lauantai 5. marraskuuta 2011

Ähkyn puhkun

Heti kättelyssä pitää kertoa, että meidän huushollissa Siippa on The Kokki, siis ihan oikeasti. Meikäläisellä on lähinnä kylmäkön rooli eli teen salaatit ja salaattikastikkeet, mutta täts öpaut it.
Tai joo, jos huushollissa leivotaan (niinku kerran vuodessa), niin sitte asialla on mä. 

Tämän sanottuani kerron, että kylmäkölle on suotu pari bravuuriruokaa. Toinen niistä on makaroonilaatikko ja toinen ihan kotikutoinen pizza.
Tänään sitten toteutin sitä pizzaa. Ja söin itsekin niin, että napa rutkuu vieläkin. Mutta pointtini on se, että koska Siippa pääsääntöisesti ruokkii minut viikonloppuisin, on ihan mukavaa kuulla kehuja simppeleistä sapuskoistani silloin harvoin kun niitä ryhdyn väsäämään.

Eli täällä sitä kieriskellään vatsa täynnä "äijäpitsaa" punkkua lipitellen.

Niin ja kun eilen mollasin tätä "pakonomaista hautuumalla käyntiä", niin tokihan jouduin siihen itsekin sortumaan. Anopin ollessa toipilaana, ja siten ei-kykeneväisenä reissaamaan tänne asti, piti meidän hilautua hautuumaalle laittelmaan havuja ja kynttilää ajat sitten kuolleiden sukulaisten haudalle. Siis kyseessä olevat tyypit ovat kuolleet jo aikaa ennen kuin Siippa ja minä olemme edes tavanneet. Nielin kiltisti ne mieleeni pullahtaneet vittumaiset kommentit ja asettelin havut nätisti haudalle ajatellen, että onpahan taas varkaille vietävää. Kyseessä siis hautausmaa, jossa kukkasetkin kaivetaan kiven juuresta ettei vaan tartte ostaa omia.
Samalla reissulla käytiin nakkaamassa kynttilä isäni hautuumaalle muistolehtoon. Juu, olen ollut niin julma, että tuhka on laskettu muistolehtoon sen sijaan että olisi hommattu oma "muistelutontti". Että näin kiittämätön tytär sitten... ;)

Nyt menen jatkamaan punaviinini imemistä ja yritän saada sapuskan sulamaan. Lupaan ryhtyä laihikselle heti huomenna (ehkä...)

1 kommentti:

  1. Miunkin iskä on ollut muistolehdossa, siis plakaatti kalliossa, vuodesta 2007. Pakkopullahautakynttiöiden vieminen anopin isovanhempien, or what ever, haudoille lopahti, kun automme sanoi itsensä irti. Soromnoo sorkat ja päät:)

    VastaaPoista