tiistai 31. joulukuuta 2013

Viimeistä viedään

Tämän vuoden osalta on kohta duunit taputeltu ja samalla koko vuosi. 

Tänään on myös se päivä vuodesta kun pari koiraa taloudessamme uskoo maailmanlopun tulleen ja viettää iltansa ja pitkälti yönsä lymyillen tahoillaan.
Toivon totisesti, että terroristi on vähän kovemmasta puusta veistetty kuin vanhemmat lajitoverinsa. Uskokaa kun sanon, paukkuaran koiran kanssa eläminen ei ole herkkua ja taipumus yleensä pahenee vuosien saatossa. Niin meilläkin. 

Siksipä tämän päivän Fingerpori oli mitä osuvin oman ajatusmaailmani kanssa: 

© Pertti Jarla
Minun puolestani rakettien myymisen yksityisille voisi tyystin kieltää tai ainakin tehdä jotenkin luvanvaraiseksi. Nytkin pommeja on myyty perjantaista alkaen, vaikka lain mukaan niitä saa räjäytellä vain ja ainoastaan tänä iltana ja yönä. No ovatko malttaneet olla pommittamatta? Juu, eivät. Eilen naapurustossa joltain karkasi jo mopo käsistä niin, että piti ihan rakettejakin ampua paukkujen lisäksi.

Vaan se siitä, eipä tämä meikäläisen persharmi ja mäkätys mitään auta. Sulkeudumme kämppäämme ja olemme omissa oloissamme toivoen, että jossain kohdassa hellittää, jotta koirat uskaltavat käydä tarpeillaan. Ooppa ite kusematta vuorokausi...

Kulunut vuosi on ollut jotenkin... no... erikoinen. Siis mitään sinänsä ihmeellistä ei ole tapahtunut, mutta kuitenkin lähtökohdat ensi vuoteen ovat tyystin erilaiset kuin tähän kuluvaan olivat. Töissä tapahtui paljonkin, mutta ei niistä sen enempää.

Vaan onhan tämä vuosi tuonut tullessaan elämäämme raikkaan tuulahduksen eli VV:n.

Häh? Jaa, mää vai?
Ihanan hullu ja "kamala" pieni koira, joka on paikkansa ottanut sydämissämme ja talossamme valloittaen vähän sukulaisia ja tuttaviakin siinä sivussa. Olen kovin iloinen siitä, että polkumme kohtasivat ja meidänkin talomme hiljaiseloon on saatu vähän säpinää.

Lisäksi olen yhä enemmän nauttinut Blogistanian moninaisista ihanista bloggaajista, joiden hengentuotoksista irtoavat sekä naurut että itkut.
Pieni oma lukijakuntani ja aktiiviset kommentoijat ilahduttavat minua kovasti ja jaksavat olla mukana, vaikka välillä blogini päivitystahti on varsin rytmihäiriöinen kun ei vaan ehdi. On mukava saada kommentteja ja sitä kautta keskustelua mitä hulluimmista jutuista.
Siispä kiitos teille kaikille kuluneesta vuodesta, jatketaan samoin kujein ensi vuonnakin.

Hyvää Uutta Vuotta!
 

13 kommenttia:

  1. Hyvää Uutta Vuotta Sinulle ja laumallesi!

    ps. eilen TV:ssä kerrottiin, että joillekin koirille annetaan rauhoittavia, jotta selviävät paukkeesta. Jotkut koirat ahdistuvat niin pahasti metelistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin!

      Joo, näin sen uutisjutun. Ollaan mekin joskus kokeiltu, mutta pitäisi sitten "huumata" monta päivää kun se pommitus jatkuu juhlinnan jälkeekin... Ja se pelko istuu syvällä tuollaisessa pehmeässä paimenkoirassa, joten mulla oli kyllä fiilis, että rauhoittavien antamisen rentous oli vähän näennäistä.
      Onneksi PP on jo vähän kuuro ja seniili, niin sitä ei pelota enää ihan yhtä paljon.

      Poista
  2. Hauskaa uutta vuotta tähänkin 'kenneliin' ! :)

    VastaaPoista
  3. Olen täsmälleen samaa mieltä, että yksityisille rakettien myynti on turhaa. Täällä päin pauke alkoi jo viime lauantaina ja naapurikylässä oli posautettu taas yksi postilaatikkokin hajalle. Normi vuodenvaihde , siis. Kohta alkaa varsinainen sota.

    Oikein hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin!

      Ihan ei tainnut meilläpäin olla samanlainen sota kuin vuosi sitten... Tai sitten aika kultaa muistot.

      Poista
  4. No sinä tiedät että minä koiraomistajana olen täysin samaa mieltä kanssasi, olkoonkin että Lätkistä ei raketit paljon heilauta - ne kun eivät ole syötävää. Paukkuarkoihin koiriin olen kyllä tutustunut ja pahin kaikista oli systerini nyt jo manan majoille mennyt sekarotuinen koiruus. Siskoparka vei jopa sitä taksilla kuselle että pääsivät tarpeeksi kauas paukkeesta (totta tuo mutta mehän ollaankin päästä pideltäviä koko suku) :D

    Sinulle ja kok pesueelle erittäin hyvää ja onnellista Uutta Vuotta! <3

    - Silmäalamaisesi -

    Oikein

    VastaaPoista
  5. Kiitos itsellesi vaan, ja hyvää uudempaa vuotta!

    VastaaPoista
  6. Erittäin samoin, vuodesta ja vuotta..
    Kiitos.

    VastaaPoista
  7. Kiitos blogistiystäväni, toivottavasti tiemme kohtaavat terrierikehien äärellä seuraavalla kisakaudella. Uskoisin, että juttua riittää :D

    Kaikkea hyvää, kaunista ja menestyksekästä uutta vuotta, lempee ja lämpöö ja vain kohtuullisesti koettelemuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän me järjestetä joku kokoontuminen. Maailmanvoittajassa elokuussa viimeistään? :)
      Tai sit mä lähden Suomi-turneelle vuorotteluvapaalla ja käyn kaikkien blogituttujen luona. Saas nähdä. ;)

      Poista