perjantai 10. elokuuta 2012

Persneidit tulevat!

Joo, myönnän, mulla ON lukihäiriö!
Vaan tuon otsikon luin ainakin kolme kertaa väärin ja mietin, että mitä neitejä ne sellaiset persneidit ovat. :)))) Oikea versio otsikosta ja jutusta löytyy täältä.

Nyt sitten kaikki niskat kekkanassa viikonloppuna tähdenlentoja ihailemaan. Ehkä pitää asettautua pihalle selälleen makaamaan ja tarkkailemaan. Uskon ja toivon, että tätä voisi harrastaa ihan rauhassa, sillä Puutarhatonttu ei ole kotona! Ei ole ollut sunnuntain jälkeen ja jostain kumman syystä pihapiirissä on ollut aika todella rauhallista. Ei ramppaa Tonttu varastolla piski perässään taikka ilman piskiä. Huvittavaa oli viime viikonloppuna huomata, että Siipan "avautumisen" jälkeen Tonttu ei kertaakaan kyylännyt pihaamme tai ikkunoihimme päin kulkiessaan ohi, mikä on ollut "normaali proseduuri". Päinvastoin, korostetusti katsoi toiseen suuntaan! :D
Niin, eikä muuten näkynyt piskiäkään irrallaan juoksentelemassa... Toivon, että juttu pysyy mielessään myös kotiinpaluun jälkeen.

Että nähkäämme kaikki monta tähdenlentoa ja toivokaamme aina jotain. Suotakoon myös, että toiveet toteutuisivat tai edes osa niistä. :)

Mukavaa perjantain jatkoa!

JälkiJuttu:
Sain synttärilahjani eilen etuajassa, Siipan ostamana. Olen siis onnellinen Tabletin omistaja.

4 kommenttia:

  1. Ei hemmetti, luin ihan samalla lailla aluksi kun sääki, vaikka osasin varautua :) ja seuraavalla kerralla luin, että presidenttejä lentää taivaalla. Mitäs keksivät tommosia vaikeita sanoja!

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh! Niin se menee. Kun joku sanoo, miten on jonkun lukenut niinite lukee samalla tavalla. Mutta että ihan presidenttejä! Se on jo aika huima homma, pitänee kyylätä ekstatarkasti taivaalle. ;)

      Poista
  2. Aaa... minä tavasin että ne olisivan persiidejä :D

    VastaaPoista
  3. Mut joku perssi kumminkin. :D
    Ihan liian vaikeeta meikäläiselle. Enkä nähny yhtään, oli pilvistä.

    VastaaPoista