perjantai 29. toukokuuta 2015

Oi kunpa joskus

Olisipa ihanaa ehtiä joskus kirjoittamaan tänne. Sellainen kunnon postaus. Tai saada Amsterdamin matkaraportti päätökseen, siitä uupuu vielä puolitoista päivää...

Vaan työt haittaavat harrastuksia sen verran, että eipä ole tehnyt mieli/en ole ehtinyt koneella istuskella naputtelemassa. Vaikka sanottavaa olisi kyllä viime aikoina piisannut asiasta jos toisestakin.

Niinkuin vaikka Euroviisut. Sori vaan, minun mielestäni PKN:n biisi oli paska. Siis vaikka katseltaisiin sitä omassa genressään niin se on paska. Parasta siinä oli sen pituus eli lyhyys.
Miksi Ruotsin biisi oli suuri ennakkosuosikki ja vielä voitti? Sekin oli sellaista eurohumppaa, että. Kuka tuollaista kuuntelee päivästä toiseen? Conchitan olisi pitänyt voittaa uudelleen. ;)

Tai Tähdet tähdet -ohjelma. Onneksi finaalikaksikosta Waltteri Torikka voitti! Muuta en sano.

Tai kevään sää. Perseestä. Nyt taitaa kesä voittaa kuitenkin, toivottavasti. Säätä uhmaten olen kuitenkin kesäkukat sekä gladioluksen sipulit istuttanut. Ryytimaa on vielä tekemättä kun vapaa-ajallakin pitää liitää koko ajan. Ja suurin onnenhetki puutarhamyymälässä oli varmaan se kun löysin ihanalle lehmäruukulleni kaverin!

Kaikenlaistahan tässä on tapahtunut ja kohta on taas kuukausi pulkassa. Että pitäisi taas muistaa jakaa mieskomeutta tänne kanssasisarille. Joudun siis kotikoneen avaamaan, halusin tai en.


Eli hengissä ollaan vielä, kaikki. Tai ei aivan kaikki, toivottavasti. Nimittäin muurahaisyhdyskunta on pesiytynyt atsaleani ja kivipolkuni välimaastoon. Eilen ostin kivan väristä pinkkiin vivahtavaa myrkkyä, jonka luvataan tappavan koko yhdyskunnan. Kylvin sitä runsaalla kädellä pesän liepeille ja nyt odotellaan tulosta. Ja ei, en aio sortua mihinkään luonnonmukaisiin torjuntoihin, kemikaaleilla mennään, se on varma se!

Yritän siis taas ryhdistäytyä ja kirjailla tännekin, mutta en huomenna. Huomenna minä menen kampaajalle.

JälkiJuttu:
Onnittelut Hirnakalle pikkutipuista! Ja osanotot sekä tsempitykset Paimenelle muuttuneen elämäntilanteen johdosta. Olen minä sentään vähän ehtinyt vilkuilemaan Blogistanian tapahtumia. 

5 kommenttia:

  1. Arvasin, että sinä, siskoni kurjuudessa, inhosit myös sitä PKN:n biisiä !! Olisin voinut lyödä vetoa siitä. Ei tässä turhaan ole blogeja kirjoitettu tsiljoona vuotta. :D

    Ja muurahaiset. Toi on oikea asenne, sussa on munaa ! Vattuun kaikki luomuhörhöilyt ja DDT:tä kehiin, sano. Mä kans, kun säkin, perkele ! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Mä kun luin sun postauksen aiheesta taannoin niin nyökyttelin niin, että niskanikamat paukkuivat! :D
      Ja nyt mä olen varmaankin sitten suvaitsematon rasisti kun uskalsin ääneen sanoa paskaa paskaksi...

      Se olikin aika yrmäkkää myrkkyä se ostamani! Päivä massamyrkytyksen jälkeen näin vain enää muutamia hoippuvia muurahaisia. Täytyy vielä tarkkailla josko käsittelyä pitää uusia... Puutarhurin parhaat kaverit on kaikki myrkyt, ja erit. round-up! ;D

      Poista
  2. Kiitos, hengissä ollaan ja mitä murkkuihin tulee, niin sanon sulle saman kuin Nolliksellekin että Baition D - murkkujen ykköstappaja niin maalla, merellä kuin ilmassakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää ei ollu kai Baitionia... Semmoinen keltainen purkki marketista ostettuna ja rakeet oli pinkkejä. Hyvin näytti toimivan! :D

      Poista
  3. Jees, Kemikaali-Alina minäkin häärään aina kun pitää taistella jotakuta iljettävää vihollista vastaan, esimerkkinä etanat, muurahaiset ja muut turhat riesat.

    Myyriä karkoitan viinaksilla, kuolkoot rasvamaksaan tai menkööt ihan deekikselle, ei tunnu missään. Myrkkyjä en uskalla maahan kylvää koirien takia. Paitsi rotille ja hiirille mutta ne ovatkin siellä minne koirat eivät pääse.

    VastaaPoista