tiistai 17. joulukuuta 2013

Joulupuu

Olen varmaan monta kertaa täälläkin maininnut etten ole mikään suuri jouluihminen. Siitä syystä ei meillä myöskään koskaan ole oikeaa joulukuusta. Osittain tähän on syynä se, että huushollissa on aina hoilaillut epämääräinen määrä koiria. Lapsuudenkodissa toki oli aina aito joulupuu, mutta omilleni kun olen muuttanut, on lähinnä joulukuusta ollut sellainen noin 40 senttiä korkea tekokuusi.

Nykyään meillä on tällainen valaistunut joulupuu:


Se on hieno sekä turvassa koirien riekkumiselta ja hännänheilutukselta kirjakaapin uumenissa toimien myös tunnelmavalona. Arvelin, että jos lämäisen viereensä sen "viljatontun" (Nollis kyllä tietää), niin siinä se joulukoristelu sitten on. Tuikkukipothan ovat olleet esillä ja käytössä jo pitkään.

JälkiJuttu:
Mulle iski joku korvajumi. Sunnuntaina saunan jälkeen putsailin korviani mitenkään erityisesti rassaamatta, mutta silti onnistuin saamaan oikean korvani lukkoon tai tukkoon. On vähän toispuoleinen olo ja nyt tiedän miltä huonokuuloisista ihmisistä tuntuu. Terveydenhoitajalle pääsen torstaina, joten toivottavasti tilanne ei pahene siihen mennessä ja toivottavasti terkkari saa korvan liotettua auki. Inha tunne...

6 kommenttia:

  1. Hieno kuusi tämä onkin , olen minäkin vähentänyt joulukoristeitä vuosi vuodelta ... kun ei enää jaksaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla tuppaa niiden koristeiden kanssa käymään niin, että jäävät sitten "vähän" pidemmäksi aikaa esille. ;)
      Näin on helpompaa ja kynttilöitä toki poltetaan niin pitkälle kevääseen, että valon määrä lisääntyy.

      Poista
  2. Viljatonttu tuo joulun eikä muuta tarvita ! :)

    VastaaPoista
  3. Hieno kuusi ja tuollainen olisi kyllä käytännöllinen ihan valonlähteenä, pidän nimittäin enemmän epäsuorasta valosta kuin katossa räkittävistä lampuista. Koiruus meillä on kyllä rauhallinen, joten sen puoleen kuusen voisi hankkia mutta eipä sitä ole ollut vuosiin. Muutaman päivän takia saisi vielä heinäkuussakin kaivella niitä neulasia jalkapohjistaan.

    Jaa ettäkö meillä ei imuroida? Kyllähän toki mutta neulasilla on tapana ilmestyä jostain ihme kätköstä pitkin vuotta tai näin ainakin muistelen ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, valonlähteenä se oikeastaan ensisijaisesti on. Mä vihaan sellaisia "laitosvaloja". Vaikka en ole kaamoksen ihminen vaan valon (eli kesän) lapsi, niin keinovaloissa olen kyllä hämärän puoleen kallistuva.

      Tiedän, neulasten löytyminen ei johdu siivoamattomuudesta vaan siitä, että ne piiloutuvat väijymään sitä hetkeä kun kuljet paljain jaloin ja pahaa aavistamatta... ;)

      Poista