perjantai 28. syyskuuta 2012

Oi mikä ihana ilta

Tosin toisin kuin laulussa, tiedän kyllä mitä tapahtuu eikä yllätyksiä pitäisi tulla.

Siippa hilppaisi kaupungille puoliksi työn merkeissä syömään ja juomaan kalliisti. Onneksi ei omaan piikkiin, joten kannustin pontevasti viivähtämään pidempäänkin. ;)

Kilttinä vaimona nakkasin herran metroradan varteen, josta matkansa jatkui maanalaisella ytimeen. Samalla hilppaisin itse paikalliseen hypermarkettiin kun on nuo rysäpöksyvarastot päässeet kesän aikana hieman vähiin ja kohtahan niitä pitää jo ruveta käyttämään ihan pitkienkin housujen alla. Meikäläinen on niin viluista mallia että vilu kapajaa jos ei ole tarpeeksi vaatekertoja talvipakkasilla, vaikka toki luonteeltani olenkin aika kuumaveristä mallia.

Sukkahousujen lisäksi matkaan tarttui vaivattomasti pari pitkähihaista T-paitaa, joten ei ihan paska reissu. Kävin myös kiusaamassa meikkipuodin myyjätärtä kun halusin käyttämäni silmänrajausvälineen tilalle jonkun muun sorttisen version. Nuori nainen näytti hetken aikaa tuskaiselta kun ei ilmeisesti voinut ymmärtää, miksi en ole ollut täysin tyytyväinen nykyiseen versiooni. Saattoi jopa pitää minua vähämielisenä vanhana akkana, mutta koska raha puhuu, yritti palvella minua naama peruslukemilla. Löytyihän korvaava vaihtoehto lopulta ja toivottavasti on myös hyvä sitten. Katsotaan.

Kotiin päästyäni kävin heti napsauttamassa saunan päälle ja kohta menen löylyttelemään. Saunon tänään kun Siippa ei vielä(kään) saa saunoa, sillä tikit poistetaan vasta ensi viikolla. Ei tule ukolle paha mieli kun ei tarvitse saunan oven takana ruikuttaa kurjaa kohtaloaan. ;)
Aion saunoa kaikessa rauhassa välillä vilvoitellen. Sitten voinkin rojahtaa laiskanlinnaani nuokkumaan punkkulasin kanssa.

Huomenna sitten sienimetsään, eivät luvanneet mitään ihan katastrofikeliäkään ennen kuin sunnuntaille.

Mukavaa viikonlopun alkua sinullekin, missä sitä vietätkään!

4 kommenttia:

  1. No sinullahan on perjantai mennyt varsin mukavasti eikä tuo iltakaan kuulosta hullummalta. Sauna on hemmetin hieno keksintö, lämmitän sen ainakin pari kertaa viikossa koska sinne on hieno mennä oltuaan ensin koko päivän sateessa työmaalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ihan kiva rauhallinen ilta. Akkujen latausta saunassa. Sauna on jotenkin sellainen rauhan tyyssija, jossa mieli lepää. Välillä pitää ottaa kipakat löylyt ja välillä antaa lämmön helliä. Eilen oli sellainen rauhallisempi saunomisilta. :)

      Poista
  2. Mainio tapa viettää perjantai-iltaa. Onkos siipalla ankea aamu vai osasiko nautiskella kalliit juomat ja eväät nätissä järjestyksessä? Se tuntuu niin juuttaan hölmöltä oksennella fine dining aterian jämiä aamukankkusessa :D

    Perheenlisäys???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siippa tuli ihan ajoissa kotiin. :-o
      Se heräsi aamulla ennen minua eikä tainnu kovasti päätäkään pakottaa. :-o
      Että ihan sivistyneesti meni eikä tarvinnu oksennella fine dinigiä ulos aamulla. :D

      Hei, sä sentään tartuit mun perheenlisäyslauseeseen! No koiranpentu tietty. Kasvattajan kanssa on keskusteltu, äijän pehmitys aloitettu. Näin se homma etenee.

      Poista