maanantai 6. elokuuta 2018

Nyt saa käydä ehdottelemaan!

Nimittäin matkakohdetta syksylle. :)

Minulla on positiivinen ongelma elikkäs lomapäiviä, jotka täytyy pitää vuoden loppuun mennessä.

Hakusessa joku kiva eurooppalainen kaupunki ja ajankohta joskus lokakuun lopulla, mutta ei koulujen syysloman aikaan, koska koirille ei saa silloin hoitopaikkaa kuitenkaan. Koska se syysloma on, kuka tietää? Matkustajina kaksi aikuista, joista toinen on kala- ja äyriäisallergikko.

Pari ajatusta on omastakin takaa, mutta aina sitä mielellään kuulee muidenkin näkökantoja ja ehdotuksia.


Akuutimpana kriisinä on nyt se, että miksi blogiin jätetyt kommentit eivät enää tule sähköpostiini? Aiemmin kun joku on kirjoittanut kommentin, on se ohjautunut valittuun sähköpostiini ja näin on ollut helppo käydä vastaamassa kommenttiin säällisessä ajassa. Nyt vaan ei tule enää, ei kommentin kommenttia, vaikka bloggerin asetuksissa on edelleen päällä valinta lähetyksestä sähköpostiin... En käsitä, nörttitaitoni loppuivat kesken, joten olkoon. Pahoittelen siis jos kommentteihin vastaamiseni kestää. :(

Päivän positiivisena asiana lienee se, että seuraavan loman alkuun on enää neljä aamua. Sitten voi taas kuvitella olevansa "ikuisella lomalla", vaikkei se kahta viikkoa kauempaa kestäkään. ;)

torstai 2. elokuuta 2018

Kesä on kreisi

Kyllä tämä kesä on vähän kreisi ollut noin ilmojen puolesta. Toisaalta tosi kiva, että ilmoja pitelee kun muistelee millainen viime kesä oli, mutta toisaalta... Onhan tää ihan perseestä!;D

Kukille on saanut kantaa selkä vääränä vettä ja onpa tullut koettua sekin, että kun seisoo paikallaan ja kaataa kastelukannusta vettä parvekekukille, tulee hiki! Kaikelle on näköjään ensimmäinen kerta.

Eniten tässä ehkä potuttaa se, että olisi hyvät kelit tehdä pitkiä lenkkejä koirien kanssa mutta ei voi kun eihän niitä elukoita viitsi helteeseen tappaa. Eikä kyllä itseäänkään sen puoleen. 
Tästä liikkumattomuudesta johtuen olen jostain onnistunut taas kaivamaan sen suuren itseinhon esille. Hyvällä mallilla ollut kehopositiivisuuteni pakeni kirkuen jonnekin piiloon. Nyt, vuosikymmenen kauneimpana kesänä, olen varmaan lihavimmillani kuin koskaan ja inhoan itseäni enemmän kuin koskaan ja olen päästänyt päähäni taas sen ajatuksen: "mitähän ne musta ajattelee", vaikka ei pitäisi... Syyksi arvelen ihan oman ajatusmaailmani, sillä keväällä päätin, että ryhdyn tekemään pitkien koiralenkkien lisäksi ylimääräisiä kävelylenkkejä jotta saisin edes jotain liikuntaa lisättyä arkeeni ja toivottavasti painoa hallintaan. Noh, koska on niin saatanan kuuma koko ajan, turruttaa ja väsyttää helle niin, että ajatuskin ylimääräisestä kävelystä on karmaiseva. Ei ole tullut lenkkeiltyä sitten, ei.

Mutta se siitä, koitan työntää synkät ajatukset jonnekin taka-alalle ja ryhdistäytyä. Ehkä se siitä.

Blogitauko on taas näköjään kestänyt taas sellaisen reilun puoli vuotta, joten onhan tässä ehditty muutakin tehdä kuin puristella ja inhota omia läskejään.

Juu, pari reissua on heitetty, toukokuussa Wieniin ja heinäkuun alussa Edinburghiin (yllättäen). Voin kertoa, että ei ollut kylmä kummassakaan kohteessa. Harvemmin voi sanoa käyneensä Skotlannissa ruskettumassa. :) Kesälomasta on ensimmäinen osa vietetty ja olen jo kolmatta viikkoa töissä. Viikon kuluttua koittaa loman osa kaksi kun saa vielä pari viikkoa lomailla, jospa se mielikin siitä alkaisi taas kirkastua.

Motivaatio kaiken tekemisen suhteen on vähän hukassa ja jos voisin vapaasti valita rahasta välittämättä, viettäisin aikani matkustellen ja köllien jossain ihanissa luksuspaikoissa. Ja palkkaisin kodinhoitajan/siivoojan. Ainahan sitä voi haaveilla...

En halua vaivata teitä enempää negatiivisilla ajatuksillani, joten päätän raporttini muutamaan lomakuvaan. 

Wienin eläintarhan kirahvi.


Hotellin käytävätaidetta, Edinburgh

Hotellin kattoterassi, Edinburgh

Floral clock vm. 2018, Edinburgh

Restauroitu Ross Fountain, taustalla
Edinburghin linna. Klassinen kuva!

Kasvitieteellinen puutarha, Edinburgh,
kuningataräidin muistopuutarha

Kasvitieteellinen puutarha, Edinburgh,
kuningataräidin muistopuutarha

Kasvitieteellinen puutarha, Edinburgh,
kuningataräidin muistopuutarha

Ruusu, jonka nimeä en muista,
kuningataräidin muistopuutarha

Näkymä Carlton Hilliltä yli hotellimme kohti merta


perjantai 26. tammikuuta 2018

Vanha suola janottaa

Kyllä. Näin pahasti on päässyt Ässälle käymään tuossa jo joulun alla, että on käynyt vanha suola janottamaan silleen isosti. Eikä edes hävetä, pikemminkin päinvastoin, miettikääpä sitä.

Tämä ehkä kaipaa selitystä kun suorastaan kuulin silmien rävähtävän apposen auki siellä ruudun toisella puolella.

Katsokaas minä olen musiikkimaussani melko ehdoton. Sillä tavalla ehdoton, että musiikki on joko hyvää tai sitten ihan hirveetä shaibaa, välimuotoja ei minulle ole. Omassa kuuntelussani en sulata enkä suostu kuuntelemaan mitään "no joo" -musaa. Radiossakin kanava vaihtuu salamana kun kuulen ensi tahdit jostain minun korvaani karmeasta biisistä. Arvaatte varmaan, että välillä kärsin vaikkapa kampaajalla istuessa kun siellä on jokus mahtava (not) radiokanava päällä ja sitä huttumusaa tuuttaa biisi toisensa jälkeen koska soittolistat ja hittibiisit.

Noh, minut tunnetaan varmaan parhaiten sellaisen vähän raskaamman musiikin ystävänä ja tottahan se on. Heavy-musiikki on tavalla tai toisella kulkenut mukanani teini-iästä asti enkä siitä varmaan koskaan tule päästämään irti, vaikka täti-ikäisyys on saavutettu jo ajat sitten. Suuriin suosikkeihini kuuluvat kotimaisista bändeistä Amorphis, Sonata Arctica sekä Mokoma. 
En osaa itse soittaa muuta kuin suutani (tosi hyvin muuten!) ja ovikelloa (ja ehkä nokkahuilua jos vähän muistiani virkistäisin), mutta sentään on vähän suotu nuottikorvaa ja jonkinlaista laulun lahjaakin joten kuvittelen jotain tajuavanikin musiikista. Muut taiteelliset lahjat perheessämme ovatkin sitten menneet veljelleni. ;) 
Niinpä minulle kaikenlaisessa musiikissa melodian lisäksi tärkeää on se, että lyriikoista saa selvää. Tästä syystä mikään trash metal ei minuun oikein vetoa kun en saa mitään selvää, että mistä niissä lauletaan. 

Tämän hevidiggailun lisäksi elämässäni on aina ollut musiikillisia sivujuonteita. Sellaisia rinnalla kulkeneita ihastuksia tai rakkauksia. Useimmat sivujuonteet ovat elämässäni jonkun intensiivisen kuuntelujakson ja jäävät sitten syystä tai toisesta taka-alalle. Mutta näille tyypillistä on myös se, että vuosienkin jälkeen saatan palata tällaisen vanhan flingin pariin.

Nyt kävi niin, enkä taaskaan pysty kertomaan miksi. Mikä toimii laukaisijana siihen, että palaan jonkun vanhan tutun tuotannon pariin niin intensiivisesti, että kuuntelen sitä päivästä toiseen käytännössä kuuntelematta mitään muuta. Suorastaan sulkien koko muun musiikkimaailman pois mielestäni.

Nyt kaikki jännäävät, että mitähän Mattia ja Teppoa se sitten kuuntelee. No ei sentään sitä, vaikka ovatkin varmaan esiintyneet kauemmin kuin minä olen elänyt josta heille hatunnosto... 

Ei, tässä kohtaa olen palannut mieskuoron pauloihin. Eikä minkä tahansa mieskuoron, vaan Suomen maailman parhaan mieskuoron, nimittäin Semmareiden (Seminaarimäen mieslaulajat) pariin. Olen kuluttanut kovalla kädellä viime viikot koko Semmareiden tuotantoa eikä loppua näy. Jos tuotantonsa ei ole tuttua (kai kaikki suomalaiset tietävät jonkun Semmaribiisin, eikö?) niin saanen suositella tsekkaamaan vaikka juutuubista tuotantoaan.

Haluan jakaa kanssanne pari ehdotonta lempibiisiäni tuotannostaan. Siis sellaisia, jotka saavat minut aina huokaamaan onnesta (ja laulamaan mukana, mutta sitä en kerro kellekään).

 
Susien teillä

 
 Ylämailla

Nämä ja monta, monta muuta. Biisit toimivat levyiltä kuultuna, mutta ehdottomasti suosittelen katsastamaan tämän poppoon livenä jos vain suinkin tulee mahdollisuus. 

Näihin tunnelmiin toivotan mukavaa viikonloppua!