perjantai 31. elokuuta 2012

Sienikuume nousussa

Kesäloman osa kaksi vetelee viimeisiään. Niin viimeisiään, että avasin tänään työkännykän ja laitoin kollegalle tekstaria, jossa pyysin soittamaan jos ehtii. Ehtihän hän... *huoh* Vähän hiipi sellainen olo puseroon, että lomasta ei ole hajuakaan jäljellä kunhan maanantaina töihin kampeudun.
Vaan tiesinhän minä sen. Kuten aiemmin mainitsin, minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Eli luvassa on työviikko helvetistä, vol. 2. No, ei auta kuin kärsiä...

Sienimetsässä käynti on kangastellut takaraivossa tässä jo jonkun aikaa ja erityisen lisäpotkun asialle antoi ne ihanat kaksi herkkutattia, jotka löysin tuosta "takapihalta" koiranulkoilutuksen yhteydessä.

Eilen sitten suuntasimme tutuille sienestysmaille tuohon pienen matkan päähän. Ongelmahan täällä on se, että vaikka on paljon metsää tarjolla, on niitä sienestäjiä vielä enemmän. Eli pitäisi varmaan joskus aamuyöstä olla kyttäämässä mahdollista maasta ponnistavaa sientä.

Vakipaikkamme oli tyhjää täynnä. Siis tyhjää täynnä ja pimeää puolillaan... Näimme metsän reunassa hiihtelevän äijän, joka luultavasti oli vienyt ne kaikki tatit, mitä tarjolla mahdollisesti oli. Näin minä halusin uskoa. Paitsi, että ne hirvikärpäset se ukko kyllä oli sinne jättänyt, valitettavasti. Niin ja yksi hyvä kangasmaasto olikin muuttunut järveksi kesän sateiden myötä ja puita oli kaatunut enemmän kuin laki sallii, luultavasti viime joulun tienoon myrskyjen tuloksena. Eli alue oli pienentynyt puolella.

Siirryimme uusille maille ison tien toiselle puolelle, joka alkutaipaleeltaan näytti olevan miltei läpipääsemätöntä kuusitiheikköä. Risujen raapimisesta huolimatta ilahduin tavattomasti kun löysin yhden ihanaisen tatin ihan polun kupeesta. Tämä antoi toivoa, että muutakin voisi löytyä.
Samanlaista vettynyttä seutua oli sielläkin, mutta se alue sukeutui sieväksi veto-ojaksi, jonka yli pääsi loikkaamaan (näilläkin kiloilla) aika kivasti.

Edessämme avautui ryteikön jälkeen kaunis kangasmetsä, jonka seasta löytyi ihanaisia kosteikkoja. Sellaisia, joissa luulisi suppiksen viihtyvän.
Löysinkin sen ainokaisen tatin kaveriksi muutaman mukavan kokoisen lisää. Miltei hihkuin onnesta kun löysin kunnon keskittymän vaaleita orakkaita. Siippa löysi vielä noin viisi suppilovahveroa, jotka kruunasivat sieniretken. Päättelimme, että aika ei ole vielä kypsä suppiksille.

Joka tapauksessa saimme sen verran saalita, että kun laitoimme saaliimme yhteen yhden pakastimesta kalastetun annosrasian kanssa, saimme sellaisen sienisoossin, että ei voinut kuin kuolata sen äärellä. Se oli niin mielettömän hyvää, että pakosti tuli ylensyötyä, vaikka vähempikin olisi riittänyt. Siis namnam! Ihan mieletöntä! Ruokapöydästä kierittiin pois kun vatasa oli niin täynnä.
Toivottavasti seuraava sieniretki tuo enemmän saalista ja vähemmän hirvikärpäsiä! Ne ovat inhoja ötököitä. Vaikka täytyy myöntää, että viime kesänä ostettu HirvikärpäsStop-myrkky on kyllä kohtuullisen tehokasta kunhan sitä suihkii tarpeeksi.

Tämä päivä on mennyt lähinnä nurmikkoa leikatessa ja naapurin omenapuuta tappaessa...
Ja se oli kyllä ihan vahinko, vannon! Ajattelin armahtaa puuparkaa siitä mielettömästä omenalastista kun kaikki oksat taipuivat maahan asti ja katajamme päälle.
Poimin omenoita kassiin ja lopuksi huomasin, että puu oli jo haaran kohdasta antanut periksi aika lailla. Sanoin Siipalle, että pitää kysyä naapurilta katkaiseeko itse oksan vai katkaisemmeko me ja samalla käänsin haaraa vähän sivuun. No sehän, samperi soikoon, napsahti vielä enemmän poikki kuin se jo oli! Prkl... Nyt kun illemmalla katselin puuta, huomasin, että osa lehdistä on jo nuupahtanut kunnolla. Taidanpa huomenna ottaa lakin kouraan ja mennä tunnustamaan pahat tekoni. Samalla voin tarjota kassillista omenoita, naapurillehan ne oikeasti kuuluvat. Toivottavasti huolii, olivat näet perk hirveän happamia!

Huomenna pitää mennä katsastamaan Äitimuorin tietsikka, siinä on joku javaprobleema, joka ei nyt suostu oikenemaan. Eihän siinä muuta, mutta mutsin nettipankkiin ei pääse jos Java ei toimi. Ja jossain uutisissa kehotettiin poistamaan koko Java kun siinä on turvariski. Ei vaan otettu huomioon, että ihan kaikki ei toimi ilman Javaa. Että näin... Katsotaan kuinka käy. 

JälkiJuttu:
Kaikille tiedonjanoisille ja etsiville tiedoksi, että nyt se on suomennettu! Siis Fifty Shades of Gray.
Huomasin ratikassa toissapäivänä mainoksen kyseisestä opuksesta. Suomenkielinen nimi näytti olevan: Fifty Shades of Gray, Sidottu. Että sinne vaan, ostamaan Omaani en ole vieläkään saanut luettua ensimmäistä sivua pidemmälle. En oo ehtiny...

2 kommenttia:

  1. No voi hitsi, alkoi tehdä sieniä mieli. Olen sienihullu, mutta sienet tulee hankittua yleensä (aina) kaupan sieniosastolta. En kovin hyvin tunnista sieniä: kärpässienet tunnistan, mutta olen ymmärtänyt, ettei niitä ehkä kantsi syödä ;D

    Koitas nyt lukea se Fifty Shades niin saadaan pornoa tänne blogiisi ;D ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se meikäläisenkin sienituntemus on melko rajoittunutta. Mutta sillä mennään, mitä on ja kyllä niilläkin on soossi saatu aikaan ilman myrkytyskuolemaa. ;D
      Sienet on kyllä tosi hyviä, erityisesti tatit.

      Ai niin, mähän lupasin sulle sitä pornoa! Hitto, pitää joko lukea edes osa opuksesta tai sitten laittaa mielikuvitus laukkaamaan. ;-P

      Poista