sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Äideistä parhain

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille!

Itse olen vain "karvalasten" äiti, joten sitä ei varmaankaan lasketa. :)

Velvollisuus suoritettu ja käyty äippää helssaamassa kukkasen kanssa. Anoppia lähestyttiin vain puhelimitse kun on tuota välimatkaa sen verran.

Pohdin myös tänään taas tätä kommenttia, minkä usein kuulee vaikka joidenkin julkkisten suusta eli "äitini on paras äiti minulle". Itselläni ei ainakaan ole kokemusta muista äideistä kuin omastani. Siis noin pidemmällä tähtäimellä. Onhan sitä toki tullut tehtyä tuttavuutta muidenkin äitien kanssa, mutta sen oman äidin kanssa on eletty uhmat, teinihelvetit, ilot ja surut. 
Ja väitän, että oma äitini suoriutui tehtävästään oikein hyvin. Sanonpa vaan, että en minä ainakaan ole häntä helpolla tehtävästään päästänyt.

Aina en ole kanssaan samaa mieltä, mutta yritän kuitenkin muistaa olla pitkämielinen vanhan naisen kanssa, sillä häntä on kuitenkin kiittäminen siitä, että olen olemassa.
Äidiltä on myös peräisin arvomaailma sekä muiden kunnioitus. Äiti on syvästi uskonnollinen ihminen, joten arvotkin on opetettu sen mukaisesti.
Hän myöskin kunniakkaasti piti huushollin pystyssä käytännössä aina. Pienipalkkaisena ihmisenä taikoi katon pään päälle, pötyä pöytään ja vaatteet päälle kun faija tuhlasi omat rahansa dokaamiseen.

Joten kyllä, äitini on äideistä parhain, minulle. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti