perjantai 30. huhtikuuta 2021

Valoa tunnelin päässä(kö)

Täytyy sanoa, että karttuvista ikävuosista on joskus hyötyäkin. 

Yhteiskunta huolehtii meistä vaihdevuosia lähestyvistä tai niissä vellovista naisista kutsumalla kahden vuoden välein rintasyöpäseulontaan eli mammografiaan. Itsekin kävin taas reilu viikko sitten ja vaikka itse toimenpide on äärimmäisen epämiellyttävä lähinnä kivuliaisuutensa vuoksi, kiitän lämpimästi julkista terveydenhuoltoa. Väitän, että eipä ehkä tulisi omatoimisesti varattua aikaa ja lähdettyä, mutta kun kutsu kopsahtaa postiluukkuun valmiin aikaehdotuksen kanssa, on helppo tarttua toimeen. Vastaus luvataan kuukauden sisällä ja se tuli (taas) jo viikossa. Ei syöpään viittavaa, hieno juttu! Parin vuoden päästä sitten taas.

Toinen iän tuoma "etu" on se, että kotikaupunkini korona-rokotusten edetessä vauhdilla, kävin minäkin jo piikillä. 

Viikko sitten avautui ajanvaraus omalle ikäryhmälleni ja eilen oli aika naapurilähiössä lukion jumppasalissa. Homma toimi kuin kello. Olin tavoilleni uskollisena hyvissä ajoin ennen omaa rokotusaikaani paikalla (Siipan kanssa yhdessä mentiin) kun eihän sitä koskaan tiedä jos matkalla jotain sattuu, on ruuhkaa, ja ja ja... (Olen siis aina etuajassa ja myöhästyminen on minulle suoranainen kauhistus)

Päätimme kuitenkin mennä etuaikaisesti sisään kun paikalla ei näkynyt mitään jonoja ulos asti. Eräs tuttava kun kertoi kokemuksensa toiselta rokotuspaikalta alkuviikolta, että väkeä oli ollut kuin paremmillakin toripäivillä ja tunnelma melkoista hulinaa.

Siispä ovesta sisään jossa vastaanotti käsidesiautomaatti ja seuraavan oven sisäpuolella olikin SPR:n vapaaehtoistoimija (kiitos heille työpanoksestaan!), joka käski istumaan odotustilaan, jossa tuolit oli sijoiteltu varsin mukavin turvavälein. Ohjeena kengät pois (koska jumppasalin parkettilattia) ja takki valmiiksi pois, rokottajat kutsuvat järjestyksessä.

Hyvä että ehti persauksen iskeä penkkiin ja ottaa kengät ja takin pois kun jo rokottaja huutelikin sieltä pisteeltään. Pyytelin anteeksi, että olen vähän etuajassa, mutta ei kuulemma haitannut. Hoitaja tarkisti ajokortista viivakoodin lukemalla henkilötiedot, kyseli onko tiettyjä allergioita ja että on ensimmäinen rokote kyseessä. Jutusteltiin siinä kuinka hyvin kaupungissamme ovat rokotukset edenneet ja että siitä kiitos kuuluu aktiivisille kuntalaisille jotka ovat rokotuksissa ajallaan käyneet jolloin aikoja ei tarvitse "jäädyttää" odottamaan tiettyjä ryhmiä. Piikki ei tuntunut juuri miltään ja koska olin jo varannut tehosteajankin netistä omatoimisesti, sain käteeni paperin missä kerrottiin saamani rokote ja mahdollisesti aiheutuvat oireet. Hoitaja kehotti minua siirtymään salin toiselle puolelle istumaan 15 minuutiksi ennenkuin saa poistua. Tämähän on normaali varotoimi mm. influenssarokotuksessa, siinä muistaakseni pitää istuskella 10 minuuttia näkösällä siltä varalta, että rokotuksesta tulisikin joku anafylaktinen kohtaus.
Siinä sitten istuskelimme kännykkää näpylöiden ja äkkiähän se vartti meni, käsi tuntui jo hieman kipeältä. Poistuminen tapahtui eri ovesta kuin sisääntulo joten hyvin oli hoidettu se, että ihmiset eivät tarpeettomasti kohtaa.

Koskapa minuun tökättiin Pfizerin rokote, ei ekasta rokotteesta ollut odotettavissakaan muita oireita kuin paikallisesti käden kipeytyminen. Ne pahemmat oireet tulevat, jos tulevat, sitten tehosteen myötä, joka on varattuna heinäkuulle. Käsi on näin vuorokautta myöhemmin edelleen hieman kipeä kun kättä liikuttelee, mutta esimerkiksi nukkumistani se ei haitannut.

Kyllä rokotuskäynti ainakin omaa mieltäni huojensi, vaikka varotoimien noudattaminen jatkuu edelleen. Ja hyvillä mielin odotan tehosterokotustakin. Se sattuu itselleni sikäli hyvin, että kesälomani alkaa vasta muutama viikko rokotuksen jälkeen. Nyky-ymmärrykseni mukaan minulla pitäisi olla siis varsin hyvä rokotesuoja kesälomallani. Uskaltaisinko toivoa, että kesäloman lopun lomamatkakin saattaisi toteutua...? Ehkä ei vielä kannata haaveilla niin ei tule suuria pettymyksiä.

Hauskaa (etä)vappua kaikille!

 


tiistai 6. huhtikuuta 2021

Kaksi korona-pääsiäistä elettynä

Jos joku olisi vuosi sitten pääsiäisenä sanonut, että "kuule - S -, tulet muuten seuraavankin pääsiäisen notkumaan kotona sohvaa paikallaan pitämässä" olisi varmaan tempaissut turpiin ja toivottanut jonnekin sinne, minne aurinko ei koskaan paista. Hyvä siis, että ihan kaikkea ei ihminen tiedä etukäteen.

Toki toistot lisäävät oppia ja viisautta. Viime pääsiäisenä, Uudenmaan sulun aikaan, ajattelimme fiksusit, että kyllähän ihminen ulkoilualuille mahtuu, tottakai! Karautimme Porkkalaan ja kas! Siellähän oli koko Uudenmaan väestö samana tuulisena pääsiäissunnuntaina! Juu, emme jääneet niihin kekkereihin. Tänä vuonna olimme fiksumpia, emme lähteneet yhtään mihinkään kotoa. Tai no, pääsiäissunnuntaina kävimme ruokakaupassa ja se olikin fiksu veto sillä tilaa oli eikä tarvinnut paeta kanssaihmisiä.

Olen kyllästynyt. Ihan sanoinkuvaamattoman ja lopen kyllästynyt. Viime viikolla sanoin työkaverille, että sen lisäksi että päivät ovat pitkiä, muistuttavat ne toisiaan. Tältäkö koiristani tuntuu? Kaikki päivät toistavat samaa kaavaa poislukien se viikon ainoa päivä kun käy ruokakaupassa.
Tiedän, monilla on huonommin. Varmasti. Tiedän, että tämä on ainoa keino saada tartunnat alas. Tiedän, että tulee noudattaa varovaisuutta, turvaetäisyyksiä, käsihygieniaa ja käyttää maskia. Tiedän ja hyväksyn, mutta saan kai silti sanoa, että olen todella kyllästynyt.

Edellinen postaukseni on viime heinäkuulta. Yritin oikein pohtia, mitä on sen jälkeen tapahtunut, siis jotain positiivista. Kesälomalla pidin lupaukseni ja vein koirat viikoksi hoitolaan. Tuon viikon aikana harrastimme vähän kotimaan matkailua ja hotellielämää. Se oli ihan kivaa, mutta ei se Skotlantia tai muita ulkomaanmatkoja korvaa. 

Ennen joulua teimme viikon reissun Rukalle, sen reissun, joka piti alunperin olla ensimmäisen koronakevään viimeiset hanget, mutta Uusimaa suljettiin ja se(kin) loma meni kotona pyöriessä. Onneksi siirto ilman kuluja onnistui ja niin teimme piiiiitkän automatkan Lappiin. Mennen tullen yövyimme Kuopiossa, sillä ei näillä kilsoilla ja kiloilla jaksa enää yhtä soittoa tuollaista tuhannen kilometrin matkaa painella menemään. Ja VV on sitä paitsi todella huono autoilija edelleen emmekä halunneet kiusata sitä äärettömästi.
Itse lomaviikko oli kiva, en kiellä. Lunta oli sopivasti, mökki syrjässä ja ihan yksin saimme olla niin, että koiriakin pystyi pitämään vapaana. Vaan kauas on pitkä matka, en ehkä ihan heti ota uusiksi sitä reissua.

Kevään kunniaksi olen jälleen kerran siirtänyt lentolippumme matkustuspäiviä. Tällä kertaa yritys on elokuun lopulla, katsotaan kuinka käy. 

Tällä postauksella oli joku punainen lanka kun ryhdyin kirjoittamaan, mutta se katosi. Kaikki tuntuu katoavan päästä, pinna on lyhyt ja kärsivällisyyttä ei ole nimeksikään. Ehkä onkin hyvä, että olen uponnut sinne villasukkien kutomisen ja Netflixin maailmaan, jossa voi viettää sitä vapaa-aikaansa mielin määrin.

Postaan uudelleen piakkoin jos muistan sen punaisen lankani. Voikaa hyvin ja pysykää terveinä.