sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Omituisia ominaisuuksia

Ihanainen Marjaana nakkasi viime viikolla haasteella, jossa pitää kertoa itsestään viisi omituisuutta. Kiitos! Arvostan oletusta, että minulla on jotain omituisuuksia. ;) 
Tässä nyt on ollut yhtä ja toista, etenkin sitä toista, joten haaste on saanut odottaa aikaa parempaa. Ehkäpä nyt, näin pyhäpäivän kunniaksi on mieli sen verran tyyni, että ehdin omituisuuksiani pohtia. 

 No niin, oletteko valmiit?

1. En ole koskaan kokenut vauvakuumetta tai kokenut minkäänlaista halua lisääntyä.
Todellakin. Osaan asiaankuuluvasti ihastella muiden ihmisten vauvoja ja kysyä "oikeat" kysymykset hurahtaneilta tuoreilta vanhemmilta/mummoilta/vaareilta/muilta osallisilta.
Tulen ihan hyvin juttuun useimpien lasten kanssa ja komennan pihan kakaroita ihan mallikkaasti, mutta olen aina ollut vakuuttunut siitä, että äitiys ei ole minun juttuni. Onneksi kaikkien ei tarvitse lisääntyä nykymaailmassa jos ei halua.

2. Diplomatiataitoni karisevat samaan tahtiin iän lisääntymisen myötä.
Alan yhä paremmin ymmärtämään 70+ ikäistä äitiäni sekä jo edesmennyttä isoäitiäni. Nimittäin sen asian suhteen, että suusta tipahtaa suoranainen rupikonna aika helposti ja kuulijat jäävät haavi auki epäuskoisina katsomaan. 
En oikeasti jaksa paketoida kaikkea ajattelemaani negatiivista kauniiseen vaalenapunaiseen hattaraan ja koristella vielä hienolla rusetilla, vaan töksäytän ihan suoraan mielipiteeni päin näköä. Luulenpa, että se on aikuisuuden mukanaan tuoma asia sillä nuorempana oli toisin ja olin mieluummin hiljaa kuin sanoin ääneen oikean ajatukseni.
Toki välillä pitää tunkea sordiino suuhun ja miettiä parikin kertaa, miten asian aikoo ulos päästää, mutta aina ei jaksa. 

3. Puhun itsekseni ja ajattelen ääneen esimerkiksi ollessani yksin autossa.
Joo, tiedän, olen hullu. Mutta jotenkin ääneen ajatteleminen ja itsensä kanssa keskusteleminen auttaa minua selkeyttämään ajatuksiani. Kotona voin tietysti aina väittää puhuvani koirille, vaikka oikeasti höpöttelen vaan itsekseni.

4. Keräilen jääkaappimagneetteja ja pieniä lasi-/kristalliesineitä.
Kuten siitä pakastimen oven kuvastakin voi nähdä, on meikäläisen sydämessä sija jääkaappimagneeteille. Jokaisesta reissusta pitää aina ostaa joku kiva magneetti jos vain suinkin löytyy. Tämä pätee myös Siipan työimatkoihin eli tuliaisissa on yleensä aina myös jääkaappimagneetti.
Lasiset ja kristalliset koriste-esineet ovat vieneet minut mennessään jo pikkutyttönä. Tämä keräily taitaa olla minussa se blingbling-ominaisuus, sillä muussa elämässäni en niin välitä kiiltävästä tai krumeluurista (kultaa ja timantteja lukuunottamatta).
Tässäkin asiassa pätee tämä reissusääntö eli maailmasta tuodaan aina mukana joku kiva muistoesine. Jos ei löydy paikallista esineistöä niin sitten turvaudutaan yleensä Swarowskin antimiin kun niitä saa jokaiselta isommalta lentokentältä.


5. Rakastan kaikenlaisia teknisiä vimpaimia.
Minussa taitaa asua pieni insinöörin ja nörtin hybridi. Pääsen yleensä todella nopeasti sinuiksi uusien vimpainten (puhelimet, tietsikat, kodinkoneet) kanssa ja olenkin ihan aidosti kiinnostunut niiden toiminnasta.
Kädessäni myös pysyy ruuvari ja vasara enkä tarvitse miestä taulun seinälle laittamiseen tai lampun kiinnittämiseen kattoon. Joskus vaan on hyvä vähän esittää avutonta naista, mutta senhän kaikki naiset totki tietävät. ;)

+1 Rakastan palapelien kokoamista.
Mitä isompi ja mitä enemmän taivasta tai vettä, sen parempi. Palapelien kokoamisen olen oppinut lapsuudenkodissani, sillä äitini puolelta palapelit ovat suorastaan sukuvika. Muistan vieläkin kun sain ensimmäisen oman "isojen" palapelin. Siinä oli 400 palaa ja olin kovin ylpeä siitä, että sain sen koottua ihan yksin.

Tätä haastetta pitäisi nyt sitten jakaa eteenpäin, mutta milte kaikki on jo varmaankin haastettu. Eli jätetään peli auki, ottakoon ken haluaa ja prenikan kans. Niin ja jos otat, käy täällä kertomassa, että osaan tulla lukaisemaan. 

JälkiJuttu:
Tunnen itseni aidosti pimahtaneeksi, sillä otin töitä kotiin viikonlopuksi ja olenkin tuhertanut tänään yhtä ja toista työtehtävää. Toivottavasti tämä sitten vähentää tekemättömien töiden stressiäni. Aiemmin olen vetänyt rajan siihen, että arki-iltaisin voin tehdä töitä kotona, mutta viikonloppuina en jos ei ole määrätty. Nyt on sekin raja sitten rikottu...

12 kommenttia:

  1. Kiitos!

    Nämä omituisuudet menevät kyllä ihan persoonallisten ominaisuuksien ja erovaisuuksien piikkiin. Ssuht koht norrmaaleja ollaan kaikki...

    Palapelien kokoaminen on ihanan rentouttavaa. Pitääkin koittaa taas esikoisen kanssa jatkaa keskeneräistä, joka kerää pölyä - hmm - minun makuuhuoneessani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, mutta esimerkiksi lasiesineiden keräilystä minulle on sanottu, että se on pikkutyttöjen juttu eikä aikuisen tulisi moista harrastaa. Olin kyllä vähän, että wooot... :-o

      Palapelit ovat ihania. Meillä vaan ei oikein ole paikkaa, mihin voisi pitkäksi aikaa jättää tekeleen lojumaan, joten pitää olla nopea toimissaan. Minulla on sellainen rullattava alusta, mutta siihen ei kovin suurta palapeliä mahdu.

      Poista
  2. Jaha 1-3 perusteella sä oot edelleen mä.

    Osallistun kisaan ihan tääl kommenttilaatikossa bonusomituisuudella: olen aina pölyinen. Joo, mulla on sekä kotona että töissä tarraharja, jolla koitan pitää Rapa-Ripani kurissa, mutta kaksi kissaa, Helsingin ilma ja mustat vaatteet, ei tarvi sanoa enempää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mä voisin ottaa mukaan listaani ton sun bonuksen. Nimittäin mulla on aina vaatteet täynnä koirankarvoja ja pölyä. Eli mulla on vaan eri yhdistelmä, kissojen tilalla koirat, mutta ne mustat vaatteet...
      Tiedän tunteen, se on haastavaa. Jos haluaa kotoa lähteä "karvattomana", pitää pukea vaatteet päälle ulkona...

      Poista
    2. Ihanaa kuulla toi. Joku muukin aikuinen on Rapa-Ripa...

      Poista
    3. Eikö. :)
      Joskus mietin, että helpomminkin voisi elää (ilman elukoita, vaaleammat vaatteet jne.) mutta mitäpä näistä. Työpaikalla "teippaan itseni" ensitöikseni ja kotona ei ole niin väliä.

      Poista
  3. Ainoa huolestuttava oli kohta 3, hmmm. ;D Kohta 5 taas kadehdittava.
    Kohta 4: Mulla on tässä "toimistoni" yläpuolella lasikaappi, jossa istuu/seisoo pieniä lasisia kissoja ja koiria. Ne on tuotu Venäjältä. Ovat tosi kauniita. Osa on niin siroja ja hentojalkaisia, hyvä että tohtii koskea. Sähän voisit laittaa kuvia niistä esineistä. Vai voiks niistä tunnistaa sut joku tuttu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, yritän pitää tota kolmoskohtaa kurissa välillä, mutta huonolla menestyksellä. ;D
      Mulla on Venäjältä (Karjalasta) sellainen pukki ja koira, mutta ne ovat aika krouvia tekoa. Ikäänkuin lasimassasta muotoiltuja.

      Voisin kai mä yrittää ottaa kuvia, vaikka pienet lasiesineet on aika haastavia kuvattavia.
      Kyllä niistä varmaan voi mut tunnistaa, mutta voihan mut tunnistaa vaikka siitä pakastimen ovesta otetusta kuvasta, koirasta tai jos tuntee minut ja lukee tätä blogia, niin varmasti tunnistaa.

      Palaan astialle jahka ehdin.

      Poista
  4. +1: palapeli on loistava keino uppoutua omaan maailmaansa. Ennen harrastin niitä paljonkin. Suurin hupi oli pistää valmis työ (viikon ihastelun jälkeen) palasiksi ja tuupata kaapin perukoille odottamaan seuraavaa. Kaikki olen kirpparilla myynyt koska en jaksa samaa sinitaivasta koota kahta kertaa.

    Muutenkin, kohtaa 1 lukuunottamatta ollaan samoilla koodeilla kasattuja. Ja tuo kohta 1 omalla kohdalla hämmästytti eniten itseäni kun tajusin olevani äiti, yllätysvauvat :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on tosi hienoa kun voi romuttaa tekeleensä takaisin laatikkoon. Mä jaksan kyllä tehdä uudestaankin kunhan on aikaa kulunut tarpeeksi. Yksi palapeli mulla on kaapissa, jota en ole ikinä saanut kasattua, mutta ehkä yritän vielä. Siinä on vitivalkoinen lumimaisema ja maisemassa tököttää yksi poro ja yksi lappalaismies koltassaan. Olen saanut ukon ja poron kasaan...

      Niin, siis mä luulen, että jos olisin joskus paukahtanut tiineeksi, niin varmasti olisin leiviskäni hoitanut ja lapsen kasvattanut. Mutta se olisi kyllä ollut puhdas vahinko jos näin olisi käynyt. Tuttavapiiristäni kuitenkin aika moni on jo nuorena lausahtunut, että haluaa lapsen/lapsia, siis ihan suunnitelmallisesti. Meikäläisellä ei koskaan ole ollut sellaisia suunnitelmia, päinvastoin! :)

      Poista
  5. Mulla on ystäväpiirissä ällistyttävän paljon ihmisiä, jotka eivät -syystä tai toisesta- ole hankkineet/saaneet perillisiä. Luulin itsekin kuuluvani tuohon sakkiin mutta elämä yllätti.

    Yhtään en valehtele kun sanon, että kymmenestä ystävästä 5 on perheettömiä/lapsettomia. Käsittääkseni useimmat omasta halustaan. Eihän noita asioita viitsi kysellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, itsellänikin on monta tuttavaa, joilla ei ole lapsia. Sitten on niitä, jotka ovat päättäneet tehdä muidenkin lapset (4-9 kersaa per perhe).

      Eikä sitä tosiaan voi keneltäkään ruveta kyselemään miksei ole lapsia jos ei ihminen itse ota asiaa puheeksi.

      Poista