torstai 2. elokuuta 2012

Kepitellen kävelylenkillä

Tämä on sitten se treenipostaus, joten ehkä blogini muuttuu kaikenlaisesta normaalista nillityksestä sekä huttupostauksesta laihdutus- ja kuntoblogiksi (not). ;D 
Mutta asiaan siis.

Rantauduin kotiin välineostokseni kanssa ja pienen koirankusetuslenkin (jonka arvelin käyvän alkuverryttelystä) jälkeen valmistauduin itse asiaan. Säädin sauvojen remmit sopivan mittaisiksi ihan jo kotioloissa, että ei tarvitse häpäistä itseään julkisesti kun ei tajua, että mistä suunnasta pitää nykiä niitä remmejä. 
Huomasin, että sauvoihin oli selvennykseksi merkitty vasen ja oikea jos joku tyhmyyksissään yrittäisi pitää niitä väärinpäin (väittäisin sen olevan ergonominen mahdottomuus, mutta meitä on moneksi).

Tossut jalkaan ja menoksi. Ostin muuten (halvat) juoksutossut jo aiemmin, sillä kaikki omistamani vapaa-ajan kengät olivat liian kovapohjaisia reippaaseen hikikävelyyn. 
Sauvat tuntuivat köykäisiltä kantaa ja kipaistessani oikopolkua kohti ulkoilureittiä teinkin muutamia keppijumppaliikkeitä lapojen ja hartioiden alkulämmittelyksi. Mahdoin olla koominen näky...
Kuten aiemmin kerroin, on ongelmani reippaasti kävellessä se, että pyrin helposti jännittämään ja nostamaan hartioita huomaamattani, mistä aiheutuu tietysti jumia ja kipua sekä turvotusta sormiin. Sauvojen pitäisi siis toimia myös "hartiakontrollina" kävellessä kun pitää aktiivisesti kiinnittää huomiota asiaan.

Varsinaiselle hiekkatielle päästyäni sovittelin sauvat käsiini ja muistelin, että mitä niissä ohjeissa sanottiinkaan tekniikasta... "Pidennä ja madalla askeltasi ja pidä hartiat alhaalla". No niin, tuumasta toimeen.
Jotenkin sauvoja heilutellessa askel pidentyi ja madaltui ihan itsestään. Hartiat pysyivät alhaalla kun keskittyi kunnolla "sauvomaan" eikä vaan sipaisemaan maata sauvalla. Jos hartiat lähtivät nousemaan, sutaisi sauva helposti tyhjää. Eli hyvä kontrolli sille asialle.

Painelin menemään kuin hirvi alkumatkasta, mutta ihan pienen matkan päästä alkoi sääriini koskea ihan julmetusti. Siis tuohon etupuolelle, ikään kuin luuhun. Tuntui lähinnä penikkataudilta tai mielettömältä kasvukivulta. Yritin hiljentää vauhtia sellaiseen "verryttelyvauhtiin", mutta eihän siitä mitään tullut niiden sauvojen kanssa. Pysähtelin sitten pari kertaa lyhyellä matkalla ravistelemaan koipiani, mutta ei se oikein tuntunut auttavan.
Vaan periksihän ei anneta! Enkös luvannut tulla vaikka konttaamalla kotiin, joten tällä mennään.

Hammasta purren siis eteenpäin ja kohta jo saavuinkin urheilupuiston reiteille, josta siis "oikea" kuntoreitti vasta alkaa. Maasto on vaihtelevaa ja pitää sisällään muutaman perin vittumaisen mäen. 
Kipu tuntui edelleen säärissä (matkaa takana noin kilometri), mutta pysähdyin hetkeksi ja koitin rentouttaa kinttuja. Ilmeisesti sunnuntaina Siipan tahtiin vedetty kävelylenkki oli hieman liian kova kun ottaa huomioon erittäin kuralla olevan kuntoni.
Ruikutus sikseen ja akka mäkeen. Yhtäkkiä ilmeisesti paikat olivat lämmenneet ja hieman vertyneet, sillä kipu hellitti ja kulkeminen tuntuikin jo ihan mukavalta, vaikka hiki lensi kuin paremmissakin löylyissä.

En huomannut omalta kohdaltani, että olisin tehnyt "yleistä aloittelijan virhettä" eli sellaista Apuva-miehen kävelyä (saman puolen käsi ja jalka yhtä aikaa edessä). Jotenkin se sauva kädessä kulki luonnollisesti mukana, eiväthän tavallisestikaan kävellessä saman puolen raajat heilu samaan tahtiin.

Treenin tehokkuus tuli esiin sillä, että painelin edelliskerran lenkkini noin puoleen väliin ja aloin olla jo aika tattis. Päätin olla tappamatta itseäni ja käännyin kotiinpäin. Huomenna aion vetää koko aikomani lenkin, katsotaan kuinka käy.
Kotiinpäin lasketellessa kokeilin näitä erilaisia näkemiäni "tyylejä" ja täytyy ihmetellä, että miksi niitä keppejä viitsii kantaa mukanaan jos loppupeleissä raahaa niitä perässään? Tai no, jäähän siitä kätevä vana, jota myöten osaa sitten kotiin. Toinen tyyli, tämä "eteensä tökkiminen" oli ihan yhtä tehotonta.

Saapa nähdä koska iskiashermoni ottaa itseensä kunnolla. Eilenkin kankun päältä juili paikoitellen ihan kunnolla, mutta toisaalta kyseinen hermo ilmoittelee olemassaolostaan säännöllisesti muutenkin, joten en ota sitä niin vakavasti.
Hartioissa tuntui mukavasti, veri kiersi selkeästi eikä ikävää sormiturvotusta tuntunut eikä näkynyt. Suihkussa käytin hyväkseni hieromaominaisuutta ja täräytin jaloille sekä hartioille vesihieronnan.

Hauskaa on se, että aikaisemmin aina sanoin kävelyn ilman koiria olevan ihan teeskentelyä. No, nyt ollaan siinä pisteessä, että koirat ovat sen verran vanhoja pieruja, että haluavat mennä sellaista köpöttelyvauhtia. Tai Juniorin kanssa voisi vielä mennäkin reippaammin, mutta sille iskee aina sitten jossain kohdassa muutaman kilometrin jälkeen joku helvetin rakkovika ja se kuvittelee, että sitä pissattaa, joten pitää pysähtyä puskaan vähän väliä.
Nyt kun olen tähän "kuntokävelyrupeamaan" ryhtynyt, ei se tunnukaan hassummalta ilman koiriakaan. Maisema on ihan kaunista meilläpäin tähän aikaan vuodesta ja tuntuuhan se ihan palkitsevalta, että se mikä vielä viikko sitten veti ihan piippuun, ei enää olekaan niin paha. 
Ongelmaksi olen kehittänyt nyt juomapullon. Ilman sauvoja voi pulloa kanniskella kädessä, mutta sauvojen kanssa sitä vaihtoehtoa ei ole. Koska huonokuntoisena hikoilen paljon ja suutani kuivaa helposti, ottaisin mielellään vesipullon mukaani. Vaan mihin sen ripustan? Avaimet sentään menevät housuntaskussa, mutta pullo on "pikkuisen" isompi. Pitääkö hommata joku pro-asuste, jossa on oma paikka pullolle? Vyölaukkua en todellakaan suostu käyttämään! Tätä pitää pohtia...

Että tällä puheella sauvakävelen huomenna ja jatkossakin, ja toivon sen myös näkyvän ulkoisessa habituksessakin jossain vaiheessa. Kai nyt kolme kertaa viikossa liikuntaa on parempi kuin ei liikuntaa ollenkaan?

4 kommenttia:

  1. Jos tasapainottelisi vesiastiaa päänsä päällä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea! Pysyisi samalla mielessä se, että katse pitää olla eteenpäin eikä maahan. :D

      Poista
  2. Meinasin ehdottaa eilen, että tuun sua 'opettamaan' sauvakävelemään, mutta hyvinhän toi meni ihan ilmankin ! Oot selvästikin synnynnäinen sauvoja. :D Mulla on aina sellainen minireppu selässä, jossa on avaimet, kun taskuja ei t-paidassa ja pöksyissä ole, sekä kännykkä, mutta menisihän sinne puolen litran vesipullokin. Eli sellaisen pro-asusteen voisit hankkia. Tai askarrella, miten vain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, sun ajatus kulki samaa rataa kuin mun. Ajattelin nääs, että jos ei lähde sujumaan, niin pitää pyytää sulta tekniikkavinkit. :)
      Vaan ehkä asiaa helpottaa kuitenkin se helvetin hiihtäminen, vaikka sitä talvella kiroileekin siellä hangessa ne porkat ojossa... Siis periaatteessahan tekniikka on pitkälti samaa kuin pertsahiihdossa.
      Ehkä mä ens talvena vaan sauvakävelen ja unohdan hikilaudat varastoon...

      Kiitos minireppuvinkistä! Mulla pitäis ollakin sellainen jossain kotona (eli hyvässä tallessa, josta sitä ei löydä ikinä). Jos en löydä sitä, niin investoin uuteen. Mulla on kuitenkin "pro-juomapullo" eli sellainen oikea urheilupullo, joka ei falskaa vaikka kääntyis nurinpäin repussa.

      Poista