keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Heinähattu

Rehupuntti, peltopelle, landepaukku, pönde... Rakkaalla lapsella on monta nimeä, sanotaan, joten oletan, että maanviljelijä tai maalla asuvat yleisesti ovat sitten kansan suosiossa.
Toki on kiva, että on maataloudelle omistautuneita ihmisiä, saadaan kotimaista pötyä pöytään meilläkin eikä eletä täysin tuontitavaran varassa.

Jos ryhtyisin maatilalliseksi, perustaisin karjatilan, jossa käyskentelisi Ylämaan karjaa. Se miten pystyisin niitä elukoita teuraalle lähettämään onkin sitten ihan eri juttu... 

Joskus muinoin jos asiat olisivat menneet ihan vähän toisin meinasi minusta tulla maatalon emäntä. Nyt ajatellen se kuulostaa karmealta ajatukselta näin mukavuudenhaluisen laiskan pullukan korvissa, mutta silloin kun se oli ajankohtaista, ei ajatus tuntunut ollenkaan vieraalta. Hassua, miten ihmismieli toimii ja mukautuu.

JälkiJuttu:
Blogistania vaikuttaa kovin hiljaiselta. Kaikki ovat ilmeisesti painuneet kesähorrokseen kaiken tämän sateen ja kylmyyden keskeltä.
Ensi viikolla tähän aikaan olen jo vierailla mailla. Se ei ole ollenkaan huono juttu se.

10 kommenttia:

  1. Aika hiljaista tuntuu olevan.
    Eikös muuten Heinähattu ja Vilttitossu ollut lasten elokuva?

    Yritin kommentoida aiemmin sitä pojun kuvaa, mutta ilmeisesti sensuuri iski (olen siis liian vanha), kun bloggeri vain valehteli minulle, että "sivua ei voi näyttää" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, olihan sellainen elokuva. Ja ilmeisen suosittukin jos en ihan väärin ole ymmärtänyt.

      Sensuuria... hmmm... tai sitten kommenttisi oli vain julkaisukelvoton! ;-P
      (Minäkin jouduin kirjoittamaan tämän vastauksen kahteen kertaan.)

      Poista
  2. Nautipa reissusta kun sen aika koittaa!

    Bloggerissa on tosiaan ollut kommentointiongelmia, heittää kommentit bittiavaruuteen ja muuta riesaa. Se varmaan hiljentää entisestään

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti nautin, kiitos! :)
      Vielä pitää kikkailla yhtä ja toista ennen ensi keskiviikkoaamua, mutta eiköhän se tästä.

      Minäkin huomasin, että ongelmia oli kommentoinnissa kun jonnekin yritin jotain suoltaa. Ja lisäksi näihin oman blogin kommentteihin vastaamisessa on ollut vähän takkua matkassa.

      Poista
  3. Mukavaa reissua, tuu ehjänä takasin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Koitetaan tulla eli toivotaan ettei lentokone putoa, juna suistu radaltaan enkä jää hullujen skottitaksien alle katua ylittäessäni. ;)

      Poista
  4. Jos me onnistutaan sian kasvatuksessa kaverin kanssa, niin haaveena olis jossain kohtaa hankkia ylämaansonni. Jahka nyt ensin teurastetaan noi kesäpossut, niin katsellaan sit seuraavaa projektia :D

    Hyvää lomaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Että ihan karjankasvattajiksi meinaatte! Mä luinkin siitä possuprojektistanne ja ensimmäinen ajatus oli, että miten raaskitte ne lahdata... :)
      Ylämaansonnit ja -lehmät ovat mukavia elukoita, yleensä todella säyseitä ja seurallisiakin.

      Kiitos! Onhan tämä vähän hassua kun vapaalla ollessa lähtee lomalle, mutta elämä on. ;)

      Poista
  5. Sinä maatalon emäntänä olisi ollut varmasti ihan toimiva juttu kun teikäläisellä on sitä oikeaa asennetta ja räväkkyyttä
    *vaipuu aatoksiin missä -S- kirmaa Ylämaan sonnien perässä päässä oleva liina hulmuten *

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No varmaankin juu muuten, mutta luulen että olisi ihan hirveää lähettää niitä ihania elukoita teuraalle... Eli käytännössä pitäisi kai sittenkin ruveta pottua viljelemään ja pitää vain lemmikkilehmää ja possua. :)

      Poista