaimentaja. ;)

Että ehkä se tästä. Lupaan kertoa kun uskaltaudun vaa'alle ensimmäisen kerran... Ja kerron sen lukemankin sitten, ehkä.

Kaamoshuomioita

Tein tänään itsestäni yllättävän havainnon. Että eihän mulla jumankekkula sentään ole kaamosmasennus vaan aito kaamosvitutus!
Pohdin nimittäin aamutuimaan työpöydän ääressä mahtavaa automaattikahvia ryystäen, että mikä se nyt on se, mikä niin helvetisti on vituttanut tällä viikolla. Tulin tulokseen, että duuniasiat ovat olleet niitä suht koht normaaleja, mutta ihan suunnattomasti ottaa päähän kun koko ajan on pimeää. Eli kaamosvitutus suomeksi sanottuna. Ja kun täällä "lantamaan" uumenissa ei ole edes hentoista lumipeitettä valoa tuomassa, vaan koko ajan on harmaata, hämärää tai pimeää. Hyi helvetti!

Kysymys kuuluukin, että auttaakos tähän vitutukseen sitten kirkasvalolamppu, jonka omistan? Eppäillä tuota soppii... Tai vois kai se auttaakin jos edes jonain aamuna muistaisi räpätä sen päälle. Siis ennen kuin kelloa rukattiin, muistin muutamana aamuna räpsäistä sen päälle nuokkuessani kahvimuki kourassa uutisia tiiraillen. Vaan sitten oli petollisen valoisaa muutaman tovin ja en taas ole muistanut koko härveliä. Sen pitäisi sanoa BÖÖ tai jotain muuta kun sitä lähestyy, niin ehkä sitten sen huomaisi ja muistaisi.

Ja kun koko ajan on pimeää, märkää, mustaa ja synkkää, on myös koirien kanssa ulkoilu kohtuullisen kyrsiinnyttävää toimintaa. Henkilökohtaisesti mun mielestä on ihan perseestä kävellä asvalttitietä pitkin "ulkoilemassa" kun autoja suhaa ohi ja vastaantulijoita on kuin Stockan pyöröovissa (joita ei kai enää ole?). Mutta kun on niin saatanan pimeää, niin pakkohan se sitten on tallata siellä valaistulla tiellä ihan sen takia, että Mummeli-koira alkaa olla jo aika sokea. Ja kun se ei näe, niin muutenkin varovaisena piskinä sillä kestää se 200 metrin mittaisen polun kulkeminen leveämmälle, joskin valaisemattomalle, hiekkatielle ihan tolkuttoman kauan, vaikka taluttajallaan olisi millainen ympäristön kirkkaasti valaiseva ja vastaantulijat sokaiseva otsalamppu. Arvaatte varmaan, että siinäkin touhussa tällaisen lyhytpinnaisen akan hermo menee aika äkäseen.

Eli keski-ikäinen frouva pysyy keskiäkäisenä (kiitos Nollis lanseeraamastasi ilmaisusta!) aina kevääseen saakka, sillä minähän en todellakaan pidä talvestakaan! Kohta on perkele taas kolme metriä lunta ja kolmekymmentä astetta pakkasta... Nonni, rupes sekin vituttamaan jo etukäteen. Miksi ei vaan voisi nukkua talviunta kuin karhu ja herätä sitten kun valon määrä lisääntyy ja talvi on mennyt? 

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Ei mulla muuta

Työviikko on alkanut ihan päin puuta ja peetä. Tuntuu siltä ettei mikään onnistu ja vielä vähemmän huvittaa työnteko. Että jos pomo lampsisi byrooseen kysymään, että mikä on, niin vastaus luultavasti kuuluisi: "Eniten vituttaa kaikki!"

Noh, työpäivän aikana keksin sen seitsemän asiaa, mistä avautua, urputtaa ja valittaa täällä blogissa. Mutta arvatkaas! Nyt kun olen ehtinyt kotiin ja hoitanut koirien ulkoilun & ruokinnan, niin en muista enää yhtäkään niistä miljoonasta asiasta, jotka päivällä tulivat mieleen!

Että sori, avautuminen jää nyt toiseen kertaan. Taidan painua kutimeni ääreen pohtimaan, että mikä se nyt oli kaikista vittumaista, mikä tuli mieleen.

Niin no, yhden asian muistin nyt. Siis mitä jär-ke-ä on roudata seitä jostain Pohjois-Atlantilta Kiinaan kalatehtaaseen jalostettavaksi ja sieltä sitten tänne??? Siis juu, ymmärrän, että pikku-kiinari tekee sen todella halvalla verrattuna länsimaiseen kollegaan. 
Mutta sen sanon, että onneksi mä en osallistu näihin kinkereihin, sillä olen kala-allergikko. Eli voin siis rauhassa jatkaa ekoterrorismiani yksityisautoilulla sillä välin kun te muut mutustatte niitä kalapuikkoja tai mantelikalaa (vai mitä se ällöttävän näköinen valkoinen mössökalasapuska on).

Soromnoo! Tuun sit takas kun muistan, että mitä mulla oli urputettavana. Että ei mulla muuta tällä kertaa.

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Miete pyhäpäivälle

Ostin siis männäviikolla sen villasukkalangan lisäksi ihanaa Novitan Softy-pörrölankaa, josta aikomukseni on siis tehdä itselle kaulaliina.
Tänään sitten kaivelin langan käsiini kun arvelin aloittavani neulomisen tuossa formulakisan aikana. Silmiini osui langan vyötteeseen kirjoitettu teksti:
Ohjeita neulojalle
Hyvä rouva, miksette ryhtyisi lumikuningattareksi? Tehän olette jo valmiiksi hurmaava! Ette tarvitse enää muuta kuin pehmeääkin pehmeämmän langan!
Pehmeä asuste kruunaa päivänne - ja Teidät itsenne!
Että näin. Eihän tohon ole mitään lisättävää. Rouva ryhtyy siis lumikuningattareksi, nyt. ;D

lauantai 12. marraskuuta 2011

Nyt se on sitten tehty

Nimittäin vierailu ostoshelvettiin niitä tähän laardiperseeseen sopivia helvetin housuja ostamaan.

Ja perkele! Jos olisin tiennyt, että siellä on joku helvetin joulukauden avaustsembalo, niin en TOD olis menny! 
Ei saatana, jengiä oli kuin pipoa. Ei kävelemään päässyt kun ihmismassat velloivat käytävillä. Että siihen nähden löytyi se parkkipaikka ihan tosta vaan.

Itse ostotapahtuma ei ollut niin vastenmielinen kuin olin alunperin odottanut. Koska olen vanhemmiten ruvennut viisastumaan vahingoista enkä enää tao päätäni sitä sadatta kertaa samaan puuhun, suuntasinkin hetimiten oikeanlaiseen vaatekauppaan. Siis näillä kiloilla voi huoletta kääntää selkänsä kaiken maailman MenkkaHaukoille, Giinan trikoille yms. teinivaatteiden halpispuodeille ja suunnistaa ihan reilusti sinne Isojen Tyttöjen Kauppaan. Siellähän sitä tuntee itsensä ihan simpsakaksi ja pieneksi kun koot alkavat siitä neljäkakkosesta. Halpojahan ne rytkyt eivät tietenkään ole, mutta ihan kivan näköisiä ja laadukkaita. Ja ehkä se motivoi laihikseen kun vertaa noita hintoja halpiskauppoihin...
Tässä kyseisessä myymälässä on aidosti hyvä ja palveleva myyntihenkilöstö. Erityisesti pidän eräästä nuoresta naisesta, jolla on selkeästi silmää ja tajua sille, mitä mikäkin asiakas etsii. Meikäläisellekin hän taikoi hyllystä tuosta vaan kolmet byysat, jotka sopivat kuin hansikas käteen. Ostin sitten ne kaikki kolmet housut ja läksin mahdollisimman nopeasti pois.

Olin ollut aikeissa kierrellä vähän muitakin puoteja, mutta se ihmispaljous sai minut pakenemaan pikamarssia kohti parkkihallia. Samalla päässä soi se biisin kertsi, joka noissa tilanteissa aina tulee mieleeni. Kyseessä Stam1na ja biisi, jossa hoilotetaan "Vihaan sinua ihminen!" 

Parkkihallista poistuminen oli oma ohjelmanumeronsa, sillä aina sekaan mahtuu niitä, jotka eivät tunne esim. kielletty ajosuunta -merkkiä tai eivät vaan piittaa mistään säännöistä.
Kotiin päästyäni olin oikeasti sekä vittuuntunut että tyytyväinen. Paiskasin sapuskan uuniin kypsymään, korkkasin punkun ja tulin kirjoittamaan tätä.
Siippa on taas riennoissaan, joten joudun ruokkimaan itse itseni. Nyt menenkin katsomaan, että tuleeko siitä mitään, siitä sapuskasta siis.

perjantai 11. marraskuuta 2011

Konsolipelaaminen vahingoittaa terveyttäsi

Ainakin jos olet kaltaiseni ylipainoinen, rapakuntoinen ja keski-ikäinen toimistotyöläinen!
Siis jumankekkula sentään, että mä olen ki-pe-ä!!
Kahtena päivänä olen pelannut Pleikan Move -version pelejä elikkäs tennis, ping pong & liitogolf, ja kyllä on frouvan läskit nyt ihmeissään! Pelkkä käden nostaminenkin sattuu ihan saatanasti! :D

Pohdinkin nyt, että palaanko soffapotuksi kutimieni pariin vai jatkanko sinnikkäästi ja hankin vaikka jonkun Zumba-pelin, että joutuisi koko kroppa koville. 
Punttisalilla riehujaksi tai julkisissa laumajumpissa kävijäksi musta ei ole, joten tuo voisi olla minulle sopiva liikuntalaji. Luulis siinä läskinkin vähän karisevan samalla. Ei tarttis lähteä kotoakaan mihinkään ja mikäs sen mukavampaa. ;) Talvella voisin sitten taas vähän hiihtää lisäksi. Siis mikäli nyt tulee vielä samanlainen kunnollinen talvi kuin kaksi edellistä. 

Tänään lievensin kaamosmasennustani pienimuotoisella shoppailulla. Nakkasin Siipan iltarientoihin (korruptioillalliselle siis ;) ) ja samalla reissulla kävin ostamassa vähän villasukkalankaa kun lupasin ystävättärelle pinkit villasukat. Aion kyllä laittaa sekaan vähän valkoista, mutta ei kerrota sitä hänelle näin etukäteen. ;)
Samalla ostin ihanaa "pörrölankaa" josta ajattelin tekaista kaulaliinan ihan itselleni vaihteeksi.


Lisäksi kävin Emotionissa tuoksuostoksilla. Sain sieltä nimittäin edelliskerran ostosten yhteydessä tuoksunäytteen, johon kovasti ihastuin. Tänään sitten kävin ostamassa koko pullon. Kyseessä on Hilfigerin Women-tuoksu, joka ainakin meikäläisen iholle suihkaistuna sopii kuin nenä päähän. Tuoksujen ostaminen on mukavaa, sillä yksi koko sopii kaikille, joten ei tule samanlaista masennusta kuin vaatteita ostaessa. Mikään ei mahdu päälle ja se mikä mahtuu, näyttää joltain perunasäkiltä. 

Huomenna on kuitenkin sekin "ihanuus" edessä. Pakko olisi löytää parit housut... 
Nautin siis tästä illasta ja huomenna lähden ostoshelvettiin parkumaan sovituskoppiin.

torstai 10. marraskuuta 2011

Joulu tulla jollottaa

Tuntuuko sinustakin, että joulu tulee joka vuosi aina vain aikaisemmin? Juu, niin minustakin...
Siis kaupat ovat jo täynnä kaikennäköistä joulukoristetta ja krääsää, ulko- ja sisävaloja ja kaikenlaista blingblingiä. Postilaatikko pursuaa joulumainoksia ja olikos se nyt viime viikonloppuna kun luukkuun kolahti se jokaisen lapsen vanhemman painajainen (tai niin ainakin kuvittelen) eli lelukataloogi. Ei, korjaan, niitähän tuli kaksi! Että siinä sitten selitellään pikkupiltille, miksi tämä ei voi saada sitä tuhannen euron turhake-hilavitkutin-lelua, vaikka kaikki kaverit sen var-mas-ti saavat... Ja luultavasti kyseinen lelu hajoaa parin käyttökerran jälkeen tai jos ei hajoa, niin menee pois muodista.

Nykymaailma on kyllä markkinamiehen taivas. Jouluakin hypetetään jo kesälomista asti ja kun joulu on nippa nappa ohi, alkaakin hypersupermega-ale joka putiikissa. 
Eli joululahjat kannattaisikin ostaa vasta alesta, oikeasti. Pakkaisi vaan pakettiin mainoksesta leikatun kuvan kyseisestä tavarasta, joka siis aattona toimisi lupauksena tulevasta lahjasta. Ja sitten vaan välipäivinä shoppailemaan!
Itse asiassa eräässä työpaikassani kauan, kauan sitten oli kollega, joka oli jehovan todistaja vakaumukseltaan. Heidän taloudessaanhan ei siis joulua juhlittu, mutta joulun jälkeen (eli alen alettua) lapsille ostettiin "lohdutukseksi" erilaisuudesta jotain kivaa. Itse silloin kirkasotsaisena nuorena ihmisenä koin sen hieman kaksinaismoralismina. Koen ehkä vieläkin, mutta taidan kuitenkin ymmärtää pointin. ;)

Niin ja ne jouluvalot! Niistähän tässä pitikin avautua. Siis mikä ih-me siinä on, että ne saakelin riemunkirjavat vilkkuvat, välkkyvät ja kieppuvat valot pitää räppäistä päälle naapureiden harmiksi jo lokakuussa ja siinä ne sitten ovat päällä suurinpiirtein pääsiäiseen asti!! 
Meillä on periaatepäätös, että pihapuun koristevalot (yksiväriset, kiinteästi palavat) sytytetään ensimmäisenä adventtina ja loppiaisena ne sammutetaan. Meiltäpäin kun löytyy kuitenkin niitä katuvaloja valaisemaan pimeää talvea, niin ei ole mitään syytä poltella ledivaloja puolta vuotta. Lisäksi vaadin, että aiotut ulos laitettavat koristevalot on hyväksytettävä naapureilla, että ei vaan kenenkään mieli pääse nyrjähtämään. ;)

lauantai 5. marraskuuta 2011

Ähkyn puhkun

Heti kättelyssä pitää kertoa, että meidän huushollissa Siippa on The Kokki, siis ihan oikeasti. Meikäläisellä on lähinnä kylmäkön rooli eli teen salaatit ja salaattikastikkeet, mutta täts öpaut it.
Tai joo, jos huushollissa leivotaan (niinku kerran vuodessa), niin sitte asialla on mä. 

Tämän sanottuani kerron, että kylmäkölle on suotu pari bravuuriruokaa. Toinen niistä on makaroonilaatikko ja toinen ihan kotikutoinen pizza.
Tänään sitten toteutin sitä pizzaa. Ja söin itsekin niin, että napa rutkuu vieläkin. Mutta pointtini on se, että koska Siippa pääsääntöisesti ruokkii minut viikonloppuisin, on ihan mukavaa kuulla kehuja simppeleistä sapuskoistani silloin harvoin kun niitä ryhdyn väsäämään.

Eli täällä sitä kieriskellään vatsa täynnä "äijäpitsaa" punkkua lipitellen.

Niin ja kun eilen mollasin tätä "pakonomaista hautuumalla käyntiä", niin tokihan jouduin siihen itsekin sortumaan. Anopin ollessa toipilaana, ja siten ei-kykeneväisenä reissaamaan tänne asti, piti meidän hilautua hautuumaalle laittelmaan havuja ja kynttilää ajat sitten kuolleiden sukulaisten haudalle. Siis kyseessä olevat tyypit ovat kuolleet jo aikaa ennen kuin Siippa ja minä olemme edes tavanneet. Nielin kiltisti ne mieleeni pullahtaneet vittumaiset kommentit ja asettelin havut nätisti haudalle ajatellen, että onpahan taas varkaille vietävää. Kyseessä siis hautausmaa, jossa kukkasetkin kaivetaan kiven juuresta ettei vaan tartte ostaa omia.
Samalla reissulla käytiin nakkaamassa kynttilä isäni hautuumaalle muistolehtoon. Juu, olen ollut niin julma, että tuhka on laskettu muistolehtoon sen sijaan että olisi hommattu oma "muistelutontti". Että näin kiittämätön tytär sitten... ;)

Nyt menen jatkamaan punaviinini imemistä ja yritän saada sapuskan sulamaan. Lupaan ryhtyä laihikselle heti huomenna (ehkä...)