keskiviikko 8. elokuuta 2012

Työnteon vaikeus ja ihmeellinen Blogistania

Olen kolmatta viikkoa, siis joo-o, kolmatta viikkoa töissä loman jälkeen. Vieläkin olen jossain ihmeellisessä lomahorroksessa enkä saa ravisteltua itseäni normaaliin työrytmiin ja -ryhtiin. Puuhastelen vähän niitä näitä, jotain pikkuhommia ja päivät lilluvat ohi verkalleen. 
Asiaa ei myöskään auta se, että vuorokausirytmi on edelleen loma-moodissa ja tulee valvottua aivan liian myöhään. 
Juu, silmämuna kovana tuijotellaan olympialaisia. Jonkunlaista ihme huumetta nekin karkelot ovat kun en muuten lue itseäni mitenkään urheiluhulluksi. Suurkisat saavat minut kuitenkin liimautumaan töllön eteen, siitäkin huolimatta että peruspessimistinä en usko yhdenkään suomalaisen menestykseen. Ikinä.

Vielä kun puolitoista viikkoa lillun, niin sittenhän pääsenkin jo taas lomalle. Ja se taitaa ollakin se suurin syy. Alitajunta kuiskii, että "kohta on taas loma, ei kannata lyödä isoa vaihdetta päälle". Muutenhan se olisikin ihan okei, mutta kun taitaa tuo työyhteisö kuitenkin odottaa jonkinlaista panostusta sinne oikean työtahdin suuntaan. Ja ensi viikolla onkin jo täysi rähinä päällä eli pitäisi olla ikäänkuin skarppina. Toivossa on hyvä elää, sanoi se muinainen lapamatokin. ;)

Olen myös viime päivinä ottanut harha-askelia Blogistanian ihmeellisessä maailmassa. Ja ihmeellinen se on, todellakin!
Ihan satunnaisgeneraattorilla olen poiminut jostain listauksista blogeja ja hämmästys on kyllä ollut suuri sen johdosta, mitä kaikkea ihmiset nyymin anoina blogeissaan kirjoittelevat. 
Esimerkkeinä mainittakoon muutamia (nimet keksittyjä ja juu, en linkitä): 

"Pettäjän tie", perheenäiti, jolla esittelynsä mukaan on mies ja mukulat, ja kaikki on kunnossa, mutta panettaa niin perkeleesti koko ajan, että pitää käydä sitä vierasta parrua hakemassa kaiken aikaa kun kotona (ilmeisesti?) ei saa. Ja näistä seikkailuista sitten kirjoitellaan blogia jostain syystä. 

"Huoraamalla elintasoa", nuori nainen, sellainen parinkymppinen, joka haluaa tienata vähän ylimääräistä rahaa meikki- ja vaateostoksiin ryhtymällä myymään itseään. Ja sitten kirjoittaa keikoistaan blogia. Varmaan useampi pervo lukee juttuja ja tumputtaa. 

"Kaikki kaadoistani", myöskin profiloituu nuoreen naiseen, joka ei halua parisuhdetta, mutta seksi kelpaa kyllä. Ja sitten kirjoitellaan siitä kuinka notkutaan baarissa illasta toiseen ja pokataan jotain panoja. Kierrossa luonnollisesti useampi kolli yhtä aikaa, ja ylpeä siitä.

Puhumattakaan kaikista niistä "olen toinen nainen" -blogeista ja en edes lähde kommentoimaan kaikkia viherpiipertäjien ja muiden ekohippien blogeja... Niin ja olen myös lueskellut jotain laihdutusblogeja ja ihmettelen, että motivoiko niitä ihmisiä todella sadan tai kahdensadan gramman pudotus? Meikäläisellä luvut pitää huidella kiloissa ja siksi en käykään vaa'alla vaan odottelen mieluummin, että muutos näkyy vaatteiden myötä.

2 kommenttia:

  1. No just. Mulla olis ihan hirveästi sanottavaa tuosta seksipaljastusbloggaamisesta, mutta en saa sanoja sellaiseen järjestykseen, että en vaikuttaisi moralisoivalta tai liian löpsältä. Jotain tuo ilmiö kertoo ajan hengestä, mutta mitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän sama fiilis täällä. Aika kieli keskellä suuta saa olla. Ja olen kanssasi samaa mieltä, että jotain ne kertovat ajan hengestä, mutta en ehkä halua ajatella, että mitä se on.

      Poista