Mamman plinsessa

Nyt on herätty kaikesta erikois- ja maailman voittaja -näyttelykoomasta ja ajatuskin juoksee jonkun verran. Siispä mennään ajassa melkein viikko taaksepäin.

Viime keskiviikkona 6.8. järjestettiin siis tuossa "takapihallamme" Terrierijärjestön erikoisnäyttely, johon VV:kin oli ilmoitettu.
Matkaa näyttelypaikalle kotiovelta oli alle kilometri, joten minähän päätin minimoida kantamukset ja kävellä. Muutoin olisin joutunut aamutuimaan kuskaamaan Siipan töihin auton saadakseni ja autolla ajaen olisi matkaa tullut tuplaten sekä parkki olisi luultavasti ollut hevon kuusessa siihen aikaan kun minä paikalle vääntäydyin.

Niinpä pakkailin harkiten mahdollisimman vähän tavaraa mukaan kun kuitenkin pakollista kannettavaa oli kaikki mukaan otettava juotava ja VV:n "mökki" eli kevythäkki jonka kantamista vaikeuttaa se, että "joku" on kustomoinut toisen sivukiinnikkeen ja häkki muistuttaa enemmänkin haitaria kantovalmiudessaan...
Lähdin liikkeelle hyvissä ajoin. Normaalivauhdilla meikäläinen sipaisee tuonne urheilupuistoon noin kymmenessä minuutissa, mutta nyt varasin matkaan melkein puoli tuntia. Ajattelin mennä hissukseen, jotta ei tuu niin hiki... Joo, niin varmaan! Pääsin tuosta tuon parisataa metriä eli metsän läpi varsinaiselle kävelytielle niin johan hiki valui virtanaan!
Näyttelypaikalle päästyäni ja kasvattajan löydettyäni puuskahdin, että en voi ymmärtää miten kukaan käy koiranäyttelyissä julkisilla kulkuvälineillä!

Tässä näyttelyssä urokset arvosteli eri tuomari kuin nartut suuren osanottajamäärän vuoksi. Velipoika pokkasi taas voiton omassa luokassaan ja sijoittui vielä paras uros -kilpailussa kolmanneksi. Ei huono.
Narttujen tuomari (Australiasta asti) oli aikataulustaan noin kaksi tuntia myöhässä. Kiva... Eli olisin oikeasti voinut tulla paikalle ainakin tuntia myöhemmin ellen jopa puolitoista. Tuomarille tuotti ilmeisiä vaikeuksia kirjallisten arvostelujen saneleminen kun se ei ole tapansa omassa maassaan ja ymmärsin hänen olevan täällä ensimmäistä kertaa.

Vihdoin tuli VV:nkin vuoro astella kehään ja tällä kertaa meillä oli kolme kanssakilpailijaa. Ylläripylläri, junttipullamastodonttimme sai taas ERInomaisen, vaikkakin maininnalla isokokoinen. Sijoittui luokassaan neljänneksi ja sai vielä SA:n, mikä tarkoitti, että vielä piti jäädä hikoilemaan ja odottamaan paras narttu -luokkaa vaikka sieltä ei todellakaan ollut mitään odotettavissa.
No näinhän se meni, mutta otetaan nyt sitten vaikka treenin kannalta sekin reissu. 
Joka tapauksessa hienon SA-ruusukkeen neiti sai ja sen talletan ihan ilomielin, sillä tässä huushollissa ei tuollaista rusettia ennestään olekaan ollut. Arvostelukaan ei ollut pituudella pilattu, mutta ei se myöskään ollut mitenkään looginen... ;)

Tärähtänyt rusettikuva

Anna jo sitä lihapullaa!!

Lisäksi ostin Terrierijärjestön arpoja ja voitin kaksi Essence-punaviinilasia, joissa on Kennelliiton logo. Ihan loistava palkinto, sillä minulla on näitä laseja entuudestaan sekä logolla että ilman. Ja hei, kaksi euroa kahdesta viinilasista ei ole paha hinta. ;)

Onneksi Siippa poimi meidät kyytiin kotiinpäin, niin ei tarvinnut toista kertaa reuhtoa romujen kanssa kävellen.

Seuraavana päivänä oli vuorossa australianterriereiden erikoisnäyttely ja se ei ihan kävelymatkan päässä ollut kun se järjestettiin Tuomarinkylän vinttikoiraradalla. Niinpä vein aamulla Siipan töihin ja palasin kotiin pakkaamaan koiraa ja tavaroita autoon.

Niinhän siinäkin sitten kävi, että koska olin saapumassa paikalle vasta kymmenen jälkeen, olivat kaikki parkkipaikat jo täynnä. Ystävällisesti sain purkaa tavarat portinpieleen, mutta auto piti ajaa kauemmas tien varteen. Hassua kyllä, yksi virolainen auto oli parkissa portinpielessä silloin kun menin ja siinä se oli silloin kun lähdin pois ja siihen ei saanut pysäköidä...

Taas sai roudata koiraa, kassia, häkkiä ja tällä kertaa minulla oli tuolikin mukana! Eli hiki oli kun kasvattajan yhytin. Historia toistaa itseään selkeästi.

Tuomari oli Uudesta-Seelannista ja selkeästi vauhdillisesti ihan eri kaliiperia kuin edellispäivän "Ritva Raidan" kaksoisolento.

Tällä kertaa palasimme maan pinnalle ja VV sai EH:n (erittäin hyvä), jonka toki allekirjoitan sen perusteella, mitä rouva kirjoitti arvosteluun. Löysi sieltä juuri ne kohdat, joita minäkin pidän niinä vähemmän hyvinä. 

Nyt jätetään neiti sitten karvankasvatustauolle, mikäli se nyt koskaan niitä mahakarvojaan aikoo kasvattaa, ja katsotaan sitten ensi kesänä uudestaan. Nättihän se on, mutta kun tuota kokoa on tosiaan siunaantunut yli omien tarpeiden...

Lopuksi VV pääsi vielä mukaan esiintymään emänsä jälkeläisryhmään, joka olikin ykkönen ja tuomari taivasteli kuinka hienoja jälkeläisiä mamma on jättänyt.

VV (tai oikeammin minä) sai myös palkinnon siitä, että se oli ensimmäinen erikoisnäyttelyyn ilmoitettu koira. Sain Iittalan vedensinisen Kastehelmi-sarjan tuikkukipon, jonka ilomielin liitän kokoelmiini. Tämä ensimmäinen ilmoitettu koira -palkinto on tapana jakaa joka vuosi. :)

Kaksi päivää näyttelyssä ja koimme sen ihmeen, jota emme uskoneet ikinä näkevämme. VV oli NIIN väsynyt, että nukkui naula päässä sohvalla eikä edes herännyt vaikka jääkaapin ovi avattiin! Sitä ei varmaankaan tule toistamiseen tapahtumaan. ;)