torstai 3. toukokuuta 2012

Nuupahtanut olotila

Tämä on niitä päiviä kun heräämisestä asti menee päin persettä. Tiedättehän, on se aika kuusta ja sen myötä aamulla jo herätessä oli sellainen mukava jomotteleva päänsärky. Sellainen sopivan vittumainen, ei tee sinusta toimintakyvytöntä, mutta muistuttaa olemassaolostaan koko ajan. Ja meikäläisen tähän hormoonipäänsärkyyn ei auta buranat eikä muutkaan särkylääkkeet. Kärsin siis hiljaa itsekseni. Lisäksi turvottaa normaaliläskin päälle vielä niin, että eivät tahdo sormukset mahtua sormeen. Vittu.


Koskapa aamu alkoi aurinkoisissa merkeissä, on päivä sujunut vähän usvassa ja todella hitaasti. Tuntuu, että aika ei kulu eikä järki juokse, tai edes kävele. Yksinkertaisimmatkin työtehtävät tuntuvat jotenkin ylivoimaisilta.


Asiaa ei myöskään auta ulkona vallitseva alkanut ihanainen siitepölykausi. Kuivaa yskää pukkaa ja nokka vuotaa kirkasta. Antihistamiinia ei tee mieli ottaa kun sitten väsyttää vielä enemmän. Mikähän se yksi antihistamiinimerkki oli, jonka mainostettiin olevan sellaista joka ei väsytä?

Olisi myös aika kohdata se karmaiseva totuus, ettei enää mahdu mihinkään viime kesän vaatteisiin. Sitä masennusta en juuri nyt halua, joten lykkään totuuden hetkeä hieman tuonnemmaksi vielä. Tosin pari viikkoa enää armonaikaa reissuun, joten onhan se tuska kohdattava. Voisiko joku kertoa keinon laihtua ilman, että pitää pomppia hulluna jossain punttisalilla, massajumpassa tai riehua kahvakuulan kanssa?
En ole koskaan voinut sietää mitään yhteisjumppia eikä punttisalikaan minua kovasti houkuttele. Ehkä pitäisi vaan syödä kuin lintu ja kävellä megalenkkejä juoden litratolkulla vettä. Onnistuisikohan sitten...
Olen liian perso hyvälle ruualle ja punkulle sekä aivan liian laiska rääkätäkseni itseäni fyysisesti, vaikka tiedän, että se olisi hyvästä itselleni. En vaan pysty kykenemään.

Lauantaina pitäisi suunnata erään tuttavapariskunnan luo illanviettoon. Vastustin pontevasti tällaista koti-iltailua, mutta minuahan ei kukaan kuunnellut. Olin näet alunperin odottanut ravintolaillallista, mikä oli tarkoituskin, mutta koska yksi eukko ei saanut tahtoaan läpi haluamansa ravintolan suhteen, muuttui koko homma yhtäkkiä. Ja nämä kaikki velliperseäijät suostuivat sitten siihen, että seitsemän ihmisen seurue änkeytyy syömään kolmenkymmenen neliön yksiöön. Rehellisesti sanottuna menisin mieluummin ravintolaan ja tilaisin listalta juuri sitä, mitä sillä hetkellä haluaisin sen sijaan, että minun on tyytyminen siihen mitä tarjotaan. Jos maksaisin tilaamastani pihvistä, minulla olisi oikeus valittaa mikäli ruoka ei täyttäisi vaatimuksiani. Nyt jos saan syödäkseni jotain minun mielestäni pask ei-niin-hyvää, niin siitähän ei saa sanoa, sillä se on epäkohteliasta kun toinen "pikkuvaimo-parka" on raatanut keittiössä monta tuntia. Pitää vain hymyillä maireasti ja kohteliaasti kiitellä sekä kehua ja olla sosiaalinen sekä kiinnostunut. Perkele.
Minä siis viimeiseen asti sanoin, että en suostu, mutta tulin täysin huomiotta jätetyksi. Niinpä fiilikseni ei ole kovin juhlava eikä minulla ole mitään päällepantavaakaan. Voiko kuukautiskipuihin vedota ja jäädä kotiin? Voihan? Tai sitten nykäisen tanakan kännin ja kerron valikoituja totuuksia. ;)
Pitänee hioa sotasuunnitelma kuntoon...

2 kommenttia:

  1. Neljäs kappale kuvaa meikäläisen tilaa pilkulleen.

    Ja kannatan tanakkaa känniä. Mikään ei piristä tunnelmaa niin kuin k*rpä otsassa riehuva känninen ak.. nainen. Joten anna mennä vain, saat siunaukseni ! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, voisin näin pärstuntumalta sanoa, että kesävaatteeni mahtuvat viereeni jos siihenkään. Siksi en juuri nyt halua katsoa totuutta silmiin tai edes varpaisiin...

      Tanakka känni useinmiten puhdistaa ilmaa. Kerään vielä sopivia kierroksia, niin saadaan kunnon shöy pystyyn. Kiitos siunauksesta, muistan mainita myös sen riehuessani. ;D

      Poista