lauantai 19. heinäkuuta 2014

osa 2: Ulkoilua ja kulttuuria

Hyvin nukutun yön ja oikein hyvän hotelliaamiaisen (mm. riittävästi tarpeeksi vahvaa kahvia) jälkeen suuntasimme kaupungille. Glasgow ei ollut meille ennestään tuttu kaupunki vaikka Skotlantia onkin tullut koluttua ristiin rastiin aika lailla. Niinpä piti saada kunnon otatus tästä citystä.

Glasgow'ssa on melkein yhtä hieno metro kuin meillä. Nimeltään Subway ja siinä on kaksi linjaa: outer circle ja inner circle. Luonnollisesti toinen kulkee myötäpäivään ja toinen sitten vastapäivään.

Päivälippu metroon maksaa aikuiselta 4 puntaa ja sillä saa tosiaan ajella koko päivän mielin määrin. Metron tunneli on todella kapea ja junat sen mukaisia. Penkit ovat vaunun molemmilla sivuilla ja uskokaa tai älkää, penkit päällystetty plyyshillä! Vaunut olivat todella siistejä, samoin asemat.


Hurruuttelimme tällä varsin röykyttävällä ja meluisalla vempeleellä Kelvingroven puistoon, jonka läheisyydessä on museoita sekä yliopisto.
Puistikko oli varsin hieno ja sen pohjalla virtasi Kelvin-joki, joka oli melko kuiva ja kapea. Aiemmin keväällä olisi puistossa nähnyt upeaa kukkaloistoa, sillä puistossa on melko laaja Rhodorendron-metsikkö. Puisto tuntui olevan myös koiranulkoiluttajien suosiossa enkä ollenkaan ihmettele miksi, sillä varsin miellyttävä puisto oli.



Puistossa oli myös amfiteatteri, jossa järjestetään kaikenlaisia konsertteja yms. Tällä hetkellä se oli kuitenkin remontissa, joten ihan paikan päälle emme päässeet.

Lisäksi kaupunkikuvaa leimasi voimakkaasti tulossa olevat Kansanyhteisön kisat (Commonwealth games) ja puiston reunastakin oli osa lohkaistu kisan hallinnointihommia varten. Lähellä oli akkreditointitoimisto, jossa hyöri väkeä kuin muurahaisia, vaikka tässä kohdassa kisoihin oli vielä aikaa noin kaksi viikkoa kun kisat alkavat 23.7.

Jätimme puiston taaksemme ja suuntasimme kohti yhtä monista museoista, Kelvingrove Art Gallery and Museum, jonka molemmat luulimme olevan "vain" taidemuseo koska lukaisimme nimen hätäisesti. Vaan museo oli aika hengästyttävä pläjäys muinaisia egyptiläisiä, eläimiä, geologiaa ja vaikka mitä. Lisänä sitten vaihtuvia taidenäyttelyitä. Tunnustan, että emme jaksaneet kaikkea kahlata, sillä infoähky iski kuten niin monessa muussakin suuressa museossa. Ja kaikki tämä ilmaiseksi.

Museon edessä oli varmaan kaupungin tämän hetken kuvatuin kohde, nimittäin kukka-asetelma, joka kuvasti tulevien kisojen maskottia. Hienohan se oli, sitä ei käy kieltäminen!


Siippa kun on tekniikkamiehiä niin halusi ehdottomasti vierailulle Tiedekeskukseen, jonne lähdimmekin hetken suuntiman jälkeen suunnistamaan. Tiedekeskus sijaitsee Clyde-joen rannalla melko kaukana keskustasta. Sen vieressä on mm. BBC Scotlandin pääpaikka, josta lähetetään esim. sikäläinen aamu-TV.

Lyhyesti sanottuna, Tiedekeskus oli aika paska. Kahdelta aikuiselta pääsymaksu oli 21 puntaa, mikä minun mielestäni oli melkoista rahastusta. Uskon, että lapset siellä viihtyvät ja olihan siellä pari ihan hauskaa juttua joita sai itse kokeilla, mutta kaiken kaikkiaan jäi vähän rahastuksen maku. Kahvilan valikoima oli huono ja kallis, ja ostamaani limuntapaista yritti sitäkin lokkiarmeija kössiä. En siis voi tätä suositella.

Metrokyydin otimme takaisin keskustaan kun olimme tovin harhailleet varsin epämääräisen oloisella seudulla, joka oli täynnä kaikenlaisia nyrkkipajoja ja ränsistyneen näköisiä asuinrakennuksia. Lama näkyi täälläkin, paljon oli tarjolla liiketilaa vuokralle tai ostettavaksi.

Keskustassa metrosta noustuamme koukkasimme kävelykadulle, joka on myös pääkauppakatu ja horjahdimme mukavannäköiselle italialaisen ravintolan terassille, jossa söimme varsin maittavat pitsat ja nautimme virkistävää valkoviiniä helteisessä säässä kohtuuhintaan. Siitä sitten hotellille elpymään ja iltaa suunnittelemaan.

Illalla kävimme vielä lähiseuduilla kävelemässä ja katselemassa maisemia sekä nautimme illallisen todella hyvässä pihviravintolassa, jota ei todellakaan turhaan kehuttu. Suorastaan suussa sulavaa ja hintakin oli kohtuullinen, vaikka Britannia meille onkin kallis maa erityisesti nyt kun punta on niin vahva.

Kiva päivä oli, vaikka jaloissa tuntuikin se kaikki käveleminen. Seuraavana päivänä onkin edessä siirtyminen seuraavaan paikkaan.

Jatkuu...

6 kommenttia:

  1. Kivoja matkajuttuja! Tuo metro on kyllä aika erikoinen. :-D Ja haluaisin itsekin asua vielä joskus sellaisessa hotellihuoneessa, johon kuuluu neukkari. Olisi se vaan kiva pitää ukkelin kanssa siellä aamupalaveria. ;-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille on tosiaan sattunut useampikin tällaisia tasokorotuksia. Ihan hauskaahan se on, vaikka turhaa, oikeasti. :)

      Metro todellakin oli varsin omanlaisensa. Ihan hauska. :D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Joo, oli kyllä mainettaan parempi kaupunki noin yleisilmeeltään ja saatamme vierailla siellä toistekin. :)

      Poista
  3. Skotlanti pääsi juuri Must See -listalleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi. Ihana maa ja eniten kyllä saa irti kun city-loman lisäksi suuntaa korpimaille maisemia ihailemaan. Mutta pikaviisitille passaa kaupunkiloma mainiosti. En ole vieläkään kyllästynyt, vaikka aika monta kertaa ollaan käyty ja samoilla paikoillakin vielä. :)

      Poista