sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Vaatimattomuus kaunistaa

sanotaan. En tiedä, onko siinä mitään perää, mutta kyllä minua ainakin vähän ällöttää sellaiset omakehuiset ihmiset. Siis nämä jotka aina kuittaavat kertomasi jutun aloittamalla: "No eihän toi oo mitään, mutta kun MINÄ..." Ja sitten kuulet kuinka erinomaisesti hän on senkin asian tehnyt.
Usein nämä tehostavat vielä sanomisiaan mollaamalla jotakuta kolmatta osapuolta. Tyyliin: "Ei sekään saanu semmosta asiaa alta viikon tehtyä ja mulla meni siinä samassa hommassa vaan päivä." 
Joo, mieluummin kuuntelen ihan normaalia kerrontaa kuin tuollaista.

Tällaiset tyypit saavat niskavillani pystyyn ja pyrstösulkani pörhölleen. Olenhan leijonan ja kukon merkeissä syntynyt, joten osaan kyllä karjaista ja kiekaista. Ja teenkin niin tarpeen vaatiessa. ;)


Yllä kertomani oli johdatus sille, miksi en todellakaan pidä Väyrysen Pavesta. Siis ukko on ihan ääliö kehuessaan joka käänteessä itseään! Joka asiassa se on minäminäminä. Hyi helvetti.


Kävin täyttämässä kansalaisvelvollisuuteni ja säilytän vaalisalaisuuden, mutta sen verran voin kertoa, että yksikään Paavo ei ääntäni saanut. ;)

4 kommenttia:

  1. Miekiin olen kukko! hei näyttikö ne sun koirat tältä lumessa+ http://i72.photobucket.com/albums/i177/siromi_photos/koiralumessa.jpg

    [IMG]http://i72.photobucket.com/albums/i177/siromi_photos/koiralumessa.jpg[/IMG]

    http://s72.photobucket.com/albums/i177/siromi_photos/?action=view&current=koiralumessa.jpg


    Toimiskohan joku näistä linkeistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unohtui sanoa, että kukot kunniaan. Kukkona tunkiolla jne. ;)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Joo, toimi linkki (eka ja vika).
      Ja todellakin, tolta ne näyttää, mutta niin, että niitä lumipalloja on kainaloihin asti kun luntakin on melkein se puoli metriä.
      Mutta voit kuvitella, että ei lähde ihan helposti irti tuollaiset pallerot. :)

      Poista