maanantai 21. heinäkuuta 2014

osa 3: Vaihdetaanpa kaupunkia

Uusi aamu valkeni ja tänään on aika vaihtaa kaupunkia. Niinpä aamiaisen jälkeen pakkailimme kaikessa rauhassa ja valmistauduimme tästä hienosta huoneistosta poistumiseen.
Puoliltapäivin sitten menimme respaan ja ala-aulassa saikin luovia sekä jalkapallojoukueen että jonkun bisnesryhmän läpi. Sitä jalkapallojoukkuetta olimme ihmetelleet jo edellisenä päivänä, että jos ovat treenaamassa tai osallistumassa johonkin turnaukseen niin miksi vetelehtivät hotellilla kaiken aikaa... Vaikka olihan siinä vähän silmäniloakin tädille. ;)

Maksoimme, kehuimme hotellin sekä saamamme palvelun ja jätimme laukkumme säilöön, sillä junamme lähtöaika oli vasta myöhemmin iltapäivällä.
Lähdimme kuljeskelemaan kohti ostoskatua aikomuksenamme ostaa pakolliset postikortit (mutsi & anoppila). Horjahdimme myös M&S:n ovesta sisään, jossa käteeni tarttui pari paitaa (oho!).
Läheisestä krääsä- & turistishopista löysimme sopivat postikortit sekä adapterin latureita yms. varten. Yksihän meillä oli jo matkassa, mutta kun näitä nykypuhelimia saa olla jatkuvasti lataamassa, ei toisestakaan ollut haittaa. Sitä paitsi se oli halpa ja sille taatusti on käyttöä jatkossakin.

Lisää kisoihin liittyvää kukka-asetelmaa.

Ostoskadun riikinkukkotalo
Aikamme tallusteltuamme ja kortit & postimerkit kassissa päätimme istahtaa johonkin pubiin virkistävälle drinksulle kortteja kirjoittelemaan.
Kuitenkin oli pahin lounasruuhka-aika ja pubit olivat aika täynnä, joten päädyimme hotellin aulabaariin nauttimaan ilmaisesta wi-fistä ja Stella Artoisin siideristä. Korttien kirjoittamisen lykkäsimme tuonnemmaksi.

Lopulta tuli aika noutaa laukut ja lompostaa kohti rautatieasemaa. Joko emme hallinneet systeemiä tai sitten systeemi vain on niin huono, että tieto lähtevistä junista ja ennen kaikkea laiturista tuli taululle noin 15 minuuttia ennen lähtöä. Siellä mekin sitten silmä kovana kyyläsimme, että mihin suuntaan pitää singahtaa. Kyyläyksen ohessa nautimme Burger Kingin hyvän, mutta kalliin juustohampurilaisen. Halvemmaksi olisi luonnollisesti tullut ottaa koko ateria limuineen päivineen, mutta kun ei tehnyt mieli.
Onneksemme lähtölaituri oli miltei nenän edessä ja rauhallisesti tallustelimme etsimään omaa vaunuamme ja paikkoja. Tässä junassa olikin edistyksellisesti LCD-näyttö hattuhyllyn reunassa ja siitä näki mistä mihin paikka on varattu. Ei siis pahvilappuja selkänojan päällä tällä kertaa.

Juna lähti ajallaan ja tuon noin tunnin matkan aikana kohti Edinburghia ehdimme kirjoittaa postikortit ja siemailla hieman matkajuomaakin. Juna oli varsinainen pitkänmatkan juna, sillä se jatkoi matkaa Englannin puolelle aina Brightoniin saakka. Kovasti mainostivat lämpimän ruuan palveluaan jo sillä Glasgow'n ja Edinburghin välisellä osuudella. 

Ajallaan saavuimme Edinburghiin ja tuttuun tapaan kiipesimme ne helvetilliset portaat Waverleyn asemalta Royal Milelle kohti hotellia. Siinä jos missä taas huomasi huonon kuntonsa, mutta hengissä selvittiin.
Hotelli oli entuudestaan tuttu ja täälläkin meille kerrottiin, että huoneemme ei ole se mitä varattiin vaan meidät valitettavasti majoitetaan korkeamman kategorian sviittiin. Voi kyynel... ;)

Sviitin olkkari, huomaa pyöreä huone takana.
Tämä hotelli, kuten todettua, on meille tuttu useammaltakin reissulta ja nyt pääsimme kurkistamaan sen parempaan sviittiin. Täytyy sanoa, että vaikka huoneusto itsessään on oikein kiva niin en tästä kyllä ekstraa maksaisi, sillä kylpyhuone on tasan samanlainen tavallisen huoneen kanssa. Eikä siinäkään vielä mitään, mutta tuossa kylpyhuoneessa suihkussakäynti vaatii vähän akrobatiaa. Harmi ettei minulla ole siitä kuvaa, mutta voitte kuvitella kun suihkun letkun mitta on noin metri ja se on kiinnitetty sinne suihkutangon yläpäähän, niin tällaisella noin 170 senttisellä on hieman vaikeuksia yltää kaikkiin kriittisiin paikkoihin kunnolla suihkuttelemaan... Eli hieno huone, hyvä sänky, mutta paska suihku.

Hetken elvyttyämme kurvasimme tuttuun Tescoon shoppailemaan iltanaposteltavia ja -juotavia. Ihan hauskaa kun kulmat ovat tuttuja, voi vertailla onko mikään muuttunut sitten edellisen reissun.
Illalla kurvasimme syömään tuttuun italialaisravintolaan, jossa on aivan loistavia omatekoisia pasta-annoksia. Kuvut ravittuina vyöryimme hotellille vielä hetkeksi töllöä tuijottelemaan ennenkuin uni otti vallan.

Huoneen ikkunasta merellepäin.

6 kommenttia:

  1. Hyvin menee, mutta menköön :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan! Ei tullut mieleeni kovasti valittaa tälläkään kertaa. ;)

      Poista
  2. Siis teillä on kyllä ihan uskomaton säkä noiden hotellihuoneiden kanssa! Meille on käynyt monesti päinvastoin tyyliin että huone on ollut yökerhon yläpuolella tai että makuuhuoneen ikkunoita ei saanut kunnolla kiinni, ja hotelli oli järkyttävän vilkasliikenteisen kadun varrella. Jälkimmäistä huoneistoa ei viitsitty edes vaihtaa, kun ikkunapuutteita oli kompensoitu mukavasti lisätilalla. Kolmessa yössä totuttiin nukkumaan "kadulla". :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa tsägästä ja tuurista selittynee sillä, että yleensä aina varatessamme esitämme toiveen siitä, että huone sijaitsisi ylemmissä kerroksissa. Ja monissa hotelleissa ne paremmat huoneet ovat siellä ylhäällä. ;)
      Toisaalta emme tällä(kään) kertaa olleet varanneet ihan karvahattuhuonetta alunperinkään kun periaatteisiimme kuuluu se, että lomalla ei sniiduilla ja majoittuminenkin saa olla ihan mukavaa eikä mallia "kanikoppi". Minä kun en saa mitään ekstailoa siitä, että "taas säästyi pitkä penni tälläkin lomalla" kun olen kärvistellyt viikon jossain rotankolossa.

      Mutta totta tuo tottumuskin. Kummasti sitä tottuu kaikenlaiseen meteliin ja muuhunkin. Niinkuin siihenkin, että kerran meillä oli niin pieni vessa-suihkukoppero huoneessa, että sinne piti mennä peruuttamalla! :D

      Poista
    2. Tuo on kyllä just oikea asenne: lomalla majoittuminenkin saa olla mukavaa!

      Poista
    3. Nimenomaan. Kannatan lämpimästi ajatusta, että palvelusta maksan mieluusti ja erityisesti hyvästä palvelusta. Väitän myös, että ystävällisyys henkilökuntaa kohtaan palkitaan ystävällisyydellä ja aavistuksen paremmalla palvelulla. :)

      Poista