sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Propsit itsehillinnästä

Ilmatieteen laitoksen arpakuutio antoi taas väärät ennusteet tällekin päivälle. Piti muistaakseni sataa ennusteen mukaan, mutta kyllä täällä aurinko helottaa täydeltä terältä.

Tänään(kin) olisi ollut mitä loistavin sienestyssää. Sieluni silmin näin sen auringossa kylpevän rahkasammalmaton, jota korsitaa suppilovahveroiden peitto. Tai pitäisikö sanoa kosteikkovahveroiden. Opin nimittäin kaupassa sienikirjaa selatessani, että valtaosa poimimistani sienistä onkin kosteikkovahveroita eikä suppilovahveroita. Eilistä saalista putsatessa totesin, että ero on ihan selkeä kun kyseiset lajit ovat vierekkäin. Sienikirja kyllä armollisesti kertoi, että suppilovahveroiden seassa (kauppasienistä puhuttaessa) sallitaan myös kosteikkovahverot. Jihuu.

Mutta nyt tarinassa tulee se käänne, jota ette osanneet odottaa. Minä en lähtenyt sienimetsään! Ajattelin sillä ainoalla aivosolullani järkevästi, että haluanko taas viettää iltani tiskipöydän ääressä sieniä putsaten ja mistä saan hommattua tarpeeksi tukevan pöngän pakastimen oveen, että se pysyy kiinni...
Asiaan saattoi toki vaikuttaa se, että urakoin tänään loppuun eilisen saaliin puhdistusoperaation, joten on tullut tuijoteltua keittiön kaakelia tänäänkin ihan omiksi tarpeiksi.

Hoitelin taas myös orkideojani ja ihmettelin jälleen itsekseni, että ihmeellisesti nämä nykyiset ovat pysyneet hengissä jo pitkän aikaa ja jopa kasvatelleet uusia lehtiä. Pari yrittää kasvattaa kukkavanaansakin uusia ulottuvuuksia, joten jännityksellä odotan tuleeko nniistä mitään vai onko tämä joutsenlaulu eli viimeinen epätoivoinen yritys ennen kuolemaa.
Yksi on erityisen kummallinen. Hetken jo luulin, että se taitaa olla muovikukka, sillä se on ostettu joskus alkukesästä, jolloin se oli luonnollisesti täydessä kukassa. Ostohetken ja tämän päivän välillä on kuihtunut vain kaksi kukkaa ja se kukkii edelleen kuin vasta ostettuna. Ihme rehu. Yleensä se kukinta loppuu melko nopeasti siinä kohdassa kun ensimmäinen kukka lakastuu. Muut noudattavat esimerkkiä ja lakastuvat perässä. Vaan ei tämä.

Olen myös käynyt salaa lukemassa joidenkin orkidea-hifistelijöiden blogeista kuinka he keräävät sadevettä saaveihin, sillä orkidea ei kuulemma pidä kraanavedestä. Ai jaa... Minä en yleensä muista edes laittaa vuorokautta etukäteen vettä kannuun seisomaan, vaan lorottelen surutta "kraanapuhdasta" vettä suojaruukkuun. 
Samaten suurella pieteetillä (toisesta blogista luettuna) pitäisi säännöllisesti ottaa orkidea ruukustaan ja saksia kuolleet juuret pois ja vaihtaa se "multa" tai mitä se kasvukarike nyt sitten onkaan nimeltään. Ai jaa... Kertaakaan en ole moista operaatiota tehnyt ja kyllä ne näyttävät eläviä uusia juuria tekevän ilmankin.
Näiden juttujen jälkeen lakkasin lukemasta moisia blogeja.

Että ehkä vika ei siis olekaan halpis-orkideoissani, vaan minussa. Jatkan kuitenkin valitsemallani tiellä ja heitän rehut roskiin kun ne kuolevat ja ostan tilalle uudet.

Nyt ryhdyn viettämään parisuhdeiltapäivää puoliskoni kanssa ja katsomme yhdessä elokuvan Diktaattori. ;D 

8 kommenttia:

  1. Mitä tulee tuohon orkideahifistelijöiden blogien lukemiseen, se taas kerran todistaa kuinka tieto lisää tuskaa. Omat markettiorkideani olen surutta nakannut kompostiin kun kyllästyn katselemaan niitä lotkottavia lehtiä. Äitikullalla sama yrtti kukkii jo viidettä vuotta.

    Ja ehkä teit aivan oikein kun jätit sienisaaliin muiden ahmattien päänsäryksi. Voisin kuvitella, että raja tulee vastaan sienienkin suhteen. Minä tyydyin muutamaan kantarellipussukkaan ja parin tattirisoton aineksiin. Suolasieniä meillä on myös jossain jemiksessä joulupöytää varten. Det passar nog.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, ei kannata lukea mitään tollasta ammattitekstiä. Mun serkku, joka on koulutettu puutarhuri, sanoi että ei saa orkideoitaan pysymään hengissä, joten miten minä siis onnistuisin? :D

      Ei niitä sieniä voi tosiaan määräänsä enempää syödä. Mutta se poimiminen on tosi kivaa ja jotenkin hypnoottista. Ehkä pitää poimia jollekin muulle, mutta vain sillä ehdolla, että putsaavat ne itse.
      Suolasienet hoitaa meillä äitini, joka sitten pyöräyttää taivaallista sienisalaattia joulupöytäämme.

      Poista
  2. Mä olin sienessä... Iso kori taas täynnä suppiksia. Ja ne oli suppiksia. Tein lajimäärityksen, kun heräsi epäilys. Näin niitä keltaisia kosteikkovahveroita, mutten ottanut mukaan, kun muutenkin sieniä oli ihan riesaksi asti. Muutama tattikin löytyi, joista tulee nyt kalalle soosi.

    Aamulla tein piirakan, johon tuli suppiksia, pekonia, purjoa ja fetaa. Ei oo vielä maistettu, koska on työevästä alkavalle viikolle, mutta oletettavasti siihen ei kuole.

    Eiliset loput sienet paistoin ja pakastin. Tänään on samaa edessä vielä illalla. Kyllä tää sienihulluus on ihan oma hulluuden lajinsa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli molempia, oikeita ja feikkejä. Tuolla poimintapaikassa näyttää olevan molempia sopivassa suhteessa. Edellisessä sienimetsässä oli enempi niitä kosteikkoversioita. Makuhan on oikeasti sama, joten mitä välii! :D

      Piirakkasi kuulostaa herkulliselta ja feta sopii siihen varmasti kuin nenä päähän.

      Tämä sienihulluus on onneksi sellaista, että siitä ei aiheudu haittaa muille kuin poimijalle itselleen. ;)

      Poista
  3. Sieniä! Me käytiin lauantaina poimimassa kaksi kiloa suppista ja kahdessa päivässä saatiin ne sit syötyä. Kastiketta ja piirakkaa. Mutta se sienien siivoaminen oli kyllä niin tympeetä puuhaa, että en taida toistamiseen tänä syksynä sieniä keräillä.
    Työkaverini on orkidea-ihminen, hänellä on työpöydällä joku tuollainen roikkolehtinen kuvatus, minä en vaan ymmärrä mitä hienoa noissa niin hienoissa kukissa on =)=). Kasvattavat kauhean kukkavarren ja ovat muutenkin muotopuolen näköisiä, hih.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaks kiloa kahdessa päivässä, oho! Aika hyvä tuhoamisvauhti. :)

      Orkideat ovat ihan hienoja silloin kun kukkivat, mutta ei niitä pelkkiä lerppalehtiä jaksa kauaa katella. Etenkin kun ne sitten yleensä hetken päästä heittävät henkensä kokonaan. ;)

      Poista
  4. Seuraavaksi pitää varmaan etsiä silokkeja, ettei tule liian tylsää :DDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhaa! Ja eikös niitä löydy helpommin jos ne kerran kasvavat ihan nurmikolla?
      Sitten vaan kuivaamaan ja kulmille diilaamaan. Valitettavasti mä en tiedä miltä silokki näyttää... :)

      Poista