keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Sananen Idols-kisasta ja vähän muustakin

Tulipa yhtäkkiä mieleeni, että enpä ole muistanut tästä(kään) nillittää. Joten täältä pesee (ja linkoaa kans)! Eli töllöohjelmista ammennetaan taas (joo, tiedän, olen tylsä, sori).

Tunnustan, että seuraan Idols-kisaa siinä missä Voice of Finland -kilpailuakin. Turha kai kertoa kummasta pidän enemmän, se lienee sanomattakin selvää jo ihan biologisen ikäni valossa.
Itse asiassa olen tainnut enemmän tai vähemmän jokaisen Idols-kauden katsoa.

Karmeimmin meni metsään, siis minun mielestäni, sinä vuonna kun se joku Ilkka Jääskeläinen vai mikä sen hemmon nimi oli, voitti koko paskan. Sittemmin siitä jätkästä ei olekaan pahemmin kuultu. Joku "lapsellinen" töissä tiesi kertoa, että tyyppi on ollut Pikku Kakkosen juontajana. Ja kun tyyppiä muistelen, lienee se sopiva paikka hänelle. Tarvittaessa voi joikhaista jonkun Saku Sammakko -tyyppisen lastenlaulun. ;)

No mutta asiaan pitkän johdannon kautta. Niin, syy miksi mainitsin tuon "katastrofi-Ilkan" oli se, että tänä vuonna näyttää vähän samalta... Siis joko äänestävä yleisö (=teinit) ei ole ihan kartalla tai sitten minä en vain tajua... Tässä vaiheessa vielä mukana olevista en oikeastaan pidä kenestäkään. Tai voisin pitää siitä Diandrasta jos tyttö laulaisi jotain muuta kuin Lady Gagaa tai Rihannaa tai jotain muuta sellaista. Itse asiassa pidin kovasti siitä ainoasta suomenkielisestä esityksestään (kappale elokuvasta Prinsessa). Tytön ääni ja taidot pääsivät oikeuksiinsa eikä musikaalisuudestakaan ollut pienintäkään epäilystä.

Pidin siitä oululaisesta Niinasta, joka putosi viime sunnuntaina kun puolestaan Arttu, jonka kyvyistä en ole ollenkaan niin vakuuttunut (eivätkä ilmeisesti tuomaritkaan), sai jatkaa. Ilmeisesti Niina oli liian aikuinen kun taas Arttu niin IHQ ja <3 <3 <3 kaikkien teiniäänestäjien mielestä.
Olin jossain määrin hämmentynyt ja ärsyyntynytkin. Päätin, että en edes yritä ymmärtää.

Vaan the Voice of Finland on mielestäni hieno formaatti, jonka toivon saavan jatkoa. Hyviä, osaavia artisteja, jotka ovat varmasti kiertäneet muutakin kuin tahkoa pyrkiessään musiikin tähtitaivaalle omin avuin. Ja tässä kilpailussa omat suosikit erottuivat hyvinkin varhaisessa vaiheessa. Tässä kisassa ei myöskään tarvitse kokea sitä surullisen kuuluisaa myötähäpeää eivätkä tuomarit ilku kenellekään tai lyttää rumasti. Joten, mä diggaan, kyllä. :)

8 kommenttia:

  1. On muuten maailmanluokan suurkatastrofi, jos Torsten pokkaa voiton Idolsista. Tilanne vaikuttaa uhkaavalta, pitänee alkaa sen takia antamaan ääniä ihan kelle vaan muulle.

    Ja kyllä, se Ilkka Jääskeläinen oli täys fiasko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se Torsten... *huoh* Olin jo hetkeksi unohtanut sen kirkastuneen teinin. Joo, Siipan kanssa puhuimmekin, että koelaulussa veti tosi hyvin sen Walkin' in Memphis, mutta sen jälkeen ei ole mitenkään erityisesti säväyttänyt. Tuomarit ja kaverit lienevät jotenkin sokean ihastuneet.

      Itse en ole tänä vuonna äänestänyt ketään kun ei ole sitä suosikkia oikein löytynyt. Katselen vaan sivusta loppuun asti ja luultavasti vähän kauhistelen. ;)

      Mutta se Ilkka... Vieläkin ihmetyttää se vuosi.

      Poista
  2. Ari Koivunen on kaikkien aikojen paras Idols-laulaja, jess! Harmi, että hän on hävinnyt jonnekin metal heavy -kuvioihin. Jani Wickholmin äänestä pidän myös. Ja sit oli tosi hyvä tää, joka jätti viimeksi pelin kesken, siis Lassi Valtonen ( en meinannut muistaa etunimeä).
    Mutta onhan Arttu niin söötti <3. Ja Torsten kans. Ja se lääkäri-Heikki. Susannakin on jees.
    Ilkka J:stä en kyllä keksi mitään positiivista sanottavaa. Eiks hän tehnyt levyn kuitenkin. Sitten kun Nollis järjestää ne kokoontumisajot blogiväelle, ostetaan hänelle tuliaislahjaksi Ilkka Jääskeläisen levy.;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä fanitin Koivusta ihan kympillä! Wickholmistakin tykkäsin, vaikka se olikin vähän nössö. Mutta tykkäsin kovasti Hanna Pakarisesta ihan alusta asti.

      Mun mielestä Arttu ei ole söötti. Torsten tavallaan on, mutta ei muhun enää kovasti vetoa tollanen teinifinninaama. Olen auttamatta liian vanha tai sitten en ole vielä tarpeeksi vanha...
      Heikki ON söde (myös Paasosen Heikki)! Ne voisin laittaa pulloon ja härnätä tikulla. :)

      Joo se Ilkka... *pyörittelee päätään* Tekihän se levyn kun se on se diili, että voittajan kanssa tehdään levy. Löytyisiköhän se jostain, että saadaan sitten Nollikselle vietyä oikein kauniiseen pakettiin käärittynä. :D

      Poista
    2. Meillähän on melkein samatyyppinen maku. Heikki Paasonen on aivan ihana tyyppi. Olin hänen kanssaan Kreikassa viime viikolla... (no, näin sellaista unta, mutta kuitenkin).
      Torsten on söötti mummoihmisen näkökulmasta. Eli sä et ole tarpeeksi vanha.
      Ja Hanna Pakarinen on kympin nainen!

      Poista
    3. Ai Kreikassa ja unissasi? Hmmm... Taidan olla vähän kade moisesta matkasta... ;)

      Okei, sovitaan, että olen liian nuori pitämään Torstenia söpönä! :D
      Hanna Pakarinen on ihana karjalaisnainen. Juuri sellainen rempseä ja jotenkin niin aito ihminen. Hänestä on helppo pitää.

      Poista
  3. Minäkin muistan hämärästi sen adhd-Idols-Ilkan. Eihän se osannut edes laulaa! Siis ihan selkeästi huomasi tasoeron muihin silloisiin kilpailijoihin verrattuna. En tänä päivänäkään tajua, miten ihmeessä niin lahjaton lauleskelija voitti?! Ilmeisesti veti pisteet kotiin esiintymisellä tai jollain muulla yhtä epäolennaisella seikalla.

    Voico of Finlandia olen itsekin seuraillut netin kautta ja tykkäsi kovasti. Täällä on parhaillaan menossa Voice of UK ja tykkään kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nimenomaan kun se EI osannut laulaa! Siis se ei voinut olla mitään muuta kuin joku protestiäänestyksen tulos.

      Ja joo, tänään tulee taas Voice of Finland, ihanaa. :)

      Ja brittiversiokin on nyt meneillään?
      Hitsi, pitäisi kyllä hommata joku sopiva UK-kanavien paketti. Meillä näkyy vaan BBC Entertainment ja se on se joku pohjoismainen versio. Ihan hauskoja ohjelmia sieltäkin tulee (esim. Live at Apollo ja QI), mutta uusinnan uusinnan uusintoja ihan hirveästi eikä mikään tule "tuoreena" sieltä.
      Ehkä pitää harkita sitä muuttoa. ;)

      Poista