maanantai 20. elokuuta 2012

Kenen on vastuu?

Ihan ensin toivotetaan tervetulleeksi lukijakuntaan mukaan Hirnakka, jonka ansioksi tämä postaus voidaan lukea. Tai aihe on muhinut pääkopassa pitkän aikaa, mutta Hirnakka osasi yllyttää hullua niin, että täältä nyt sitten pesee ja linkoaa. Joten teretulemast, nyt on täysi tusina koossa lukijoita. :)

Mielipiteeni lapsista lienee tullut melko selväksi. En niistä erityisemmin pidä enkä ole koskaan itselleni niitä halunnut. Ja ehkä ihan hyvä lasten kannalta. Sillä olisin ihan taatusti hirveä natsi-mutsi, joka uhkaamalla ja kiristämällä pitäisi lapset kurissa ja herran nuhteessa. On ihan okei, että lapsia ei saa kurittaa ruumiillisesti, mutta missä sanotaan, että niille ei tarvitse pitää mitään kuria tai opettaa mitään tapoja?

Vaan mistäpä ne lapset tapoja oppisivat kun ei kukaan opeta. Vanhemmat ovat yhtä huonosti käyttäytyviä kuin räkänokkansakin, lukuunottamatta sitä kiljumista. Ja ainoa syy, että eivät kilju tai kailota kimeällä ja korkealla äänellä on se, että iän myötä tuppaa ihmiselle esto jos toinenkin siunaantumaan. Eli sordiino on ihan ympäristön aiheuttama, sillä joskus tällaisen henkilön kiljahdellessa, on varmasti joku minunlaiseni täti katsonut paheksuvasti tai peräti huomauttanut moisesta mölyapinoinnista.

Tässä maassa huudellaan tasaisin väliajoin siitä, että saadakseen hankkia koiran, tulee suorittaa "koira-ajokortti". Lapsen hankkimiseen ei kuitenkaan tarvita minkään valtakunnan lupaa tai "ajokorttia". Jokainen, jolla on lisääntymiskykyiset sukupuolielimet, voivat tehdä lapsia mielin määrin. Vaan kumpi on oikeasti pahempaa? Osaamaton koiranomistaja vai kyvytön vanhempi? Väitän, että kyvytön vanhempi... Miettikääpä itse. Ja jos ette keksi, niin lupaan hakea rautalankarullani ja askarrella vastauksen siitä.

Tunnetusti on myöhäistä rypistää kun paska on jo housussa, joten toivottavaa sitten olisi, että yritettäisiin edes kasvattaa niitä kupeittensa hedelmiä kunniakkaasti ja siten, että vieraatkin tädit voisivat ihastella näitä hyvin käyttäytyviä kullannuppuja ja kehua vanhempia hyvin tehdystä työstä.

Kuten tiedetään, minulla ei omakohtaista lapsenkasvatuskokemusta ole (jos ei sellaiseksi lasketa naapurin kakaroiden komentamista & ojentamisa), mutta ei kai se nyt mitään avaruustiedettä ole. Vai onko? Joku voi näin väittää, mutta kieltäydyn uskomasta. Ja kanssani ei kannata alkaa vääntää tästä.
Uskoisin, että jokaiselle lapselle aika varhaisessa vaiheessa opetetaan sana ei. Se kai on suotavaa jo ihan lapsen oman turvallisuuden kannalta. Luulisin, että tästä seuraava asken on se, että se mikä tänään on ei, on huomennakin ei. Eikö? Tämä pätee ainakin koirankasvatukseen, joten miksei sitten lapsiinkin.

Vaan se, mitä aidosti ja oikeasti ihmettelen eniten on se, että miten vitussa ne pikkupilttien vanhemmat kestävät sitä jatkuvaa kirkumista ja kiljumista? Oikeasti? Jos ne saatanan rähmäkäpälät kiljuvat julkisilla paikoilla koko ajan, niin kai ne sitä tekevät kotioloissakin. Vai tuodaanko ne kersat varta vasten julkisille paikoille kiljumaan? Ja auta armias jos uskallat kommentoida ja puuttua moiseen käytökseen. Leima on otsassa, olet lapsivihaaja, vaikka oikeamminkin taidat olla aikuisvihaaja... Lapset käyttäytyvät kuin marakatit jos niiden annetaan käyttäytyä kuin marakatit ja vanhempansa näyttävät omalla tavallaan esimerkkiä. Vain ilman sitä kiljumista. 

Tuttavapiirissäni on ansioituneita lastenkasvattajia, sellaisia, joiden lapset oikeasti tietävät kuinka käyttäydytään ja osataan olla kunnolla vieraiden läsnäollessa ilman kiukuttelua ja riiviöintiä. Näillä samoilla lapsilla on asetetut rajat, kotiintuloajat, vastuuta kotitöiden muodossa sekä rajoitteet netissä hengaamiselle ja pleikkapelaamiselle. Enkä ole huomannut, että nämä lapset olisivat jotenkin rikkoutuneet tai kasvaneet vinoon. Päinvastoin. Fiksuja ja tavoitteellisia nuoria ihmisiä, joilla varmasti on hyvä tulevaisuus edessään.

Sitä tulee välillä pohdittua, että mikä ihme tässä nykymaailmassa on vienyt tähän tilanteeseen? Se, että kersoja ei voi komentaa. Kouluissa opettajat pelkäävät ja kakarat sylkevät silmille. Vanhemmat kuvittelevat, että koulun tehtävä on hoitaa tapakasvatus muun sivistyksen ohella. Vaan millä niitä tapoja opetetaan jos kakara on saanut elää kuin pellossa elämänsä ensimmäiset vuodet? Mihin on kadonnut normaali maalaisjärki? Vai onko kaikki tämä seurausta siitä, että tämän päivän vanhemmat ovat niitä X-sukupolven kasvatteja, joille kaiken on pitänyt olla kivaa ja mukavaa eikä mitään vastenmielistä tehdä?

Minusta tuntuu, että tämä aihe herättää enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Ja jatkossakin vastaan pontevasti KYLLÄ kaikkiin niihin gallupkyselyihin, joissa kysytään, matkustatko mieluummin "vain aikuisille" suunnatuille seuramatkoille kuin "sekareissuille", joissa mukana on herranterttuja ja ihquja pikkuisia räkänokka-rähmäkäpäliä.

Niin ja uskokaa, että muistan aina kehua vanhempien kasvatustyötä kun kohtaan hyvin käyttäytyviä lapsia.  Ja tulen taatusti juttuun niiden lasten kanssa, joiden kanssa saan muodostettua keskusteluyhteyden ilman kiljumista ja kirkumista. 

4 kommenttia:

  1. Se alkoi joskus 80-luvulla. *Hellä sydän*-kasvatus. Lapsia pidettiin pieninä aikuisina, joita tuli kohdella kunnioituksella ja antaa heidän päästää luovuutensa valloilleen. Meidän lapset oli niitä, jotka vielä kuritettiin, mutta naapurin isä sai jatkuvasti selitellä, miksi hänen poikansa taaskin rikkoi auton ikkunan. Se oli jonkinlainen lasten hippitsunami, jonka jälkimainingit vielä huuhtovat arjen rantoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin... Nyt ne "jälkimainingit" tekevät omia lapsiaan.
      Mutta toi on ihan totta, että suhtautuminen lapsiin varmaankin tosiaan muuttui, kuten mainitsit.

      Poista
  2. Nonnih, vauvafoorumin mammat kierivät mehuiss... eikun käyneissä maidoissaan jahka joku tämän postauksen äkkää :D

    Vaan kun on täyttä totta joka sana. Amen to that.
    Hyvin usein sellainen aikuinen joka suhtautuu lapsiin ihmisinä eikä jonain palvottavina jumalankuvina tulee niiden kanssaan paljon sopuisammin juttuun kuin pikkuriiviön omat vanhemmat ikinä.

    Asia kieltämättä herättää enemmän kysymyksiä kuin kukaan kykenee vastaamaan. En minäkään tajua miksi vanhemmat eivät uskalla sanoa sille lapselle EI ja pitää siitä kiinni huomennakin. Tottakai lapsilla on erilaisia persoonia, osa on taipuisampi luontojaan ja joku villi kulkija kohdusta hautaan. Mutta kyllä jokainen oppii, että kirjahyllyyn kiipeäminen ei ole suotavaa. Jos vanhempi uskaltaa sanoa, että se ei todellakaan ole suotavaa. Ja että ihmisen lapsi ei hemmettivieköön kiipeä kirjahyllyyn. Piste.

    Minusta varsan, koiranpennun ja lapsenkasvatuksessa pätee tasan yksi sääntö. Ole johdonmukainen. Ole reilu. Ole auktoriteetti jonka sana on laki.
    Kannusta tekemään, kiitä, kehu ja yllytä vielä parempaan suoritukseen. Virheistä ei kannata niin isoa numeroa tehdä, aika paukapää pitää olla jos ei opi, että pään hakkaaminen pöydän kulmaan tai rautakangen jyrsiminen tekee kipeää.

    Pitää vielä erikseen mainita, erityislapset ovat erityislapsia ja heidän kasvattamisesta minulla ei ole mitään tietoa. Luulisin, että rutiinit, rauhallisuus ja johdonmukaisuus ovat vielä arvokkaampia työkaluja. Älköön kukaan erityislapsen loppuunväsynyt vanhempi nyt pahoittako sanoistani mieltään. Minä puhun perusterveistä penskoista joiden vanhemmat ovat niin patalaiskoja, etteivät älyä edes ajatella, että heillä on lapsostensa kasvatusvastuu nyt ja aina.

    Ja vielä yksi ajatus... johtuisiko tämä tapainturmeluksen aikakausi osittain siitä, että nykyisin perheet ovat niin yksin? Ennen koko kylä kasvatti ja naapureidenkin pentuja ojennettiin samalla kuin omia. Nykyisin yksilönvapaus menee kaikesta ohi. Huomaavaisuus, kohteliaisuus ja tilanteeseen puuttuminen ilman pelkoa päällekarkaussyytteistä ovat hiipumassa historiaan.







    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huuu... pelottava ajatus vauvafoorumin happaman maidon tuoksuisesta hyökkäyksestä.
      Ei vaan, ei ne tänne löydä kun en ole missään listoilla. :D

      Mutta kommenttiasi lukiessani nyökyttelin täällä niin, että meinasi niska niksahtaa.

      Enkä minäkään ota kantaa erityislasten kasvattamiseen. Sen vain sanon, että se vaatii taatusti ihan hirmuisia voimavaroja ja erityistaitoja. En kadehdi heidän osaansa.

      Minulla kävi sama mielessä kuin sinullakin. Perheet ovat yksin ja tosiaankin yhteisöllisyys puuttuu. Ennen ei tullut mieleenkään pohtia, että voiko sitä pihalla riehuvaa vierasta lasta komentaa vai ei. Sitä komennettiin, piste. Nykyään ummistetaan silmät ja käännetään selkä. Tai monet tekevät niin, minä en ole vielä sitä tajunnut vaan komennan. ;)

      Oi aikoja, oi tapoja.

      Poista