perjantai 18. heinäkuuta 2014

osa 1: Matkaan käy!

Aamulla varhain keskiviikkona 9.7. pärähti herätyskello. Ihan aidosti ennen sianpieremää kun lennon lähtöaika kohti Manchesteriä oli 8:25.
Onneksi kamat oli pakattu ja kaikki tsekattu, joten vähän pakkelia naamariin etteivät kanssamatkustajat pelästy ja kuppi kahvia kyytipojaksi.

Taksinkin sai helposti "lennosta" eli puhelu ei ehtinyt ohjautua taksikeskukseen vaan joku lähiauto sen nappasi ja pääsimmekin ripeästi aamuruuhkassa hyörivän kentän vilinään.
Terminaalissa suunnistimme suoraan turvatarkastukseen, sillä olimme päättäneet ettemme mennessä jätä laukkuja ruumaan kuljetettavaksi. Tämä luonnollisesti aiheutti minulle hieman päänvaivaa toilettilaukun sisällön kanssa, sillä jotain piti jättää pois kun ei siihen pieneen läpinäkyvään pussiin koko omaisuus mahdu. Jätin shampoon ja hoitoaineen kotiin ja päätin uhrata päänahkani hotellien pesuaineille.

Turvatarkastuksesta selvisin tällä kertaa tuosta vaan (ihme!), mutta Siippa joutui johonkin "rutiinitarkastukseen" (luulen, että näytti roistolta ;) ).
Terminaalissa passintarkastuksen tuolla puolen kävimme ostamassa eväät tulevaa junamatkaa varten: Halvan salmiakkikaloja ja puolen litran salmiakkikossun. :D

Lento lähti ajallaan (pirun pieni purkki, niitä Embraer 190 -koneita) ja saapui määränpäähän Manchesteriin etuajassa. Itse asiassa niin paljon etuajassa, että sikäläinen maapalvelu ei ollut vielä hereillä ja jouduimmekin hyvän tovin odottelemaan koneesta poispääsyä.
(Syynä tälle omituiselle lentokohteellemme oli se, että kaikki lentoyhtiöt ovat aina enenevässä määrin hankaloittaneet Skotlanninmatkailuamme. Enää ei ole moneen vuoteen päässyt suoralla lennolla Edinburghiin ja edellisvuonna käyttämämme hyppy Tukholman kautta oli sekin tehty miltei mahdottomaksi niin aikataulullisesti kuin hintansakin puolesta. Niinpä päätimme kokeilla jotain uutta.) 

Passintarkastuksen jälkeen suunnistimme etsimään junaterminaalia, sillä matka jatkui kohti Glasgow'ta. Löysimme terminaalin ja saimme netistä varaamamme liput tulostettua ilman sen suurempia ongelmia. Aikaa junan lähtöönkin oli vielä reipas tunti. Palasimme siis lentoterminaalin puolelle kahville sekä ostamaan 3,5 tunnin junamatkaa varten vähän evästä jos vaikka junan kahvimyyntikärry ei jostain syystä olisikaan saatavilla. Brittiläinen junamatkailu on siitä erikoista, että aina ei voi tietää onko virvokemyyntiä vai ei ja jos on, mitä on tarjolla. Kannattaa siis varautua ihan ominkin eväin.

Junassa huomasimme iloksemme, että meillä oli oma "loossi" käytössämme siten, että ikkunapaikoille ei tullut ketään. Tässä kohdassa oli myös sähköpistoke eli puhelimen ja tabin lataaminen onnistui mainiosti kun oli muistunut matkaan se adapterikin (muistin sen viime hetkellä kun satuin härvelin näkemään jossain lipastonlaatikossa).
Olin varautunut siihen, että matka kestää jumalattoman kauan ja kuolen tylsyyteen, mutta matka sujuikin aika joutuisasti maisemia katsellen ja eväitä nauttien. Kahvikärrykin tuli jossain Lancasterin ja Lockerbien välillä, joten sumppiakin sai sitten ostaa.

Matka sujui siis ilman kommelluksia ja saavuimme Glasgow'n asemalle hyvässä järjestyksessä. Hotellimme sijaitsi aivan aseman vieressä, joten sinne oli helppo heilahtaa kyselemään huoneen perään.
Kävi ilmi, että olimme saamassa paremman huoneen kuin olimme varanneet (no voi harmi!), mutta huone ei ollut vielä valmis. Sanoimme, että eipä haittaa, syömme jotain hotellin aulabaarissa, sillä oikea lounas oli jäänyt väliin. Jätimme laukkumme aulapojan huomaan ja suuntasimme baariin. Tilasimmekin ihan maittavat annokset, minulle Club sandwich ranskalaisilla ja Siipalle Fish and chips sekä hernemuhennosta tietty.
Aikamme istuskeltuamme (toinen drinksu menossa) tuli vastaanottovirkailija kertomaan, että huone on valmis ja kuittasi vielä juomammekin firman piikkiin kun olimme joutuneet odottamaan aika kauan.

Huone itsessään olikin sitten aikamionen yllätys. Tai huone on ihan väärä nimitys, oikeampaa olisi puhua huoneistosta! Tätä todellakin kannatti odottaa.
Sviittiin kuului tilava makuuhuone, avara olohuone sekä vielä neuvotteluhuone, jossa oli pöytä kahdeksalle sekä oleskelutila ja keittiö kahvinkeittimineen ja minibaareineen! Lisäksi oli varsin avara ja tilava kylpyhuone, jossa oli erikseen suihku ja kylpyamme sekä vielä ovellinen vessakoppi. Ja tämän lisäksi oli vielä kaksi erillistä vessaa koko kompleksissa... Luulen, että kokonaispinta-ala ylsi oman kotimme lukemiin.

makuuhuone
neukkari (olohuoneesta päin)

olkkari (neuvotteluhuoneesta päin)
Kämpästä löytyi myös yhteensä kolme telkkaria. Seinillä oli jotain muusikkokuvia ja täytyy tunnustaa sivistymättömyyteni, mutta en kyllä tuntenut varmuudella kuin yhden. Se on tuossa olohuoneessa oikealla oleva Lady Gaga. Vasemmalla saattoi olla Oasiksen Liam Gallagher, mutta muista ei ole mitään käryä...

Päivä oli jo tähän mennessä ollut aika pitkä kun oli noustu niin aikaisin ylös, että pakko oli pienet tupsluikkarit nukkua. Minähän en todellakaan nuku lentokoneessa kun pitää vahtia ettei siipi tai moottori putoa... Junassa taas ei nukuttanut.
Hotellin hyvä palvelu jatkui ja illansuussa palveluspoika toi vesipulloja ja suklaasuukkoja ja kyseli, että onhan kaikki okei. No kyllä oli, ihan okei! :)

Niinpä tämä päivä jäi lähinnä matkustuspäiväksi ja vietimme aikaa löhöillen huoneessa sen jälkeen kun olimme käyneet läheisessä Tescossa ostamassa vähän iltanaposteltavaa ja juotavaa huoneeseen. Illallisella kävimme hotellin omassa ravintolassa, jossa ruoka oli oikein hyvää, mutta annos oli niin valtava, että jäi valitettavasti osa syömättä. Siitä olikin sitten hyvä kellahtaa mahan viereen makaamaan. 

Jatkuu...

12 kommenttia:

  1. Hauskaa lukea, melkein ku ois itte ollu matkassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :)
      Huomaan ongelmana jälleen kerran olevan se, että sorrun kirjoittamaan liiaksi yksityiskohtia. Tätäkin jo karsin ja silti siitä tuli pitkä kuin nälkävuosi... :-/

      Poista
  2. Meidän lento lähtee huomisaamuna seiskan maissa. Kentällä pitää olla kaksi tuntia sitä ennen. Me emme asu "ihan" kentän vieressä -> lähtö kotoa kello nollakolmesataa. Eipä taida siihen aikaan paljon kanalinnut ilmavaivojaan pohdiskella...

    Vähänkö pähee hotellihuone! Varmaan harmitti kun ette saaneet sitä minkä varasitte...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outs...
      Joo, kyllä tässä kentän kupeessa asumisessa on puolensakin. Etenkin kun me emme ole ihan nousu- tai laskeutumisreitillä joten lentomelu on aika pientä. Sinuna olisin varmaan mennyt edellispäivän silmillä koneeseen kun lähtö on noin aikasin.

      Juu, sanoinkin vastaanottovirkailijalle, että yritän olla itkemättä tämän vaihdon vuoksi. Sitä nauratti. ;D

      Poista
  3. No sehän sattui hyvin, saitte sitten pidettyä se kahdeksan hengen neuvottelunkin:)
    Muistan taannoisia junamatkoja sillä saarella, välillä matka kesti 8 tuntia ja välillä rata oli rikki ja osa matkasta mentiin bussilla ja matka kesti puolet kauemmin. Ja evästä, juu, sitä oli aina varmuudeksi oltava junamatkalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä olisi kyllä hyvin mahtunut parit perhepoliittiset pitämään, vaikka erotuomareiden kanssa. ;)

      Juu, junamatkailu Briteissä on jännittävää. Tuokin juna pysähtyi kymmeneksi minuutiksi keskellä ei mitään, koska "radalla oli tunkeutujia" jälkikäteen tulleen kuulutuksen mukaan. Mietimme, että olivatkohan ne tunkeutujat lampaita vai peuroja...

      Poista
  4. Oijoi, mikä hotla! Onneksi olkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Oli ihan kiva juu. Plussaa hyvin toimivasta ilmastoinnista ja tasalämpöisestä suihkuvedestä. ;)
      Ihan yhtä iso tuo ei ollut kuin se Tallinnan presidenttisviitti taannoin...

      Poista
  5. "Hieman" tilavampi kuin mun ja Pp:n huone Lontoossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh! Lukaisinkin kuvauksesi teidän huoneestanne. :D
      Lontoossa (ja Pariisissa) on paljonkin tuollaisia vaatekomeron kokoisia huoneita, mutta hinnassa se ei kyllä pahemmin näy halvennuksena.

      Poista
  6. Upgreidaus on ihana asia, etenkin jos se tulee tuolleen yllättäen ja pyytämättä :D Hieno alku lomalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan! Tosin Siippa veisteli, että moisesta ylellisyydestä seuraa rangaistus kuten siellä Tallinnassa. Eli minulle oli luvassa joku tauti. Ei tullut, onneksi! :D

      Poista